Joku englantilainen on
kirjoittanut kirjan George Orwellin nenästä. Hän ei ole millään muotoa
ensimmäinen hajujen historiaa miettinyt. Helsingin historioita selaillessa
tulee joskus mieleen, ettei katuvalaistusta ehkä pahemmin tarvinnut ja
kuskillakin sai olla lippa silmillä, koska luultavasti hajujen perusteella
löysi helposti perille.
Saan mieleeni, että ennen
ihmiset haisivat. Peseytyminen ei ollut maantapa, eikä kolhiintuneesta
emaljivadista kylmällä vedellä valellen lähtenyt sen isompaa apua. Tanssipaikoilla
tuoksahtelivat vihreä tai keltainen saippua ja vaatteista väärentämätön
mäntysuopa. Lisäksi oli selvää, likaista hikeä, huonojen hampaiden tehostamaa
hengityksenlöyhkää ja sen vastapainoksi suuvettä, joita kaupittiin kemikaalikaupoissa.
Tytöillä saattoi olla jotain kölninvettä, orkesterin solistilla hiuksissa briljantiinia,
tupakka tietysti haisi joka puolella, ja pöytäviina.
Jos talolla järjestettiin
myös paineja, hajut iskostuivat seiniin ja lattioihin eikä niitä kukaan
yrittänytkään pestä.
Ehkä Elvis ja Paul Anka
antoivat mallin. Pojat innostuivat hiusvoiteista, joita käytettiin
sumeilematta. Toinen oli Vitapointe, vai oliko se Vitalis, ja toinen Brylcreme.
Otsakiehkura oli kuin vaseliinilla käsitelty.
Polkupyörällä ajaessa talojen
kohdalla lemahtivat navetta ja tunkio. Jostain syystä tallin hajut tuntuivat
melkein miellyttäviltä, samoin kuin hikeen juosseen hevosen haju.
Erinomaisia ja syvälle
mieleen painuneita hajuja tunsi suutarin verstaassa. Nahkan haju on aina
miellyttävä, mutta suutari käytteli lankaan myös pikilappua.
Siitä on lyhyt tie
tervaan. Suksien tervaaminen avotulella on mennyt muisto; haju on mielessä.
Sekatavarakaupassa tervan tuoksu sekoittui lamppuöljyyn ja silliin ja vaikka
apulannat olisivat olleet ulkovarastossa, niiden kirpeys leijaili kauas.
Silleille oli iso tynnyri, josta kauppias pyydysti niitä taitavasti.
Romantikkojen muistelema
kytösavu on muistelemisen arvoista. Suota eli rahkaa poltettiin niin että se
kyti päivästä toiseen ja tuulettomalla säällä savu jäi leijumaan muutaman
metrin korkeuteen maan pinnasta ja otti valtaansa koko tienoon. Ehkä tuoksu
herätti toiveita. Ehkä se oli muuten vain hyvä. Useemman kerran auto
pysäytettiin ja mentiin ulos tunnustelemaan kytösavua, jota tuntui riittävän
kautta maanpiirin.
Kaikista tuoksuista
mieluisimpiin kuului puu, juuri höylätty lastu. Meillä oli kellarissa
höyläpenkki ja sen ympärillä viisikymmentä työkalua. Mitähän airoa
veistettäessä työnneltiin oikein pitkiä lastuja, joita pikkupojat pantiin
keräämään keittiöön sytykkeiksi.
Varsinainen tervaksinen
puu tuli oikeasti tutuksi vastas Lapissa. Se kävi hajusteesta. Sitä nuuhkimassa
saattoi istua kämpän portailla pitkään.
Panin sen tänään
merkille, kaupungilta tullessani. Valmiin remontin jäljiltä kodin hyvä tuoksu
oli tehostunut. Meillä ei ole ollutkaan kosteusongelmia, mutta kun nyt
havaittiin huono poistoilma ja tehtiin pari venttiiliä entisten lisäksi,
sisällä on raikasta eli ei tarvitse olla Orwell tuntiessaan, että on tultu
kotiin.
Kirjaa katsomatta – en edes
aio paneutua siihen, koska muistan Orwellin ja hänen mainintansa kaiken
voittavasta kaalin hajusta, joka hallitsi romaanin ”1984” maailmaa, muistan
esseen, jossa Orwell puhuu, miten köyhyys haisee. Rikkaat pojat osaavat jo pieninä
kiusata köyhiä poikia, koska he haisevat.
Köyhyyden haju johtui
köyhyydestä. Luullakseni tuo muisteltu on menneisyyttä. Minulle
välinpitämättömyyden ja yleisen suttuisuuden signaali on pinttyneen rasvan ja
iskostuneen lian yhdistelmä.
Piloillani olen väittänyt
hankkivani tarvittavat lääkepullot, jotta saataisiin syntymään mummon mökin
tuoksu. Pohjalla on virtsan hajua. Olisiko yöastia unohtunut komuutiin?
