Sivun näyttöjä yhteensä

21. elokuuta 2014

Oma nimi vai hevosen nimi



Ei se kysyttäessä ollut aina selvää, pitikö ilmoittaa oma nimi vai hevosen nimi. Hakkuutyömaalla eli savotalla yhtiön edustaja teki sopimuksen hevosmiehen kanssa ja tämä puolestaan ehkä tiepuolesta poimittujen hakkuumiesten kanssa.

Taustalla on suomalaisen lainopin visaisimpiin luettu ongelma, ’työkunta’ (konsortio). Siis oliko esimerkiksi kenttäsirkkelin kolmea omistajaa verotettava yrityksenä vai ei. Tällaisia ennen pohdittiin. Vastaus merkitsi selvää rahaa tai rahanmenoa: oliko ostettava veromerkkejä eli siis suoritettava ennakonpidätys.

Ennen minun aikaani oikeudelliset ongelmat olivat vielä suurempia: mikä oli työntekijän nimi?

”Pohjolan elinkautiset” (kirjoittanut Jussi Lainio) olivat joskus sekä Jumalaa että poliisia paossa. Lähtö aivan keskenkasvuisena taivaansinisen köyhästä kotimökistä maailmalle ja päätyminen lentojätkänä tai peräti losojätkänä savotoille oli totista totta eikä mitään iskelmää. Minäkin olen kuunnellut näitä tarinoita. Jopa Savonlinnan seudulla vieläpä sotien jälkeen joissakin paikoissa hakkuumiehet yrittivät selviytyä kiljuvan taivaan alla hengissä koko talven. Siis jopa kämppä oli ylellisyyttä, jota ei järjestynyt kaikille. Ja lumissa rypevät pokasahan vinguttajat olivat sodasta kuka paremmin, kuka huonommin äskettäin selviytyneitä miehiä ja kansakoulusta kesken kuudennen luokan karanneita.

Muistelmien ja kommunistien välittämä kuva talvitöistä on osittain liian ruusuinen.

Nukun keskellä suurta ylellisyyttä lakanoissa, joiden leimassa lukee ”Yhtyneet Paperitehtaat”. Ne ovat vaimon kotoaan tuomia. Kun uudet liikennejärjestelmät tekivät lopulta vallan inhimilliset metsäkämpät tarpeettomiksi, terävän pään varusteita myytiin firman miehille, kuten mehtän ostajille, joille siis oli ollut vallan vuodevaatteet.

Pohjoisen antologioista ylivoimaisesti paras on Veikko Huovisen ”Suomen saloilla” (1981).

Metsätöistä kertovan kirjallisuuden huippu on SKS:n perinteen keräyskilpailun tuloksista koostettu ”Jätkät sen kun porskuttaa” (Laaksonen – Holtari – Vento, Weilin + Göös 1970, 2.p., 3. p.).

Nämä niteet eivät ole harvinaisuuksia, mutta saa niitä ehkä hetken etsiä kirjastoista ja antikvariaateista. SKS:n kansanrunousarkiston johtaja Pekka Laaksosen artikkeli on rajua tiedettä. Hän siteeraa muistelmaa.

”Kuusamolaisten suhteen [se] oli toivotonta. Jos kuusamolainen ei ollut sukunimeltään Määttä, oli hän melkoisella varmuudella Lämsä. Tuskailivat siinä savottain kasöörit heidän selvillä pitämisessään, kun samalla savotalla saattoi olla kymmenien Määttien joukossa Kalle Aukusti Määttiäkin toistakymmentä kappaletta. Kuusamolaisten samannimisyydestä laskettiin leikkiäkin, jolle oli ominaista liioittelu, jätkäperinteelle ominainen tyylipiirre.

’Muualta lähdetään yksittäin, mutta Kuusamosta joukolla. Matkanteko sujuu suljetussa osastossa, jonka nimi on jutka. Kuusamossa on paljon samannimisiä ja sen vuoksi jutkakin on jaettu osastoihin. Jutkan keskustaan on sijoitettu Lämsät, joita on 120. Heidän edessään ja takanaan taivaltaa 96 Määttää ja jutkan sivustoilla kulkevat Juntuset, niitä on 77. Jos jostakin syystä joku jää pois, niin liikkeelle ei lähdetä ennen kuin samanniminen on saatu tilalle.’

Artikkeli sisältää sen kuuluisan liikanimiluettelon. Kämpiltä tunnettiin mm. seuraavat Korhoset: Kapsäkki-Korhonen, Katisija-Korhonen, Kolisija-Korhonen, Komia-Korhonen, Konisija-Korhonen, Kouho-Korhonen, Lamakaula-Korhonen, Lehmä-Korhonen, Pollonokka-Korhonen, Retliini-Korhonen, Räkänokka-Korhonen Sensuuri-Korhonen, Sormi-Korhonen ja Vitopää-Korhonen.

Väisäsistä mieleenpainuvimpia ovat Kehnompi-Väisänen, Mateenmallinen-Väisänen, Ranuan pastori ja Vastanhakoinen-Väisänen.

Huotareista muistetaan esimerkiksi Housunperse-Huotari. Hiltusissa erotettiin toisistaan Hyväntuulen-Hiltunen ja Itku-Hiltunen. Laajalti tunnettiin Tuskanpunanen-Karppinen ja Nälkäajan Karppinen.

Omaan jylhään nimensaannin korkeuteensa ovat jääneet Kilpeläiset, siis Lännen-Kilpeläinen, Piru-Kilpeläinen, Vittumainen-Kilpeläinen ja Kaikista vittumaisin Kilpeläinen.


