Kielletyt puheenaiheet
eivät ehkä katoa, vaan kiertävät.
Kunnon perheissä ei
koskaan hiiskahdettukaan alkoholisoituneista sukulaisista eikä missään
tapauksessa aviottomista lapsista, jota perheen miehet olivat saattaneet
siittää sinne ja tänne.
Se luulo, että tuo
vaikeneminen tarkoitti nuhteetonta elämää, ei ole oikea. Olen itse
työelämässäni käsitellyt jopa kiinteistöasioiden yhteydessä sukuselvityksiä
(virkatodistuksia), joista on ilmennyt vallan yllättäviä asioita.
Lainsäädäntö suosi tavoiteltaviksi
katsottuja arvoja. Avioliiton ulkopuolella syntynyt lapsi eli lehtolapsi eli huorilapsi
eli äpärä merkittiin tietysti äitinsä kirkonkirjaan, mutta ei isän. Isää ei
nimittäin etsitty eikä löydetty, vaan sen sijaan siittäjä. Lapseneläke,
kansankielellä ruokko, vahvistettiin oikeudessa, ja sitä joutui maksamaan mies,
joka oli maannut äidin syntyneen sikiämisen aikoihin.
Oikeusjutut olivat
tavallisia. Yhtä tavallista oli, että talollisten metsiin ilmestyi vähin äänin raisikioita
eli hakuuaukioita; lapseneläkkeet oli maksettu kertasuorituksina. Ei ole
tavatonta, että uusissakin elämäkerroissa mainitaan humalaisista, jotka
ilmestyvät herran puheille, tietenkin keittiön portaan puolelta, tinkaamaan
avustusta dieettiinsä. Sekään ei ole tavatonta, että tällainen herra antaa
apulaisen ilmoittaa, että elatusmaksut on aikoinaan hoidettu eikä siittäjällä
ole halua edes tavata jälkeläistään.
Laki muuttui nykyiselleen
vasta 1975. Voitteko kuvitella! Niinpä muun muassa minä olen istunut käräjillä
tuomarina lapsenruokkojuttuja. Entinenkin laki tunsi toki lapsen tunnustamisen.
Isä saattoi ottaa lapsen nimiinsä niin että hän sai perintöoikeuden. Häntä ei
voinut kuitenkaan velvoittaa siihen.
Kirjallisuudessa esitetty
perustelu, ettei isyyden toteaminen lääketieteen taio antropologian keinoin ole
varmaa, ei ole vakuuttava. Totuus on, että naisia sorrettiin ja miehiä
suosittiin. Avioton lapsi aiheutti äidilleen myös polttoleiman, joka oli joskus
tie prostituutioon ja kaikkeen, mikä siihen liittyy.
Paremmassa asemassa
olevat naiset saattoivat käyttää leväperäisiä lääkäreitä tai hämäriä ”enkelintekijöitä”.
Parempien piirien aborteista ei ole tiettävästi tutkimusta eikä tietoa. Koska
avioliitossa syntynyt lapsi tuli äidin aviomiehen lapseksi automaattisesti,
ollaan tietävinään, että tuon tai tämän henkilön joku lapsi oli todellisuudessa
talonmiehen siittämä.
Juuri nyt näyttäisi
siltä, että eräät henkilökohtaisen häpeän aiheet on todettu myyviksi, ja
julkisuuden henkilöt esittelevät hanakasti alkoholiongelmiaan ja mielenterveytensä
horjahtelua.
Vastaan ei ole tullut
pop-henkilöitä, jotka olisivat esitelleet suolistovaivojaan tai valokuvauttaneet
julkisuutta varten esimerkiksi peräpukamansa. Mitä ihminen erittää ja mitä
hänen sisällään on, se on täysi tabu.
Ei pidä erehtyä
luulemaan, että haluaisin edistää mieletöntä julkisuutta. Totean vain
puoliääneen, että armeijassakin käymälöihin rakennettiin kopit ja niihin ovet
vasta joitakin vuosikymmeniä sitten.
