Sivun näyttöjä yhteensä

11. lokakuuta 2016

Ajatus kustantajalle




Te kommentoijat aiheutatte minulle työtä ja vaivaa. Tämä on syytös.

Aivan viime aikoina, suorastaan näinä päivinä eräät niput eli kirjoitukseni ja teidän kommenttinne ovat olleet niin hyviä kokonaisuuksia, että ne on ihan pakko sisällyttää uuteen kirjaan, siihen jolla on jo nimi, ’”Täältä puolen”.

Sanokaa ihmeessä, jos tiedätte. Itse en ole nähnyt aivan vastaavaa. Kansainväliset, kovatasoiset verkkosivut menevät sellaiseen, että kommentoijat nokittelevat toisiaan epäkiinnostavasti, tai keskittyvät ilman uskottavia perusteluja väittämään, että isäntäkirjoittaja on väärässä.

Se on erikoista ja jännittävää, että syntyy nautittavia kokonaisuuksia.

Se on aivan arkista, että joku joskus riehaantuu ja lähtee virvokkeita nautittuaan tai muuten vain sellaisille laduille, ettei kukaan toinen pysy perässä. Joskus näitä jää julkaisematta, mutta harvoin.

Erilaiset lukupiirit ovat hauskoja, joskus ihailtavia. Silti ihmisten kyky saada suunsa auki ja lauseita muotoilluksi poikkeavat paljon. Niinpä joukkokeskustelu kasvoista kasvoihin tahtoo jäädä jokseenkin aina muotopuoleksi.

Kokoukset on painavin syy olla rupeamatta yliopiston professoriksi. Pelkään ja vastustan kokouksia. Kokemukseni mukaan ne, mukaan luettuna etenkin tavoitekeskustelut, työhönottoa varten suoritetut haastattelut ja yt-neuvottelut, ovat huijausta ja ajanhukkaa.

Sekä työmarkkinajärjestöt että EU ovat omaksuneet parlamenteilta tavan istua loputtomasti jonkin asian ympärillä käsittelemättä sitä kertaakaan. Sitten kun määräaika on ylitetty puolella tunnilla, tehdään viikon tai kuukauden päätökset neljännestunnissa, ja kyllä sen sitten näkee ratkaisujen tasosta.

Taito puhua paljon sanomatta mitään taitaa kuitenkin olla meillä kirkollista perinnettä, jota koululaitos on vahvistanut parhaansa mukaan. Kirkossa saarna oli vuosikymmenestä toiseen hengellistä tunnelmointia, johon ei saanut sisältyä asiaa. Poikkeamista postillasta pidettiin pahana. Kansakoulussa, oppikoulussa ja yliopistolla kaikkein tavallisinta oli opettajan harjoittama sisäluku.

Myös yliopistolla monet professorit, jotka osoittautuivat sitten tohtoriopintojen yhteydessä suurenmoisiksi ohjaajiksi, hoitivat perustutkinnon luennot mutisemalla epäselvällä äänellä tekstiä itse kirjoittamastaan kirjasta.

Käytin pakolliset luennot noiden kirjojen lukemiseen ajatuksen kanssa kuuntelematta häiritsevää luennoijaa. Menetelmä toimi ja menestys oli hyvä.

Esitän kustantajalle ajatuksen, joka ei ole uusi. Painotan tämän seuraavan blogikirjan aivan viime aikoihin ja lisään kommenttien osuutta entisestään.

Viimeksi mietin pitkään ja tietyn vavistuksen vallassa, onko se nyt laitaa, että toisten ihmisten kirjoituksia painetaan luvattomasti kirjoihin. Lupiahan ei voi hankkia, kun kenelläkään ei ole tietoa kirjoittajista. Silloin päätin turvautua tulkintaan, jonka mukaan kommentit on laadittu muiden luettaviksi vähän samaan tapaan kuin yleisön kirjoitukset sanomalehdissä.

Tulkinta osoittautuu huonoksi, jos alan ansaita näillä kirjoilla. Viimeksi sain muistaakseni palkkion, joka jäi selvästi alle kustannustoimittajan yhden kuukauden palkan eli reippaasti alle sairaanhoitajan tai ala-asteen opettajan kuukausipalkan. Kirjoitusten kerääminen, ryhmitteleminen ja tekninen siistiminen oli usean kuukauden työ.

En usko että tuo tienaamisen vaara tulee koskaan ajankohtaiseksi.

Kirjoitin 10 vuotta sitten englanninkielisen tekstin sopimuspohjaisesta tekijänoikeudesta. Asia tuli vahvasti mieleen, kun Teoston ihmiset kirjoittivat lehdessä eilen järkevästi YouTubesta ja vastaavista. Olen samaa mieltä heidän kanssaan. Markkinat ovat taas muuttuneet ja laki ei toimi.

