M.A. Castrén siis kertoo
Kuolan Lapista, että kun hän otti ja pani silmälasit nenälleen tehdäkseen
muistiinpanoja, miehet purskahtivat itkuun ja naisen karkasivat metsään. Jotkut
jäivät paikalleen sätkimään kouristellen ja koristen.
Samanlaisia viitteitä on
myöhemmässä kirjallisuudessa. Voi varmaan epäillä, ettei tällainen tapaus ollut
vain kolttasaamelaisen erikoisuus.
Itse asiassa Jared
Diamondin kirjassa on valokuva Uuden Guinean asukkaasta, joka siinä näkee
ensimmäistä kertaa erilaisen ihmisen, vaatteita käyttävän, ihonväriltään
poikkeavan.
Valokuvatun ilme on
merkillisen samanlainen kuin Ville Kivimäen hienossa tutkimuksessa ”Murtunut
mieli” olevassa SA-kuvassa, jonka olen ottanut tämän kirjoituksen kuvitukseksi.
Kysymyksessä on siis psykoottinen pelkotila, ”tärähtämnen”, jota nimitettiin
kranaattikauhuksi tai shokiksi. Meillä Suomessa näitä tapauksia tuli paljon
suurhyökkäyksessä -44, ja kuten Kivimäki kuvaa, varautuminen sellaiseen ei
ollut kunnossa.
Taikauskoinen tarve
tulkita sekä ruumiillisia että henkisiä vaurioita asianomaisen eli uhrin ilkeydeksi
tai luonteen vioiksi on hyvin lujassa.
Yhden kerran kuljin
maksullisena joulupukkina. Se oli partiopoikien toimintaa, josta oli oikein
ilmoiteltu paikallislehdissä. Eräässä kodissa pikkupoika sai juuri tuon
pohjattoman kauhun ilmeen ja syöksyi parkuen pöydän alle itkemään. Joulupukille
tuli kiire. Lapsen vanhemmat lupasivat antaa piiskaa noin tolkuttomasta
käyttäytymisestä.
Siihen loppui
ansiotoimintani joulupukkina.
Olisivatko merkit, eleet
ja ilmeet nykyisin vähissä?
Jotain on unohtunut.
Etenkin lapset osasivat ennen häpäistä toisiaan ja turvallisen matkan päästä
aikuisiakin. Irvisteleminen ja silmien venyttäminen oli oikein suosittua. En
tiedä, liikunko liian suppeissa piireissä, mutta irvistelyä
lällättelytarkoituksessa en muista nähneeni pitkiin aikoihin.
Kirjallisuuden
opetuksessa on nykyisin erikseen opetettava, mitä tarkoitti takapuolen näyttäminen.
Menneenä aikana kun vanhemmat naiset eivät välttämättä käyttäneet alushousuja,
ele oli yksikäsitteinen – heittää hameet korviin ja pyllistää.
Kansainvälinen
sormimerkki saapui Suomeen hyvin myöhään ja tuntuu keskittyvän autoiluun.
Monien eleitten taustalla oleva ”paha silmä” ei ole tullut meille koskaan.
Tietynlaisella katseella voi aiheuttaa kohteelle onnettomuutta, tietävät monet
kansat, ympäri maapallon. Ainakin Italiassa myydään tänäkin päivänä kaulassa
kannettavaa onnenkalua, jonka tarkoitukseksi ilmoitetaan juuri suojaaminen
pahalta silmältä.
Joku julkaisi mielestäni
hiukan ylimalkaisen artikkelin tunteiden ilmaisen tavoista ja viittasi
esimerkkinä Islantiin, jonka keskiaikaisessa kirjallisuudessa sanotaan
varoitettavan tunteiden osoituksesta. Tuota on hiukan vaikea lukea
ajattelematta Islannin kuluvan vuoden jalkapallomenestystä ja reaktioita siihen.
Jokin minimalismi on kuitenkin tapana liittää erilaisiin viikinkeihin, ellei
muuten niin vähäsanaisuutena.
Suomessa Kalevala on
täynnä itkeviä sotureita, kuten muuten on myös kreikkalaisten Ilias.
”Se on Seppo Ilmarinen naista
itki illat kaiket.” ”Vaka vanha Väinämöinen, tuo tuosta pahoin pahastui: itki
illat, itki aamut, yöhyet enemmin itki…”
Mieleen ei tule uusimmalta ajalta Suomesta korostuneita mainintoja miesten
itkemisestä. Sitä vastoin muistiin tulee heti kansanlaulun säkeistöjä, joita ei
yleensä oteta laulukirjoihin, mutta joihinkin kokoelmiin kumminkin:
”Kun Rannanjärvi haurattiin, niin härmäläiset itki…” Kansanlaulaja vielä
korostaa: ”Kun Rannanjärvi haurattiin, ei kirkonkellot soinut. Ei siellä pappi
saarnannu eikä lukkari laulaa voinu.”
