Sivun näyttöjä yhteensä

12. lokakuuta 2016

Oppineet professorit, arvoisat talopojat




Hyviksikin uskoteltuina vanhoina aikoina säätyjen edustajilla oli oikeus tulla puhutelluksi asemansa mukaisesti. Aateli oli jalosukuista ja papisto, johon kuului myös professoreita, oli korkeasti oppinutta.

Sananvapauttaja nyt siis sotilasvakoilua miettiessäni haluan sanoa, että professorit eivät käytännössä voi puhua eli antaa lausuntoja ja haastatteluja aivan vapaasti.

Tuomarit eivät voi sanoa juuri mitään.

Sotilasasiantuntijat ovat tosi tiukoilla.

Media pyrkii käyttämään aina samoja asiantuntijoita. Eräillä heistä tuntuu olevan omakin ohjelma, kuten tarve korostaa omaa asemaansa tai halu erottautua toisista.

Perustuslakiin liittyviä asioita selostava tutkija saa palkkansa siitä, että hänen tulkintasa ovat ”perustuslakimyönteisiä”.

Blogistina ja mielestäni vielä tähän toimeen vakiintuneena tunnen olevani vapaa kirjoittamaan mitä milloinkin. Jos kirjoitan typeryyksiä, sanon selitykseksi, ettei kai kukaan ota tosissaan dementikkojen juttuja.

Näissä oloissa asiakseni jää ensin sanoa, että perussuomalainen Jari Lindström on parantanut jatkuvasti tasoaan oikeusministerinä. Alku oli huono, kuten arvasikin. Tehtävä oli kohtuuton. Ministeriön sisältä en ole kuullut juoruja, mutta toiminta näyttää johdonmukaiselta, vaikka asiat ovat varmasti välillä epämiellyttäviä.

Nyt on tullut puheeksi perustuslain muuttaminen siten, että sotilailla ja poliisilla olisi oikeus urkintaan myös tilanteissa, joissa ei ole konkreettista eli nimettävissä olevaa rikosepäilyä tiettyä ihmistä kohtaan.

Sanon siis: ettekö kollegat enää muista, miten joukolla kauhistelimme ja hiukan naureskelimme belgialaisia, jotka turvallisuudesta vastaavien viranomaisten erittäin huonon yhteistoiminnan turvin suorastaan kasvattivat erittäin häikäilemättömiä pommimiehiä kaupungeissaan.

Tämä kävi sitten iskujen jälkeen täysin selväksi.

Sitten meillä on V. Putin. Ainakaan minulla ei ole epäilyä siitä, etteikö sotilasvakoilu ja sotilaallinen ja poliittinen kiusanteko eli disinformaation levittäminen olisi täyttä totta ja hyvin vakava asia.

Samalla tavalla kuin omaisuusrikoksissa yksityisyyden loukkauksissa asteikko on pitkä. Nakkimakkaran näpistäminen on aivan eri asia kuin vanhuksen sattumalta pyylevän laukun nappaaminen vuokrarahoineen kaikkineen.

Keskusteluissa on tähdennetty, että myös virkamiehiä on viime aikoina tuomittu henkilötietojen luvattomasta käyttämisestä. Näin on tapahtunut ja näin on hyvä.

Mutta julkisuudessa esitetyt teot ovat olleet oikeudellisesti vähäpätöisiä. Tekoon rangaistava mutta ei erikoisen järkyttävä, jos poliisi tai sairaanhoitaja kurkkii tietoja juoruillakseen niistä kotona kahvipöydässä.

Possumunkin vaatiminen ilmaiseksi on poliisilta paha lahjontarikos, mutta ei tekona vakava. Tosin tekotyyppi viittaa siihen, että asianomainen on väärällä alalla.

Tilanne on aivan toinen, jos epäillään, että jokin joukko valmistelee vakavissaan pommi-iskua.

