Sivun näyttöjä yhteensä

25. huhtikuuta 2008

Make my day

Nyt julkaisin kaksi hyvin hurskasta kirjoitusta. Niiden yhteenveto oli, että pahuuden edistämisen kannattaisi luoda edellytyksiä hyvyydelle.

Mutta rehellisyyskin on paikallaan, välillä.

Katsoimme Clintun Dirty Harry –filmejä mitä suurimmalla innolla silloin kun videonauhurit tulivat. Videoita on vieläkin jossakin. Katsoin niitä erityisesti vanhemman poikani kanssa. Hänestä ei kasvanut hulttiota.

Otsikon repliikki, joka alkaa ”Go ahead, punk”, näyttää olevan amerikkalaisen elokuvan kuuluisimpia, kymmenen kärjessä, yhtä maineikas kuin ”tarjous jota et voi vastustaa”.

Clinttu on saanut kyytiä tuomarilta, koska joku vaarallinen henkilö on otettu kiinni säännösten vastaisesti.

Teema esiteltiin jo sarjan ensimmäisessä elokuvassa, jonka nimi oli Dirty Harry.

Olin siis itse sellainen tuomari, joita Harry Callahan vihasi. Olin täysin selvillä siitä, että näilläkin elokuvilla luotiin 70- ja 80-luvulla nollatoleranssilinjaa, joka kääntyi valmiiksi sorrettujen ja solvattujen pikkurikollisten turmioksi.

Silti pidin näistä elokuvista ja pitäisin ehkä vieläkin. Kävellään tuomareiden ja tyhmien sääntöjen yli ja pannaan pyssyt paukkumaan ja kidutetaan rikoksesta epäiltyä tunnustukseen.

Kai tämä täydellinen ristiriita on kaikessa elämässä. Kukaties Veijo Meri määritteli kauan sitten esseessään, joiden lukemista kenenkään ei pidä minkään verukkeen varjolla laiminlyödä, että huumoria eli hauskaa on se, että joku pienempi ja heikompi kuin muut ja huono juoksemaan, ja sitten joku iso mustapartainen ihminen ottaa hänet kiinni ja antaa köniin. Se naurattaa. Aivan oikeasti – tuossa kuvattiin vanhojen Chaplin-elokuvien keskeinen juoni.

Se on hauskaa että joku putoaa tikapuilta tai katolta tai saa pianon varpailleen (Ohukainen ja Paksukainen). Suullisessa perinteessä vitsikkyyden huippu – miesten kesken – on että jonkun munat jäätyvät ratakiskoon kiinni.

Tuossa puhuttiin televisiossa vanhasta mieliaiheestani, ja keskusteluun osallistunut poliisi toisti samaa mitä itse aina toistan: nimenomaan törkeisiin rattijuoppoihin eivät rangaistukset tehoa. Heistä erittäin suuri osa on pisteessä, joissa oma henkikin merkitsee yhtä vähän kuin toisen. Joka tapauksessa sellainen järjellinen käyttäytyminen, jossa teon seurauksia mietittäisiin etukäteen, on noille ihmisille vierasta.

Yleensä lopetamme keskustelun aina tähän, koska seuraava kysymys olisi, miksi heitä sitten pannaan vankilaankaan. Siihen kysymykseen ei oikein ole vastausta.

Minun vastaukseni on huono: se on oikeudenmukaisuuden hinta. Joudumme tekemään lievästi järjettömiä päätöksiä, koska useimmista tuntuu siltä, että rangaistava on, ja kovasti.

Tässä kohdin linjat yhtyvät. ”Likainen Harry” vihjasi, että meillä on nautinnollisia väkivaltafantasioita aivan samoin kuin nautinnollisia eroottisia kuvitelmia. Minusta tuntuu hyvältä ajatella, miten suloista olisi ollut, jos joku olisi räjäyttänyt Hitlerin, Stalinin ja Maon tuhannen päreiksi. Se on väkivaltafantasia.

Elämä edellyttää, että ainakin aikuiset osaavat erottaa kuvitelman ja todellisuuden. Kuitenkin esimerkiksi raivoisa marxismi ja aika kotikutoinenkin fasismi olivat haaveen ja todellisuuden sekoittamista.

Oikeudenmukainen rangaistus rikoksesta on kosto eli väkivaltahaaveen toteutus eli fantasian ja toden sekoitusta.

Siispä ihminen on mielikuvituksen tuote, figment of imagination. Juuri tätä sangen monet suuret dramaatikot ja muut kirjailijat ovat väittäneet ja tähän taitaa perustua huumorin lisäksi taide. Osaamme kuvitella, mutta kuvitelmat ovat joskus hyvin ikäviä.

