Bob Dylanista tietämättä
hänestä mainittavasti, tilanteessa jossa tietäjiä ja häneen hurmaantuneita on
aivan kaikkialla.
Runouden yksi tehtävä on
ällistyttää. Suomessa viimeiseksi Sarkia ja Kivikk’aho kirjoittivat niin
hienoja rakenteita, että lukija ihmettelee, miten sellainen on mahdollista.
Runouden toinen tehtävä
on osoittaa, miten eteviä me olemme ja miten tyhmiä te. Joskus käytetään
ranskalaisen sosiologian termiä ”distinktio”, vaikka ilmiö oli todellisuudessa
sosiologien alkulaukauksia, 1800-luvulta. Ensimmäisten joukossa Veblen
selvitteli, miten ja millä rakentein ihmisryhmät toimivat erottuakseen
myönteisessä valossa ja kohotakseen joukkojen yläpuolelle. Yksi ikuinen keino
on silmiinpistävä kulutus, conspicious consumption.
Itse käytin työelämässä
aivan liian kalliita pikkutakkeja ja valehtelin, että ne ovat siistin näköisiä,
vaikka todellisuudessa pidin kalleimmasta tweedistä ja brittien akateemisesta
tyylistä, nahkapaikkoineen kyynärpäissä. Nekin jotka eivät harrastaneet
kangaslaatuja, tekivät tietä. Itse suhtauduin ja suhtaudun edelleen ylimielisesti
liituraitamiehiin, jotka osoittavat vaatteillaan, että heillä on enemmän rahaa
kuin makua.
Runouden ja taiteen
modernismissa ääneen julistettu pyrkimys oli ärsyttää porvaria. Porvari tarkoitti
silloin pikkuporvaria, ei oikeistolaista.
Haluttiin itsestään
turhia luulevan keskiluokan tunnustavan esimerkiksi suuttumalla
rajoittuneisuutensa ja ymmärryksensä himmeys.
Tämä on turhankin
ilkeästi sanottu. Diktatuurit julistavat omaa sieluttomuuttaan suosimalla joka
suhteessa vanhanaikaista taidetta ja kirjallisuutta: Saksa, Neuvostoliitto,
Kiina ja monta muuta, poikkeuksena säännöstä Italia, jossa edes diktatuuri ei
todellisuudessa oikein toiminut ja osa modernisteista oli kiihkokansallisia.
Eurooppalaisen
keskiluokan erikoisuus on sen päättymätön halu olla pilkan kohteena ja vielä
maksaa siitä huvista. Esimerkiksi maalaustaiteessa suuri osa tämän hetken
arvostetuimmista ja siis kalleimmista tekijöistä aloitti lahjattomiksi
julistettuina töhertäjinä, joiden teokset eivät kelvanneet kenellekään.
Minulle
henkilökohtaisesti esimerkiksi nobelistit Tranströmer tai Milosz tai Brodsky
ovat olleet ilmestyksiä ja olen vakuuttunut siitä, että he ovat sanataiteen
huippuja. Tiedän hyvin, että jotkut toiset, täysin järkevät ja
arvostelukykyiset ihmiset, pitävät heidän tekstejään vain omituisina ja
parhaassakin tapauksessa yksitoikkoisina.
Varon nyt huolellisesti
sanomasta, että Bob Dylan on aikamme suurimpia runoilijoita. Niin voi olla,
mutta minä en ole oikea henkilö arvioimaan sitä asiaa, koska Dylan, Donovan ja
jopa Beatles livahtivat aikoinaan ohi puhtaasti henkilökohtaisista syistä.
Voisin korjata vahinkoni
järjestämällä itselleni kurssin nyt, mutta mahtaisinko tuottaa mitään
sellaista, mikä ei olisi vanhastaan tuttua melkein kaikille muille?
Mutta: Nobel-komitean
valinta oli tietenkin kaupallinen ja ovela. Onnittelen. Vuoden valinta oli
paras keino saada myönteistä julkisuutta myös ”vaikealle” kirjallisuudelle.
Mutta mukana tuli kaksi
erinomaista asiaa. Ruotsalaisten pitäisi itsensä tietää Carl Michael
Bellmanista, että tekstin ja musiikin eli siis laulun perinne on vahva ja
suurenmoinen. Jostain syystä tuo liitto, jota voisi sanoa trubaduuriperinteeksi
ja on kuitenkin jatkunut nyt tuhat vuotta, alkoi pahasti rakoilla.