Sotilastiedustelun puolella vaatimus vaaran täsmentämisestä on eräissä asioissa mahdoton. Osa signaalitiedustelua on perinteisesti ollut pelkkää radioliikenteen määrän arvioimista. Se nimittäin kertoo jo hyvin paljon. Sotilaallisesti se tieto, että aalloilla on odottamatta ruuhkaa, aiheuttaa toimenpiteitä. Tämä ilmiö muuten oli -44 suurhyökkäyksen yksi ennen, ja sodanjohtomme jätti sen huomiotta, vaikka sekin ilmoitettiin, että sähkötyskäsialasta ja nopeudesta päätellen Kannaksella toimi nyt Jäämeren armeijan mestareiksi tunnettuja radisteja.

Sanon tässä, että vaikka perustuslain muutos on iso ja vakava asia, poliisin ja armeijan toiminnan yksityiskohtia ja kiireitä ei voi ennakoida eikä määritellä kovin tarkasti.

Toimintaan on luotettava, jossain määrin. Tietysti on olemassa vaara, että ajaudumme poliisivaltioon tai sotilasdiktatuuriin. Itse kunkin, erityisesti päättäjien, on vain arvioitava, miten suuri tuo vaara on.

Mielipidemittauksissa poliisi ja armeija selviytyvät Suomessa jatkuvasti silmiinpistävän hyvin.

Täytyy olla kansanedustaja päivitelläkseen televisiossa, että poliisi on määrätty tutkimaan poliisin tuliaseen käyttämistä. Ehkä siunailija ei tiedä, ettei rikostutkintaa voi käytännössä suorittaa ilman polisin valtuuksia ja että meillä laki muutettiin ajat sitten sellaiseksi, että tuollaisesta asiasta päättää poliisista riippumaton syyttäjä ja että tutkijat haetaan kaukaa epäillyn työpaikalta.

Muistaako moni muuten, että tämä kuuluisa poliisin huumejuttu sai alkunsa poliisin sisältä, siis Helsingin poliisin ja Keskusrikospoliisin riidoista, jollaisista ainakin minä olen kuullut monta kymmentä vuotta. Ja mitä tulee pöljiin poliisijohtajiin, sellaisia olen tuntenut henkilökohtaisesti aika monta. Nämä nykyiset muuten ovat selvänä virka-aikana.

Varautuminen suuriin turvallisuusriskeihin kaventaa sananvapautta. Mielestäni on riittävät edellytykset arvioida, että turvallisuutemme valitettavasti edellyttää sitä.

Keinoksi en suosita poliisin ja armeijan toimintaedellytysten huonontamista. Huomautan vain, että erittäin laajoin valtuuksin toimivat eduskunnan oikeusasiamies ja oikeuskansleri rämettyvät edelleen kirjoittelemalla vastauksina turhanaikaisiin kanteluihin, ettei ole aihetta epäillä lainvastaisuuksia. Minulla ei olisi mitään sitä vastaan, että oikeusasiamies kävisi joka päivä Jokiniemessä ja oikeuskansleri armeijan …osastolla.

25 kommenttia:

  1. Erinomaista Kemppistä taas! Valvontaviranomaiset "norsutorneistaan" alas ja tekemään sitä työtä josta palkkakin (korkea sellainen) maksetaan!

    VastaaPoista
  2. Sana! Viputtelenpas minäkin. Kas sen on hänkin usean puheen päätteeksi jättänyt "pöydälle".

    Se on se luottamus. Sanon toisen, vastavuoroisuus.

    Nyt vuorojärjestys ytimeen.

    VastaaPoista
  3. Iikkis (*aina. mitä te oikeen luulitte!)keskiviikkona, 12 lokakuuta, 2016

    Höpsistä pussiin. Höpinää tötteröön, perustettas kato kiellettyjä kaupukeja vaa?

    Ai hitsi ku bueno idis! Vähäks mä oon hyvä!

    Tä? Mikä lentokenttä? Eiks tää lennä ku tän saa ilmaa...

    No voi vitalis. No mut hei. Tuuksä pliis puikkoihin?

    Kyllä tän olis voinu kouluttaaki eka, mummielestä aika huono kurssi. Tartte taas purnaattoria palautelappuihin stna...

    VastaaPoista
  4. Putin onnistuu taas loistavasti käyttämällä hyväkseen näitä venäjään fiksoituneita tekemällä Suomesta samanlaisen poliisivaltion kuin itsellään jo on.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ryssä = paha
      Jenkkilä = taivas maan päällä


      .. ja sitten mä täytin 9 v.