(Kuva Wikipedia)

26 kommenttia:

  1. "Esi-isäni Augustus Twain näyttää herättäneen jonkin verran hälyä vuonna 1160. Hän oli ratkiriemukas mies. Hän tapasi teroitella vanhaa sapeliaan, asettua väijyksiin pimeässä, ja pistellä sillä ohikulkijoita nähdäkseen kuinka he loikkivat. Hän oli synnynnäinen humoristi." (Kujeileva omaelämäkerta, 1871)

    VastaaPoista
  2. David Fincherin ohjaamassa Zodiacissa on mainio kohtaus, jossa Dirty Harryn tosielämän esikuva on katsomassa elokuvaa teatterissa. Yleisö hurraa ja niin edespäin.

    VastaaPoista
  3. "Siispä ihminen on mielikuvituksen tuote, figment of imagination."

    Otanpa kiinni nilkasta. Mielikuvitus on tuote. Pitääkö tuotteella olla myyjiä, tekijöitä, ostajia. Mikä tekee tuotteen, muu kuin tuomioistuin 70 vuotta myöhässä? Onko tuote olemassa ennen kuin tuomioistuin tekee siitä päätöksen? Jos on, niin voidaanko soveltaa taannehtivasti tai valssaavasti? vrt Kummeli Apinaa koijataan.

    VastaaPoista
  4. Jos tuota kidutusproblematiikkaa haluaa ihan rehellisesti tutkia, niin Harry ei kiduttanut rikollista tunnustamaan, vaan paljastamaan panttivangin olinpaikan.

    VastaaPoista
  5. Kuvitelma on oikea sana ihan jokaiselle ns. rationaaliselle päätökselle. Sitä todellisuutta missä koko ajan päättäjät kuvittelevat (ja mikseipä sopisi myös äidille tai kasvattajallekin) on illuusio tilanteista. Pelko tulevasta jossain muodossa.

    Tämän päivän HS "välihuomiossa" JNiemeleäinen kirjoittaa miten Tuhmat tytöt pääsevät minne tahansa, ja tarkoittaa sitä todellista paradoksia, mikä on sanojen ja tekojen välillä.

    Tähän hän osuvasti valitsee EU:n johtajan tarpeen. Hän sanoo, että
    Tony Blair, joka on maailmassa hyvin tunnettu sopisi tehtävään. Tosin, hän kuvaa erittäin osuvasti: "Blairin kannalta ongelma porvarihallitusten Euroopassa on, että työväenpuoluelaisena hän on virallisesti vasemmistolainen, vaikkei sitä kukaan muista tai huomaa".

    Näin kansa toimii itseään vastaan koko ajan voisi sanoa. Hyvä esimerkki siitä, mistä minäkin olen yrittänyt kirjoittaa ensimmäistä kirjaa (jos kykenen kirjoittamaan niin, ettei äidinkielen opettajat heitä minut taas ojaan ja sillä sano, että voisin mennä takaisin merkonomin hommiin koska ongelmani, että kirjoitan "filsofi" eikä "filosofi" vaatisi heidän mielestään suuremman analyysin häpeämisen lisäksi. Ensin minun pitäisi osata ehkä julkisestikin hävetä, että suvussani on joskus ollut voimakkaita henkilöitä, joiden olemus ei ole miellyttänyt tätä konsensushakuista porukkaa.

    Mutta paradoksaalisesti juuri tuo konsensus tulee olemaan tämän "kiltin" ryhmän turmio sillä sinä aikana kun kukaan ei tee "mitään" muut tekevät! Nopeat syövät hitaat. Näin ns. kiltit tytöt jäävät ilman.

    ...

    Näin heidän pelkonsa siis. Jonkun ryhmän pelot jälleen. Siksi en ehkä enää tee merkonomin hommia enkä kirjoitakaan. En siis tee mitään koska paradoksaalisesti se on lopputulos. Kun en tee mitään muut tekevät mutta jos teen he sanovat, että olen "tuhma tyttö". Mitä siis enää voi sellaisessa kulttuurissa tehdä*? Löytävät AINA jotain huomautettavaa koska se kanava on vain saatu auki. Siitähän on oikeastaan kyse: omasta navasta. Jonkun hemmetin napa, joka taas särkee.





    (*Don't say, don't say: onneksi voi sitäkin..) :P

    VastaaPoista
  6. Kerran 60-luvun alkuvuosina isoisäni S ajoi böndellä ruohonleikkurilla vahingossa sammakon päälle ja se sammakko kuoli. Muistan kun istuin tapahtuman jälkeen pöydän toisella puolella ja kuuntelin S:n kertomusta tapahtuneesta. S pyyhki välillä silmiään järkytykseltä.

    Eikä enää kertaakaan sen jälkeen suostunut leikkaamaan nurmikkoa ruohonleikkurilla, eikä millään muullakaan.

    Veljen kanssa silloin vähän naureskeltiin asialle, vaikka pidimmekin sammakoista.