Ihmisiä halutaan nyt
lannistaa syömästä punaista lihaa. Syyt kuuluvat olevan terveydellisiä. Entä
harmaa liha?
Sisälmysten syöminen ei
ollut pula-ajan ilmiö. Niitä on syöty vuosituhansia, eräitä tavattomina
herkkuina. Huonoksi menneen lihan naamioiminen kastikkeilla on ikivanha käytäntö.
Antiikin roomalaiset kehittivät villityksen. Garum, käyttämällä anjoviksesta
valmistettu kastike haisi kuulemma kaamealta. Sitä halusivat kaikki siinä
määrin, että kun nyt nostetaan laivan hylkyjä Välimerestä, ruukuissa voi olla
viinin tai oliiviöljyn sijasta garumia. Sitä kuljetettiin laivalasteittain, ja
kauppa kävi.
Mahdollisesti
amerikkalaisten suosima, kukaties Malakan niemimaalta kotoisin olevat ketchup,
jossa on ainakin tomaattia ja kalalientä, on palvellut juuri samaa tarkoitusta,
siis sillä on peitetty mätänemisen merkkejä.
Aina kun käyn syömässä
hampurilaisen, joka on mielestäni hyvää ja terveellistä ravintoa, otan
ranskalaisten kanssa ketsuppia. Pidän siitä, mutta sisäfileen päälle en sitä
pursota, kuten Amerikassa monet.
Otsikko on englannin
kielen sana ”jätteet, sisälmykset”. Sisälmykset on myös ”innards” tai ”intestines”.
Huonolla onnella turisti
voi edelleen saada eteensä sisälmysherkkua. Sktottien haggis edellyttää lujaa
luonnetta, jos siis sitä aikoo syödä ja saada sen pysymään mahassa. Skotit itse
pitävät sitä taivaallisena.
Sekä englannissa että
Ranskassa sisälmyssyltyt ja makkarat (tripes) nauttivat suurta arvostusta.
Viimeksi käydessäni huomasin, että erikoisliikkeitä oli edelleen olemassa.
Nimitys on ”triperie”. Muita eli tavallisempia leikkeleitä myydään yrityksissä,
joiden nimi on ”charcuterie”.
Ranskalainen ”tripe”,
etenkin ”andouillette”, jossa lautasella näkee muun muassa keuhkon riekaleita
rakkuloineen kaikkineen, on suomalaiselle kova paikka. Mielestäni makukin on
kammottava, jotain härskin ja eltaantuneen välistä. Mutta tällaista ei
tietenkään pidä sanoa ääneen.
Näihin verrattuna ei ole
ihme, että kotoinen musta makkaramme saattaa herättää äkkinäisissä epäluuloja,
vaikkei siinä ole mitään ihmeellistä, paitsi verta. Ja osa lapsistakin syö
palttua ja verilettuja.
Englantilaisen
jouluvanukkaan kohdalla turvaudun itse sopivaan hämäykseen. Makeus ja ihra
jotenkin eivät käy yksiin. Jutun kuvassa ihraa vanukkaaseen.
Sitten toisaalta Suomessa
joka marketista löytyy leikkele, josta pidän kovasti, osittain siksi, että muu
seurue jättää sen rauhaan, jos huomaa, mistä on kysymys, nimittäin kielileike.
Sitä ei moni syö. Olen kysellyt, ja lihatiskillä on luvattu tilata vasikan
kieltä. Sitä kun keittää ja kuorii, saa todella halvat leikkeleet. Meillä sitä
harrastettiin joulupöydässä, mutta monissa se herättää kauhistusta. Paistettu
maksa on suussa sulavaa – mutta munuaista en ole saanut vuosiin. Mutta kyllä
hyvää jaksaa odottaa. Sen sijaan Helsingissäkin ravintoloissa tunnetut kivekset
ja sorkat jätän rauhaan.
Otsikon sana on samanrakenteinen kuin ruotsin avfall.