      Poista
    2. Nukutko väestönsuojassa, pankkiholvissa vai peräti kaivoksessa? Arvaapa mikä on maassa olevien venäläisten työllistymisaste? Eipä tarvitsekaan, vertaapa sitä muihin maahamme tervetulleisiin siitosihmisiin. Jatketaan keskustelua, toverillisessa sävyssä.

      Poista
  5. Onkohan uusin esimerkki venäläisen trollauksen mahdista se, että Nobel-komitea teki Ahtisaaresta venäläisen, kun Viipuri on nykyisin Venäjän vallassa?

    Tämä tulkintahan avaa mahtavat näkymät, sillä samalla aukottomalla logiikalla esim. Immanuel Kant, tuo Kaliningradin suuri poika, on venäläinen filosofi!


    VastaaPoista
  6. "Media pyrkii käyttämään aina samoja asiantuntijoita. Eräillä heistä tuntuu olevan omakin ohjelma, kuten tarve korostaa omaa asemaansa tai halu erottautua toisista"

    YLE tekee tässä jatkuvasti riman alituksia. Eilinen oli hyvä esimerkki. Ihmisoikeusprofessorilta sai sen käsityksen, että kohta päätä meitä jokaista jokin iso veli valvoo (lumiaura vertaus ei oikein avautunut).

    Ilmaliikenteen ja tieliikenteen valvonnalla on kai tarkoitus lisätä turvallisuutta. Oikein toteutettuna samaa tekee myös tietoliikenteen valvonta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lapissa poroerottelu, sieltä ne on keinot älynny.

      Poista
  7. Ministeriöiden tilaamissa lausunnoissa todettiin vuonna 2014 seuraavaa:

    ”Ficix ry haluaa saattaa selkeästi tietoon, että ehdotetunlaisen kuuntelun tekninen järjestäminen koskee myös Suomen sisäistä liikennettä eli Suomi alkaisi salakuunnella omia kansalaisiaan.” -Ficix

    ”Tiedustelutietoja on tiettävästi maailmalla käytetty myös liikesalaisuuksien varastamiseen, jolloin kyseeseen tulee myös omaisuuden suojan rikkomus.” – Nokia Oyj.

    ”Massaseurannan toteuttaminen tulee mielestämme väistämättä vaikuttamaan globaalien toimijoiden kiinnostukseen investoida Suomeen. Seurantaan liittyvät investoinnit ja resurssit tulisivat olemaan hyvin merkittäviä ja seurannasta saatava todellinen hyöty jää panokseen nähden olemattomaksi. Lisäksi vastustamme jyrkästi sellaista mahdollista kehitystä, jossa suomalaisiin ohjelmistoihin vaadittaisiin takaportteja valtiollisia tarkoituksia varten.” –F-Secure

    ”Suomen maine yksityisyyden suojaa kunnioittavana maana on yksi Suomen kilpailueduista.” –Keskuskauppakamari

    Kaiken huipuksi Journalisti-lehti vuonna 2015 kysyi puolueilta, onko syytä kunnioittaa lähdesuojaa, vaikka verkkotiedustelulaki säädettäisiin. Kok: kyllä. SDP: kyllä. Peruss: kyllä. Kesk: kyllä. RKP: kyllä. Vihr: kyllä. Vas: kyllä. Krist: kyllä.

    Millään tällaisella ei ole enää mitään merkitystä. Siitä vain reippaasti äänestämään näitä ihmishirviöitä, joille rasvattu köysi olisi aivan lempeä kohtalo.

    Jukka Kemppisen oma kanta tuli täysin selväksi blogauksessa 2. lokakuuta 2015, jossa todettiin ”Itse suhtaudun kansalaisena ja entisenä Informaatio- ja teknologiaoikeuden professorina erittäin myönteisesti sotilaiden ja polisiin toimintaan verkossa. Lainsäädännön parantamisella on kiire.”