    Isäni E. eräänä päivänä kertoi, kun olin hänet kylvettänyt, että

    kerran 40-luvulla, heti sodan jälkeen, kun hän eräänä aamuna oli tulossa töihin tuonne Vallilan asemalle, isänsä S. oli siellä lastausmestarina, oli joku nuori mies jäänyt niiden junan vaunujen väliin - aivan E:n silmien edessä - ja nuorukaisen pää oli pusertunut rikki niiden vaunuissa olevien puskurien väliin. S oli tullut sitten kutsuttuna paikalle ja kerännyt paljain käsin sieltä kiskoilta ne aivon- ja luiden kappaleet ja laittanut ne huolellisesti sen nuoren miehen ruumiin viereen ja lähtenyt vasta sitten soittamaan ruumisautoa paikalle.

    toisen samaan aiheeseen liittyvän jutun hän kertoi samalla - mutta sen olin kuullut muutaman kerran aikaisemminkin - siinä eräs E:n työtoveri jäi jalastaan kiinni vaihteeseen ja vaikka heitä oli useampi mies vetämässä ja auttamassa, he eivät saaneet sitä jalkaa irti siitä vaihteesta. Tilanne oli kriittinen, koska veturin heittämä vaunu lähestyi heitä parin sadan metrin päässä ja lopulta heidän oli annettava periksi ja katsottava avuttomina, kun sen vaunun pyörät leikkasivat sen jalan poikki.
    Siitä sitten joku lähti kertomaan asiasta ja S saapui jonkin ajan kuluttua paikalle mukanaan lakanoita - siellä asemalla oli yöpäivystystä varten sänkyjä - ja S oli sitten huolellisesti sitonut sen jalantyngän niihin lakanoihin ambulanssia odotellessa.

    Sisiliassa kerran 30-vuotta sitten, kapusin jyrkkää rinnettä alas eräästä kylästä jossakin Palermon lähellä. Seurassani oli kaksi sattumalta tapaamaani italialaista, joista toisen isoäidin luona olin käynyt syömässä. Puolessa välissä rinnettä he pysähtyivät, vilkaisivat minua ja kaivoivat taskustaan stiletit - naps - ja sitten nauru maittoi. Ilmeeni takia tietenkin, sillä he olivat vain pysähtyneet vuolemaan siinä rinteellä kasvaneesta puskasta jonkinlaisia hammastikkuja itselleen.

    VastaaPoista
  7. Vain rajoittunut (tuomarikin) ajattelee, ettei rikolliselle mahda ankarilla rangaistuksilla mitään.

    Kyllä mahtaa.

    Rikoksen tehnyt on vapausrangaistusta suorittaessaan poissa tekemästä uusia rikoksia olivat ne sitten känniajoa, väkivaltaa, lähipiirin rääkkäämistä tai muuta "tunnustukseen kiduttamista" jne.

    Harva rikollinen on koko ikänsä rikollinen. Lyhyilläkin vapausrangistuksilla on merkitystä.

    VastaaPoista
  8. Hei hyvä Jukka Kemppinen,


    Kysyn kohteliaimmin Sinulta, onkohan kapitalismin yksi pahimmista, ehkä pahin pahin ongelma se, että
    kaikki ( siis kaikki:tavarat tunteet,
    ajatukset...) on jatkuvasti vaihdettavissa markkinoilla olevaan käypään? hintaan, eikä niinkään
    fetissinomainen suhtautuminen
    kapitaaliin?
    Ja marxilaisen sosialismin keskeinen ongelma se, että kollektiivinen
    ihmiskäsitys tekee yksittäisestä
    ihmisestä hakkelusta tai ainakin
    yksittäisen ihmisen moraali
    rappeutuu, kun "järjestelmän" eliitti
    vie tuhkahkin uunista ja ennen
    muuta rehellisesti "käyttäytyvän" kielen suusta?

    Molempiin ( kapitalismi ja marxilainen sosialismi) latteutunee myös ateismi.
    Kapitalismiin vain piilevämmin, jopa tietyin tavoin tietynlaisen uskonnollisuuden esiinmarssin myötä.


    Ystävällisesti Matti Taneli

    VastaaPoista
  9. Tuot esiin kummallista ajatusta, jonka mukaan fiktiota pitäisi kohdella ja arvostella todellisuutena. Toki fiktion ja todellisuudenkin arvomaailmaa saa ja pitääkin kyseenalaistaa, mutta harvalla on kukkahattu niin tiukassa että aikuisten oikeasti ihan tosissaan tuollaista esittäisi. Olisi nimittäin ikävä maailma sellainen - olettaen että se ylipäätään voisi edes toimia.

    VastaaPoista
  10. joku pienempi ja heikompi kuin muut ja huono juoksemaan, ja sitten joku iso mustapartainen ihminen ottaa hänet kiinni ja antaa köniin. Se naurattaa. Aivan oikeasti – tuossa kuvattiin vanhojen Chaplin-elokuvien keskeinen juoni.

    Minua nauratti aina enemmän se, kun Chaplin antoi oikeutetusti takaisin. Huumori on hauskaa silloin kun ei naureta henkilölle.

