Lipputangon nuppi putosi. Ukkonen ei ollut ehtinyt jyrrätä
pitkällekään kun lapsenlapset soittivat jo grillikodassa Lapinlahden lintujen
versiota, jossa isoisän päähän oikeasti osui. Nyt meni 12 metriä ohi. YouTube
on monikäyttöinen keksintö.
Valokuvasarja ison selän yli tulevasta ukkospystystä
onnistui. Siinä saivat myös kuikat kyytiä. Itse olin juuri pohtimassa, miksi Tshehov ja
Haanpää olivat niin hyviä novelleissa, ja keksinkin selityksen, mutta
valitettavasti se unohtui lipputangon nuppia päivitellessä. Oli se vahinko.
George Packerin ”The Unwinding. An Inner History of the New
America” sai suuren kirjallisuuspalkinnon (National Book Award) sarjassa
non-fiction eli tietokirjallisuus eli ei-sepitteellinen. Se uudistaa romaanin
muotoa ja on novellikokoelmana erittäin onnistunut ja koostuu perinteisistä
esseistä, jotka ovat esimerkillistä journalismia…
Amerikkalaiset ovat usein onnistuneet siinä, missä
neuvostokirjailijat aina epäonnistuivat surkeasti, sosialistisessa realismissa.
Tavallisten epäiltyjen (Dreiser, Sinclair Lewis, John Dos Passos) lisäksi olisi
syytä mainita Mark Twain, Hemingway ja itse asiassa myös Faulkner, ja John
Updike.
The New Yorker on lehti, jonka amerikkalaiset opettajat
panevat laukkuunsa päällimmäiseksi niin että muutkin näkevät sen lentokentän
turvatarkastuksessa. Punehduin häpeästä,
kun löysin Suomen Kuvalehden siitä punaisesta laukustani, jonka vuoksi pidin
itseäni Lappeenrannassa todellisena matkalaukkuprofessorina. Rinnastus ei ole
mielivaltainen, Suomen Kuvalehden ja New Yorkerin. Molemmissa on hyviä
kirjoituksia, ajoittain erinomaisia, mutta molemmat taitavat edustaa maailmaa,
joka meni jop.
Tämän Packerin väitteen mukaan sanat menettivät
merkityksensä. Ammattimaisen kirjoittajan kynästä tuo lause kuulostaa
itsemurhaviestiltä.
Kirjassa on niin paljon asioita, että siihen siis palataan
pian ja toistuvasti. En uskalla arvailla, tuleeko se suomeksi.
Ammattitaitoinen, rahallisesti tiukoille ajettu kustannustoimittaja saattaa
olla sitä mieltä, että nuo asiat, esimerkiksi roskalainojen vakuuksien
realisointi ja ihmisten asuntojen myyminen heidän altaan tavalla, joka oli
julmaa oikeusvaltion perinteiden häpäisemistä, ei ehkä ole tarpeeksi
kiinnostavaa. Ei meillä ole saatu aikaan kirjaa ihmisistä 1990-luvun kriisin
kourissa.
Tuota kirjaa lukiessa tulee ikävä tunne. Lait ja
tuomioistuimet jättivät muutamin arvoin poikkeuksin pankit ja sijoittajat
rauhaan. Pienempiä ihmisiä ei jätetty rauhaan.
Tämä kirjoitus on torso. Nokian kriisi vei loput. Kriisit
kohtasi Nokia Lumia –puhelintani, joka sanoi minut irti ilman edeltäviä
neuvotteluja.
Pistäydyin verkon ääreen. Ensi viikolla on tiedossa
blogikirjoituksia, kukaties tavalliseen tapaan.
Tulin suurten selkien takaa, jopa Päijänteen pituudelta. On
merkkipäivätilaisuus, jossa haluan olla mukana. Sitten menen takaisin vielä
viikoksi.
Ovat nämä säät sellaisia. Eikä lipputankokaan uhkaa.
"90-luvun talouden kriisi" oli myös tekosyy ja savuverho häikäilemättömälle tulonsiirrolle tietyltä kansanosalta toiselle. Hävetti niin kuulua sellaiseen maahan, jossa tekijät pääsivät tekemään tekosensa vielä oikeuslaitoksen siunauksella, että vaihdoin aikoinaan kansalaisuutta. Ei ole kaduttanut, kun siellä vierailee joskus harvoin kesäisin, oma elämänlaatu laskee, ei sinne kaipaa takaisin, maa mennyt sosiaaliselta ilmapiiriltään kohti helvetin esikartanoa. Aiemmin monin puolin hyvä maa nyt pilalla.
VastaaPoistaOliko se maa Pohjanmaa?
Poista
VastaaPoistaOnneksi on amerikkalainen journalismi.Se kertoo suoraan mitä Suomelle kuuluu,sillä se kertoo mitä rahojen papupadassa kulloinkin kiehuu,yli liedelle ja ravinnoksi lautaselle.