    ”Lainsäädännön parantaminen” tarkoittaa tässä yhteydessä kansalaisoikeuksien kaventamista kansalaisoikeuksien muka vahvistamiseksi. Se on mekanismi, joka on tullut monista yhteyksistä viime vuosina aina tutummaksi. Voihan se olla todella niin, että informaatio- ja teknologiaoikeuden professorit ovat muita tasa-arvoisempia kansalaisia. Minä tiedän, että en ainakaan ole.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kattavin tiedustelujärjestelmä on MSn Windows. Se on kuin pohjaton sanko, se ei pidä pieniä kiviäkään. Samsungilla on muutama hanttiinpanomalli mutta nekin reistailevat. Om man har sysslat med ryska mafian så vet man ju att dom brukar prata nästän allt som nå't betydelse i simhallen eller så'na platser. För fan, dom är int' riktig klok men int' är dom idoter heller.

      Poista
  8. Muslimit ulos Euroopasta ja samalla gestapo fasistit!!!
    Alas hallitus ja natsit!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Housut kinttuihin!!!
      Piiskaa!!!
      Kaikkeen auttaa reipas pakko ja ripeä pieksäminen!!!

      Poista
    2. Alas päälihousut!

      Akkojen vapautusrintama, tä?

      Poista
    3. Tietysti, tottakai, aivan juuri - khm - voitteko olla ystävällinen ja vaikkapa istuutua odottamaan, palvelemme keitä hyvänsä koska tahansa ja jonotus on maksuton!
      Hetki pieni, aivan mitätön tuokio niin etsin Teille Noutajan...

      - Supersiivous Palvelee,
      Perkeleen puhdasta tulee!

      - Aa- ja Misejokien varsilla kasvatetut vastapestyt lähijääkärimme ovat
      Luotettavia ja
      Jääräpäisiä.
      Kokeilkaa nyt! Ensimmäinen tervehdys on Ilmavoimaisa.
      Saatavana myös ääneen puhuva Uutuusmalli jossa
      Komentoääni.
      Oluet eivät kuulu toimitukseen.

      - Tilatkaa nyt kotiinne tai esikartanoonne edullinen Helvetintulilämmitys, sen suosio kasvaa kasvamistaan.
      Helvetintuli, se kestävämpi vaihtoehto.

      - Milloin viimeksi vaihdoit sukupuolta? Nyt tarjouksessamme sekä virtuaaliset että operatiiviset vaihdot. Parhaat hinnat mieltymystarkastetuista vaihdokeista. Hyväksi käytettyjen kauppiaaksi tunnustettu Kaikenvaihtoehto myy myös sielusi tai voit jättää sen myyntitilille ja elää koroilla lähes herroiksi loppuikäsi.

      - Päivää. Tänään on kaunis päivä ja ilmanlaatu Helvetissä on riittävän rikinkatkuinen. Säätiedotus esikartanoihin lupaa viilenevää. Näkemiin ja Tervetuloa.

      Poista
  9. Ennemminkin olisin ollut huolissani siitä kun aloitetaan radiohiljaisuus. Se poikkeuksetta tarkoittaa hyökkäyksen lähenemistä. Siitäkin on tarkka tieto, että radiohiljaisuus ilmoitettiin pääesikuntaan, mutta kuten tavallista, ne mokasivat ja jatkoivat Seurahuoneella porsastelua. Ennen talvisotaa oli koko yön lähetetty soihtua (Факел)

    VastaaPoista
  10. Olen eläkkeellä oleva poliisi. Suuren osan työstä olen tehnyt mm tutkijana. Olen pullollaan yksityistä arkaluontoista tietoa kuten tuhannet muut kaltaiseni. Kun ajattelee miten vähän tätä tietoa on valunut julkisuuteen, niin voi perustellusti pitää entistä ammattikuntaani erittäin luotettavana siinä suhteessa. Yksityisyyden suojan parantaminen rajoittamalla parin viime vuosikymmenen aikana tehtyjen säännösten tapaan tiedonhankintaa, ei käytännössä sitä tavallisen kansalaisen suojaa paljon paranna, mutta mahdollistaa kyllä "puliveivareitten" liikkumamahdollisuutta. Tämä julkisuuteen noussut "pelko" Supon mahdollisesti saamasta liikkumavaran laajenemisesta ei pitäisi hälytyskelloja panna kalkattamaan.Sen tuoma hyöty on yhteiskunnalle tarpeellinen ja "vaara" tavallisen kansalaisen yksityisyydelle kovin teoreettinen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anonyymi eläkeläispoliisi jätti tarkemmin määrittelemättä tuon "tavallisen kansalaisen".