    Kyse on kuitenkin oikeudenmukaisuudesta. Kyllä varmasti lähes kaikki hyväksyisivät kidutuksen tapauksessa, jossa voitaisiin olla täysin varmoja (ja oikeassa) sen oikeutuksesta ja tarpeellisuudesta. Paha saakoon palkkansa. Tosimaailmassa tällaista vakuutusta ei voida koskaan antaa mitenkään luotettavasti - elokuvassa se on tarpeellista, koska käsikirjoitus niin sanoo.
    Niissäkin yleensä unohtuu se, ettei sitä oltaisi tarvittu, jos ennen elokuvan tapahtumia oltaisiin toimittu kuten pitää. Eli oikeutus niissäkin yleensä perustuu siihen että viimeisen kahdenkymmenen minuutin aikana pitää estää jopa parin edellisen vuosikymmenen huonon politiikan seurausta. Korjataan vääryydellä vääryyttä (tai jopa oikeutta), joka johtuu vääryydestä.

    VastaaPoista
  11. Tämä oli osuva kirjoitus, eikä vain siksi, että olen samaa mieltä.

    Arkinen esimerkki spontaanien väkivaltamielikuvien vapauttavasta voimasta on pientä lasta nukuttavan suhtautuminen ympäristön häiriöihin oli se sitten traktori, koira tai, aivan, toinen ihminen. Vaikka se on niin usein kuvattu sketseissä ja David Lynch tai David A Kelley -tyyppisissä elokuvissa ja TV-sarjoissa, on ihan totta että mielikuva onteloraketin pyroteknisesti kauniista osumasta on heti mielessä. Kuten John Wayne jossain elokuvaroolissaan (Etsijöissäkö tämäkin oli?) muistettavasti sanoi, "that would be a day".

    Vankilalle yhtenä selityksenä on tietysti turvaamisfunktio, eipä ratteile sisälläollessaan, ja toive sokkiefektin tuomasta "paranemisesta". Mutta muuten juuri tämä legitimiteetin säilyttäminen on järjestelmälle tärkeää. "Kosto on minun", julistaa Jahvekin ja kiirehtii lupaamaan "...ja minä kostan..."

    VastaaPoista
  12. "Joka tapauksessa sellainen järjellinen käyttäytyminen, jossa teon seurauksia mietittäisiin etukäteen, on noille ihmisille vierasta. Yleensä lopetamme keskustelun aina tähän, koska seuraava kysymys olisi, miksi heitä sitten pannaan vankilaankaan."

    Pois kuleksimasta.
    Tässä meillä on ajattelun ero.

    En minä ole ikuna uskonut, että vankila parantaa ketään, eikä se toimi suurelle osalle ihmisistä edes minään pelotteena, mutta ei se minusta ole tarkoituskaan.

    Minä olen ehdottanut rattijuoppoudesta kumuloituvaa tuomiota, jossa laskettaisiin rangaistus kaavalla:

    Ikä*promillet*toisto= on rangaistus kuukausissa.

    Näin ollen 18-vuotias ensikertalainen 1,1% humalassa saisi tuomiokseen 20 kuukautta.

    30-vuotiaalta pitäisi edellyttää jo jonkinlaista iän tuomaa vakavuutta, joten hän saisi 33 kuukautta.

    Mutta jos se kolmekymppinen olisi toista kertaa kuppia kyydissä, saisi tuplana, eli 66 kuukautta.

    Koska ihmisen pitäminen vangittuna on kuitenkin jossakin määrin epäherrasmiesmäistä, niin yli vuoden tuomion saanut voitaisiin ohjata tuomion lukemisen jälkeen tunniksi miettimään asiaa kirjastoon, sen kuuluisan pöytälaatikon vierelle, miettimään haluaako oikeasti viettää vuoden tai viisi vankeudessa.

    VastaaPoista
  13. Kyllä vaan romanttiset komediat ovat arvomaailmaltaan keskimäärin turmiollisemmat kuin hyvin kirjoitettu väkivaltaviihde. Minä suosin väkivallassa sarjoja Oz ja The Wire. Jälkimmäisestä joku sanoi, että se on silkkaa runoutta.

    Suhtaudun epäillen vanhempiin, jotka eivät salli lastensa katsoa mitään pelottavaa tai väkivaltaista. Tiedän sellaisiakin vanhempia, joiden lapsilta kielletään uutiset. Uskon väkivaltaiseen mieleen. En siihen, että niin on hyvä, vaan siihen, että niin on. En usko televisioväkivallan ylläpitävän mitään, mikä ei olisi olemassa ilman televisiotakin.

    Väkivallan ja hauskan suhteesta julistan, että kauhuelokuva ei ole lapselle liian pelottava, kun sen katsoo yhdessä aikuisen kanssa ja nauraa jokaiselle tyhmästi tehdylle kohdalle.

    Minusta Sinun "hurskaitten" kirjoitustesi ja tämänpäiväisen välillä ei ole mitään ristiriitaa. Sen, mitä kannattaa, ei tarvitse olla sama kuin se, mitä on. Inhoan ihmisiä, jotka halveksivat toisen ihanteita, jos ne eivät vastaa henkilökohtaista elämää. Eikö ihanteen nimenomainen tarkoitus ole kurkottaa saavuttamattomaan?