VastaaPoistaYlen Elävässä arkistossa on Jaakko Kolmosen ohjelmia, joissa laitetaan mm. poron peräsuolta (kuulemma herkkua) sekä kyytä (lihaa ei jää paistamisen jälkeen juuri nimeksikään).
Garum tunnetaan nykyisin Ruotsissa nimellä surströmming.
VastaaPoistaKeitetty naudan kieli on juhlapöydän kunkku, ei pärjää sille edes itse kinkku!Poron kieletkin ovat maistuvia, mutta possun kieliin en ole mieltynyt. Täällä Etelä-Karjalassa saattaa kaupan hyllystä löytää satunnaisesti kieltä; muita sisäelimiä löytyy rutiininomaisesti aina. Ilo on elää Itä-Suomessa!
VastaaPoistaTMi, Rautjärvi
Aikoinaan Meksikossa menimme paikallisen kaverimme kanssa grilliannoksestaan tunnettuun ravintolaan ja saimme eteemme grillin, jossa oli erilaisia lihamöykkyjä. Halusin tietenkin tietää, mitä mikin on ja lopuksi itse en voinut syödä kuin yhden möykyn, jonka mielsin verimakkaraksi. Kaverini söi kaiken muun, paitsi hänelle veren syönti ei käynyt. Andalusiassa suosittu jälkiruoka on tocino del cielo, eli taivaan ihraa, joka onneksi ei ole ollenkaan ihraa.
VastaaPoistaTorgny Lindgrenin erinomainen romaani Pylssy (Pölsen) kertoo västerbottenilaiseen sisälmysmuhennokseen hurahtamisesta:
VastaaPoista"Pylssyssä kaikki on mahdollista. Se on järjestyneen ja sivistyneen yhteiskunnan tuolla puolen. Jos elämä on ollut tyhjää ja tarkoituksetonta ja sitten kohtaa pylssyn, tulee sanoneeksi itselleen: mittaamattomassa ja rajattomassa on sentään jokin pohja tai ydin tai keskipiste, ei ole pakko antaa periksi.
Ja sittenkin, täydensi toinen, täytyy myöntää ettei se koskaan esiinny muuttumattomana olomuotona. Se on arvaamaton ja ennakoimaton ja tuntuu aina viittaavan johonkin täysin uuteen.
Aivan niin, toinen jatkoi. Se on kouriintuntuva ja silti pakeneva, sillä hetkellä kun kuvittelee löytäneensä sen, on myös pakko havaita että tämä pylssy on pelkkä opastus tai vihje tai lähtökohta.
Ja mitä enemmän pylssylle omistautuu, Lars Hörström sanoi, mitä syvemmälle siihen tunkeutuu, sitä suurempi on ihastus ja liikutus. Se joka kerran on antautunut pylssylle, ei enää koskaan palaa entiselleen. Lisäksi täyttyy kiitollisuudessa ja haluaa antaa jotain vastineeksi. Juuri siksi me teemme näitä muistiinpanoja."
Saksassa on totuttu syömään kaneja ja niitä myydään nyljettynä joko kokonaisina tai paloiteltuina. Sodan jälkeen siellä oli kova ruokapula. Tarinan mukaan eräällä paikkakunnalla ilmestyi lihatiskille kanien viereen ”Dachhaase” eli suomeksi kattojänis. Oli listitty kissoja ja kun sellaisen nylki, niin ei sitä monikaan enää erottanut kanista. Kun asia tuli ilmi, niin lihantarkastuslainsäädäntöön tuli sellainen muutos, että nyljetystä kanista piti jättää käpälät tallelle.