Juuri pohjalaislauluissa on siellä täällä säkeitä, joissa kuolema tai
Vaasan linnaan joutuminen aiheuttaa sellaista, että tuo tai tämä, nimeltä
mainittu mies ”hienolla äänellä itki” (kun mun parhaalla poijallani on raurasta
henkselikkin).
Kun ajattelee ehkä armeijasta ja suljetuista laitoksista levinnyttä
tavoitetta, ettei saisi ilmehtiä eikä osoittaa tunteita, ajattelee samalla
havaintoja teollisen maailman mukanaan tuomista henkisistä vaivoista.
Erään tyyppinen mielenmasennus aiheuttaa ilmeiden ja ilmaisujen jäätymistä.
Vaikea sanoa, onko se ajatus taikauskoa, että synkkien ilmeitten ja värittömien
ilmaisujen omaksuminen puolestaan aiheuttaa synkkyyttä.
Hyvin tunnettu tarina kertoo, että Saksan armeijan suuruuden luoja Moltke,
Helmut von, kaiken preussilaisuuden perikuva, nauroi kaksi kertaa elämänsä
aikana, ensin nähtyään ranskalaisen linnoituslaitteen, jonka ranskalaiset
sanoivat olevan mahdoton valloitta, ja toisen kerran, kun anoppi kuoli.
Hieman harvemmat ehkä ovat selvillä siitä, että viime vuosisadan filosofian
nimimies Martin Heidegger oli kuuluisa hurjistuneesta perusilmeestään, joka jo
riitti pelästyttämään heikommat niin etteivät he edes yrittäneet lukea herra
professorin pääteosta ”Sein und Zeit”. Itse luin sen silloin kerran, kun
harrastin filosofian klassikkoja, eikä kyllä naurattanut.
Heideggerin kerrotaan nauraneen kerran, vuoristoretkellä kuuluisan ja
lukuisin urhoollisuusmitalein palkitun, sotakirjastaankin kuuluisan Ernst Jüngerin
kanssa. Herroilta nimittäin putosi maahan makkara, tai mahdollisesti
hapankaali. Sitä kurkottaessa sotasankarin nahkahousut (lederhosen) repesivät
kuuluvasti.
Parempi tuo kuin se islantilainen viikinki, jonka naurua seurattiin.
Hänestä kerrotaan, että hänellä oli tapana nauraa kohti kurkkuaan ja
samanaikaisesti itkeä varpusen munan kokoisia kyyneleitä, nimittäin aina kun
häntä oli kohdeltu epäkunnioittavasti tai hänellä oli muusta syystä mielessään
veren vuodattaminen.
Ei sen Heideggerin teokset huumorinvapaita ole. Sein und zeitia en ole lukenut vaikka mulla on sen englannin- ja suomenkieliset painokset. Mutta parista muusta teoksesta on tullut luettua pitkiä pätkiä ja muistan tarkalleen, että nauroin tuolloin kontekstihuumorille. Tartossa oli noin kymmenen-viisitoista vuotta sitten vahva heidegeriaana, kun enemmistö filosofian osaston metafyysikoista työskentelivät nimenomaan Heideggerin teosten parissa. Yks on varma - mies oli nero, olipa sitten vakavailmeinen tai vaikka formaalinen natsi. Tämä viimeinen on se ainoa mitä lukemattomat hänestä tietävät. Hänen ensimmäinen vaimo, juutalainen muuten, Hannah Arendt, oli myös nero ja yksi kiiostavamimmista naisiajattelioita jota olen kirjoina ja myös youtubesssa puhuvana koskaan tavannut. Arendtia olen enemmän lukenut. Tällä naisella on hyvä huumorintaju, vaikka teemat ovatkin vakavia hänelläkin
VastaaPoistaEi Arendt Heideggerin vaimo ollut, vaan nuori opiskelija, joka ajautui jonkinasteiseen suhteeseen ihailemansa opettajan kanssa.
PoistaMoltken edesottoja on sovitettu sittemmin näinkin: erään entisen natsiupseerin tiedettiin nauraneen niinikään vain kahdesti: oman pojan syntyessä ja miehen nähtyä vahdinvaihdon Tukholman kuninkaanlinnan pihalla.
VastaaPoistaTästä pidän tavattomasti, nauroin ahkerasti!