    VastaaPoista
  14. Kommentteja: pilapiirroksissa ja filmeissä on aina huvittavaa, kun joku kompastuu mattoon (Vaaleanpunainen pantteri) tai liukastuu banaaninkuoreen. Vitsit ovat vähissä, kun itse mätkähtää pepulleen julkisella kadulla.

    Ymmärrän sen sammakon. Astuin työpaikan saunaillassa pimeässä metsässä päästäisen päälle. En koskaan ole toipunut siitä. Kaiken lisäksi otus ei kuollut, enkä pystynyt tekemään mitään; toinen nainen astui napakasti korkokengällä päälle, että rääkynä loppui. Ihmisen tappaminen ei ehkä olisi niin vaikeaa?

    Håkan Nesserin uusin (Kissa, pääsky, ruusu, kuolema) kuvaa naisia tappavan sarjamurhaajan, jonka yksi uhriehdokas päästää päiviltä. (Anteeksi juonipaljastus) Karmealla tavalla. Sadistista, mutta jotakin ehdottoman tyydyttävää siinä oli.

    VastaaPoista
  15. Vankilan "parantavaan" vaikutukseen en minäkään jaksa uskoa. Eikö keskiaikaisia teilauksia, silmän ulos kaapimisia ynnä muita pyövelin pikku puuhasteluja perusteltu samoin: kärsimys puhdisti ihmisen, viimeistään Jumalan eteen tultaessa.

    Asiaan liittymättömästi: Kemppinen, tämänpäiväisestä innovaatioyliopisto-ohjelmastasi en onnistunut kuulemaan kuin osan. Mystiseksi jäävästä syystä puheenne katkesi aina (no, kahdesti koetin) sillä kohtaa, kun vieraasi menneisyys vastasyntyneiden teho-osastolla oli kuulijoille tiedotettu.

    VastaaPoista
  16. Olen usein ajatellut, että rangaistusten antaminen on vähän sama asia kuin entisaikaiset ihmisuhrit. Ihan sama kuka uhrataan kunhan tehdään jotain kun hommat on huti puikkarista.

    Rikollisuus on minulle sama asia kuin luonnonilmiöt. Kokonaan niiltä ei voi suojautua mutta vaikutuksia voi ehkäistä ja rajoittaa. Se on järkevämpää kuin nyrkin heristäminen taivaalle tai päivittely.

    Rangaistuksia jaellessa tulisi muistaa, että siitä kärsijöiden joukko on laaja: tekijä, tekijän äiti, vaimo ja lapset välittömästi.

    Välillisiä kärsijöitä ovat systeemin toimeenpanijat. Vanginvartijat höperöityvät pikkuhiljaa. Ihmisen luonto ei kestä toisen ihmisen piinaamista päivästä toiseen. Tuomarit, syyttäjät ja asianajajat joutuvat elämään tuomitsemiensa ja ajamiensa rikosjuttujen kanssa.

    Töhlääminen häipyy usein ajan kanssa. Tässä kyllä tuomituilla rangaistuksilla on vaikutustakin. Moni vannoo ettei halua enää uudestaan selliin ja usea tässä onnistuukin.

    Ja jos ihminen ajan kanssa oppii niin mikä järki on koko nuoruutta istuttaa linnassa?

    Jos taas ei opi niin ei se elonkaari kovin pitkä ole ja aikuisiästä istutaan yli puolet linnassa.

    Ja kyllä, myönnän senkin, että joskus tekisi mieli neuvottelun aluksi vetää päämiesta turpaan ja kysyä sitten että mites edetään.

    VastaaPoista
  17. Mutta Mummo, vaikka lapsilla on kaikki samat aistit kuin aikuisillakin, heidän aivonsa eivät ole kehittyneet vasta kun n. kakskymppisinä aikuisen tasolle. On lapsityövoiman väärinkäyttöä vaatia lasten aivoja sulattamaan kaikkea sitä, mitä maailma esim. juuri telkkarin välityksellä koteihimme tunkee.
    Aikuisella on aikuisen ja lapsella lapsen hommat.
    Hyvän puolesta pitää aina taistella, paha tulee itsestään.

    VastaaPoista
  18. Hö. Minä kun olen katsonut Chaplin-elokuvia vähän toisesta kulmasta. Minun mielestäni niissä on hauskaa se, että köyhä persaukinen kulkuri monottaa poliisia polveen ja juoksee sen jälkeen karkuun. Ja ennen kaikkea: hän PÄÄSEE karkuun. Aivan samoin kuin Volvo Markkasen nykyinen lämmittely Espanjan auringossa tai sen englantilaisen junaryöstäjän, joka palasi Englantiin vasta vanhoilla päivillään saamaan hoitoa veronmaksajien rahoilla. Siinä vasta miehiä minun makuuni!

    No, okei, ehkä se Chaplin-hahmokin jäi välillä kiinni ja poliisi puristi häntä pillistä, mutta silti loppujen lopuksi kulkuri voitti aina ja kaikki tajusivat, että poliisi oli paaljon tyhmempi mies.