13 kommenttia:

  1. Alkaa oleen pakko nauraa!

    I. H.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kun mainitsin Kuusamon kansanopiston rehtorille, että olipa paljon Lämsiä ja Määttiä sankarihaudassa, hän kertoi, että kun kuusamolainen Kalle Määttä tuli valituksi maaherraksi, he lähettivät Ouluun linja-autollisen Kalle Määttiä. Ketähän nimitys mahtaa koskea.

      Poista
    2. Samannimisten suurilukuisuus tietyillä paikkakunnilla ei tietenkään ole erityisen suomalainen ilmiö, täysin vastaavaa löytyy muualtakin. Kalle Määttä -jutusta tuli mieleen lukemani (Anthony Burgessin?) tarinan siitä kuinka eräs pataljoonankomentaja sai määräyksen luovuttaa joukkueen verran miehiä naapuripataljoonalle. Miehistö oli jo ennestään vajaalukuinen ja herroilla oli vanhaa skismaa keskenään ja pataljoonasta saatiin kokoon joukkueellinen John Wilson -nimisiä sotilaita, joten...

      Poista
  2. Köyhiksi ja mielikuvituksettomiksi ovat tosiaan liika- tai lisänimet käyneet eikä maassamuuton (ja kenties nimenvaihtojenkin) seurauksena enää satu samaan poppooseen kovin monta samannimistä. Armeijassa tosin samassa joukkueessa oli kolmekin sukunimikaimaparia; kahta riitti erottamaan ilmeiset mutta tylsät Pikku- ja Iso-etuliitteet, mutta kolmansien nimen edelle oli joku sentään oivaltanut lisätä Vokaali- ja Konsonantti-.

    VastaaPoista
  3. Mänskän mäestä on kotoisin paikallisten Peltosten nyt jo satapäinen klaani. Joukkoon kuului Lauri ison perheensä kanssa. Samalle kylälle, läheiseen Triponmäkeen muutti jostain Porin puolesta Lauri Peltonen. Kyläläiset puhuivat Olluppeltosesta ja Tulluppeltosesta.
    Pekka Tammi

    VastaaPoista
  4. Olihan myös Sutki-Pulkkinen. Älämölö-Äikäs, Persauki-Pohjolainen jne.

    VastaaPoista
  5. Kun kenraalin syntyperäinen tuotemerkki on kenraalinpoika niin eikö voitaisi kuvitellakin hänen tietään ohjattavan kohti jonkinlaista rautanyrkkiyttä valtakunnan politiikan vielä EU-ajallakin pohjautuessa Vanhan testamentin arvopohjaan?

    Meinaan Vanhan testamentin arvopohjalla ihmisen kohtalon olleen aika pitkälle ennaltamäärätyn, niinpä jos sait nimeksi esim. Pönkkö ja luulit kelpaavasi ns. ajattelijaksi, niin sille sanottiin puuhevostenkin nauravan.

    Luulisi riittävän kunhan jokainen uskaltaisi oppia luottamaan omien aistiensa välittämiin havaintoihin, sen sijaan että luotetaan täysin erilaisissa olosuhteissa syntyneisiin asenteisiin.

    VastaaPoista
  6. Minua ei niin hirveästi naurata. Molemmat isoisäni tekivät töitä lentojätkinä Lapin savotoilla. Kotitausta oli niin heikko kuin vain olla saattoi. Toinen oli äitinsäkin hylkäämä äpäräpoika ja toinen kuusilapsisen pienviljelijäperheen vanhin lapsi, jolta isä kuoli 13-vuotiaana.

    Suomalaisen yhteiskunnan liikkuvuutta kuvaa se, että kumpikin kohosi keskiluokkaan ja kasvatti lapsistaan ylioppilaita.

    VastaaPoista
  7. Älä käytä isoisästäsi pejoratiivista halventavaa nimitystä. Älä lyö lyötyä.

    VastaaPoista
  8. Tähän sopinee lainaus Lasse Lehtiseltä savolaisesta semiotiikasta:

    "Savolainen huumori ei ole mikään leikin asia, vaan ikiaikainen taito vältellä konflikteja ja ottaa tilanne haltuun verbaalisin keinoin.

    Usein käytetään myös brittien hallitsemaan vähättelyä, understatementia. Savossa ketään ei suoraan sanota esimerkiksi lihavaksi vaan todetaan, että "laihempiakin on nähty".

    Myös sisäänrakennettu hienotunteisuus on muiden vanhojen sivistyskansojen tasoa. Kuopion lyseossa oli samalla luokalla kaksi Korhosta. Toisella oli eripituiset jalat, joka aiheutti keinuvan käynnin. Häntä kutsuttiin asiallisesti pelkäksi Korhoseksi ja sitä toista Tasajalka-Korhoseksi"

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaipaan aikaamme tuota sisäänrakennettua hienotunteisuutta mollaajien ja nokittelijoiden keskelle.

      Poista
  9. Muistelenpa, että eräskin Olli osattiin erottaa muista Olleista epiteetillä "Riitan-Olli". Entäpä siippansa? No tietysti "Riitan-Ollin-Riitta". Tämä kaikki Helsingin kantakaupungissa 90-luvulla.

    VastaaPoista
  10. Täällä saarilla tunnetaan nykyään mm. Pelti-Pekka, Putki-Kalle ja Sähkö-Magnus. Sukunimiä en ole edes kuullut.

    VastaaPoista