Sivun näyttöjä yhteensä

13. lokakuuta 2016

Populistin puukko




Populismi on vääriä vastauksia vääriin kysymyksiin. Politiikka on vääriä vastauksia oikeisiin kysymyksiin.

Populismi, jonka arvioidaan siirtyneen nyt USA:sta ja Venäjältä muuhun Eurooppaan, ei ole uusi ilmiö. Myös Ateenan niin sanottu demokratia, jolla siis ei ollut mitään tekemistä etenkään meidän tarkoittamamme demokratian kanssa, antoi parhaat paikat demagogeille. Sana on kreikkaa ja tarkoittaa arvostelukyvyttömien äänestäjien hurmaamista täysin tyhjillä puheilla.

Ateenan perinne jatkuu myös siinä, että isänmaan isät lähetettiin melkein poikkeuksitta maanpakoon, jossa he sitten riutuivat katkeroituneina.

Ihmiset eivät koskaan anna anteeksi hyväntekijöilleen. Vihollisiaan he eivät väsy liehittelemään, koska näistä he ovat jatkuvasti riippuvaisia-

Populistiset kirjoittajat, joita sanottiin filosofeiksi tai historiantutkijoiksi, sepittivät sopivia valheita peitelläkseen, miten raskaasti ihmisiä vedettiin nenästä. Tämä koskee myös Platonin fantasiavaltiota, jossa ”viisaat” olisivat käyttäneet valtaa.

Ovatko asiat edelleen samalla kannalla, sen lukija päätelköön itse.

Nimitys on pelkkä haukkumasana. Johtavia populisteja ovat nyt Putin ja Trump. Erdögan on vain vanhan koulukunnan tyranni.

Sanaa voi käyttää myös tutkijan tavoin. Silloin on palautettava mieleen, että populismi, oppurtunismi ja progressiivisuus eli edistys ovat kaikki olleet julkisia ryhmittymien nimiä eri maissa. Niitä on esitelty ylpeyden tuntein.

Tunnettuja – ja perättömiä – ”kansan” nimissä esiintymisen tapauksia olivat roomalaiset muistomerkit ja rahat, joiden kirjaimet SPQR tarkoittivat Rooman senaattia ja kansaa, ja Yhdysvaltain itsenäisyysjulistus, jossa sanotaan veikeästi ”me, kansa”.

Otsikko ei sitten olekaan viittaus Occamin partaveitseen. En edes tiedä, olko Occamilla partaa eli siis partaveitsen tarvetta. Keskiaikaisista partaveitsistä kyllä tiedän jotain.

Saimme sellaisenkin ajatuksen päähämme, että kirjoitan uudestaan 70-luvulla ilmestyneen Puukot-kirjani. Sitä näkee jatkuvasti antikvariaateissa käsittämättömän hintavana.

En oikein muista, miksi tuo kirja aikoinaan tehtiin, mutta muistan hyvin, että kuollut veljeni Mikko näki paljon vaivaa metsästäessään erilaisia puukkoseppiä ja tupentekijöitä ja otti kovasti valokuvia. Niitä siinä kirjassa on, ja suurin osa niistä on menettänyt merkityksensä.

Tuolloin ei ollut oikein muuta kuin Sakari Pälsin Puukko-kirja, jota arvostetaan suotta. Luulen että tuon Pälsin kirjan takana oli rehellinen tarkoitus, rahan tarve. Koska Otavan kirjallisella osastolla työskennellyt tohtori, myöhemmin professori Eino Kauppi, silloin sukunimeltään Kauppinen, oli erittäin innokas puukkojen keräilijä, jäljet taitavat johtaa sylttytehtaalle.

Miksi Eino niitä puukkoja keräili ja mitä varten hän oli niistä kovin mustasukkainen, sitä en tullut tietämään. Olin hänen suosiossaan silloin 60-luvulla ja opin paljon, ennen kaikkea niin sanottuja taustatarinoita sota-ajan ja seuraavien vuosikymmenien kirjailijoista. Hän harrasti erikoisesti Haanpäätä ja lienee saanut aikaan Koottujen teosten ensimmäisen laitoksen. Hän tunsi Haanpään hyvin ja tämä asioi Otavassa hänen kanssaan.

Niinpä kun hän sai toimittaakseen Juttujen laajan valikoiman, hän antoi sen minulle tehtäväksi. Tein sen ja sain jopa nimeni takakanteen. Luin tietenkin kaikki Haanpään teokset läpi, eikä se ollut tuhlattua aikaa.

Myös puukkokokoelman näin ja sain hypistellä sen aarteita. Koska kauhavalaisena olin kasvanut kaikenlaisten veisten keskellä, en oikein ymmärtänyt, mitä erikoisen hienoa puukoissa oli.

Mutta kirjan kirjoittaessani sain kosketuksen Kustaa Lammiin, joka oli viimeinen vanhan linjan käsityömestari, sain häneltä jumalattoman hienon juhlapuukon ja kauniin kirjeen. Hän eli hiukan yli satavuotiaaksi.