Piirongin kannella oli hotapulvereita intiaanin kuvineen. Ne eivät juuri
levittäneet tuoksuja, mutta käden ulottuvilla oli kamferttitippoja ja
mikstuuraa. Hokmannia (Hoffmanin tippoja) ei usein nähnyt, koska aikamiespojat
olivat juoneet ne.
Alkuperäisessä
Hokmannissa, jota siis saattoi nähdä Lapissa vielä 50-luvulla, oli kolme osaa
pirtua ja yksi osa eetteriä. Ehkä eetteri edisti pikahumalaa ja ehkä Hokmanni
oli yksi syy siihen, että Rovaniemen markkinoilla näki vielä sotien jälkeen
reporankana makaavia markkinamiehiä.
Toisaalta he vertyivät
suhteellisen nopeasti, puistelivat ja ravistelivat itseään ja lähtivät etsimään
lisää kurkunkostuketta.
Tässä on aito ohje
lääkkeiden nautitsemiseen.
”Jos hikilävet ruumissa ovat
niin kuin tukahdetut, ja ruumis on kylmäläntänen, mutta välittäin kuitenkin
kuumottavainen, nautitan kaksi kertaa edellä nimitettyä puhdistus-menoa, ja sen
jälkeen jotain hapointa hikeen saattavaista välikappaletta, niin kuin : Mixtura
simplex, taikka Assessor Haartmannin Feber Essens, taikka Kamfert pulveria ;
jossa sivussa etikalla sekoitettua ohravettä ja siinä sulatettua Kremor
Tartaria ulottuvaisesti juodaan.
Mitä nyt itse Punatautiin tulee, niin varoitetan yhteistä Kansaa nautitsemasta heiän tavallisia ummetus- eli tyrtytys-välikappaleitansa, joilla he saattavat itsensä hengeltä pois.
Seuraavaisella tavalla pitää kukin taudin alla itsensä menettämän : 1:n Niin pian kuin joku tulee vetelälle ja väänne ynnä havaitaan, annetaan kipiälle jotain kuin saattaa oksennukseen.”
Mitä nyt itse Punatautiin tulee, niin varoitetan yhteistä Kansaa nautitsemasta heiän tavallisia ummetus- eli tyrtytys-välikappaleitansa, joilla he saattavat itsensä hengeltä pois.
Seuraavaisella tavalla pitää kukin taudin alla itsensä menettämän : 1:n Niin pian kuin joku tulee vetelälle ja väänne ynnä havaitaan, annetaan kipiälle jotain kuin saattaa oksennukseen.”
Lähde: Suomenkieliset
tietosanomat, 1775.
Aivan liian vähän hajukuvia popissa. Paitsi hempeitä. Kolmas nainen Alavudelta tosin tiivisti 90-luvun laman ensimmäiseen verseen:"Ei tuo tuuli enää pellolta paskanhajua..."
VastaaPoistaTimo
Rehupiiklesiltä löytyy toki tällainen: "Navetan haju lähtöö kun menöö sikalaan ..."
PoistaMinulle on kerrottu, että Hokmannin tippojen idea oli siinä, että jos tipahti kännissä ahkiosta, selvisi niin nopeasti että ehti juosta poron kiinni. En oikein usko että tarina on tosi, mutta en ole antanut sen estää edelleen kertomista.
VastaaPoista"Rikkaat pojat osaavat jo pieninä kiusata köyhiä poikia, koska he haisevat."
VastaaPoistaJean Sibelius kuvaili nyttemmin suomeksikin julkaistuissa päiväkirjoissaan Uusmaalaisten laulun sanoittajan Kaarlo Terhin vierailua Ainolassa 1910-luvulla (?) jotenkin näin:
"Hän on alaluokkaa ja haisee. Miten vaikeaa olla tekemisissä sellaisten kanssa."
Ilmeisesti siis sen "suomalaisuuden" ja "Suomen kansan", jonka syvimpien tuntojen tulkkina Sibeliuksen musiikkia on pidetty, piti mestarin mielestä ainakin olla vapaa liioista odööreistä.
Lähtemätön lapsuuden muisto on elokuista kylätietä lauantai-iltapäivällä kulkiessa vainioiden yllä lepäävä lämpiävien saunojen tuoksu.
VastaaPoistaAijjai... ne teollisuuden tuoksut vasta olivatkin. Näkömatkan päässä sijaitsi nk. kummitehdas, josta aina välillä pölähti ulos sellainen palaneen kumin käry, että silmiä ja nenää kirveli tuntikausia. Vielä lähempänä sijaitsi sellu- ja paperikombinaatti, jonka pääsääntöinen hajumaailma koostui mädän ja rikin monista eri vivahteista. Taajaman läpi kulkeva virta haisi ilkeästi, vesi oli väriltään kahvinruskeaa ja siinä uiskenteli paksuja kellertäviä vaahtolauttoja ja loputtomasti puun kuorta. Kolmas teollisuusyksikkö oli saha, jossa työskentelin kesäisin. Muistan vasta sahatun laudan makean tuoksun ja kuivaamosta ulos tulevien puunippujen paahteisen aromin. Toisaalta oli myös kamalalla vihreällä myrkyllä täytetty kyllästysallas, jonka läheisyydessä ei kukaan halunnut olla.
