Sain selville, miten
Pekka Vuori ja Mauri Kunnas ovat molemmat Sastamalasta, toinen siis Kiikasta ja
toinen Vammalasta. Molemmilla käden taidot ja silmän kyvyt ovat hurjaa
kansainvälistä luokkaa, ja siis piirtäjinä.
Myös äidinäitini oli
Kiikasta, ja isoisä Karkusta.
Professori Pentti
Virrankosken laajasta ja perinpohjaisesta teoksesta ”Käsitöistä leivän lisää.
Suomen ansiokotiteollisuus 1865-1944” (1994) hain tiedon lisää tähän
puukkohommaani, ja löysin.
Tietysti olin selvitellyt
ja kirjoittanut kirjaan Kauhavan Iisakki Järvenpään ja Juho Kustaa Lammin ja
ollut kirjeenvaihdossakin Kustaa Lammin kanssa. Vastaukseni (Puukot, 1976) on
ilmeisesti oikea. Kysymys on, miten on menty lisäansioiden hankkimisesta
elinkeinoon ja siitä teollisuuteen. Puukoissa on kysyttävä, miten kyläsepät ja
maakunnankuulut mestarisepät synnyttivät johonkin (Kauhavalle, Rovaniemelle)
verstasteollisuuden ja johonkin eivät.
Pohjalaispuukko näyttää
olevan Kalajoen puukon kehitelmä, ja kaikki olennainen on 1700-luvun Vöyrin
puukossa. Siis: veneenrakennus.
Pohjanmaalla Ilmajoki
(Könnit) oli kuuluisa ja käsityötaidoillaan loistivat Vähäkyrö (läkki), Kurikka
(ajopelit) ja Jalasjärvi – Kauhava ja Härmä eivät. Nyt viimeksi mainituissa on
seinä seinässä kiinni kaikenlaista verstasta, ja kuuluisin on tietysti Jorma
Lillabackan työ.
Vastaus on: rautatie.
Järvenpää ja Lammi olivat itse ratatöissä, ja kohta kun junat alkoivat kulkea
Seinäjoelta pohjoiseen, joku asemapäällikön rouva mullisti maiseman
perustamalla puutarhan, ja elinkeinorakenteen rohkaisemalla jopa naisia
perustamaan tekstiiliteollisuutta ja miehiä myymään puukkojaan rautatieasemalla.
Varsinaisesti innostuin
kun löysin Virrankosken alaviittauksesta kaipaamani tiedon pohjalaispuukon
rappiosta. Muistan sen itse niin hyvin. Järvenpään puukot alkoivat tuntua
kalliilta ja markkinoille tunki kaikenlaista puolitekoista tavaraa.
Vastaus: saksalaiset!
Saksalaiset sotilaat ostivat kaiken, mikä edes näytti puukolta, ja maksoivat
konjakilla. Ja kun minä olen tuntenut oikein hyvin niitä poikia, jotka sodan
aikana rasvasivat junan kiskot Härmän mäessä päästäkseen kiipeämään kulkevaan
junaan ja myivät suoraan repusta puukkoja mullivaunun ikkunasta. Yksi poika
ammuttiinkin; missä lienee pervitiinipöllyssä ampuja ollut.
Mutta menekki oli rajaton
1940-1944. Ja vähä vähältä menekki aleni ja sitten ruotsalaiset Morat tulivat
joka timpurin kupeelle. Hienoa että meillä on kuitenkin romantiiikka-pohjainen
korupuukkoperinne ja esimerkiksi Alatorniolla etenkin tukkilaisten tarpeisiin
kehitetty Pekanpään puukko ja kainuulainen Tommi, joita voi onnistua
ostamaankin.
Mutta käsityötaidot
kasaantuivat pitäjiin, ja Kiikan oma tuote oli seula. Sitä tarvittiin etenkin
jyvien erottamiseen roskista, ja itse laite on metallisena käytössä
hiekkakuopilla, betoniasemilla ja kullanhuuhdonnassa tänäkin päivänä.
Kiikkalaiset tekivät
seulan taivuttamalla liotetusta laudasta, sitoivat sen vitsaksilla ja kutoivat verkon
kangaspuissa jouhista tai niinistä. Laite on siis sama kuin joka keittiön
sihti.
