Matkailumainonta jatkuu. Se eilinen kuva oli oikeasti
Keitele, tämänpäiväinen Pohjois-Konnevesi. Väliä on Neiturin kanavalla
tuollainen kilometri. Joskus kirjoitan tähän innostuneena kuin entinen mies
Jeesuksesta, kuultuaan Hänestä vasta eilen. Tämä ei ole sellainen kirjoitus.
Tunnen henkilöitä, jotka ovat kotoisin Konnevedeltä. Itse asiassa olen
naimisissakin juuri sellaisen henkilön kanssa. Kuisti jolla kirjoitan nokka
kohti kesäkuussa perustettua kansallispuistoa, on kesäasuntoa, joka on ollut
tuon perheen jokakesäisessä käytössä yli 50 vuotta. Kiinteistöön kuuluu 23
kuikkaa, tai siltä minusta ainakin tuntuu.
Eilen käytiin asioilla Rautalammin puolella. Siinä rajan
paikkeilla on kohta, jota koskeva uutinen mahtoi olla ensimmäinen tästä
kunnasta muistamani. Kivisalmessa tapahtui 50-luvulla hyvin paha
lossionnettomuus. Linja-auto meni puomista läpi pohjaan ja toistakymmentä
ihmistä kuoli, paitsi eräs nimeltä mainittu isäntä, joka uimataidottomuuttaan
uhmaten sukelsi vielä emäntänsäkin pintaan. Tapaus järkytti koko maata ja siitä
kirjoitettiin paljon lehdissä. Onnettomuuden syynä oli vasemman takapyörän
jarruputken tiivistekumin rikkoutuminen ja siitä johtunut jarrunesteen
vuotaminen. Ennen pitkää linja-autoihin määrättiin kaksipiiriset
jarrujärjestelmät.
En muista kymmentä sellaista paikkaa, jossa maantieltä
katsoen järven vastarantaa ei näy. Yksi sellainen on tietenkin Lappajärvi,
mutta näillä main itsestään selvän Päijänteen lisäksi juuri Keitele ja
Konnevesi toteuttavat tuon ehdon, ja muuan näkökyvyn teroittamispaikka on juuri
tuo Kivisalmi Rautalammille mentäessä.
Järviwiki luettelee pinta-alaltaan Suomen suurimmat järvet.
Keitele on kymmenen suurimman joukossa, Konnevesi kahdenkymmenen. Ja ovat
siellä minulle itselleni tutut Pihlajavesi ja Haukivesi myös.
Tilastointi kertoo henkilöhistoriallisesti merkittävän
tiedon. Kotikunnassani Kauhavalla järvien osuus kunnan pinta-alasta on 1
prosentti, täällä 25 ja naapurikunnassa lähes 30. On Suomea moneksi, jos sana
sallitaan.
Eilen olimme katsomassa Kukkosen Hessun suunnittelemaa
huvilaa Pakarilansalossa eli siis saaressa. Kyllä se rakennus selvästi kuuluisi
Unescon maailmanperintölistalle siinä kuin saman arkkitehdin keskikauden (1984)
tuotantoa oleva Pönttöniemen Possula Ahvensalossa Niillä main tulin itse
teutaroineeksi 70-luvulta alkaen. Ja jos nyt vaihteeksi puhutaan totta, ei
kotikylämmekään arkkitehtiä tarvitse kovin kaukaa etsiä, vaikka siellä kyllä
kokeiltiin asukkaiden omaa osallistumista suunnitteluprosessiin.
Eilinen isäntä myönsi asiasta tiedusteltaessa, että heidän
sukunsa ja sukunimensä tunnetaan seudulla tuskin 500 vuoden ajalta, mihin
esitin lohdutuksen sanan, että Kustaa Vaasahan oikeastaan vain pani
virkamiehensä kirjaamaan olevat olot ja tapahtuneet tosiasiat. Rohkenen
epäillä, että kun myös tänne pääsee
soutamalla Salpausselän maisemista, kyllä tänne on tultu herroja pakoon tosi
kauan. Ja tuon mainitun Kivisalmen kohdilla on kieli- ja mieliraja tälläkin
hetkellä. Ennen kuin pahaa aavistamaton
kulkija huomaakaan, ollaan Savossa niin että kuulostaa kaaheelta.
Pohdin kiinnostuneena, minkä muodon sukututkimus vielä
ottaa. Toistaiseksi harrastetuin muoto ei tunnetusti paljon kerro. Kun
esimerkkinä mainiten oma sukunimeni tavataan monien muiden karjalaisnimien
tavoin erilaisista rekistereistä, tiettävästi myös rangaistujen luetteloista,
puolen vuosituhannen ajalta, niin ei tuo perimä niin hirveän paljon paina.