Paljon tärkeämpi
näkökohta on puhutun (lauletun) kielen kunnioitus.
Asia nimittäin on niin,
että toimintaelokuvista ja viihderomaaneista alkaen tavallinen ilmaisu voi
antaa paremmat edellytykset kuin usein jo jähmettyneen ilmaisun toistelu.
Ranskassa Prèvert jatkoi ja sai valtavan suosion heti Valeryn kuoltua 1944.
Prèvert kirjoitti mestarillisesti korostetun tavallista kieltä ja liikehti
ahkerasti laulelmien ja iskelmien alueella. ”Kuolleet lehdet” ja ”Mui8stathan,
Barbara”, ovat hänen tekstejään. Valery oli takuuvarmasti vaikea, Ranskan
suuren perinteen edustaja.
Suomessa vähän tunnettu
Boris Vian toi lavoille runon rinnalle jazzin ja rikosromaanin ja kirjoitti
ensimmäisen protestilaulut, joista amerikkalaiset saattoivat todellakin saada
vaikutteita (Le déserteur).
Tarkkaavainen lukija
huomasi, että nyt tässä blogissa on mainos, Vaasan Jaakkoo. Mainos on omani.
Levyjä ja kirjoja myyn minä. Haaveena on hyväntekeväisyyshankkeen
(palvelutalot, vanhukset) ohella saada hiukan tuloja, joilla voisi kattaa
omasta laihanpuolisesta lompakosta suoritettuja äänitys- ja
valmistuskustannuksia.
Mutta takana on ajatus,
joka liittyy päivän teemaan.
”Kansanomainen”
kulttuuri, tässä tapauksessa vanha murrekirjallisuus, on ollut joiltakin osin
aika höperön ihailun kohde. Minua tuo ”isien työ” -linja ei sytytä. En ottaisi
piimäpunkkaa vaivoikseni, jos se on huonosti tehty. Jos se on hyvää käsityötä,
se on sitten eri asia. Pidän myös uudesta käsityöstä.
Luin taas lehdestä
hometaloista. Vanhat, omiin tarpeisiin sopeutetut talot eivät yleensä homehdu;
oma taloni on kuiva ja ongelmaton.
Vanha, jokapäiväisyyttä
tavoitteleva puhe, siis suullinen kerrontaperinne, ei homehdu. Tämä Vaasan
Jaakkoo on esimerkki siitä.
Tekstit ovat
1920-1940-luvulta. Sen ajan taidekirjallisuudesta vain hyvin pieni osa on
hengissä niin että sitä lukisi ilokseen.
Tällä hetkellä haeskelen
sotien välisen ajan humoristisesta viihdekirjallisuudesta virkeyttä.
Pakinakokoelmat, joita on monta, eivät auta, koska niiden lehtori-näkökulma on
niin rajoittunut. Sen sijaan esimerkiksi Matti Kuusen toimittamat
puoliruokottomat kansanrunouden tutkijain keräämät vitsit ovat oikeasti
hauskoja. Lauluissa tiedämme hyvin, että ennen Helismaata ja Vainiota ja Salmea
muutkin kuin Tatu Pekkarinen ja J. Alfr. Tanner tekivät aivan mainioita
hupilauluja. Ne esiin.
Mä ajoin Köpikseen jotta näin taulunsa ' niit vahvoja lauluja visuaalisessa muodossa. puhkeinen huuliharppu väärine äänineen ja.
VastaaPoistatunnustus on ny koko genrelle - niin mä se koen; myös meille coveroinneille ja taidettansa tulkinneille.
Kyllä Dylaniin ehtii mukaan. Mies ansaitsee palkintonsa - uusiutunut monta vuosikymmentä - siihen ei moni ole pystynyt. Lyriikkakin sujuu: Not dark yet - suosittelen blogistillekin.