PoistaH-tie
Sen mitä itse olen Sturlusonia lukenut ja kokonaiskäsitystä saanut, on jumal- ja ihmistaruissa arvostettu sattuvaa sanontatapaa ja tiivistettyä ilmaisua. Näin senkin isännän veljen kohdalla, joka kotitaloaan puolustaessaan saa keihään vatsaansa ja toteaa, että näyttävät leveät terät taas tulleen muotiin. Myös kenningien voi ajatella olevan eräänlaista tiivistettyä sanontaa, joka jättää mielikuvitukselle tilaa. Norjan kuningassaagoissa nämä: yksinkertaisuus, selkeys ja toimivuus, voisivatkin olla vaikkapa "danish designin" perusaatteita, jolleivät ne olisi kiertäneet sinne Bauhausin kautta. Mutta en ole saanut sellaista käsitystä että tunteiden ilmaisu olisi jotenkin rantamiehiltä puuttuva piirre -- siitä ei vain satuta puhumaan. Joka voi johtua siitä, että se oli tavanomaista kuin hengittäminen.
VastaaPoista"In many a fight
My name was bright;
Men weep, and tell
How Olaf fell.
Thy death is near;
Thy corpse, I fear,
The crow will feed,
The witch-wife's steed."
Heimskringla, King Harald's dream.
Kun lapsena, se ei ollut aivan eilen, vääntelin naamaani ja onnuin jalkaani, niin äitini sanoi, että lopeta tuo heti tai se jää sinulle pysyväksi olotilaksi. Siitäköhän se johtuu, että nyt muutama vuosikymmen myöhemmin joudun linkuttamaan toista jalkaani ainakin siihen asti kunnes menen lonkkaleikkaukseen.
VastaaPoistaSore hip
PoistaHip sore
Hippies
Are
Sorree
For
Ya
Hippa!
iTelläki pikkuisen pipi
molemmat polvet
ja olkapäät
mut...
Veitellä vaan jos vaik sais uutta osaa.
Varmaan sodassa oli tärähtäneitäkin riittämiin, mutta onkohan tässä kuvassa sittenkään kyse juuri siitä? Netistä löytyneen kuvatekstin mukaan tässä "Aseveli ohjaa kulkua joukkosidontapaikalle".
VastaaPoistaKyllä tuollainen ilme syntyy ihan mahaan haavoittumisestakin, kuten näyttää. Ilme on kärsivä ja hätääntynyt, ei mielipuolinen. Ilman tuota kuvatekstiä tulkinta on tietenkin toinen.
Jostain saagasta jäivät mieleen tapettavan viimeiset sanat: "Kas, leveäteräiset keihäät ovat tulleet muotiin!"
VastaaPoistaAW
Irvistelin minäkin pikkupoikana yhdelle sedälle. Hänpä lähetti kotiin kirjeen, jonka sisällön muistan sanatarkasti vieläkin: "Miksi näin täytyy olla tässä talossa? Tulisitteko te täällä meillä käymään poikanne irvistelemisen ja omienne puheitten vuoksi. U.K. D-rappu."
VastaaPoistaTämä miehen kirje on nyt naurattanut ja hellyttänyt minua vuorokauden. Miksi näin täytyy olla... Selvästi elämän raskauden ymmärtänyt henkilö, joka arvosti kodin suomaa suojaa.
PoistaJohan Lagus toimi Kuusamossa kirkkoherrana 1877 - 1880, jolloin hän siirtyi Sieviin kirkkoherraksi. Hänen kerrottiin nauraneen Kuusamossa ollessaan vain kaksi kertaa. Ensimmäisen kerran kirkkoherra purskahti nauruun, kun morsiamen hame putosi kesken vihkitoimituksen nilkkoihin. Toinen tilaisuus nauruun Lagukselle tuli vasta silloin, kun hän oli lähdössä Kuusamosta. Lähtönsä edellä hän piti pappilan pihalla huutokaupan, jossa hän möi koko karjansa. Kun kirkkoherra päästi kevättalvisena huutokauppapäivänä karjan pihalle, arastelivat lehmät lunta, mutta sonni hyppäsi korkean lumikinoksen päälle ja liukastui saman tien selälleen. Kun se teutaroi sorkat taivasta kohti päästäkseen ylös, nauroi Lagus toisen kerran.
VastaaPoistaVille Kivimäen puheena olevan kirjan keskeinen luku on nimeltään "Mieletön sota". Tällä tekijä viittaa siihen, että itse sota oli psyykkisen sairastumisen aiheuttaja - ei yksilön psyyken "rakenteellinen konstituutio", kuten tuon ajan lääkärit selittivät. - Lisäksi arvelen, että Kivimäki otsikollaan tarkoittaa muutakin: tuota Suomen sotilaallisen ja valtiojohdon aloittamaa sotaa sinänsä, jossa kaikkein mielettömimmissä suunnitelmissa hamuttiin jopa Kuolan niemimaata. Viulut maksoi kaatuneiden ja haavoittuneiden ohella 15 000 psyykkisesti sairastunutta - divisioonan verran miehiä.