VastaaPoistaBressen kana on tunnettu herkku Ranskassa ja sillä on suojattu alkuperämerkintä AOC. Seurue meni ravintolaan ja tilasi Bressen kanaa. Varmistaakseen asian yksi herra seurueesta pyysi nähdäkseen nyljetyn kanan, josta ruoka valmistetaan. Tarjoilija toi kanan herran eteen, herra pyöräytti etusormeaan kanan peräontelossa ja nuolaisi sormeaan ja sanoi, että viekää lintu pois, koska se ei ole aito Bressen kana. Näin kävi kaksi kertaa ja vasta kolmannen kanan kohdalla asiakas oli tyytyväinen todettuaan kanan olevan aitoa Bressen kanaa. Naapuripöydässä oli seurattu mielenkiinnolla tätä tapahtumaa. Siitä nousi mies, veti housunsa alas ja pyllisti takapuolensa Bressen kanan asiantuntijan puoleen kysyen: Voisitteko auttaa minua, olen nimittäin orpo ja en tiedä mistä olen kotoisin?
Mielikuvat ovat osa ruuanlaittoa, ja ihmisten vieraantuminen kuolemasta, ainakin eläinten ja ruokatarkoituksessa, on muuttanut tunnistettavat elukankappaleet hyi hyiksi. Toki näin eilen marketin hyllyssä muovin alla porsaanmunuaiset, mutta saa olla aika tarkka että niistä lähtee kusen maku. Elukan kokonaan syömiselle on oma liikkeenä, "head to tail eating", jota kokeili ja kuvaa kirjassaan -- joko Medium Raw tai Kitchen Confidential, en muista kummassa -- julkkiskokki Anthony Bourdain. Lahdattiin sika ja ja lopuksi virnuileva maalaisisäntä ojentaa Bourdainille kunnolla keitetyn sian persereiän. Lihas mikä lihas, mutta syömättä minulta jäisi.
VastaaPoistaAivot ovat jääneet hullun lehmän alle, sylttyjä saa harvasta paikasta eikä sininen lenkki muistuta vähääkään elukan sisustaa. Kateenkorvaa ei moni ole nähnyt saati syönyt. Kieltä voi tarjota jollei kerro mitä se on, ja joskus nuorimmaiseni luulee vähän punaisempaa pihviä maksaksi. Maksan minä pariloin mustille raidoille, se on hieno ruoka.
Satuin kerran kylähäihin Kaakkois-Aasiassa. Olin saanut ennalta tiedon, että tietää hyvää onnea jos kylän miehille vie viinaa. No minähän vein ja sain hyväksyvää mutinaa vastalahjaksi. Katselimme erään tutun kanssa miesten touhuja kun kyseinen henkilö, lääkäri koulutukseltaan, ähkäisi "siinähän on ehtaa persreikää". Kylän miehet näet puhdistivat häiden kunniaksi teurastetun sian suolia. Niistä tehtiin vallan erinomaista keittoa, jota maistelimme illemmalla.
VastaaPoistaJari Tervon "Matriarkka"-kirjassa, josta kovasti pidin, kuvataan jostain syystä läskinä pysyneen henkilön pelastavan ystäväänsä leikkaamalla läskistään siivuja, paistamalle ne taiteen sääntöjen mukaan ja ompelemalla masunihon haavat itse neulalla ja langalla.
VastaaPoistaHaggis on useaan kertaan sitä nautittuani mielestäni varsin kelpo eväs - hyvän makuinenkin.
Koska vahva nykytieto on, että ihmisen älystä ja tunteista hyvin keskeinen osa "asuu" ruoansulatuskanavassa, mm sen 2000 grammassa bakteereita ja niiden geeneissä, epigeeneissä ja mitokonrdioissa (bakteerien jäämä), on myös se, mitä sinne noiden triliijoen öttiäisten ravinnoksi viedään, varsin isomerkityksellinen asia.
Asia liittyy autoimmunologiaan ja sen todella suureen merkitykseen kaikessa, mikä liittyy ihmisen (myös mielen)sairauksiin, niiden ehkäisyyn ja hoitoon.
"Olet, mitä syöt" - vegaanit aika usein vihanneksina geriatrisessa kuntoutus-koti-verkostossa.
