Romahdus ja dementia

Kirjoituksen lopussa on terveisiä HS:n Pirkko Kotirinnalle eilisestä kirjoituksesta-

Anteeksi että petin lupaukseni enkä ollut eilen messuilla ständillä ilmoittamaani aikaan. Yksi syistä oli lämmön puute. Ennen kotoa lähtöä seitsemän jälkeen sain öljypolttimen käynnistymään käsisäädöllä mutta huomasin, ettei kiertovesipumppu toiminut. Saattovirtajohtoja oli asennettu vielä viikolla.

Messuilla minulta petti sisu. Lähdin ja kotona olikin kokoustoimintaa pihamaalla. Huonelämmöt olivat viittätoista astetta. Soittelin ja laitoin viestejä ja ryhdyin selaamaan verkosta löytyviä huoltoja.

Minulla oli Saarioisten mikrovalmis porokäristys toisessa kädessä ja haarukka toisessa, kun ovikello soi jämptisti. Soittaja oli putkiurakoitsijamme Kiiski, jonka adoptoimista olen ajatellut ehdottaa yhtiökokouksessa tai jos asianomainen tai hänen vaimonsa ei pidä ajatusta hyvänä, näköispatsas sitten.

Se sähköasentaja, joka saikin heti potkut muun muassa työpaikkajuopottelusta, oli laittanut nyt vaihdettuun kiertovesipumppuun surkean virheellisen sulakkeen, joka paloi heti, kun laite koetti käynnistyä. Ovikelon soittaja oli jo vaihtanut sen. Patterit reagoivat heti, ja tälläkin hetkellä täällä on lämmintä ja täällä on lauhaa.

Toinen syy laiminlyöntiin on dementia. Seuraan oireiden kehitystä verkon artikkeleista. Oireet ovat hyvin monimuotoisia. Koordinaation nopea heikentyminen, puheen vaikeutuminen, joka ilmenee muun muassa änkytyksen palaamisena, ja myönteisiksi arvioitujen persoonallisuuspiirteiden romahdus, ja paniikki sisätiloissa eksyessä ovat kiistattomia oireita.

Olin odotellut, milloin lukijat huomaavat näiden tekstien katastrofaalisen tason putoamisen. Eilen yksi huomasi ja raportoi siitä heti.

Kun olen toimitellut sitä kokoelmaa vanhemmista blogikirjoituksista, olen kummastellut, miten sitä vielä pari vuotta sitten onnistui muotoilemaan ajatuksia. Nyt tämä on mielekästä toimintaa vain kirjoittajalle, ei lukijoille. Kirjoittaja on osan päivää poissa muusta pahanteosta. Lukija sen sijaan hukkaa aikaansa.

Valittujen teosten toimittaminen oli oikeastaan humaani ajatus. Kun kirjoittaja ei enää osaa eikä lukija viitsi, hankitaan jostain nahkaa ja kluuttia ja pannaan vanhoja kirjoituksia kansiin.

Kirjamessuillakin kuulin opetuksen, jonka olen yrittänyt pitää mielessäni jo kauan. Kirjat ovat samanlaisia kuin muutkin kulutustavarat. Paketti ratkaisee. Mitä sisällä on, sillä ei ole väliä. Kirjoissa ja samoin muuten blogeissa on sitä kirjoitusta. Useimmat asiakkaat vilkaisevat sitä ja muodostavat hyvin nopeasti täysin väärän käsityksen. Jotkut harvat lukevat, yleensä noin puoli sivua. Sitten tarkkaavaisuus hajoaa ja ajatus leijailee kuin haavan lehti.

Ajatusten biomassa on verrattavissa hapen tai typen kiertoon maapallolla. Kirjainsynteesi on niin ekologinen, ettei se edellytä edes valon vaikutusta. Kirjaimiksi kootut ajatukset hajoavat ja lahoavat tavallisessa huoneilmassa.

Tuossa mielessä ne ovat juuri samanlaisia kuin kirjoittajat, joiden viimeinen mielenkiinnon kohde on, kumpi kulloinkin johtaa kompostoitumiskehityksessä, ruumis vai mieli.

Kummallakaan puolella ei ole tiedossa hoitoa eikä parannusta. Kiivaasti kävellessä tulee hiki ja voi hengästyäkin. Ajattelu, sikäli kuin se onnistuu, alkaa pyörryttää niin että on päästävä pitkäkseen. Onneksi minulla on luonnonvastainen muisti. Joskus istun sängyllä maatessani alakoulun tunnilla ja kuuntelen opettajaa ja katselen, miten keskimmäisessä pulpettirivissä istuva poika – hän on kuollut vuosia sitten – kaivaa keskittyneesti nenäänsä.

Suosittelen teillekin ruumiista irtautumista ja levitaatiota.

Helsingin Sanomissa pääkirjoitussivulla Pirkko Kotirinta paljasti tulevaisuuden suunnitelmani. Onneksi hän eikä kukaan muukaan lehden edustaja ei käynyt messuilla katsomassa levyjämme ja kirjojamme. Pekka Tarkka tosin käveli ohi hämmästyttävän hyvinvointisen oloisena. Maarit Tyrkölle kuvailin julkaisuajatustamme ja hän se sanoi, että Hesari väittää samaa.

Väite on, että äänikirjojen myynti nousee 10 prosenttia vuodessa. Äänikirjayhtiö osti Ruotsissa arvovaltaisen Norstedtin kustannusliikkeen ja toimittaja sanoo, että tulossa voi olla uusi Spotify.

Tukholmassa kirjakaupassa myyjä kertoi minulle jo tietämäni asian. Bonnierin suku on nykyisin suurempi tuho kirjoille ja kirjalliselle yleisölle kuin yksikään aikaisempi barbaarilauma. Tuhottuaan Tuholmasta arvokkaat kirjakaupat, etenkin Akademiskan, he ovat saapuneet kylvämään suolaa Helsinkiin, jossa Akateeminen on jo ongelmajätettä.

Täydennän HS:n tervetullutta artikkelia omalla havainnollani, joka siis on jo pantu toteen.

Yleisö on kerrostunutta. Äänikirjat kannattaa tähdätä niille, joilla on vaikeuksia tavallisten kirjojen kanssa.

Itse tähtään vanhuksiin. Noin sata tuhatta ihmistä pitkästyy korkeassa iässään eikä ihan jaksa pidellä kirjaa kyhmyisissä käsissään. Tulin valinneeksi Vaasan Jaakoon siksi, että sukulaiseni pitävät lyhyistä ja lystillisistä kirjoituksista, jotka tuovat mieleen iloisi muistoja nuoruudesta.

Levyn sijasta ladattava tiedosto on luonnollisesti tulevaisuutta, mutta tässä ja nyt vanhat eivät halua oppia käyttämään niitä, hyvä jos levyjä.

Toinen kohderyhmä on fiksut perheet, jotka käyvät esimerkiksi kirjamessuilla vähän kauempaa. Tiedän nuorukaisen (sukulainen), joka toistelee Leppäsen Preetin repliikkejä. He kuuntelivat pitkillä ajomatkoillaan länsirannikolta Savoon Linnan koko trilogian (Veikko Sinisalo).

Kun löytyisi maksaja, tekisin heti paikalla valikoiman Paulaharjua. Dementia ei kauheasti haittaa siinä toimessa, mutta äänitteen tekeminen on työlästä.