Ensin Timo Hyytinen ja sitten Anssi Ruusuvuori ovat julkaisseet laajoja ja suunnattoman laajoja kuvateoksia puukoista. Lisäksi Kansallismuseon kokoelma on järjestetty ja siellä on pätevästi toteutettu tietokanta kaikista kokoelman puukoista.

Molemmat miehet ovat tehneet hyvin arvokasta työtä, jota kunnioitan suuresti.

Molemmat tulevat harmistumaan minun kirjani uudesta laitoksesta. Kiistän siinä esitettävin perustein heidän perusajatuksensa puukosta suomalaisena ja vain suomalaisena esineenä. Nykyiset nuoremmat asiantuntijat ja lukuisat fantastista työtä tekevät puukkomestarit tietävät tarkoin, mikä on puukon ja veitsen ero. Tuo ei ole niin kummallista, koska he ovat itse määritelleet sen eron ja samalla selvittäneet, etteivät esimerkiksi Lontoosta löydetyt keskiajalla valmistetut veitsi ole puukkoja. Sen näkee teräkulmasta tai jostain sellaisesta. Kauhavalaisten ikäisiä Mora-puukkoja he eivät juuri mainitse. Suomalaiset puukkojunkkareista kirjoittavat vaikenevat esimerkiksi norjalaisista tutkimuksista, joissa pohditaan oluen ja puukkojen valtavaa osuutta henkirikoksissa 1600-löuvulta alkaen.

Käyhän se noinkin. Itse olen kulttuurihistoriasta oppinut, että erilaiset joukot kehittävät lähes aina edellytyksiinsä nähden erinomaisia välineitä. Kun puoli maapalloa on tai on ollut pusikkoa, ja aina on ollut tehtävä nuotioita tai sateensuojia tai korjailtava verkkoja tai nuolia tai valjaita, ajatus puukosta vain suomalaisena esineenä on mielestäni höperö.

Ehkä myös museoiden ja kokoelmien puukkomme osoittavat tuttua ilmiötä, henkistä takapajuisuuttamme ja heikonlaista metallien käsittelytaitoa ja käsityöperinnettä.

Nähdäkseni kirjojemme pohjalaispuukko on saanut vaikutteensa lähinnä Ruotsista ja Venäjältä. Ruotsin ja Norjan puutyön taidot olivat kerran henkeä salpaavat, kuten viikinkilaivoista näkee, ja Karjala ja sitä ennen Novgorod olivat kuuluisia kirvesmiehistään.

Siksi pohdin kirjassani, miksi suomalainen puukko on ollut nyt 100 vuotta suomalaisuuden symboli. Suomi lienee todellakin ainoa maa, jossa ihmiset (miehet) ostavat toisilleen teräaseen syntymäpäivälahjaksi. Niin teen itsekin.


8 kommenttia:

  1. Kun meloin vuonna 1991 kajakilla Vankuuverista luoteseen, hukkasin matkan varrella ainuan puukkoni. Kaupoissa oli vain paskoja Rambo-puukkoja ja kälysiä linkkuveitsiä. Vaan sitten saavuin Sointulaan. Sointulan Co-opilla on erityinen haaraliike, joka palvelee ammattikalastajia. Siellä oli kohtuullinen kokoelma puuvartisia Mora-puukkoja ties miltä vuosikymmeneltä. Ostin kolme. Epämääräistä välimerellisyyttä edustava myymälänhoitaja totesi sanatarkasti jotta "You people you just love those knives, no one else wants them"... Tajusin tuolloin edustavani aivan tiettyä pallinaamaista ihmisryhmää ja kulttuuria, joiden kenties merkittävin ominaisuus oli aivan tietynkokoisen veitsen käyttö aivan kaikkeen, oli se sitten varpaiden kaivelu tai kalojen murhaaminen. https://youtu.be/XYorx9C-OEE

    VastaaPoista
  2. Kirjoitan aivan musta, kuin puukoista. Kirjoitan ihmisiä hallitsevista tunteista.
    Kretchmerin typologian mukaan ihmiset jakaantuvat fyysisen rakenteensa puolesta 4 erilaiseen luonteenrakennetyyppiin. On vakaat introvertit ja vakaat ekstrovertit sekä häilyvät introvertit ja häilyvät ekstrovertit. Vakaita luonteita hallitsee keskimäärin positiiviset tunteet kuten rakkaus. Vakaassa introverttissä (flegmaatikko) ilmenee rakkaus sisäänpäin,josta seuraa sielunrauhaa, on säilyttävä voima yhteisössä. Ja vakaata ekstroverttiä( sangviini ) kuvaa rakkaus ulospäin eli sydämenilo eli yhdessöolo johtjan taidot.