Nuorenamiehenä, kun en tiennyt vielä paikkaani tässä maailmassa (ikään kuin nyt sen tietäisin), niin olin mm. Takon tehtaan Raamilassa töissä. Teimme siellä laudoista ja kimpirimoista lavoja. Hieno työpaikka! Paja sijaitsi Nekalassa, ja saimme olla siellä ihan yksiksemme, kuin Herran Kukkarossa, ei meillä ollut edes vuoromestaria. Kuorma-auto kävi hakemassa tekemämme lavat + kannet ja vei ne tehtaalle; tehtaan pomot kiittelivät meitä: aina on kaikki tilaukset TipTop ja ajoissa. No, mikäs niitä oli tehdessä kun ne, kun oikein perkeleesti huhki, teki parissa tunnissa, niin jäi 6 tuntia aikaa tehdä omia jutskuja. Mieltymyksiensä mukaan kukin... teki mitä teki, joku firman laudoista puutarhakalusteita joita myi vapaapäivinään torilla, joku opiskeli Marxia ja Heideggeriä ja taisi myöhemmin päätyä tuomariksi, joku kävi kotona panemassa vaimoaan, joku kävi läheisellä Esson baarissa juttelemassa karvaisten miesten kanssa politiikasta ja autoista, joku harjoitteli varastohallissa tarkkuuspistoolilla PAM PAM PAM, joku nukkui joku luki Tex Willeria joku käveli ympyrää kuin häkkikarhu. mutta suurin osa porukasta pelasi sököä pienillä panoksilla. (Kuten auch minä.) Vuoron päätteeksi leimattiin kellokortti. Ja tässä olimme tiukkoja: jokaisen on leimattava se itse! Olimme moraalisesti valveutuneita kommunisteja, oikeaa etujoukkoa; mieleemme ei olisi edes tullut huijata työnantajaa. (Vaikka konsernimme omistajat olivatkin porvarikapitalisteja ja riistäjiä, muun muassa.)
VastaaPoistaNiin. Mutta mitä tekemistä tällä ruokakulttuurin kanssa on? No on kyllä.
Meillä ei siellä pikku pajassamme ollut omaa ruokalaa, eihän meitä ollut kuin kymmenkunta per vuoro. Lähellä oli Ajokin Linja-autokoritehdas, aamuvuorossa käytiin syömässä siellä. Työtoverimme Aksu (jonka hampaat naksu) oli kamalan nuuka, alle 4-kymppinen poikamies, ei mikään Einsteinin inkarnaatio. Kiva kaveri, mukava toveri, kova tekee hommia, valtavan ystävällinen... Aina kun syötiin eväitämme – siis silloin kun Ajokin kuppila ei ollut auki – Aksu katseli kaula yli 10 senttimetriä venyneenä mitä muiden eväsvoipaperikääröistä esiin tupsahtaa? Jos oli jollain kinkkua ja sylttyä tai muuta herkkua, Aksun suupieleen herahti sylki. Hällä itsellä, kun oli niin nuuka, oli korkeintaan lehdenlitteä lauantaimakkaransiivu känttynsä päällä... Siksi hän kai oli niin kiinnostunut siitä mitä muilla, oli?
Kerran ehdotettiin (pojat, en minä!) että ”Aksu, saat 2kymppiä, jos syöt litran verta.” Aksu, jonka hampaat naksu, suostui. Siinä lähellä oli teurastamo (olen sielläkin ollut töissä, separoin verta, noin 6 h, sitten otin lopputilin), niin sieltä haettiin litra possunverta. Mentiin Ajokin ruokalaan, tilattiin 4 lautasellista mannapuuroa, ahmittiin osa puurosta pois, kaadettiin ne sitten piripintaan täyteen verta (kuin kiisseliä), ja Aksu alkoi syödä. Mutta ei kovin kauaa. Se ruokalan emäntä, tai mikä lie akka, oli huomannut, että me oltiin (tai en minä mutta pojat!), oltiin tuotu pöytään ”omia eväitä”. Eihän se semmote sovi. Ja sit kun se akka tajus että se on verta, se huus ”Hyi helvetti teidän kanssanne!”. – Saatiin porttikielto koko porukka pitkäks aikaa. Tai kahdeks viikoks, ei sen pitemmäks.