Sekanaimisesta huolimatta perimän jättäjien määrä isän ja äidin puolelta
kaksinkertaistuu joka sukupolvessa taaksepäin mentäessä, ja joukkoon mahtuu
kaikenlaista kulkijaa ja villimunkkia.
Eilinen mytologioihin viitannut kirjoitus oli tuota samaa
ajatuskokonaisuutta. Mielensisällöt periytyvät suvuttomasti. Vaikka ei
turvauduttaisi hiukan mahon oloiseen ”meemin” käsitteeseen, on meillä tiukasti
mielessä istuvia uskomusjärjestelmiä, joille sata vuotta ei ole mikään aika.
Pelkkä kylmä järki sanoo, ettei esimerkiksi kuolleen ihmisen ruumiin
käsittelyllä ole oikeastaan väliä, kunhan niitä ei jätetä pitkin tauteja
levittelemään. Silti ihmiset ja osa eläimistä suhtautuu vainajiin monin menoin.
Rautalammillakin hautausmaa tuntuu olevan saman kokoinen tai suurempi kuin
kirkonkylä. Itse en ilahtuisi, jos
tietooni tulisi, että minut eli nahkani aiotaan sijoittaa täytettynä vaikkapa
vaivaistalon eteiseen. Tuskin sitä tututkaan pitäisivät erinomaisena
ajatuksena. Kun kysymyksessä olisi kuitenkin kuva eli representaatio, ei se
pohjimmiltaan poikkea muotokuvista eikä valokuvista, joita jälkeen elävät
sirottelevat mielelläänkin ympäristöönsä.
Pohjalaissyntyisen suuren murhamiehen Matti Haapojen
luuranko siirrettiin tietoni mukaan jossain vaiheessa pois rikosmuseosta. Se
ajatus lakkasi tuntumasta onnistuneelta, että rikosmuseossa säilytettäisiin
myös ikään kuin rikollista, malliksi. Ihmiselle kuuluu paikka, mielellään ei
markkinapaikka. Jos joku haluaa kadota kuoltuaan tuhkana tuuleen, se on sitten
hänen oma asiansa. Moni muinaiskulttuuri hautasi vanhempansa ja esivanhempansa
asuintilan lattiaan, ja hieman nuoremmissa kulttuureissa arveltiin, että sitä
hienompaa mitä lähemmäs alttaria pääsee arkussaan. Mutta luullakseni kirkon
lattian alle haudatutkin on vähin äänin siirrelty maan poveen, eikä syistä
tarvitse arvailla.
Niinpä olemme jälleen kerran sielunmaiseman nimityksen äärellä.
Tuo paikan henki, genius loci, tunnetaan hyvin laajalti. Hyvänlaatuinen
höperehtiminen sallii katteettoman tunteilemisen. Minulla tämä toimii niin että
vaikka en kasvinvuosinani ollut erikoisemmin järvien kanssa tekemisissä, mitä
nyt huvilalla Evijärvellä, tämänhetkinen näkymä tuntuu käsittävän kaiken sen,
mitä olen maailmaltani kaivannut: puita, kiviä – kalliota ja siirtolohkareita –
ja järven, joka on sen verran iso, että sillä on oma mieli ja tyypillinen
pinnanalaisuutensa.
Isäni mielenmaisema oli Luirojärvi. Minulla on tässäkin
tietokoneessa ruudunsäästäjänä valokuva näistä kahdesta. Luultavasti hän oli
ominut sen joskus sotien jälkeen. Joutselänjärvi on rutakko ja syntymäpaikan
Terijoen Suomenlahti tuskin ehti suuremmin vaikuttaa, koska perhe asui milloin
missäkin.
Itse en välitä vanhoista kalajumalista, mutta järven hengen
kanssa haluan pysytellä väleissä. Nyt muutaman kesäviikon aikana olen ottanut
koko joukon valokuvia ja voin todistaa, että järvi on kuin metsä, ei koskaan
kahtena päivänä eikä edes aamulla ja illalla sama. Elollinen olento. Ja tämän
järven jumala on kuikka, joka osaa kulkea vetten päällä, syväin vetten.
VastaaPoistaNolottaa taas ottaa esiin tärkeitä asioista, joista en kumminkaan mitään tiedä.Miksi Tekesin tai Finnpron tai Finnveran tai Akatemioiden oikeat osaajat eivät vaivaudu tänne kansan pariin viskaamaan vaikkapa ohimennen jotain purevaa kuten tästä sukututkimuksesta,mitä blogi tarjoaa?