VastaaPoistahttp://www.azlyrics.com/lyrics/bobdylan/notdarkyet.html
Enkä mä ollut kun viirentoista, kun Bob Dylanin olisi pitänyt kolahtaa mutta kun ei. Ikäluokkani snobit ylistivät Dylania 60-luvun puolivälissä. Minua ei honottava laulutapa ihastuttanut. Kolmea-neljää poikkeusta lukuun ottamatta en pitänyt myöskään miekkosen sävellyksistä. Katsoin äsken Dylanin sanoituksia kahdesta alkukauden hitistä: simppeliä kamaa.
VastaaPoistaOdotellaan kuitenkin vielä doping-testin tuloksia ennen kuin juhlitaan.
Oottele yksinäs. Ketä sä kuvittelet et sut on valinnu komentaan? Mannerheim?
PoistaJääkärit ei kuuntele öömapin lääkäreitä ne syö ku on nälkä ja juo ku on jano eikä odottele jotain juhlia vaa lähtee naisiin.
Väitä vastaan mut hiljaa ittekses äläkä ala juokseen mutkille. Se on maalinosoitus hakupäälle.
Vastenmielinen passiivin käyttö. Odotellaan että mitä?
PoistaAkateeminen lötkäpussihousuporukka valuu paikalle ja syö herkut jättäen jämät portsarille?
Käskee kuka?
Käskee ketä?
Kenen valtuuksilla?
Tässä kävi toisin.
Presiis tämän vuoksi en kirjoita nimimerkin takaa enkä ole maksettua lihaa. Jos päättäisin käyttää samoja vaikutuskeinoja joutaisin tietysti heittämään pois oman uskoni, eräiden tahojen mukaan turmeltuneen mieleni saadakseni voimia mutta se olisi
syntymässä saadun luonteeni vastaisesti toimimista. Myrkkyä, dopingia.
Varttuneen iän alkoholisoitumisen (ei alkoholismin) tutkimukseen en ole edes saanut määrärahoja, nyt on tosin ilmoittautunut ensimmäisiä vapaaehtoisia muutama ja se on hyvä juttu se.
Viisasteleva ja paremmin tietävä sävy on hyvä merkki, uuden siviilipuolen ja perinteisen sotilasjoukko-osastojen mylläkkämallin yhdistämiseen se on hyödytön. Nyt on tekeillä jo muuta.
Ennen kaikkea tutkin. Rakennustyömaalla sanottaisiin että teen etuputsia, mutta teen myös jälkiputsia jos se on aikaaviepää tai työlästä. Tietämällä minut saadaan selville mitä.
Olé! Olen satakiloinen hiilestä tehty kovasuinen ahvena jolla on koukku, verkko ja samanlaisia kavereita mutta jutun jekku on kykyni valmistaa toisintoja ominaisuudet säätyvät kohdalleen itsekseen. Kutsukaa neroksi.
En ole kaupan.
Lieneekö kirjallisuuden Finlandia-raadille tullut tämä mieleen. Vexi Salmen lisäksi Suomen runouden elävässä kärjessä ovat esimerkiksi Jii Karjalainen ja Heikki Harma, Hector. Vain elämää -runo on sivumennen sanoen Veikko Salmen tuotantoa.
VastaaPoistaBob Dylanin valinta nobelistiksi osoittaa että maailma on sattumaa, josta on sitten sillä silmällä hyvä etsiskellä suurta suunnittelullisuutta. Mutta kyllä itse aloitin omatoimisen englannin opiskeluni kääntämällä sanakirjalla -- sana sanalta -- All Along the Watchtowerin ja ymmärtämättä yhtään mitään. Muttakun muttakun se oli hieno.
VastaaPoistaMitä tuohon tavalliseen ilmaisuun tulee niin viittaan hiihtorukkasella näihin moderneihin jo ajastaan jääneisiin Meriin ja muihin Peketin seuraajiin, joista on jäljellä vain perinne kaivaa paska esiin ja käännellä sitä todeten että "sellaista on". Maailma, ihmeistä riisuttuna, kalkittu kirkko.
All Along the Watchtower on kokoelma lauseita. tekijän itsensä mukaan. Ei juonta, ei mieltä.
Poistaolen tuota joskus kuitenkin miettinyt ko, stygee sjungatessa.
Oi Jumalavita! Ken uskaltaa ja saa sanaas julistaa sen syösköön tulta suu, on turhaa tulva muu.
VastaaPoistaKetä tän, Jaakko Haavio kai tais skrivailla, nyt ei muista, olin vilskeisähköllä tuulella. Melkoista räminääkin välillä.
