1177 romahdus

Eric H. Cline julkaisi kirjan kulttuurin – pronssikauden – tai siis sivilisaation romahduksesta vuonna 1177 eKr. (1177 The Year Civilization Collapsed).

Näyttäisi että fil. toht. –kirjat ovat jo vakiintuneet. Tohtorit kirjoittavat tohtoreille. Kumpikaan, kirjoittaja tai lukija, ei ole kunnolla selvillä asiasta.

Tuollaisesta syntyy useimmiten soopaa, mutta ei aina. Kun tutkiskelen niitä vuoden 1970 yliopiston kurssivaatimuksia, kirjasen hyllystäni löydettyäni, tunnen taas, että romaania lohduttomammin vanhenevat tiede ja tutkimus sekä niiden avioton serkku, oppikirja.

Se on juristeille tyypillistä omahyväisyyttä, että toistelemme: ”Kolme lainsäätäjän valtuuttavaa sanaa, ja kokonaisista kirjastoista tulee jätepaperia.” Sanoja ei ollut von Savigny, vaan fiksumpi aikalainen, v. Kirchmann, artikkelista joka koski lainopin arvottomuutta tieteenä (1847).

Useimmiten tieteessä ei tarvita edes noita loitsusanoja (”Laki […] kumotaan”).

Tyypillisesti kirjoittaja on kuitenkin kirjoittajana omalla alallaan sisällä ja onnistuu avaamaan tehtaan ja ansaitsee rahaa. Harvinaisuuksia ovat J. Diamondin kaltaiset menestyjät. Hänenkin kuuluisat kirjansa perustuvat – ajatteluun. Tavallisempaa on kirjoittaa kirjoja, jotka perustuvat kirjoihin.

Diamondin ”Romahdus: Miten yhteiskunnat päättävät tuhoutua tai menestyä” on ehkä poleeminen kirja eikä ainakaan tutkimus. Eric H. Cline ei ota huomioon puuston tolkutonta tuhoamista – Libanonin seetri olisi esimerkki – keskittyessään Diamondin myös korostamiin romahduksen merkkeihin, nimittäin onnettomiin kauppasuhteisiin ja yhteisöllisten ongelmien käsittelemiseen järjettömästi (tyyppiä Ukraina).

Otaksun etteivät lukijani jaksa masentua heettiläisten, Kreetan minolaisten, mykeneläisten, Baylonian ja Assyrian sortumisesta eivätkä edes Egyptin vakavista vaikeuksista tai israelilaisten nujakoinnista filistealaisten. Tosin viimeksi mainittu tapahtui samalla Gazan kaistaleella samassa kaupungissa, joka on nykyisin päivittäin uutisissa, ja todistaa siis oikeaksi Clinen käsitystä pronssikauden globalisaatiosta ja kauppasuhteiden tuhoisantärkeästä merkityksestä.

Kirjoittamisen aihe on vielä uusi ällistyminen aiheesta Mika Waltari.

”Sinuhen” eräs lähtökohta oli siis aito lääkäri Sinuhen kirja, josta on puhetta myös Grimbergin ”Kansojen historian” sotia edeltäneen laajemman painoksen sivuilla. Waltari esitteli kerettiläisfaarao Akhenatenin (Akhnaton, auringosta syntynyt) näytelmänä jo 1936. (Katso Wikipedia ”Sinuhen tarina”, jossa myönnetään että kysymyksessä oli nyt kolme tuhatta vuotta vanha best-seller, joka oli kenties runomuotoinen ja ehkä samalla näytelmä.)

Waltarin ajoitus heittää hiukan, mutta nyt mahdollisesti ylidramaattisesti kuvattu romahdus todella tapahtui hyvin lähellä Waltarin kuvaaman Akhenatenin ja siis Horemhebin aikaa. Romaanissakin rauta tekee tuloaan pronssin sijaan – mutta Cline ei ota esiin sitä mahdollisuutta, että tämäkin uusi teknologia sinänsä saattoi olla tuhoisa. Kun strateginen materiaali muuttuu noin rajusti – tulee uusi miekka, jolla voi puhkaista vanhan panssarin – raaka-aineresurssit vaihtuvat, köyhistä voi tulla rikkaita ja rikkaista tulee joka tapauksessa köyhiä.

”1177” perustuu meriarkeologian ja teknologialtaan mullistuneen muun arkeologian mullistukseen. On helppo uskoa, että käsitys varallisuudesta ja kauppasuhteista todella muuttua, kun löydetään ja tutkitaan kokonaisia kauppa-aluksia, jotka ovat säilyneet nykyisen Turkin rannikolla lasteineen. Mukana on ollut myös laivausasiakirjoja, joista käy ilmi, kuka on ollut viemässä mihin ja mihin hintaan. Savitaulut paistettiin keramiikaksi. ICT-asiantuntijat voisivat joskus vuodattaa kyyneleet ajatellessaan, että maailmassa on ollut viestintäteknologia, jota käyttäen neljä tuhatta vuotta vanha kirjasto tai arkisto on edelleen kokonaan luettavissa. – Kieli oli yleensä akkadi ja kirjoitus nuolenpäitä.

Waltari halusi kirjoittaa vuoden 1945 järkytyksistä ja maailman muuttumisesta toiseksi. Hän löysi kertomukselleen rinnakkaisen maailmankaikkeuden kauppavaltioiden ja valloittajavaltioiden maailmasta kaksitoista – kolmetoista vuosisataa ennen ajanlaskumme alkua. Ja taidetta ja tyranniaa edusti Kreeta. Uskontoa, oikeastaan uskonnon varjolla harjoitettua vehkeilyä ja fundamentalismia edusti Egypti.

Halusin osoittaa tätä sormella. Kokeilin myös, näkeekö kuvan kameralla vuosituhansien taakse.

Vuokrakamera Isolla Roobertinkadulla tarjoaa ainakin minulle mainion mahdollisuuden hurjasteluun isolla kennolla ja pitkällä putkella.