Sakari Virtasen kirjan ”Oswald Kihlman-Kairamo 1858-1938.
Luonnontutkija, poliitikko, talousmies” (SKS 2014) yksi lukuisista hyvistä
korostuksista on Oulun tervaporvarien suora vaikutus maakunnan köyhyyteen.
Työläs tervanpoltto ja vielä hankalampi vesikuljetus Ouluun oli johtanut jo
kauan sitten työn raskaan raatajat täydelliseen velkavankeuteen.
Tervaskantoja olivat Kihlman, Paasikivi ja useat muut
puoluetoverit. Todellinen tervantuotanto alkoi mäntyjen järjestelmällisenä
tuhoamisena laajoilla alueilla. Terva ei tietenkään ollut kannossa, vaan puun
rungossa.
Tervaskantojen toimintaa seuratessa joutuu kerran toisensa
jälkeen historianfilosofiseen pohdintaan. Miten suurista typeryyksistä ja
hillittömästä käyttäytymisestä syntyi näyttävää tulosta, kuten tämän Kihlmanin
isän ja sitten Oswaldin hallintoneuvoston puheenjohtajana vuosikymmeniä
vetämästä Kansallis-Osake-Pankista ja metsäteollisuudesta, jolle Oswald
omistautui avaintehtävissä – ja merkittävänä omistajana – saatuaan käytännössä
potkut Kokoomuksesta? Se toinen esimerkki on KOP:n johtaja J.K. Paasikivi, joka
hyötyi suuresti muun muassa toimimalla pankin hänen päätöksellään lainoittamien
liikeyritysten sijoittajana. Tuo historia taitaa jäädä lopullisesti kertomatta.
Mutta poliittinen ura onnistui 1918 kuningastuhon jälkeen.
KOP:n seuraava johtaja olikin kirjaimellisesti tervaskanto,
Honkajuuri, entinen Tallroth. Tarina professori Fabritiuksen Paasikiven
oletetusta mielenvikaisuudesta antamasta lausunnosta toistetaan tässäkin
kirjassa. Paasikiven melskaaminen, kovaääninen kiroilu ja tuntikausia kestäneet
yksinpuhelut, joita edes paljon vanhempi ystävä ja itse asiassa kykymiehen
löytäjä Kairamo ei saanut keskeyttää, taustoittuu kerrankin kauniisti.
Paasikivi menetti tuberkuloosiin vaimonsa Annan, joka kukaties pystyi
pidättelemään Kustia ainakin vähän. Tai – lähipiirissä Paasikivi oli Juho,
KOP:n sisäpiirissä usein ”vanha paska”. Kun v. p. kohosi pääministeriksi ja
tasavallan presidentiksi, pankilla oli taas kerran totuuden hetki.
Virtasen hyvin laajasta, seikkaperäisestä ja jäljestä
päättäen pitkän ajan kuluessa kirjoitetusta elämäkerrasta jääkin puuttumaan
nimenomaan puheenjohtaja Kairamon kannalta jokseenkin kisuallinen osio eli se
kertomus, miten KOP yksissä tuumin Suomen Pankin (Ryti) kanssa osoitti suurta
johdonmukaisuutta maanviljelijäväestölle, pienviljelijöille ja työläisille
tuhoisassa toiminnassaan. Näiden ryhmien etua Kairamo itse käsitti edistäneensä
vuosisadan alusta. Käsitys ei pidä paikkaansa.
Kairamolla oli suuret ansiot torppariasiassa ja laajemmin
asutustoimintaa luotaessa, mutta poliittisesti yleensä yhteistyökyvyttömänä
hänen nimeään ei mainita näissä yhteyksissä. Jopa muistokirjoituksissa
Kairamosta sanottiin, että hänelle ihmiset olivat joko mustia tai valkoisia.
Kielikuva ontuu hiukan. Hän ei osannut käsitellä ihmisiä shakkinappuloina,
mustina tai valkoisina.
