Otsikko ja kuva eivät käy
yksiin. Kuvan otti Ekholm, joka keksi myös poseerauksen. Paikka on
Kansalliskirjaston lehtisali, kerroksissa.
Kostoksi otin hänestä
työhuoneessaan kuvan, joka kelpaa paljoon. Työhuone muuten on luultavasti
Suomen kaunein. Vasemmalta ikkunasta näkyy Suurkirkon läntinen ovi, sopivan siedettäväksi
rajautuneena. Toisin kuin tuntijat en pidä Engeliä ainutlaatuisena
arkkitehtina. Hän oli mies paikallaan, ei siinä mitään. Tuomiokirkko ei ole
hänen parhaita toimiaan ja fasadi portaineen Senaatintorille tehtiin toisin
kuin hän halusi. Tietääkseni räystäille hilattu porukka on myös toisten
tekosia. Tusinaveistokset apostoleista näyttävät kummallisilta. Ne ovat vähän
kuin kärkkyviä naakkoja.
Itse asiassa en pidä koko
empiretyylistä. Silmissäni se on itsevaltaisuuden vertauskuva. Esimerkiksi
yliopistolla ja valtioneuvostossa ja korkeimmassa oikeudessa tyyliin kuuluvat
huonekalut henkivät samaa aatetta. Niissä on kamala istua. Ehkä kysymyksessä on
vihjaus, että olisi viisaampaa seisoa ja kumarrella.
Joskus melkein kaipaan
muinaista työhuonettani korkeimman oikeuden talon pohjakerroksessa. Helsingissä
ei ole muuta niin dostojevskiläistä. Siinä sisäpihalla ei yhtään hätkähtäisi,
jos näkisi ikkunasta Raskolnikovin kirveineen.
Mainoksissa lukee, ettei
kannata sössiä rahojaan Adoben kalliisiin kuvankäsittelyohjelmiin, kun on
halpoja ja jopa ilmaisia vaihtoehtoja.
Olen eri mieltä.
Maailma täyttyy nopeasti
huonoista valokuvista. Pikselit eivät kai kuitenkaan saastuta ympäristöä
eivätkä pilaa pohjavettä. Vaikka ei sitä koskaan tiedä.
Scott
Kelbyn ”How Do I Do That in Phtoshop” on paras tuntemani opaskirja Photoshopista.
Samaa tasoa on vastaava kirja
Lightroomista.
Kelby tehtailee
digikuvauksen oppaita. Keskimäärin ne ovat kalliita. ”Digitaalivalokuvaus” on
hallinnut markkinoita vuosia, ja täysin ansaitusti.
Nämä eivät ole kalliita.
Kindle-versiot ovat parhaita käyttää. Lukija haluaa tietysti kokeilla koko
ajan. Suosittelen.
Kelby on keksinyt idean.
Selostuksen ja perustelujen sijasta hän on täyttänyt kirjansa kysymyksillä, tyypillisesti
asioilla, joihin ohjelman käyttäjä juuttuu. Kysymyksiin hän vastaa, usein hyvin
lyhyesti.
Muuankin asia, jota olin
ihmetellyt ja arvellut sitten tarpeettomaksi ominaisuudeksi selvisi parilla
rivillä. Eräs työkalu on käytettävissä, kun ensin klikkaa kuvaa.
Olen jyrkästi eri mieltä
kuin Kelby, joka sanoo, ettei näitä kirjoja pidä lukea. Kannattaisi vain katsoa
sitä asiaa, joka on ongelmana, ja siinä kaikki.
Kirja on laadittu tuon
ajatuksen mukaan. Asioita ei perustella eikä missään kohdassa mennä alan
terminologiaan.
Yksi käypä syy varsinkin
isojen tietokoneohjelmien vihaamiseen on niiden vaikeakäyttöisyys ja
vaikeatajuisuus.