Turussa on Puutori ja
entinen Vehmaan kihlakunta ympäristöineen tunnettiin Vakka-Suomena.
Puuastioiden tekoa harjoitettiin vielä sotien välisenä aikana, vaikka ennen
pitkää sinkkipelti sen tuhosi. Puinen saavi, joita tehtiin usein yhdeksän
toinen toistaan pienempää yhtenä pakettina torilla myytäväksi, ei ollut kenen
tahansa taito. Kaarevien kimpien urittaminen pohjalautoihin sopiviksi vaati
taitoa ja kokemusta. Joka talossa oli porstuassa vesisaavi, punkka pyykinpesuun
ja saunalla ja navetassa tarvittavat kiulut.
Kun tekijämiehet olivat
enimmäkseen köyhiä itsellisiä, hinnat olivat niin olemattomia, ettei astioiden
tekoon oikein kannattanut käyttää talon aikaa. Taidon osaavat saattoivat jatkaa
askarettaan vanhoiksi ja vaivaisiksi asti.
Venäläistä ostotavaraa
olivat Novgorodin seudun vuollut ja koreaksi maalatut puulusikat ja
huopatossut. Huovuttamien ei ole tavaton taito; kotiteollisuus menestyi aikansa
Parikkalan seudulla, mutta Länsi-Suomessa huopatöppönen oli ennen sotia
harvinaisuus. Kun itse kävin kansakoulua, huovikkaat oli jokaisella, myös
opettajilla. Jossain vaiheessa niiden pohjiin alettiin liimailla kumipaloja,
koska paljaaltaan ne olivat armottoman liukkaat.
Uho-laulujen
vinkkelitossujen ja toppatakkien pilkka vaimeni nopeasti. Molemmat olivat
pakkassäällä maalaisoloissa mainiot, ja kuten muistelmista ilmenee, venäläisiä
huopatossuja himoittiin. Saksalaiset eivät saaneet niitä pitää, vaan menettivät
varpaitaan metallilimaskein varustelluissa alppikengissä vartiossa seistessään.
Mutta Kiikan
käsiteollisuutta tuettiin näyttelyillä; ompelijana pätevä mummoni sai palkinnon
vuosisadan alussa, ja äitini on ottanut koristenapit ja pompulat talteen ja
koonnut niistä taulun.
Virrankoski kertoo, että
seulantekijät varastivat puun talollisten metsistä ja säästivät siten
kustannuksia. Valmiita seuloja myytiin hevoskuormittain, tai ellei saanut
hevosta lainaan, seulasäkki selässä, Turussa, Uudessakaupungissa tai Raumalla,
Keikyästä jopa Porissa, Tampereella ja Hämeenlinnassa. Nälkävuosien aikana
muuan Kynnysmaa oli tuonut myyntimatkoiltaan seularahoilla hankittuja jauhoja
kerralla 120 kiloa eli maton.
Viimeinen seulamestari
oli Fabian Anttila, joka kuuluu valitelleen, ettei sillä toimella elä kuin
kädestä suuhun. Liian menevät halvalla. Tyrvään maatalousnäyttelyssä Fabian
kuitenkin julistettiin voittajaksi ja kysyttiin, haluaisiko hän kunniakirjan
vai rahaa.
Vastaus oli:” Kyllähän
sitä kunniaa aina saa, mutta raha olis vetkaletta.”
Tuohon voi lisätä vain
ettei tuohon ole mitään lisäämistä, taiteen ja taidon maailmassa.
Niin, kun tuota seinälle ripustettua seulaa katselee, ymmärtää miten tärkeää varmaankin oli osata punosverkon kiinnitys kehykseen. Varmaankin märkänä jotenkin taiteltiin ja kiinnitettiin.
VastaaPoistaJos olisi ollut huonosti tehty ja purkaantumaan alkoi, eihän sitä senaikuisilla materiaaleilla enää oikein korjailtu.