    Mutta kun tunteet voimistuvat, ne muuttuvatikin irvikuvakseen kuten rakkaus vihaksi, rauha sodaksi, terveys sairaudeksi sekä kauneus rumuudeksi. Tämä tapahtuu nimenomaan häilyvissä luonteenrakenteissa.Melanloolisissa(häilyvä introvertti ) sekä koleerisissa (häilyvä ekstrovertti).
    Melankoolisella (aivojenvalta )oma aggressio menee täysin sisäänpäin ja kun oma omaulko-ovi jää vielä suojelematta (aggreessio ulospäin puuttuu kokonaan),hän joutuu helposti puolustuskyvyttömänä kiusatuksikin.Tällaiset ihmiset joutuvat kärsimään yli oman sietokyvyn.
    Koleeriset (lihastenvalta ) purkavat vihaimpulsseja ulospäin( paneavat ympäristönsä kärsimään ) ja heidän psykopaattisuus pisteensä ovat korkeat täysin päinvastaisiin neuroottisiin melankoolikkoihin verrattuna.
    Ja voi vielä todeta mm.kun teveellä ihmisellä on sielu itsen sisällä turvassa ja sosiaalinen kenttä ulkona.Mielenterveys on kunnossa ja vuorovaikutus yhteisössä sujuu takeltelematta.
    Mutta toisin on henkisesti herkällä ihmisellä Hänellä on tapahtunut tietynlainen anomalia rakenteissa siis sielu on ulkona poljettavana (ja usein valitettavasti myös kiusattuna) toisten sosiaalisessa kentässä. Ja kun tällainen ihminen pyrkii puolustamaan sitten itseään, hän kääntyykin itesensä sisään,sillä melankolisen ihmisen ulkoinen sosiaalinen kenttä on itsen sisällä.Puolustautuminen epäonnistuu –tietysti.
    En tiedä paljastiko tämä mitään mielenterveydenongelmien jakaantumisesta oleellista ja kirjoituskin taisi olla sangen sekava.Yritin kumminkin…



    VastaaPoista
  3. akateemiset voivat tehdä niin. mutta ne eivät vaihda terää, joka on hiottu tappamaan; ne fiilistelevät, ne kuuntelevat ihastellen jos jotain Lennonin huumehörhöilyjä koskeivat ole perskoht. testanneet mittää kamaa.
    niille riittää rekonstruktio jokpaikassa.

    VastaaPoista
  4. Suomi taitaa olla myös ainoa maa, jossa isä ostaa puukon synttärilahjaksi myös alaikäisille lapsilleen - tytöille ja pojille. Niin tein itsekin.

    Kuvan puukko tuo muistoja mieleeni, sillä isälläni oli mm. tuollainen, oli sen itse tehnyt Kiestingissä.


    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kun olin alle kouluikäisenä sotalapsena mummolassa Ylä-Savossa, isoisäni osti minulle pienen terävän puukon. Istuin tuvan lattialla hänen lähellään, kun hän teki suksia ja muita puuesineitä. Hän oli neuvonut minua pitämään pehmeää puunpalaa rintaani vasten ja varovasti vuolemaan siitä lastuja. Mitään onnettomuutta ei koskaan tapahtunut, sillä olin rauhallinen vanhan ajan lapsi. Esiliina kului tietenkin siitä kohdasta, jossa pidin puunpalaa. Minun on täytynyt olla hyvin pieni, sillä muistan vain puun tuoksun, kiharat lastut ympärilläni ja ukin rauhallisen olemuksen.
      Ukki (1875-1969) ei ollut joutunut koskaan sotaan. Hänestä Venäjä oli ollut hyvä maa, jonka "bolshevikit pilasivat", kuten hän sanoi, ja se oli ollut kaikkein käsittämättömintä, että suomalaiset olivat tappaneet toisiaan.

      Poista
  5. Täälä olis lainaksi antaa puukkoa kirjaan ja sitte vielä vähä jos vähänkää on pula. Osa omatekemiä, palio muita. Mitääntekemättömiä, että alkuperäsyys säilyny. Tuohista tuppia ja piimälekkeriä, lippakivistä tahkonkampeen aiva kaikkea.
    Vesuria, sirppiä, viikattehia, heinäseiväskanki ja hevosvetoonen heinähara.

    Hyvää puimakoneen remmiä vyöksi on sitäki ja sitte vielä väljiä käsirautoja joista saa komioita vyönsolkia.

    Viinaa ei o myydä eikä ukkomauseria.

    Pyhänä en tee pisnistä, sillo myirähän pelkkiä ongenkoukkuja ja joulukuusia.

    I. H.

    VastaaPoista
  6. Minä aloin ihmettelemään suomalaista myyttiä vihreän kullan maasta vierailtuani Oregonilaisessa huonekalukaupassa jossa myytiin paikallisten käsin tekemiä kaluja ja huonekaluja. Mitään vastaavaa puutyön taidokkuutta en ollut ennen nähnyt.

    VastaaPoista
  7. Saimme veljeni kanssa pikkupoikina kauhavalaisen Iisakki Järvenpään tekemät pikkupuukot. Isoisämme työskenteli kyseisellä verstaalla 20-40-luvuilla. Muitakin Järvenpään puukkoja kotonamme oli.

    VastaaPoista