Omistussuhteet ja perimysriidat isoisten kesken määrittelevät pienten elämän.Mitä olisi Kone jos P.Herlin olisi myynyt Thyssenille kuten läheltä piti mainitakseni sen yhden esimerkin, josta paljonkin sentään tiedetään.Miten ovat metsäteollisuussukujen (ent.) asiat globaaleissa UPM:mässä ja Storassa ja kuka näille neljäs-kuudespolvelaisille osuudet näihin kansantalousyhtiöksi kuviteluille oikein organisoi, nauttia perijöinä yhtiöiden aina suomalaisten toimesta uusinnetusta iskukyvystä? Nyt Uruguayta ja mitä Boliviaa ja Indonesiaa ja Kiinaa myöten pikkuosallisina jättimäisten,kansainvälisten varallisuudenhoitoinstutuutioiden polvella.Ja minkä karin kainalossa ravistuu se yhteinen paatti? Omistusperäistä rahaa vuodatetaan perijöille vuolaammin kuin ikinä ennen tehtailijoina tai osakkeenomistajina Suomessa.Asia- ja tk-miehetkin heille koulutetaan valtion yliopistoissa ja ties missä kauppiksissa.
Tämän päiväisessä New York Timesissä, senkus googlaat, kerrotaan tämän Portugalin kohupankin Espirito Santon noin 150-vuotisesta hullunmyllystä ja selviytymisestä.Neilikkavallankumouksessa 1974 se otettiin valtiolle ja moni perheenjäsen istui vankilassa. Sitten 1989 OECD ja Portugalin demokratiaäänestäjät alkoivat yksityistää ja Salgadon perhe sai tuttavuuksiaan mm. maailmansodan neutraalisatama hyödyntäen luottohanaa Rothschildiltä ja myös sukupolvien takaisilta yhteistyöluotetuilta kuten Rockefellereilta.
Tällaiset suhteet määrittelevät kansantalouksien kohtalon? Eilenkin se oli saksalaissuku joka järkkäsi tilaukset Turkuun.Heistä se on yhä kiinni.Ja tämä Espirito Santo pankki meni polvilleen vain perhesodan vuoksi viime vuoden lopun vallankaapausyrityksestä, jossa serkku yritti syrjäyttää nykypatrialkan.Jukka Sjöstedt
Pyhän Hengen Pankkihan se siinä, mammonan taistelussa. Onko tämä nyt se Pyhän Hengen pilkka josta Sana varoittaa?
PoistaEikös järven rannalla tee yhtään mieli uimaan ja soutelemaan! Eikä vain "höperehtimään" kirjoituskoneen ääressä ja ajelemaan autolla sinne tänne keiteleitä ja konnevesiä kattelemassa.
VastaaPoistaSami Inkinen souti rouvinen reippaat 4 300 km Kaliforniasta Hawajille. Siinä olisi vähän osviittaa, mitä kunnon miehiltä odotetaan. Avioeropaperit oli varmuuden vuoksi mukana vesitiivissä kelmussa.
Ei kai vaan JV... voi H.V. No, Inkiseen: ihan järjetön tempaus, hulluutta. Tuo soutelu pitkin meriä. Mitäs jos olisivat hukkuneet sen siliän tien, tai vaikka saanut pahemman luokan auringon pistoksen, tai vaikka sydänkohtauksen.
PoistaKyse oli äkkirikastuneen anekaupoista, sielunsa ostoyrityksestä. Mutta minkäs teet, raha tuli ja vei miehen.
höpöpuHHeita
PoistaMinkä meri ottaa,sen meri pitää.
Käyttää hän tämän ymmärtämiseen ensin yhden ihmisiän.
I.H.
Kirjoittelen tätä sellaisen mökin terassilla, jonka sijaintikunnan, Hirvensalmen, pinta-alasta 37 % on järveä. Suomi todella on monimuotoinen. Tästä voi yhdellä istumalla nähdä useita kuikkia, joutsenpariskunnan ja samalla kuulla Natura-suolta kurjen huudon. Hiljaa istuen olen nähnyt myös kettujen kuljettavan lintuja poikasilleen.
VastaaPoistaHämmästelen kuitenkin miksi koko Suomea järkytti, että isäntä sukelsi emäntänsä järvestä. Lienee ollut pahansisuinen rouva.
Muuten olen sitä mieltä, että Suomen olisi pikimmiten haettava jonkun puolustusliiton jäsenyyttä, mieluiten sellaisen, jonka jäsenet ajavat kanssamme samankaltaisia asioita ja joka on riittävän vahva tuodakseen lisäarvoa puolustukseemme. Voisi rauhallisemmin mielin istua tässä terassillakin.
Tero ja Jouko kertoivat tänään radiossa, että keihäänheiton maailmanennätystä hallussaan pitäneen Soini Nikkisen tuhka on Nastolassa supan pohjalla olevassa kalmistossa. Suppien rinteitä joskus kavunneena tunsin viileän rauhan. Paikka on Luojan valinta.