    Jossain vaiheessa sitten poliisit muuttuivat elokuvissa samaistumiskohteiksi, entisen monotuskohteena olemisen sijaan. Ehkä tämä siirtymä tapahtui yksityisetsivä-välivaiheen kautta (Bogart/Marlowe). Olen itselleni selittänyt tämän muutoksen siten että silloin, kun katsojat olivat köyhiä, naurettiin alhaalta ylöspäin. Nyt kun katsojat ovat rikkaita, nauretaan toisinpäin.

    >>>Yleensä lopetamme keskustelun aina tähän, koska seuraava kysymys olisi, miksi heitä sitten pannaan vankilaankaan. Siihen kysymykseen ei oikein ole vastausta.>>>

    Joo, eiköhän sairaat pitäisi pistää sairaalaan ja terveet, täysipainoista elämää viettävät, tosta vaan sattumoisin vapaan tahdon takia rikoksia tekevät rikolliset vankilaan.

    VastaaPoista
  19. Ad Mummo:

    Siis radio-ohjelmasta. - Tänään jouduin juoksemaan kokoukseen. Viikko sitten oli jotain aitoa vaikeuta lähetyksessä. Selvitetään vaikka tekniikka on tietysti Ylen ammattilaisten käsissä ja lähetysauto seisoo jalkakäytävällä.

    Kari Raiviosta yritin tuoda esiin taustatietoa, joka herättää minussa innostusta tai ihailua - ennen lääkiksen dekaaniksi tuloaan hän veti lastenklinikan teho-osastoa, joka vastaa kriittisistä raskauksista ja synnytysistä.

    En oli ehkä kehdannut sanoa sitä ääneen, mutta henkilö joka ottaa noin vaativan spesialiteetin, joka ei tietääkseni liioin takaa mitään lisätuloja eikä etuja, herättää kunnioitusta. Teho-osasto on varmaan myös selitys siihen, että Raiviolla on tilillään useitakin tapauksia, joissa hän on sanonut niin kuin asia hänen mielestään on ottamatta huomion esimerkiksi ministereiden tunteita. Ellen nyt erehdy, hän hankki Lippoen aikaan itselleen porttikiellon parempiin juhliin suorilla puheilla.

    VastaaPoista
  20. Pirkko,
    en nyt oikein tiedä noista lasten hommista ja aikuisten. "Lapsuus" on historiallisesti aika uusi ilmiö.

    Mutta tottahan toki vähän liioittelin. En minä anna lasteni katsoa ihan mitä tahansa. Nopeatempoinen sankariväkivalta on minusta kamalampaa kuin vähäverinen kauhu. Useimmat mainoksetkin ovat sairaita, mutta niitä en kiellä. Uutisia seurataan ja niistä puhutaan sen verran, että lapseni osasivat taannoin valistaa minua: "Muista sitten, äiti, että jos sä joskus meet tapaamaan niitä Kemppis-tyyppejäs, pysyttelet vain julkisilla paikoilla. Kuka tahansa niistä voi olla hullu murhaaja."

    Arvelin sitä pikemmin vitsiksi kuin traumaksi.

    Jussi,
    sammakkotarinasi teki minuunkin (kuten Metteen) vaikutuksen. Näin kertomasi mustavalkoisena elokuvana mielessäni.

    VastaaPoista
  21. as long as the right people get killedperjantaina, 25 huhtikuuta, 2008

    Anonyymi:
    Jos tuota kidutusproblematiikkaa haluaa ihan rehellisesti tutkia, niin Harry ei kiduttanut rikollista tunnustamaan, vaan paljastamaan panttivangin olinpaikan.

    Tuo onkin yleensä lähtökohta kidutuksen oikeuttamiselle. Jokin kamala rikos, terroriteko tai vieraan vallan hyökkäys saadaan estettyä, kun kidutetaan joltakulta asiaa tuntevalta tarvittavat tiedot. Hollywoodin maailmassa tämä tietenkin toimii kuin junan vessa.

    Miksi tällä hyväksi havaitulla keinolla ei sitten estetä enempää pahoja asioita tapahtumasta? Onko kyse poliisin, armeijan ja tiedustelupalveluiden hellämielisyydestä tai muusta polsevismista?

    Syy on tietenkin se, että kiduttamalla saadaan runsaasti "tietoa", mutta valtaosa siitä ei ole tietoa vaan puppua joka johtaa viranomaiset väärille jäljille --- on a wild goose chase.

    VastaaPoista
  22. Mummo sanoi: "Kyllä vaan romanttiset komediat ovat arvomaailmaltaan keskimäärin turmiollisemmat kuin hyvin kirjoitettu väkivaltaviihde."

    Ai miten niin? Ovathan 30-luvun jenkkikomediat hauskoja ja parhaat jopa tasa-arvoisia.

    Sitä paitsi, sen vastapainoksi että ihmisiä tapetaan, täytyy tehdä uusia ihmisiä...