Se on ylivihreää, syvän, tumman, läpikuultavan metsälammen vihreää...
No jos pikkuisen.
Ähäkutti?
Vähänkö ketutti.
Teevesi kiehahti,
merivesi huojautti.
runoili
Talkoonukkumatti
Walter Benjamin kirjoitti vuonna 1939, että "Baudelairen jälkeen lyyrinen runous ei ole saavuttanut suurta yleisömenestystä". "Saksassa rajapyykkinä on Laulujen kirja". Ajat ovat sittemmin muuttuneet ainakin Jacques Prévertin ja Bob Dylanin kaltaisten lauluntekijöiden myötä. Kaikki runous on alkanut laulusta: Korkea veisu, Homeros, Nibelungen, Kalevala... Pahan kukissa on rytmi. Heinen teos on tosiaan nimeltään Laulujen kirja. Suosio ei ole laadun tae eikä laatu epäsuosion tae. Dylanin runoista kaikki eivät ole laulutekstejä. Dylanin alkuperäisiä esikuvia olivat Robert Johnson ja Woody Guthrie, lähellä ovat Villon ja Rimbaud, taiteilijanimensä hän otti Dylan Thomasilta. Laulajana hänellä on ollut monta lajia: folk, blues, protestilaulu, rock, gospel, jopa Sinatra. Talking blues on ollut hänen leipälajejaan. Brechtin ja Weillin modernit moritaatit ovat myös yhtymäkohta.
VastaaPoistaVaikka Hectorilta Suomi-neito on hurjan väkevä työ ja vaikkei Things Have Changed Robert Zimmermannin heikoin olekaan niin jotain hyvin samaa ja silti perin erilaista niissä on. Hyvä video?
VastaaPoistaNäin tulee funtsituksi jalkaväen klassikoidusti ajoittain, ei se nitroksijutuista ainakaan johdu kun olen kaihtanut? Ilokaasu? Happi? Happi-ilokas, appi-hilokas, hippialokas?
Näistä pidän. Mitä mun suuni puhuu!
Tämä on silkkaa sensuuria. Tahdon poistua. Iiik! Mä jäin kiikkiin.
Prairie Home Companion on sellainen Kankkulan kaivo Amerikan malliin. Aika hauskoja pseudomainoksia ja äänitehostemies on huikean taitava.
VastaaPoista- Miksi kutsutaan neljän tasa-arvoisen tien risteykseen pysähtyneitä neljää blondia neljässä avoautossa?
- Eternity.
Jaakko Heikkilän taidenäyttely Kansallismuseossa, josta se tänä iltana siirtyi Rovaniemen taidemuseolle (Korundi), kuvaa veteen hukkuneiden vanhan aatelin talojen ja noblesien tilaa - rappiota.
VastaaPoistaVenetsiassa.
Näyttelyn viesti on vahva, jopa C. M. Bellmanin tarinaan verrattuna.
Meillä vanhan siirtomaavallan Euroopassa ei ole hometaloja. On vain homekorvia Kemppisiä, Liikkasia ja muita hukkaan ajettuja ja vailla evidenssiä kaikenlaisista tinkaavia Kymmenen virran maan kansalaisia, jotka joutuvat luopumaan sen tiedon edessä, että Obama vielä ajattelee itse ehtivänsä muuttaa Mars-planeetalle.
Runona:
"Kun kylän vihdoin saavutti
hän mielipuoli olikin
Tuo kurja kulkuri"
Minusta tuntuu, että ruotsalaiset yrittivät nyt haukata liian isoa palaa. Bobia en usko Nobel-tilaisuudessa nähtävän, ehkä poikansa noutaa tämänkin krääsän.
VastaaPoistaLe Figaro: La poésie est considérée comme ridicule, inutile ou hermétique...
VastaaPoistaFabrice Lucchini: Elle a ces trois vertus.
On Dylanilla kirjallisiakin julkaisuja, paperikirjoja 12 kappaletta. Namedroppingia on, jossakin viitataan usein mm. Beckettiin, Eliotiin ja Raamattuun. Muistelmakirjojakin. Täällä kirjastossa näyttää olevan sellainenkin nimike kuin "Levande litteratur från Gilgamesj till Bob Dylan". Kirjallisuutta siis. Dylan Thomasilta hän lainasi nimeäkin.