VastaaPoistaEiköhän ne senkin sodan oikeat aloittajat löydy isommista maista. Sotaan sopii sama kuin isänmaallisuuteenkin, joka Leppäsen Preetin mukaan on "vähä niinku parempien ihmisten hommaa". Tuntuu olevan korkeassa kurssissa tämänkin päivän Venäjällä.
PoistaEn ole lukenut, mutta tarkoittaneeko Kivimäki sitäkin, että WWII olisi voinut olla eräiden valtionpäämiesten psyykkisen sairastumisen aiheuttama?
PoistaJuu tuotanoin niin. Puhejudo. Kova kata: aseistariisuva hymy.
VastaaPoistaWe got this; this.. pie here. We have it down pat. M'kay. Now; how should I put this.. I'll just go ahead say that - hell - y'can have y'r pie and shave it too.
VastaaPoistaAm clear on this ?
D'ya get it ?
tuo Moltke-heitto naurattaa vielä pitkään.Kiitos!
VastaaPoista1950-luvulla puolustusvoimien komentajana toimineen Kaarlo Heiskasen väitetään hymyilleen julkisesti vain kerran: Rintamalla oli asemasodan aikana pidetty nyrkkeilykilpailut ja eräässä ottelussa oli ottelijan leuka murtunut vastustajan iskusta. Silloin oli irronnut hymy katsomossa olleelta divisioonankomentaja Heiskaselta.
VastaaPoistaKenraali Heiskasen lempinimihän oli Kylmä-Kalle, jonka hän sai jo jääkäriaikanaan Saksassa.
PoistaRintaman poliisissa Taavetti Heikkinen (naapurini isä) kertoo Heiskasen olleen yrmy mies, joka ei ymmärtänyt sotatuomari Paavo Alkion (Santerin poika) liian lieviä tuomioita. (Tuomio oli lievä, jos vakoojaa ei tuomittu ammuttavaksi.)
Jääkäripataljoona 27:n palveluksessa Lockstedtin leirillä (...) "...hän sai lisänimensä Kylmä-Kalle erotukseksi Juho Henrik Heiskasesta, joka tunnettiin Heissmanina (suomeksi "kuumana miehenä"). Lisänimi on liitetty sekä Heiskasen rauhalliseen luonteeseen, Heissmanin vastakohtaan että taipumukseen palella usein. Nimitys ei siis ole hänen myöhempien alaistensa vaan jääkäritoverien keksimä."
Poista..and Guns an' Talous.
PoistaJa puhe talvisodan hengestä työelämässä tulee loppua, muuten tulee hoppua, hoppua, hoppua ei tule loppua sanoivat Kattila ja Perunat. Tiitiäisen satupuu, Kirsi Kunnas. Paljon parempaa puhetta.
Muuten Kylmä-Kallesta kirjoittanut kirjan on Leppäsen Jorma. Maksettu ilmainen mainos mutta en kerro miten paljon tuli pätäkkää mutta heti kun pääsen rämpimästä vyötäisille ylttävästä oravannahkatulvasta niin voidaan taas myydä nurtsintarkastuspalveluksia paavioille.
Pitääpä tänne perälle täytellä vielä että hymyileminen saa aivoissa aikaan suotuisia muutoksia mielialoja säätelevien kemikaalien erityksen parissa mutta niiden suhteiden erot ja mittaaminen on niiden määrän vuoksi vaikea tehtävä, lisäksi ovat yksilölliset erot suuret. Kuitenkin tuo hymyn pakottaminen kasvoille on opeteltavissa oleva taito jolla voidaan torjua masennusta. Kyseessä ei ole paranoidishymy, tällä tarkennuksella voi jo sanoa että hymyä huuleen, paxi poskeen ja baanalle jos tuntuu ettei oikein sujuisi. Reippaat otteet ja hilpeät hiet pintaan. Hiki säästää verta vaikka H:ki ei siitä juuri mitään ymmärräkään.
VastaaPoistaMoskovan metrossa saa kyykistyssarjalla matkalipun. Eikö olekin lystikäs idea? Köyhät kyykkyynkö on siis homman nimi, minä vaan kysyn? Vanhanaikaista jalkatyötä syysöihin toivottaen
Eipä saakaan enää tuolla 30 kyykistyksen sarjalla kahdessa minuutissa mutta Meksikossa saa vain 10 sarjalla. Kannattaa kokeilla siellä!
Poista