    VastaaPoista
  23. Tervehdys kaikille.

    "Is this humor?" "No, this is humor." Vain vanhempi ikäluokka muistaa mitä seuraavaksi tapahtui; Simo Salminen länttäsi täytekakun vastapuolen naamaan. Oliko se huumoria - toistojen kera. Tämä malli on kuitenkin yksi yleisimmistä sketseistä - ruoalla leikkiminen. Tapoja on oikeastaan kaksi; suunnaton sotkeminen tai "pahan" ruoan yrjöäminen. Kumpikin loukkaa ainakin kristillistä katsantoa, jossa jokapäiväinen leipä on Jumalan anti. No, lukekaa silti eteenpäin - vaihdan kohta vielä rienaavampaan aiheeseen. Tämä vain esimerkkinä Simon kysymykseen: mikä toiselle on huumoria, on toiselle loukkaus.

    Vakavampaa on mielen manipulointi. Tarkoitan televisiota, josta Mummo ja Pirkko A:kin jo keskustelivat. Kumpikaan ei liene huomannut oleellisinta: televisio muokkaa aina katsojaa, sekä aikuista että lasta. Siksi televisio on paha ja se pitäisi hävittää jokaisesta kodista yhdessä internetin yms:n kanssa. Ja hei - olen tosissani, mutten ala ristiretkelle tuulimyllyjä vastaan.

    Näin vahva heitto tarvinnee perusteluja? Oletan jollakin jo keittävän yli, joten en heti ryhdy perustelemaan - saatte tehdä sen aluksi itse. Opastan sitä kysymyksin: miten ihminen oppii? No - miten? Siis ihan pienestä alkaen. Vastaus on: jäljittelemällä. Lapsi tarkkailee ympäristöään koko ajan ja oppii. Katsoo vanhempiaan ja oppii. Katsoo sisaruksiaan ja oppii. Katsoo televisiota ja oppii. Lapsi ei pohdi, eikä analysoi - eivät ehkä useimmat aikuisetkaan. Siksi television tarjoama jäljittelymalli on oppimismalliksi huono. Vaikka siellä olisi jotakin hyvääkin, niin huonon mallin haitta on suurempi, kuin hyvän hyöty. Kas, kun se lapsi ei analysoi, vaan omaksuu. Enkä tarkoita tällä huonolla mallilla mitään kotikatua tai salattuja emäntiä. Tarkoitan piirrettyjä aikuisten ohjelmia, jotka yleisesti mielletään lastenohjelmiksi sen takia, että ne ovat piirrettyjä: Ville Viluinen esimerkiksi. Muita en muista nimeltä, mutta taisivat olla Hanna&Barberan tekemiä - joku luppakorvainen koira ja toisessa filmissä joku hevonen. Näissä kaikissa on huumorin kaava sama: pieni (Ville-pingviini) ottaa oikeuden omiin käsiinsä ja varastaa jotakin tai muuten tekee kiusaa jollekin isolle (joku jääkarhu tms). Kun iso puolustaa itseään tai omaisuuttaan, niin pieni onnistuu kaikin konstein huijaamaan sitä isoa. Ja se kuvataan hauskana ja jopa pientä rassukkaa sympatisoiden. Minkä mallin tämä antaa ympäristöään havainnoivalle lapselle jäljittelyn kautta opittavaksi? Tällä mallilla on kasvatettu ne ihmiset, jotka viime aikoina ovat hyväksyneet kidutuksen laillisena keinona terroristeiksi määrittelemiensä ihmisten kuulustelussa. Mukamas sivistyneet ihmiset...

    Tietenkään yksi filmi ei tee kovin suurta vahinkoa, mutta kymmenen tekee yli kymmenkertaisen vahingon. Se on nimittäin yksi vaikuttamisen tekniikka: toistot. Osin se voi olla retoriikaa, kuten aiemmin yllä käyttämäni tehokeino. Mutta oikeasti se on yksi tapa muokata ajattelua, sitähän käytetään mainonnassakin. Asiaa toistetaan ja toistetaan ja lopulta sen uskoo. Samalla tavalla lapsi omaksuu televisiosta näkemänsä mallit ihmisen geneettisessä perimässä olevan oppimismallin (jäljittelyn) vaikutuksesta. Ja "huumorin" vaikutus tehostaa oppimista: lapsi huomaa, että hänen näkemänsä toimintomalli saa naurun saatteleman hyväksynnän - kukaan ei suutu.