Joitakin termejä
käytetään normaalista – pienennä kuvaa. Jotkut sanat ovat metaforisia – pyyhi (”pyyhekumilla”),
kloonaa. Jotkut ovat valmistajan omaa insinöörikieltä. Tekijänoikeussyistä ja
patenttien vuoksi kaikki tekniset termit eivät ole järkeviä eivätkä
ymmärrettäviä.
Yksi syy olla vihaamatta
tietokoneohjelmia on se, että kaikilla muillakin tekniikan aloilla tilanne on
sama eli surkea. Jos saatte käsiinne oppaan, jossa selvitetään auton moottorin
tai polkupyörän toimintaa, siinä näette.
Lukija tuntee välillä
itsensä noloksi. Se on oikein. Se on terveellistä. Minä olen tavallisesti
korjaillut sisäkuvien vinoon vinksahtavia pystyviivoja käsin ja sitten rajannut
kuvaa kuin orpo piru.
Lightroomista löytyi
sitten työkalu, joka tekee tuon yhdellä hiiren napsautuksella. Jotain sellaista
sopi odottaakin. Vaikka Lightroom on oikeastaan tapa järjestellä suuria
kuvamääriä, se on aikamoinen työkalu myös kuvien käsittelyyn – ja aika vaikea.
Älkää tehkö niin kuin
minä teen. Olen niin paljon tekemisissä kirjojen kanssa ja minulla on ne kaikki
isävainajani vanhat diat, jotka on nyt skannattu, ja niin edelleen. Joudun siis
rahallisissa asioissa pyörittelemään muutamaa kymmentä tuhatta valokuvaa, ja
muun muassa näiden blogien takia lisää tulee jatkuvasti.
Tavallisiin tarpeisiin ei
tarvita näin järeää kalustoa. Mutta jos valokuvia oikein harrastaa, opetteleminen
on itse asiassa hauskaa.
Nyt puheena olevista
kirjoista ilmenee vähän väliä, että turhan tuntuinen ominaisuus onkin ihan
hyödyllinen ja hauska.
Nyt olen tullut uuteen
uskoon ja käytän raw-editoria useimpiin asioihin. En ollut todellakaan
käsittänyt, ettei kaikkia kuvia tarvitse avata muokatakseen niitä. Kun klikkaa
(oikealla hiiren napilla) raw-kuvan eli raakakopion, senyltä, alta ja vierestä
löytyy villi valikoima työkaluja, kuten muun muassa perspektiivin korjaus.
Vanhemmissa kuvissani
valkotasapaino on usein korjattava. Uusi Nikon on niin viisas, että olen
useimmiten samaa mieltä kameran kanssa sopivasta arvosta, ja se osaa ottaa itse
huomioon siirtymisen ulkoa keinovaloon ja takaisin.
Otsikon ”selfie” on
yritys alleviivata. Oikeastaan olen sitä mieltä, että selfie on jotenkin vastenmielinen
tapa. Tuo mielipiteeni on liian äkkiväärä. Aina on otettu kuvia yhdessä jonkun
kuuluisuuden kanssa tai mainittavalla paikalla ja sitten näytelty niitä.
Maalaustaiteessa en ole kuullut kenenkään moittivan van Goghin tai Rembrandtin
selfie-kuvia.
Ja sitten on se käytännön
syy. Käytän tänäänkin kuvaa itsestäni, koska toisen henkilön kuvan käyttäminen
tässä edellyttäisi tämän suostumusta. Ja EU:kin otattaa itsestään omakuvia
monta kertaa viikossa.
Ihminen ei elä ainoastaan Photoshopista. On olemassa ohjelma jolla on kaikki Photoshopin ominaisuudet ja hintaa karvan alle 50 euroa. Siis kertamaksu, ei "tilaus". Lisäksi se on yhteensopiva Photoshop-tiedostojen kanssa. Se on oikeasti hyvä; olen kokeillut. https://affinity.serif.com/en-us/
VastaaPoistaTämä oli maksamaton mainos.