      Poista
    2. Katsoit kuitenkin, jostakin syystä, parhaaksi kertoa tämän anonyyminä.

      Poista
    3. "Tavallinen kansalainen" on henkilö, jota ei perustellusti epäillä vakavasta rikoksesta. Jos uusi laki tehdään laajentamaan Supon tai sotilastiedustelun tarpeita, niin tietenkin tiedonhankinnan rajat pitää määritellä tarkkaan sekä se kuka voi saatua tietoa saada. Tällaisen asian kommentoinnissahan en omaa nimeäni anna reposteltavaksi. Irvailla saa vapaasti anonyymille.

      Poista
  11. Jos lukee jutun Ylen sivuilta,
    http://yle.fi/aihe/artikkeli/2016/10/11/facebook-sailoo-jopa-puhelutietoja-nain-meista-rakennetaan-profiileja
    niin voi miettiä, miten palson Suomen poliisin ja Supon yms. seuranta heikentäisi yksityisyyden suojaa?
    Voisi olla jopa edullista ja tehokasta ostaa tuo viranomaisten tarvitsema tieto jo valmiiksi analysoituna pakettina. Se ilmeisesti olisi ihan laillistakin,eikä lakia tarvitsisi muuttaa.

    Mikähän siinäkin on, että tietoliikenteen seuraaminen mielletään puhelinkuunteluksi?
    Liikennettä on niin paljon, että moinen on melko hyödytöntä ilman taustatietoja. Tuleehan monille sen verran esim. sähköpostia, että kaikkea ei ehdi lukea.
    Sen sijaan massiivisella tietoliikenteen seurannalla ja tiedon louhinnalla saadaan tieto siitä, että mitä kannattaa seurata tarkemmin. Sitten voidaan seurata kohteen tietoliikenteen sisältöäkin.

    VastaaPoista
  12. Tuota kuvaa on pakko kommentoida: jotenkin kiehtova.

    Jari Lindströmistä: esiintyminen asiallista ja vakuuttavaa, ei tarvitse puheista tuntea myötähäpeää. EG

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mieleen tuli kaulalla hohtava helminauha. Kaunis.

      Ihailijana Kunnaksen Ilkka

      Poista
  13. "Tuomarit eivät voi sanoa juuri mitään." Näin valitettavasti on. Suuri este monipuoliselle ja tasapainoiselle keskustelulle monen monista asioista.

    VastaaPoista
  14. Mä en tajua miksi maata ja kansalaisia puolustavien tulisi olla vielä tiukemmassa kurissa? Hyvä henkihän meillä on. Hommat pelittää. Laajemmat valtuudet? Aina on parantamisen varaa. EUssa ollaan niin hyvässä kuin pahassa. Sotilaspoliittinen valtatyhjiö on peljättävä ajatus mutta kuka todella uskoo enää USAsta tehdyn sotimisvaltioliiton autuuteen? Kiina, Intia ja saudit, nämä haluttaisiin "to have them by the short and curlies" kuten se sanotaan siellä mutta en usko että onnistuu. Venäjä nyt on Venäjä ja kauppakumppanim asemaahan me tahdomme. Vaikka sisäisiä uhkia syntyy on niiden alku ulkoista alkuperää, lex nokian tapaan. Viranomaiseksi haluavien määrän kasvua voi pitää indikaattorina, eipä juuri ole tunkua veljensä vartijoiksi, ei mitään hälyttävää. Kaupallisuuden kiimasta pikkiriikkisen voi olla kiusaa, periaatteita pitää tarkata eikä köyhyyttä tule päästää hyväksytyksi. Siellä on muutakin kuin luuseriutta, epätoivo on vahva vaikutin ja värvääjien toive, tulee muistaa.


    VastaaPoista