Mutta hienoja autokoreja Ajokki teki. Niitä oli kiva kattella. Ja kun se alusta sinne tuli – ei muuta kuin auton alusta pyörien päällä, jossa oli moottori, ja oli väliaikainen tuoli jolla ukko istui ja ajoi sitä – se oli kummallisen näköistä. Ikään kuin jotain Fellinin filmiä olisi katsonut.
Tässä oli oikein erinomaista paikallistarinaa. Eikun vaan kirjoitushommiin ja kirjaa tekemään.
PoistaNiin, aiemmin kirjoitit pylsystä. Aiemmin luulin että sitä syötiin vain Forssan lähistöllä. Hakalan pylsy oli ruokaa jota syötiin kuin chipsejä nykyaokaan. Taisi olla niin että kaikkien teurastamoiden lähellä sitä oli saatavana.
PoistaMutta puksmäntti oli Humppilan ja Forssan kansallisruoka vaikka itse en sitä ole syönytkään. Puhuttavan olen kuullut myös varikosta. Se lieni mäskiä jota oli jotenkin tiivistetty lusikalla kauhottavaksi -Murphy_
Elävän apinan aivoja - on kuulema herkkua Kiinassa - en kyllä söisi. Vaikka kuinka olisi marinoitu valkovuotokastikkeessa.
PoistaMikiksen kirjoittaman kirjan minäkin ostaisin.
PoistaAina unohtuu jotain. Toivottavasti kukaan ei unohda tulitikkuja kun minut polttohaudataan. Tai sytkäriä.
VastaaPoistamahassa alkaa kiertää
Aatosta jaloa ja käyttääpi kieltä!
PoistaOnnea, paloa! ..ja tuskinpa siellä
myytäisiin hikisiä sukkia vielä?
Taddi-da-dii-tattitada-diida...
Hyvä meidän puoli! Kaimalle kaikkea kivaa!
*iH
Hei,
VastaaPoistaTässä korjattu versio Bressen kanajuttuun:
Bressen kana on tunnettu herkku Ranskassa ja sillä on suojattu alkuperämerkintä AOC. Seurue meni ravintolaan ja tilasi Bressen kanaa. Varmistaakseen asian yksi herra seurueesta pyysi nähdäkseen nyljetyn kanan, josta ruoka valmistetaan. Tarjoilija toi kanan herran eteen, herra pyöräytti etusormeaan kanan peräontelossa ja nuolaisi sormeaan ja sanoi, että viekää lintu pois, koska se ei ole Bressen alueelta vaan jostain Bordeauxista. Seuraavan kanan kohdalla herra teki saman tempun ja totesi, että kana on jostain Nantesin suunnasta. Vasta kolmannen kanan kohdalla asiakas oli tyytyväinen todettuaan kanan olevan aitoa Bressen alueen kanaa. Naapuripöydässä oli seurattu mielenkiinnolla tätä tapahtumaa. Siitä nousi mies, veti housunsa alas ja pyllisti takapuolensa Bressen kanan asiantuntijan puoleen kysyen: Voisitteko auttaa minua, olen nimittäin orpo ja en tiedä mistä olen kotoisin?
Sitä tripe´eä eräs ystävä erehtyi tilaamaan ensi matkallaan Ranskassa, kun ymmärsi vain sanan "beouf" ja tarjoilijakin taputteli kovasti mahaansa. Hyväähän se härkä, yleensä. Harmaat suikaleet vatsalaukusta eivät kuulemma kuitenkaan olleet varsinaista gourmée´ta.