Kirjoittaessani taloustieteellinen ”contract theory” oli uusinta uutta myös UC Berkeleyssä. Peliteoriasta kyllä puhuttiin tottuneesti. Liikemiehet toistelivat winwin-tilannetta.

Juuri tänään, kaikkien jo tuntemasta syystä, ainakin toimittajat yrittävät selvittää, mitä tuo teoria tarkoittaa. Kiitettävästi he ovat saaneet selville, ettei sillä ole tekemistä juridiikan, siis sopimusoikeuden kanssa. Sillä on paljon tekemistä sopimuksin liittyvien kannustimien kanssa, mutta vielä enemmän sillä olisi tekemistä lakiin perustuvien kannustimien kanssa. Niitä ovat tekijänoikeus ja patenttioikeus. Yleisesti sopimus perustuu omistusoikeuteen. Kauppa on sopimuksen muoto, omistusoikeuden luovuttaminen vastikkeesta.

Se vain ei uppoa, että tekijänoikeuden mielenkiintoinen ja jokseenkin tutkimaton alue on sopimusjärjestelyt ja niillä luodot arvoketjut. Perinteinen staattinen kysymyksenasettelu ei ole niin kiinnostava: onko tähän tai tuohon kummalliseen ilmiöön tekijänoikeus.

Siihen kannattaisi keskittyä. ”Palvelusektori” koostuu erilaisista velvoitteista ja suorituksista. Itse tekijänoikeusjärjestötkin suhtautuvat enimmäkseen teoksiin kuin jauhopusseihin. Nykyaikaa ovat tilausjärjestelyt, kuten Office, Spotify (Premium) ja Adobe Creative Cloud. Amazon tarjoaa ”syö niin paljon kuin voit” -järjestelyä, mutta ei vielä Suomessa. Satasella saa lukea niin paljon kuin jaksaa n viikossa. Amazonilta olen itsekin vuokrannut kalliin kirjan kuukaudeksi.

Kustantajat – ehkä onnettomuutenne syy ei ole kirjoissa eli printtimediassa, vaan vanhentuneissa kauppatavoissa?

Englannissa kirjoja muuten vuokrattiin jo kauan sitten. Ehkä siellä huomattiin toisin kuin meillä, että kirjojen ostaminen omaksi on lukevan luokan asuntojen kerrosalan funktio. Eli kuinka monella teistä on kotona liikaa kirjoja?

Kirjastojen ja arkistojen edustajat ovat melkein neuvottomia tämän ongelman edessä. Miten toteuttaa tarkoitustaan ja palvella siis yleisöä ja tutkimusta, kun säännöt ja sopimukset ovat täysin vanhentuneita?

Miksi tekijänoikeuslaki estää opiskelijaa ja tutkijaa viemästä pdf-tallennetta edes määräajaksi kotiin. Ja miksi kirjastot ja arkistot eivät saisi laskuttaa palveluistaan, kun terveyskeskuksetkin saavat?




15 kommenttia:

  1. Voisiko ajatella, että blogissa otettaisiin käyttöön jonkinlainen reaaliaikaisuus kommenteissa - kun niitä ei kuitenkaan sensuroida. Nyt kun ne hyväksytään isännän toimesta "nippuina" ei pääse kovin paljon kommentoijien välistä keskustelua syntymään. Ja itse asiasta keskustelemisen aikaikkuna on lyhyt: parin päivän takaisesta alustuksesta ei enää paljon kommettia heru.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tätä on ehdotettu aiemminkin, mutta ilmeisesti kiireisen eläkeläisen päivärytmi ei taivu tällaiseen..

      Poista
    2. Mutta ehkä suhteellisen hyvin asiassa ja asiallisena pysyvän kommentoinnin salaisuus onkin juurikin tuo viive.
      Ei pääse syntymään nokittelua, kun useinpien sinnikkyys ei riitä paria päivää vanhempien kommenttien selailuun (ja vastakommenteihin).
      Eikä ole painetta nopeaan vastakommenttiin, kun se kuitenkin näkyy vasta seuraavana päivänä, tai sitä seuraavana, eikä sitä kuitenkaan enää kovin moni lue.

      Poista
  2. "Peliteoriasta kyllä puhuttiin tottuneesti."

    Valitettavasti julkisessa poliittisessa keskustelussa peliteoria näkyy vain sinä syvällisenä väärinymmärryksenä, että kaikki kilpailu on aina hyvästä.