VastaaPoistaVihaiset nuorehkot tasa-arvonaiset Ruotsissa eivät olleet tyytyväisiä, valinta oli "förskräckligt gubbigt". "Kukaan tuttavistani ei ole häntä kuunnellut." Toiset sitten harmittelevat sitä, että Dylan ei vastaa, mutta hänhän onkin niin eristäytyvä, - ettei vain olisi vihainen.
Jostakin huomasin, että kirjallisuuden nobelisteista 15 on ollut juutalaisia, eri maista. Canetti ja Brodsky ja Kertész ovat suurenmoisia. Dylanilla on ollut uskonnollisia kausia, viimeiset parikymmentä vuotta hän olisi ollut ortodoksijuutalainen.
Meikäläinen vietti 60-luvun tuutu- ja muiden lastenlaulujen parissa, jäi nämä dylanit sivuun, mutta joitakin on ollut pakko kuulla, ovat ne niin yleistä kamaa. YouTubesta kuuntelin niitä tutuimpia, ja ovathan ne omalla tavallaan vaikuttavia. Ei ihme, että nuoriso oli innoissaan Newportissa ja muualla, olisin minäkin ollut. Ajattelin, pitäisikö laajentaa tajuntaansa ja tutustua vähän lisää. Siitäkin Juha Hurmeen kirjasta "Nyljetyt ajatukset" hyppäsin ne musiikkiosuudet yli odottamaan jotain otollisempaa hetkeä. Dylanistakin parikymmentä sivua. Se aika voisi olla nyt.
Kaksosista toinen oli tiiviisti kirkon piirissä 14-16 -vuotiaana ja sitten yhtäkkiä lopetti. Sitten hän käytti kuukauden kuuntelemalla veljensä rokkilevyt läpi nähdäkseen, mitä oli menettänyt. Se oli sitten siinä. Minä voisin käyttää tähän päivän, pari ymmärtääkseni, mistä on kysymys. EG
Nyt muistankin, että muutama viikko sitten lauloin karaokena parin englantilaisnaisen kanssa "Blowin´in the Wind" - museossa, Hakasalmen huvilassa! EG
PoistaAlberto Moravia ei koskaan saanut Nobelia - sen saa Bob Dylan ansioilla, jotka eivät ole yhteismitallisia.
VastaaPoistaMitähän ny sanoisi - sanoisko niin kuin Torvalds Linus: Nobel on huuhaapalkinto!
Lisäyksenä noihin kotimaan bardeihin tuon julki myöhempien aikojen pyhien tekstien kirjoittajan, Jukka Virtasen. "Alle lujaa" kuvaa sitä liikenneraivoa, joka saa autoilijan valtoihinsa ja tekemään päättömyyksiä kaduilla ja teillä. Simo Salmisen laulu on jautaa.
VastaaPoistaHuviksensa hyräelee Kunnaksen Ilkka
Dylanin kiertueillakin oli mukana Allen Ginsberg, joka nähdään myös D. A. Pennebakerin elokuvassa Dont Look Back. Ginsbergin beat-tajunnanvirta kuuluu Dylanin vaikutteisiin. Dylanin levynkansilla on myös runomaratoneja, jotka eivät ole laulunsanoja. Ne ovat usein silkkoa, mutta seassa on helmiä.
VastaaPoistakyllähän niitä löytyy, jos suurennuslasin kanssa etsitään, yhtä ja toista, Blood On The Tracks ja Blonde on Blonde -albumit kokonaisuudessaan. Mutta joku tässä mättää ... edellä tuossa vedettiin esiin Alberto Moravia, kuinka syvä ja analyyttinen, inhimillinen oli lähestymistapansa sosiaalisten suhteiden solmuihin.
PoistaB. Dylan nauhoitti ensimmäisen äänitteensä highschoolilaisena isoisäni veljen tyttärenpojan mankalla Minnesotan Hibbingissä. Ko. poika kertoo siitä mm.
VastaaPoistaScorcesen Dylan-dokumentissa. Yhteisen bändin kappale oli tiettävästi sukulaispoikani tekemä. Googlesta löytyy kuvamateriaalia tuosta porukasta, jonka yksi jäsen Dylan oli.