Toimiiko se yhteen Nikin softan kanssa?
PoistaMinulle kaiken perusta pn Lightroom. Oikeastaan ainoa asia johon kaipaisin Photoshopia on käsitellä kuvaa älykkäänä objektina, jolloin Silver Efex Pron valintoja voi muokata jälkikäteen. Jos haluaa värikuvan, voi sitten vielä valita fotarin sekoitusasetuksista värin kirkkaus.
Harvinaisen onnistunut ja moniulotteinen "selfie".
VastaaPoistaHarrastan valokuvausta, mutta en ole vielä päässyt edes raw-kuvaukseen asti, vaikka järkkärilä kuvaankin. Olen vain todennut, että kuvankäsittelyyn on niukasti aikaa, joten jpeg riittää minulle hyvin, samoin kuin ilmaiset kuvaeditorit. Vaikka olenkin näin rajoittunut harrastaja, niin silti huomaan hissun kissun koko ajan oppivani lisää. Tänä vuonna olen erityisesti kiinnostunut kuvien rajaamisesta ja kehittynytkin siinä. En julkaise kuviani missään, joten kukaan ei joudu kärsimään huonoista(?) kuvistani, paitsi ehkä muutama ystäväni, joille silloin tällöin meilaan pieniä kuvaterveisiä (max 5 kuvaa kerralla). Huomaan kuvaajana alkaneeni myös pitää rujommasta jäljestä, ehkäpä siis "huonoista" kuvista?
VastaaPoistaterv, Huono harrastaja
Mustavalkoisuudesta jo kirjoitinkin seuraavaan kirjoitelmaasi. Tutkitaanpa nyt pieni hetki tunnetun valokuvaajan ottamaa selfietä.
VastaaPoistahttp://images.cdn.yle.fi/image/upload//w_1199,h_2045,q_70/13-3-8970329.png
Kyseessä on valokuvaaja Juha Metso kiipeämässä Suursaaren Haukkavuorelle. Kuva on julkaistu YLE:n sivuilla ja tässä on vain linkki ko. kuvasivulle.
Kuva on luonnollisesti selfie. Se juontuu jo siitä, että kamera on tarkennettu kuvaajan partakarvoihin. Takana oleva maisema - vaikkakin erittäin hieno - on epätarkka. Kuvan primääri kohde on siis partakarvat. Silti taustan maisemasta voi nähdä Suursaarelle ominaiset maisemamuodostelmat, joita harva suomalainen elävä henkilö on nähnyt.
Mitä kuvasta jää näkemättä ovat luonnollisestikin värit. Toisaalta väreillä ei aina ole suurtakaan informaatioarvoa maisemakuvissa, koska kaikki kuvaa katsojat tietävät tai ainakin mielessään kuvittelevat millaisia värien tulisi olla. Metsä on vihreä, kallio harmaa ja taivas sininen ja niin edelleen. Kuvan pääkohde, ihminen, on lähes aina selvästi edukseen mustavalkoisena. Kuvaajan partakarvatkin ovat mielenkiintoisempia kuin esimerkiksi hänen puseronsa väri, jolla ei ole kuvan kannalta mitään informaatioarvoa.
Siksi siis mustavalkoinen. MOT.
On huomautettava että kuvakulma joko valehtelee tai sitten Kemppisen hartiat ja yläkroppa ovat lihaksikkaammat kuin olen saanut ymmärtää.
VastaaPoista"Maalaustaiteessa en ole kuullut kenenkään moittivan van Goghin tai Rembrandtin selfie-kuvia."
VastaaPoistaNaamoilla ei ollut duckfacea, eivät tuijottaneet kännykkäänsä ja ottivat niitä huomattavasti vähemmän. Kuvan ottamiseen myöskin käytettiin enemmän taitoa. Eivät siis olleet tusinaotoksia ja sitä voikin jo arvostaa.