VastaaPoistaKeitetty kieli sitruunakastikkeessa oli liikaa amerikkalaiselle vaihto-oppilaalle 80-luvulla: Äiti, MITÄ tämä on? En nyt siihen hätään keksinyt mitään kaunistelevaa selitystä. Toista kertaa en sitä kuitenkaan tuonut tarjolle. Ei käynyt myöskään poro pojan Amerikan-äidille: You can´t eat Rudolph! Oltiin ravintolassa Helsingissä, joten muutakin oli tarjolla. Hänen poikansa taas kutsui kotiinsa syömään, Amerikassa siis. Isäntä grillasi hyviä pihvejä ulkogrillissä (tammikuussa, oli vähän kuuraa), sitten vain otettiin hyvät moniviljasämpylät ja väliin pihvit, valinnaisia salaattiaineksia ja kastikkeita, hampurilainen käteen ja toiseen olutpullo. Hyvää oli! Jälkiruoaksi kahvia pahvimukista ja pellillinen suklaakakkua valmiista jauhomixistä - ei tullut turhaa tiskiä. Minä tyhmä olin turhaan vääntänyt heille monimutkaisia reseptejä parin viikon ajan.
Toisten maiden ruoat ovat yleensä mielenkiintoisia ja hyviäkin, mutta kaikista ei tule ihan mieliruokia, varsinkaan niistä perinteisistä. Luokkatoveri kertoi, että oli ollut vähän tiukkaa, kun hänellä nuorena miehenä oli München asemapaikkanaan, ja neljäkin kertaa viikossa oli pitänyt asiakkaiden kanssa mennä Hofbräuhausiin syömään sianpotkaa ja hapankaalia.
Islantilainen mädätetty tai paremminkin kai hapatettu valaanliha saa minun puolestani jäädä syömättä, vaikka juhlaruokaa onkin, eivätkä färsaarelaiset puolikkaat lampaanpäätkään oikein houkuttelevilta näytä silmineen.
Maksa on hyvää ja halpaa ja nopeaa valmistaa, voisi syödä useamminkin. EG
Tänä aamuna söin kaurapuuron kanssa metsävadelmia. Hyönteisineen.
VastaaPoistaM
Yksi kunnon sotamies Svejkin sotijakavereista oli suursyömäri Baloun. Svejk oli vähän ilkeä. Kun Baloun kertoi haikaillen pienestä pojastaan, Svejk pyysi häntä näyttämään kieltään.
VastaaPoista- Tiesinhän sen, on pistellyt suihinsa sen oman palleronsakin.- Tunnusta pois, olet syönyt hänet! Silloin, kun perhe oli Klokotyssä, eikö vain?
Baloun ei tällaisesta ollut hyvillään, mutta eräs vapaaehtoinen lohdutti häntä, sanoi ettei tarkoitus ole tuomita ja että Balounissa on ainesta hyväksi sotilaaksi. "Kun ranskalaiset piirittivät Napoleonin sotien aikana Madridia, niin Madridin espanjalainen komentaja söi adjutanttinsa ilman suolaa, jottei tarvitsisi luovuttaa linnoitusta nälän takia."
Suursyömärin kuvaajana Rabelais lienee voittamaton. EG
PoistaOnhan se, mutta kyllä tuo Balounkin melko paljon söi.
PoistaHuomasin syksyn uutuuskirjoissa asianajaja ja kasvissyöjä Nicolette Hahn Nimanin kirjoittaman tietokirjan Pihvin puolustus. Kustantamon mukaan: "Hahn Niman käy läpi, miten lihansyönti vaikuttaa terveyteemme, miten pihvikarjaa kasvatetaan ja mitä jälkiä karjankasvatuksesta jää luontoon, ja samoin pitävätkö väitteet kasvihuonepäästöistä paikkaansa. Taitavan asianajajan tavoin hän kumoaa negatiiviset väitteet ja todistaa, että karjankasvatus ei rasita luontoa, että laitumet sitovat hiiltä ilmasta ja että lihansyönti ei ole terveydelle haitallista – vaan hyväksi!" En ole upouutta kirjaa lukenut, mutta on hyvä, että terveys- ja ympäristöväitteitä tarkastellaan kriittisesti.