Ehkä Suuri Kummisetä oli koleerinen Snellman, joka oli
hänkin tunnettu joustavuudesta ylempiään ja joustamattomuudesta alempiaan
kohtaan. Snellman oli ”suuri talousmies”. Kirjassa mainitaan Snellmanin harvoin
esitetty kanta: metsät ja köyhyys kuuluvat yhteen. Sahojen olisi saatava ottaa
irti kaikki hyöty, mitä markkinoista voisi olla. Menestys jäisi lyhyeksi.
Metsät oli raivattava pelloiksi. Snellman joutui pankinjohtajana miettimään
viljanviljelyä ja omavaraisuutta 1860-luvun nälkävuosina. Kairamo puolestaan
kannatti yhteismetsiä ja vastusti suurien metsien antamista jakotoimituksissa
viljelijöille, koska näiltä ne joutuisivat vain puutavarakeinottelijoiden
käsiin. Niin - Kajaanin Puutavaran eli Kairamon ”oman” yhtiön suuri varallisuus
oli lopulta metsät…
Tämä voisi kuulostaa ilkeilyltä. Sellaiseksi sitä ei ole
tarkoitettu. Suomen metsäteollisuus ja etenkin selluloosateollisuus syntyi
enemmän tapaturmasta kuin tahallisesti. Nimenomaan asiantuntijat joutuivat
ällistymään, että puulla sittenkin oli arvoa – jopa kuusella, jota Kajaanissa
keitettiin selluksi.
Tämä ei liioin ole arvostelu elämäkertateoksesta.
Kasvitiede, metsäteollisuus ja politiikka, etenkin vanhasuomalaisten
sosiaalireformismi on iso aihepiiri edes muutamassa kirjoituksessa
esiteltäväksi. Riittää kun sanon olevani tyytyväinen elämäkerta-aineiston
säilymisestä ja suuresta työstä, joka tässä on tehty. Kirjoittaja on sekä
ansainnut että epäilemättä saanut palkkansa; teoksen takana on nimihenkilön suku
ja poika, vuorineuvos Aulis O. Kairamo, ensin Oulu- ja sitten Kemi-yhtiön
johtaja pitkälle 1960-luvulle. Ja nokkela lukija on tietenkin heti huomannut,
että viimeksi mainitun poika oli sangen tunnettu teollisuusmies, Nokian
vuorineuvos Kari Kairamo, josta monella lukijoilla lienee käsityksiä.
Lempeästi ihmettelen, montakohan meitä on, jotka luimme
tämän kirjan tarkoin, alaviitteet ja lähdeluettelot erityisesti. Nimihenkilön
isä oli hyvin tunnettu pappi. Niinpä olin erittäin kiinnostunut kirjan
oppihistoriallisesta selvityksestä eli suhteellisen radikaalin luterilaisuuden
välittymisestä Suomeen Saksassa opiskelleilta pappismiehiltä. Vastakkain olivat
hegeliläisyys ja kantilaisuus.
Sitäkin kiinnostavampaa on ihmetellä, ettei itse
uskonnollinen Oswald näytä joutuneen missään vaiheessa ammatillisesti tekemisiin
Suomessa erittäin merkittävän metsäomaisuuden omistajan, nimittäin kirkon
kanssa. Maininnalle jätän, että myös tämän päivän kuntauudistuksen yksi tausta
on kuntien määräysvalta maata ja metsää koskevissa kysymyksissä.
Mitä Nokia silloin, sitä Lidl tänään. Fredrik Idenstam kävi Saksassa oppimassa puunjalostuksen alkeita ja siitä matkasta syntyi suomalainen puunjalostusteollisuus ensiksi Nokialle.
VastaaPoistaMutta se saksalaisuus oli pienen ruotsinkielisen pappisperinteen elitististä kansainvälisyyttä, tänään me kaikki tavalliset tallaajat haluamme aistia kansainvälisyyttä vaikkapa sitten Lidlin myymälöissä.
Eipä muuten ollutkaan ennen juolahtanut mieleen että tottakai Iisalmen ruotsinkielinen nimi Idensalmi johtuu Idenstamista!