    VastaaPoista
  3. Minusta Mikis on luonnollinen lahjakkuus ja ansaitsisi kustantajaa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Puollan painokkaasti. Tuota niin, pitäisikö häneltä kysyä tahtooko hän kirjoittaakseen jotain muutakin?

      Poista
    2. Jah, samaa mieltä. Mikiksen lahjakkuus on kyllä huomattu muuallakin ja paljon paljon paljon aiemminkin, joten hän tietää sen itsekin, on aina tiennyt.

      Poista
    3. Kai meitä aika monia olisi, jotka hänen kirjoittamansa kirjan lukisivat.

      Poista
  4. Olen jonkin verran työskennellyt järjestötehtävissä ja myönnän olevan perää väitteellä, että toimitsija on sellainen, jolla puhe jatkuu, vaikka ajatus katkeaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oliver M. I. Hollændersunnuntai, 16 lokakuuta, 2016

      Ei välttämättä. Esimerkki: Toimitsija Armas Holländer, isoisäni isä. Erilainen toimitsija ja agronomi mutta tittelin ja oppiarvon ero.. entä yhteensä?

      Poista
  5. Liikaa kirjoja? Niitä on ainakin ollut, kaksi seinää täynnä, lisäksi viisi pienempää kirjahyllyä ja vielä kirjakasoja siellä täällä, vintillä vieläkin purkamattomia Penguin-laatikoita Tampereen ajalta. Kellarissakin jotain. Mökillä muutamia metrejä. Viimeisten kymmenen vuoden aikana olen kuitenkin antanut lapsenlapsille laatikoittain kirjoja myytäväksi heidän saarensa kesätorilla. Ne ovat siirtyneet helsinkiläisten lomanviettäjien mökkien hyllyihin, "saaneet hyvän kodin". Joskus on tapahtunut pieni vahinko, mm. kun olisin tarvinnut Matti Mäkelän "Leveäharteista miestä" Toivo Pekkasesta lukupiiriä varten eikä sitä enää ollutkaan hyllyssä. Mutta hyvä, jos oli kelvannut jollekin toiselle. Kirjastosta se löytyi kyllä. Nyt hyllyissä on jo aukkoja! (Ne kyllä tahtovat täyttyä.)

    Joskus tunnen vähän huonoa omaatuntoa, kun tuen niin vähän nykykirjailijoita, mutta aikaisemmin olen ostanut ihan tarpeeksi, ja muut perheenjäsenet ovat olleet aika tuhlaavaisia. Nuoremmat ovat kyllä siirtyneet pitkälti digilinjalle. Nykyisin ostan lähinnä jotain käsikirjatyyppisiä, runoantologioita ja kielioppeja. Espanjalaisia pokkareita. Divareista hitaasti luettavia klassikoita, sellaisia kuin "Don Quijote", "Alastalon salissa" tai "Jumalainen näytelmä".

    Kirjastosta luen 120 - 150 kirjaa vuodessa. Röyhkeää? Moni kuntalainen ei lue yhtäkään. Pitäisikö niistä maksaa "vuokraa"? Pari euroa voisin maksaakin, mutta ilmainen kirjastolaitos on kyllä sellainen etu, josta Suomessa tulee pitää kiinni, ihan periaatteessa. Se on kaikkien käytettävissä, mutta kaikkihan eivät sitä käytä. Minä käyn vielä lukemassa lehtiäkin monta kertaa viikossa. Ei ihme, että lehtitalotkin alkavat mennä konkurssiin!

    Se, että kalliita kirjoja voi tarvitseva vuokrata määräajaksi, tuntuu järkevältä. EG

    VastaaPoista
  6. Syntyykö juridinen ongelma, jos haluaa lahjoittaa, vaikkapa anonyymisti, kirjastolle teoksen, jota sinne ei ole ollut varaa hankkia ? Tekijänoikeudet ? Kirjastokorvaukset tekijälle ? JR.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen säännöllisesti kantanut kirjastoon kaikki lukemani kirjat, koska en halua säilyttää niitä pölyä keräämässä ja vaivana tuleville "perijöille". Vain muutamaan olen takertunut pysyvämmin luullen lukevani ne joskus toisenkin kerran, mitä harvoin tapahtuu. Olen kuitenkin huomannut, että kirjaston henkilökunta ei ole mitenkään riemuissaan niistä kirjoista. Johtuisikohan noista yllämainituista syistä?

      Poista
    2. Onko antamasi kirjat pantu kuitenkin luetteloihin? JR

      Poista
  7. Suomalainen kirjakauppa kokeili kirjojen ulosvuokrausta muistaakseni tuossa 25 vuotta sitten. Lähinnä uusimpia hittipokkareita. Ei tainnut kannattaa.

    VastaaPoista