Sodan siunaus

Toisen maailmansodan häviäjistä siis Länsi-Saksa ja Japani voittivat sodan, tai siis rauhan.

Ranska hävisi jo ensimmäisen maailmansodan. Tarkoitan että voitto tuli liian kalliiksi ja luulen, että kaikkein vaikein asia oli sekä Englannille että Ranskalla lupaavimpien nuorten miesten joukkoteurastus.

Ranskassa edellinen sota vaikutti jokseenkin varmasti Hitlerin sotaan. Ranskalla oli ainakin tykistön ylivoima. Englannilla puolestaan ei kesällä 1940 ollut Euroopassa maavoimia juuri lainkaan. Saksalaiset marssivat Riemukaaren ali, ja brittien pelastautumista Dunkerquesta ihmetellään aiheellisesti edelleen. On väitetty suhteellisen uskottavasti, että Saksa olisi kyennyt tekemään saman tien selvän Englannin mannermaalla olevista joukoista.

Tällä kertaa en kirjoita jossitellakseni, vaikka pidän entä jos –tyyppistä historiallista kirjoittelua hyödyllisenä ja usein hauskana. En ymmärrä, miksi asian leimaaminen jossitteluksi riittää monille vähättelyn välineeksi. Olen tuominnut kymmeniä tai satoja ihmisiä vankilaan tai vahingonkorvaukseen jossitteluperusteella: jos syytetty olisi laskenut firman kassan velvollisuuksiensa mukaan, kavallus olisi havaittu paljon aikaisemmin. Jos aikuinen olisi pitänyt silmällä uimataidottomia lapsia sen sijaan että lähti sisään kahville, kukaan ei olisi hukkunut.

Mutta otsikko on sodan siunaus ja kysymys on, onko sotahistoria kenties liian vakava asia jätettäväksi sotahistorioitsijoiden tehtäväksi?

Kiirehdin tähdentämään, että meillä on alalla kaksi tai kaksitoista erinomaista tutkijaa.

Esitän kysymykseni siksi, että esimerkiksi sotatalous ja sodan sosiaaliset ja kulttuuriset vaikutukset jäävät yleensä tutkimatta tai pelkkien arvailujen varaan.

Viittaan kiusallanikin kysymykseen, jonka esitin joitakin vuosia sitten: ketä talvisodassa kaatui? Useimmat sanovat että eniten urhollisia suojeluskuntalaisia ja uhrivalmiita vänrikkejä.

Mahdollisesti.

Vänrikkien, luutnanttien ja kapteenien kaatuneiden prosentti on kuitenkin jokseenkin sama kuin kaikkien kaatuneiden prosentuaalinen osuus miespuolisesta väestöstä.

Nykyisillä tiedoilla ainakaan minulla ei ole keinoa varmistaa sormituntumaa, jonka mukaan jalkaväki- tai jääkärijoukkueen johtajaakin tappavampi tehtävä oli ryhmän konepistoolimies tai mahdollisesti taistelulähetti (jatkosodassa).

Tästä voidaan keskustella pitkään ja tätä voivat sotahistorioitsijat miettiä. Samoin sitä, että sodan päätyttyä jokin suuri osa armeijasta – 10 – 40 prosenttia - äänesti ensimmäisissä vaaleissa SKDL:ää, jota ei 1945 välttämättä käsitetty Neuvostoliiton peitejärjestöksi, mutta silti!

Selkeimmät sodan ”siunaukset” koettiin Saksassa, jossa britit, politologit ja sosiologit, suunnittelivat entisen tilalle puhtaalta pöydältä ammattiyhdistysliikkeen ja teollisuus- ja työnantajaliitot.

Japanissa meidän kaikkien muiden kauhunsekaisella kunnioituksella seuraamamme teollisuusministeriö on nykyisessä muodossaan toisen maailmansodan tulos.

Ei puhettakaan, että osaisin kvantifioida tätä. Epäilen kuitenkin , että luutunut organisaatio ja tiukka uudistusvihamielisyys vaikuttivat hyvin paljon elinkeinojen elpymiseen tai elpymättä jäämiseen.

Neuvostoliitto tuhoutui tavalla joka tuo mieleen klassiset kuvaukset Rooman valtakunnan tuhosta – orjayhteiskunta, kilpailun, luotettavien mittareiden ja kritiikin puuttuminen. Ja huonot tietoliikenneyhteydet.

Näin ajatellen yksi maailmansodan voittajista oli Suomi. Sotakorvausten takia kovin monien oli pakko luopua rakkaimmistakin riidoistaan ja tuotanto vedettiin käyntiin irvissä hampain. Tosin taloudellinen kasvu revittiin osittain jo kerran piestyjen eli entisten rintamamiesten selkänahasta. Asutustoiminta ja sitten 1960-luvun joukkopako Ruotsiin on julma tarina.

Erikoista ettei kukaan tunne kunnolla Saksan sotavelkojen historiaa.

Todellisuudessa Saksa kai ei maksanut juuri mitään niistä valtavista ja määrällisesti tietymättömistä korvauksista, jotka sille langetettiin Versailles’ssa 1919 ja joista Keynes nosti sellaisen metelin.

Ja kuinka moni edes tietää, että maksut ja palautukset toisen maailmansodan vahingoista tosiasiallisesti jäädytettiin Saksan yhdistymiseen asti. Kun päätös tehtiin (muistaakseni) 1953, Saksan yhdistyminen oli yhtä kaukana kuin kuu.

Ehkä joku selittäisi minulle, miten suuri osa Saksan Berliinin muurin kaatumisen jälkeen ilmenneistä vakavista taloudellisista vaikeuksista aiheutui sodan ja kylmän sodan liittolaisuuden vuoksi myönnettyjen helpotusten purkautumisesta.

En tiedä vaikka olen lukenut muutaman artikkelin aiheesta.