Sakari Virtanen on aateloitu Torkkuseksi
VastaaPoistaMenevätkö, Jukka hyvä, tässä nyt sekaisin kahden kirjailijan tekemiset, Sakareiden Virkkunen ja Virtanen? Virtanenhan tuossa kirjan kanspahvissa lukoo, mutta läheltä kirjoituksen aihetta liippaavat Virkkunen-vainaankin kirjallukset.
VastaaPoistaKirjan kannessa tekijäksi on merkitty Sakari Virtanen.
VastaaPoistaNyt on todistettu, että Kemppisen blogi on paras ja moderni. Tänään HS uutisoi uskottavasti Googlen kuvanneen Aalto-kohteita kymmenen päivän aikana alkukesästä.
VastaaPoistaVrt. Anonyymi täällä 15. elokuuta:
Kunpa Aalto-yliopisto tekisi "Itellat" ja vaihtaisi nimensä jolle tuskin on muuta perustelua kuin että EVA:n eläköityneet pomot haluavat esiintä Aalto-yliopiston professoreina.
Analogiakauden "aalto" kuvaa veden pintaa tai radioaaltoa,mutta ei sovi digitaaliaikaan.
Ks. kansi: Sakari Virtanen
VastaaPoistaTerveisin Kunnaksen Ilkka
Kiitos kevyesti etenevasta jutusta!
VastaaPoistaOnko kannessa tekijästä väärä nimi?
VastaaPoistaAd Omnia: - kiitos ja anteeksi. Poikkeuksellisesti oikaisin virheeni tekstiin.
VastaaPoistaKävisikö lieventävästä asianhaarasta, että 600-sivuinen kirja putosi varpailleni? - Ei taida käydä.
Minusta käy. Eikö, raati :)
VastaaPoistaKannatetaan!
PoistaSaksalaisia me kaikki olemme! hymiö! Suurruhtinas Sasha Stubb on omaa sukua Wilhelm Robert Breitenstein, född 21.5.1848 i St Petersburg och död 19.2.1933 i Helsingfors.
VastaaPoista"J.K. Paasikivi, joka hyötyi suuresti muun muassa toimimalla pankin hänen päätöksellään lainoittamien liikeyritysten sijoittajana". Löytyykö tuon suuntaista tietoa k.o. teoksesta vai paremminkin jostain muualta? Ystäv. tervehtien Jussi H.
VastaaPoistaTavallinen Virtanen oli muuttunut Virkkuseksi, ent. Snellman.
VastaaPoistaTämä sukunimien suomentamisaalto joskus viime vuosituhannen alkupuolella on mielenkiintoinen ilmiö ja minun sukunimeni kannalta hieman rasittava.
Nythän on käynyt niin, että alunperin tietääkseni Saksasta Ruotsin kautta Suomeen tulleet "Nopeat miehet" ottivat käyttöönsä meidän - siis originaalien ellei suorastaan aboriginaalien - pohjoispojalaisten Virkkusten sukunimen. Seurauksena on parempien Virkkusten eli Snellman-Virkkusten ja meidän maatiais-virkkusten Virkkunen-Virkkulain sukuyhdistys.
Itse joudun usein vastaamaan kysymykseen, olenko sukua Matti Virkkuselle. Vastaan että olen, hän on minun pikkuveljeni. Ei tosin pankinjohtaja ym vaan sähköinsinööri.
No, nyt sukunimi on suojattu, silloin ei ollut.
Olisi mielenkiintoista nähdä lista siitä, miten sukunimiä on suomennettu, vert. Kihlman - Kairamo.
Pari tuttua tuli mieleeni. Cantell -> Kantele, Granfelt -> Kuusi ja Nyberg -> Uusivaara (hieno käännös). Lankoni väitti, että Aateliskalenterissa seisoo granfeltien kohdalla "som kallar sig Kuusi". En tiedä pitääkö paikkansa, kun en ole koskaan moiseen teokseen tutustunut.
PoistaKalevi Kantele
Kemppinen olisi sitten ruotsinnoksena kait Kämppinen.
PoistaKiitos Kalevi Kanteleelle viestistä. Listoja suomennetusta sukunimistä,löytyykin Googlesta. Mielenkiintoista!
VastaaPoista