VastaaPoistaHien vieno tuoksu jäi näiden vahvojen teollisuustuotteiden varjoon.
Hieno kirjoitus ja hienoja kommentteja. Kahvipaahtimon tuoksu Alppilassa. Meren tuoksu. Pariisin metron haju. Pakkasaamun, pakokaasun ja voisarven tuoksu Pariisin varhaiskeväässä. Helteessä seisoneiden yrttien ja kalkkikiven tuoksu. Sienten tuoksu.
VastaaPoistaLapsena tuntui yllättävältä naapuritaloon mennessä, että siellä oli erilainen haju kuin kotona. Kylän talojen ominaishajut poikkesivat lisäksi toisistaan. Hajut eivät jotain poikkeusta lukuunottamatta olleet epämiellyttäviä.
VastaaPoistaHaluaisin vielä lisätä erään unohtumattoman hajumaailman: armeijan. Tämmöinen kaupunkilainen keskiluokkainen toimistotyömäinen tuskin on kokenut missään sellaista hajujen kirjoa kuin siellä.
VastaaPoistaEnsimmäisenä nousee mieleen tupien tynkeänraskas ilma, kun päivystäjänä avaa aamulla tupien ovet. Tykkihallin hajussa sekoittuvat aseöljy ja teräs. Saman hajun saa kyllä aikaan kotioloissakin ihan tavallista asetta puhdistamalla. Olisi mielenkiintoinen tietää, mikä siinä oikein haisee. Ampumaradalla näihin liittyy tuoreen ruudin terävä, miellyttävä katku. Ja luonnollisesti metsässä viikon olleiden sotilaiden haju on unohtumaton. Siinä suopursu ja sammal ovat lempeässä vuorovaikutuksessa hien, öljyn ja paskan kanssa. Uskoisin, että tuo haju vastaa aika tarkkaan sitä, miltä suomalaismies keskimäärin ottaen haisi ennen päivittäisen peseytymisen muodostumista tavaksi.
Rovajärven leirin ison, parikymmentäreikäisen huussin haju oli aluksi järkytys. Siihenkin tottuu ja jonkin ajan kuluttua se alkoi tuntua suorastaan kotoiselta. Olen silti iloinen, ettei kotivessa haise yhtä pahalle.
Ilmavoimien aseteknikko Ole Melart. Tietysti. Öljyä kokkaili välillä yritys jolla ei silläkään ollut omaa pianokilpailua mutta lähellä.
PoistaMikähän täällä Seikkaperän arvaamis- ja oikomahoitolassa oikeastaan ei haise?
Klooriheksidiiniglyserolisprii. Siis klooriheksidiini. Se on aivan selvä haju, laastarihan se. Pidän hitsauskäryistä mutten maalien liuottimista, styreenit saavat ihokarvat nousemaan ja ksyleeni oksettaa. Terästä käsin hiottaessa ja viilattaessa teräksen ominaishaju tunkee esiin, ruostumattomien tuoksukuva on makea ja tukossa mutta hiiliterästen on reipas ja kirpeän-hapahko.
Toisaalta:
Pähkinäpuu, kuusen pihka, tuoreet sinisimpukat, sauhutettu kampela, apilaniitty, paksulti grafitoidun tykkiruudin tuoksahdus etäämpää, multava matopenkki, paperikauppa.
Kaikkien tuoksujen Isoäire, kotikaivon vesi. Kesällä pirusti rautahydroksidia mutta se on harmitonta, voisi sen poistaakin. Talvet parasta erääseen käymis.. - siis tarkoittaa vertailevaa jaksoprosessifermentaatiotutkimusta ja siitä edelleen kenties toisinaan saatavien jakeiden aistinvaraista tutkimustoimintaa. Mustaherukkatiivisteellä värjättyä nestettä on sokkotutkittu jo pidempään seudulla. "Hyvä kaivo teillä", useat ovat nyökytelleet.
Nykyisin kadulla ja kaupassa leyhähtää aina joskus uusi voimakas tuoksupilvi, kun nämä maahanmuuttajat käyttävät niin voimakkaita hajusteita. Tosin kyllä tuntuu, että ne tuoksuvirrat ovat vähän vähentyneet, ehkä meidän kaupoissamme ei ole niin tujuja tuoksuja tai sitten pojat ovat oppineet, että vähempikin riittää.
VastaaPoistaJos kesämökki on ollut kylmillään talven, niin haju on kevään ensimmäisenä päivänä vähän ummehtunut. Ikkunat auki, tuli takkaan ja vuodevaatteet ulos aurinkoon! EG