VastaaPoistaKuikkain kera uimassa Kunnaksen Ilkka
Methän vain uima!
PoistaI. H.
Olisi kiinnostavaa pähkäillä - jos vain jostain saisi kunnolla dataa ongittua (melkein valmiina tarjottimella) - millaisten (ei-triviaalien) asioiden kanssa veden osuus kunnan pinta-alasta korreloisi, vai tulisiko vain vesiperä.
VastaaPoistaKiitos jälleen kerran kerrassaan erinomaisesta kirjoituksesta.
VastaaPoistaOulujärvellä, kun katsoo Käkilahdesta Paltamoon, niin matkaa kertyy 50 kilometriä. Suomen suurin yksittäinen järvenselkä taitaa ollakin Oulujärven Ärjänselkä. Manamansalon toisella puolella on Niskaselkä, joka on lähes samanveroinen. Oulujärveä ei suotta kutsuta Kainuun mereksi.
VastaaPoistaPS. Tässäkin kohtaa politiikka ja kulttuuri: Käkilahdessa sijaitsi Urho Kekkosen maatila Hina ja Paltaselän rannalla on Eino Leinon kotitalo Hövelö.
Oulujärvestä löytyy kuulemma paikka mistä ei näy maata millään suunnalla. Olo on tosiaan kuin merellä seilaisi. Tiedä sitten pitääkö paikkansa. Se on joka tapauksessa totta, että kaikkien suomen järvien yhteenlaskettu vesimäärä mahtuisi yhteen ainoaan järveen ruotsissa, Vätterniin. Tässäkin asiassa ruotsi lyö suomen. Kuinkas muuten. Eihän täällä ole edes yhtään kunnon tunturia.
PoistaHautakivillä ja sukukirjoilla on sama tavoite: tehdä tiettäväksi ns. suvun erinomaisuus. Hautakivetkin ovat kuin mainostauluja. Lopulta on tietenkin kyse kuolemanpelosta ja iankaikkisen elämän toiveesta. Hube.
VastaaPoistaOlen tämän ennenkin kertonut, mutta toistetaan: mökkikuntani hautausmaalla on kivi, jossa vainajan tittelinä on "Rusthollarin veli".
PoistaJokikin voi osoittaa mahtavuutensa. Esimerkiksi Kyrönjoki on alajuoksultaan paikoin niin leveä ja sen "ulapat" jopa kilometrien mittaisia niin, että aallot kohoavat melkoisen korkeiksi ja ärhäköiksi. Nuorena oli hauska soutaa veneellä vastatuuleen ja kokea aaltojen pärskeissä suorastaan meren tunnelma.
VastaaPoistaJärvi on aina uusi ja erilainen. Ei sille vedä vertoja ei mikään taideteos eikä sitä projisoida voi. Genius loci, paikan henki ei ole täydellinen ellei siihen kuulu järvi taikka meri. Keiteleen Pihkurin selkää voi ihailla jokainen kun Viitasaarella menee torin laidalla olevan ravintolan terassille. Sen nimi oli ennen Pihkurin baari, mikä lie nykyään. Parhaimmat yöunet nukkuu jostain syystä veden äärellä varsinkin tuulisella säällä. Onko syynä se että nuo ensimmäiset kuukaudet olemme kohdussa keinahdellet. Ajatus järven jumalasta on outo sillä järvi itsessään on jumaluus. Sen sijaan kalajumalia ovat pienet salakat: niitä kannattaa seurata.
VastaaPoistaJärviwikin listoja hallitsee yksi yli kaiken: "(Saimaa)". Niin mahtava, ettei sitä voi suluttamatta päästää julkisuuteen. Tähänhän Kemppinen uudemmassa tekstissä viittasikin.
VastaaPoistaJärvien tietokorteissa on tilavuusarvio, mutta ihme kun tästä tiedosta ei ole listausta missään; muiden maiden järvet siihen mukaan, olisipa kiinnostavaa. Jokien virtaamat olen jossain pötkössä nähnyt.
Toivottavasti kirjoittajalle ei tule mieleen poistua Keiteleeltä tai Konnevedeltä muikutta mahassa. Keiteleen eteläpohjukassa voin suositella myös käyntiä. Yllättäin siellä oppii mitä on suomalainen jugend (Keski-Suomen opisto) ja mikä oli Gallénin Lähi-Karjala (Kirppuvuori).
VastaaPoistaEnnen kaikkea siellä tuntee rautatien merkityksen: Suolahden Asemakadun _kummassakin_ päässä on rautatieasema.
http://www.vaksy.com/vaksy/rautatie.htm
-timo
Järvestä puheen ollen lukekaapa
VastaaPoistaEeva-Liisa Mannerin runo
KIRKKAAT AAMUT KOHOAVAT.
On vaikuttava.