Sama juttu kuin nykyäänkin originaalin ja halvan kopion kanssa. Kauempaa näyttävät samanmoiselta mutta käytössä sen eron tulee huomaamaan. -Murphy-
Tääl Radio Jerevan. Meiltä kysytään kummalla kädellä on helpompi juoda lasista olutta?
VastaaPoistaMe vastaamme: Pitkällä käydessänne pitäkää toisessa kädessä sentin pätkää ratakiskoa. Kun se tuntuu taipuvan on aika vaihtaa kättä.
Mummolassa Siikajoella isäni sisko miehineen teki upeita juurikoreja - he siis keräsivät puiden juuria, käsittelivät niitä jotenkin ja sitten punoivat niistä erilaisia taidokkaita esineitä. Myöhemmin minulle selvisi, että se oli nimenomaan siikajokinen erikoisuus.
VastaaPoistaAnsiokotiteollisuus. Maakauppa. Matto. Viimeisin siis 120 kg. Tuota mattoa olin iät ajat ihmetellyt, en koskaan selvittänyt. Relevanssin vaatija blogistihan nyt valmiiksi tarjoili.
VastaaPoistaMaakauppa käy kiivaana mutta kun määrä ei kasva, niin hinta joustaa ylös ja tasapaino saavutetaan, sellainen että 1/100 x 99 = 99/100 x 1. Kärkivarakkaat(1%) painavat yhtä paljon kuin loput 99 %. Kauppapuotien pidon sallimista vastoin Turun/Kokkolan/Kuopion porvarien tahtoa ja sen mukaista lakia, on se maakauppa. Sana kiukutti. Taisi aueta vasta Erkki Hietakarin Hermanni Saastamoinen elämäkerrasta kun sellainen poistokorista lähti kurittoman mukaan. Kyllä, paha vei koko käden ja tässähän tirskutan.
Oltiinhan maalta kaupaa käyty, mutta porvarien välittämänä kuten sitä tervaa Pohjanmaalta Skepsbron kautta. Kokkolassa sitten elettiin herroiksi joku päivä ja yö. Ja vedettiin vielä venekin vastavirtaan takaisin. Porvari kuten Malm sen sijaan möi lastin kuoretkin, veistättämänsä laivan. Näin oli maailma jo 4000 vuotta ennenkin. Kun Bagdadin kulmien miehet suistomaan tekstiilit aasiensa seljissä matkasivat Aleppon kautta Anatoliaan hopeaksi vaihtamaan, niin aaseja ei kotimatkaan tarvittu kuin murto-osa, joten ne myytiin ankaran kulmien teurastajille.
Ansiokotiteollisuus oli takaapäin purkaen Seppä-län rautasulatusuunin ja takomon laajentamista, kankaankudonnan pellavan villan ompelemisen siirtymistä Halmeille.
Ansio jäi tilapäiseksi vuodesta 1865 (porvarioikeuksien komoaminen) noin vuoteen 1862 (kaupunkirajojen tallaaminen liikemiesten liikkua eli SYP:in perustaminen) 1865 - 1862 = -3. Sen ajan sitä vapautta ja iloa kesti.
Nykytilaa eletään Riihimäellä ja näytetään sen Teatterissa Sirkku Peltolan vanhassa näytelmässä joka ei naurata. Sen yhtälörypäs sisältää jokusen toinen toisiinsa kiilaavan yli-inhimillisen probleeman joiden ratkaisu on tv-tuolin syli ja teko hautaan kupsahtaminen. Se on pitkästyttävä näytelmä kuten yltäkylläinen lomautusrahakansalaisuus. Ei riemastuta jos junassa vihdoin näytelmän juuri löytyykin. On se niin masentava ja omissa kitusissa.Jukka Sjöstedt
Tjahas, oma itsensä, mainiota. Mainiota kerrassaan.
VastaaPoistaTimbukthree on tehnyt laitimmaisen laulun (I've Got)a Future so Bright jonka tematiikkaan voinee perehtyä hän?
Julkaisepa kuva tuosta äitisi tekemästä koristenappitaulusta! Napit ovat hyvinkin haluttua tavaraa kirpputoreilla ja kiinnostavat monia.
VastaaPoistaMinunkin isoisäni sukujuuret ovat Karkussa.
VastaaPoista