    Kerran eräs isovanhempi toi lapselleni lahjaksi videofilmin, jossa oli tuo aiemmin mainitsemani hevonen. Eräässä filmin pätkässä se hevonen räpeltää revolveria, suuntaa sen kohti kasvojaan ja laukaisee. Seurauksena oli valtava savun pöllähdys ja hevonen räpsytteli naama mustana silmiänsä ylen hämmästyneenä. Ja yleisölle nauru maittoi. Sanoin siitä sitten, että tämä oli huono filmi johon isovanhempi vastasi, että: "Eihän siinä mitään sattunut." Sehän siinä olikin paha juttu. Kas kun oikeasti revolverin laukaus vasten kasvoja saa jotakin aikaan. Malli, jonka lapseni siitä sai, oli se, että revolverilla voi ampua kasvoihin ja se on hauskaa. En väitä, että tämä ainoaksi jäänyt katselukerta ennen sen filmin hävittämistä olisi tehnyt lapseni psyykeen mitään pahaa. Mutta takuuvarmasti korvien väliin jäi muistijälki, ehkä unohtuen ajanmittaan. Mutta se oppi piirsi sinne yhden muistijäljen - väärän muistijäljen. Mikä siitä tekee huolestuttavaa? Latentti oppiminen. Ihminen kun oppii tiedostamattaan, unissaankin. Jos joku lapsi näkee tälläisiä "lasten huumorifilmejä" paljon, niin toistojen vaikutuksesta ja latentin oppimisen kautta hänen ajatusmaailmansa ja käyttäytymisensä muuttuu. Siitä riippumatta katsooko hän filmit aikuisen kanssa vai yksin, joka tapauksessa ne filmit vaikuttavat johonkin suuntaan. Miksi kouluissa ammuskellaan rapakon takana ja kotimaassa? Siinä toteutetaan televisiosta opittuja toimintomalleja, ei niitä äidinmaidostakaan ole imetty. Tätä vain ei uskalleta tunnustaa, koska televisiota on mukava katsoa ja mahdoton enää vastustaa. (Tietokonepelaamisen "shoot them up" kuuluu samaan sarjaan.)

    Minua ei tarvitse uskoa. Lukekaa Hanna Crawfordin kirja Viisaat liikeet. Sen alkupuolisko on kuivaa ja raskasta luettavaa siitä miten ihmisen aivot ovat rakentuneet, miten ne toimivat ja miten ihminen oppii. Riippumatta siitä tarvitseeko kirjan loppuosaa, tämä etuosa kannattaa lukea ja sen sisältöä pohtia tovi. Lukekaa ja miettikää sitten itse, mitä uskotte.

    This was not humor.

    VastaaPoista
  24. Kemppisen kirjoittamaa:
    "Yleensä lopetamme keskustelun aina tähän, koska seuraava kysymys olisi, miksi heitä sitten pannaan vankilaankaan. Siihen kysymykseen ei oikein ole vastausta. Minun vastaukseni on huono: se on oikeudenmukaisuuden hinta. Joudumme tekemään lievästi järjettömiä päätöksiä, koska useimmista tuntuu siltä, että rangaistava on, ja kovasti."

    Voden ajatus, siitä, miksi on perustelusta riippumatta hyvä että rangaistaan: siinä suojellaan yhteiskuntaa.

    Oikeudenmukaisuus on itsensä vanki. Vankilaan laittaminen ei ole oikeudenmukaisuuden hinta. Se on yhteiskuntarauhan hinta.

    Kun useimmista tuntuu, että rangaistava on, niin rankaisematta jättäminen tuntuu väärältä. Suuret vääryydet ratkotaan verellä ja raudalla.

    VastaaPoista
  25. Marjo,
    en tiedä, minkälaista tasa-arvoa sinä tarkoitit. Romanttisten komedioiden maailma tuppaa aika usein pönkittämään aikansa valta-arvoja. Niissä nätit heterot ihastuvat oudon nopeasti ja oudoista syistä, ja isoin ongelma on se, koska rakkaus tunnustetaan (= seuraa suudelma). Suudelmista muistan nyt vanhat kotimaiset elokuvat, joista kovin monissa sankaritar pyristelee ensin sankarin suudelmaa vastaan, vähän pakeneekin, mutta miehen vahvuudella ja varmuudella sankari vetäisee naisen likelle. Ja tietysti nainen lopulta sulaa. Tämä asetelma kääntää vatsaani.

    -Vode-,
    olen jokseenkin samaa mieltä kanssasi. Samasta syystä kuin vastustan nykyään kännykkää olin viitisentoista vuotta (15 - 30-vuotiaana) ilman telkkaria. Sinä aikana, kun näin väkivaltaa joko valkokankaalla tai elävänä, sain voimakkaita fyysisiä oireita. Kyllä minä tiedän, että televisio muokkaa.

    Pointtini oli ehkä se, että on vaikea ennustaa, mikä kehenkin vaikuttaa vahvimmin. Minä pelkäsin lapsena lähinnä Jeesusta ja Aldo Moroa, joista vain jälkimmäisen olin nähnyt televisiossa. Viidesluokkalaisteni varhaislapsuuden ykköspeloiksi nousi kaksi asiaa: Muumien Mörkö ja Pikku Kakkosen jäävaroituksen tietty möreä ääni.

    Se, että televisiosta opitaan romanttisten komedioiden käyttäytymistä ja arvoja, on minusta ilmeisempää kuin se, että opitaan kouluampumista.

    VastaaPoista