VastaaPoistahttp://www.atar.fi/
Garum, ja posca.
VastaaPoistaJuutalaisuuden ketuba.
Öbiksen vihreän linjan kouluttaja:
"Sissi ei jätä jälkeäkään. Ellei muuta jäisi jäljelle kuin siittimen kärki, se kypsennetään ja syödään." Sävy oli huolekas ja laskelmoiva.
"..lakki saa olla mättäällä tai muualla. Vii vill iit, juu..."
"The brand? Well, mostly we use henna. It will wash off in a couple of weeks, y'see... They sure are better now that we floss their back molars and sing them thar old lullabies when the day is done, Ma'm. We're very concerned of their mental wellfare. Oh, here.. Allow me to show You the proof. Lefty, would you please show her your arm? Lemme help you.. just rollin' this here sleeve up a notch.. See? This tattoo here says it all. It stands for Union of Silly Montessori Cowboys, U.S.M.C. is the customary abbreviation."
"Yes of course we can accept a cashiers check or cash but for our books we'd prefer gold bullion or uncut diamonds of first water one quality. I mean; if it's not too much trouble? Theyre very dear to us y'see. You just can't have a cattle drive without some affection and attachment, just can't. Blushing here, and my eyes seem to be in need of some attention but no, no. I will not cry. How ever many times have I promised this to my colleagues... and yet; every time I howl and weep. The surety that their new fämily will take the utmost care of them is the only thing that consoles me in my desperation. It may not seem that a true cowboy wouldn't but Ma'm, we of the older generation beg to differ, I assure you."
(sobs, wipes tears, blows nose, smiles like a five year old)
Pöliä olet kuule hassu kaima!
VastaaPoista"Savuna ilmaan sano akka kun ukolleen hautaa kaivoi."
"Ei niin pientä virhettä ettei Verohallinto sitä löydä."
Kaupungin isoherra:
- He-hei, seis ja heti, älkääs karatko, kukas tän kaiken kustantaa!?
Selvästi merenkäynnin ammattilaisten löyhähkön yhteenliittymän virnistelevin jäsen:
- Käkisalmen markkinavoimien rahasto.
Voipoijat, miten kiihottaa tämä ruuasta kommentointi! Ja Kempin miljoonaiset käynnit blogissa senkun kasvavat, hyvä! Ja entäs sianpääsyltty? Moniko on tehnyt ja tekelettään syönyt? Äitivainaa sitä teki, kun kaksi porsasta oli rintamamiestontilla. Toimeen ryhdyin 80- luvulla ja ostin pään puolikkaan. Kahtena Jouluna tein ja hyvää syntyi, vaan vaimopaha kielsi ("karmea silmä ja törröhampaat pilaa pipareiden tunnelman"!) ja siihen se jäi. Jossain ukkokodissa vielä urkenen ja svinhuvud saa kyytiä...
VastaaPoistarasvaisin terv. pekka s-to.
Erään laturin vapaaehtoisesta äkkilähdöstä siltatyömaalla kerrotaan jääneen jäljelle ainoastaan pieni pala jota epäiltiin kateenkorvaksi.
VastaaPoistaLontoossa ranskalaisessa ravintolassa oli listalla black pudding armanjakkikastikkeella. En vielä silloin tiennyt, mitä se on ja tarjoilija vastasi ympäripyöreästi vain että hyvää se on. Se oli kuin Tapolan makkaraa olisi murusteltu lautaselle, mutta hyvää oli. Rooman trippa eli pötsistä tehty kastike ei minulle maistu. Taorminassa tuotiin grillattu vasikan aivojen viipale, jossa näkyivät gyrukset ja hippocampukset. Syömättä jäi. Lampaan kieli on parasta, naudalla parempaa kuin hirvellä, sian kieltä en ole maistanut. Oulun hallista saa aina sisäelimiä kateenkorvaa myöten. Toissa päivänä söimme lampaan munuaisia, ei ole vaikea ruoka tehdä, mutta flambeerata pitää.
VastaaPoista