Suoranaisesti se toteuttaa demokratian läpinäkyvyyttä,sitä että olisin kelvollinen kansalaisena pääseväksi tietämään mitä elonpiirini ihmisyhteiskunnassa tapahtuu.Suomessa mistä tämä julkea tiedonanto kokolailla tyystin puuttuu,olen mukakansalainen.Ja pahemmaksi kohtaloksi lisäksi kaulittu uskomaan omahyväisesti ja hyväntahtoisesti,ettei mitään sen kummempaa
tietämistä olekaan.
Jotenkin koin aina itseni typerykseksi.Asenne palkittiin kun elokuussa 2007 rävähti finanssikriisi päälle.Olin kyllä lukenut rahahistorioita vaaksan verran ainakin (selkämyksistä mitattuna),mutta par´aikaisista asioista en saanut selvää eikä niistä mielestäni kirjoitettukaan mitään relevantilta tuntuvaa,esimerkiksi Braudelin älyllistä eleganssia tuhansin sivuin aistineelle.
Kaikki muuttui elokuussa 2007 hetkellä jona EKP:n Trichet pani hätärahoitusta liikkeelle jokusen kymmentä miljardia euroa,jotta pankit saisivat taseensa balanssiin illalla 7.8. Asia kohautti ja viimeistään silloin kriisi repesi.Ekbergin kahvilassa oli luettavissa Businessweek ja sieltä juurta jaksain lyhyesti, kadunkulkijan tajuntaylänköjä ja tietolaaksoa risteillen, asia avattiin jonkun käsittämättömän etevän yhteiskuntapalvelijan eli lehtimiehen toimesta ja talentilla.Sitten löysin New Yorkerin.Ja muita.Itse Soros kirjotti toistuvasti NRB:ssä ja brittien korkeakultuurisessa London Review of Booksissa etenkin Lancaster niminen huipputaituri selvitti ronskisti rahan laajenevaa universumia -ja kutistumista ja syöksyä mustaan aukkoon.Vanity Fairissa itse Michel Lewis kirjoitti armoitetulla kyvyllään.Entä sitten Rolling Stones -lehti ja sen Mitt Taibbi.Ankara ja häijy, vaan niin asiassa ja moraalissa että lehti sai haastattelun Obamalta ! (Ei kylläkään Tabbin nimissä).
Nyt kun kriisi on tyyntymään päin,eivät yllämainitsemani lehdet aihepiiriä yhtenään käsittele.Mutta tilalle ovat tulleet kirjat,jollaisen ihastuttamana Kemppinenkin, jo kaivattu, on paikalleen palannut,mieliä nostattamaan ja esikuvaksi työn teosta ja laadusta.
En kai muuta ilkeä tällä kertaa.Paitsi että pitäisikö kirjoista sanoa yhdestä jota en kaupasta ottanut enkä luekaan. Vapaaherra Jacob Palmstiernan muistokirja.Hän kuoli 2013.Hän otti valtion kutsusta johtaakseen Nordbankenia.Mies oli vapaalla SEB uralta kun otti kantaakseen vastuun yhdestä skandaalista.Marcus Wallenberg kirjoittaa muistokirjassa.Myös Björn Wahlroos on mukana.Niin,Palmstierna otti otti vastaan Timo Peltolalta ja Vesa Vainiolta Meritan.Kirjassaan voittoja ja häviötä uraltaan tämä Nordean keskeinen kokoaja kuvaa hämmästystä,jonka nostatti suomalaisten ilmaantuminen puheille itseään kaupittelemaan.Dittmar&Indrenius 110-vuotishistoriassa kerrotaan neuvottelujen ilmapiiristä hupaisevia seikkoja kun asiaa sitten väännettiin Helsingissä.Menikö vähän löysin rantein?Jukka Sjöstedt
"Itse olin juuri pohtimassa, miksi Tshehov ja Haanpää olivat niin hyviä novelleissa, ja keksinkin selityksen, mutta valitettavasti se unohtui lipputangon nuppia päivitellessä
VastaaPoistaKeskittyisit, hyvä mies, olennaisiin asioihin, eli nyt tuohon lipputankoon. Tsehovin ja Haanpään "hyvyyden" pohtiminen kesällä on täysin turhaa ja turhauttavaa puuhaa.
Kun Katainen ja Urpilainen puhuivat ministereinä, niin silloin todellakin sanat menettivät merkityksensä.
VastaaPoistaTämä tuli ensimmäisenä mieleeni Kemppisen kirjoituksesta.
Tuossa ampiaiset vuoron perää kömpivät oluelle tyhjään kaljapurkkiin. Kustantajat ovat yrittäneet tarjota korkeatasoista luettavaa mutta kaupaksi menee vain Nykäsen Matin aforistiikka enää. Ketä kiinnostaa Cantus Arcticus, heti on päivälehtien otsikoissa kun kuullaan että sen tekijä on ollut kirveshippasilla vaimovainaansa kanssa. Mitä jos halveksittu huonosti kauppansa tekevä sivistys kokonaan hylkää. Kemppiseltä muuten harvinaisen kehno blogi. Ei olisi tätäkään kommenttia kannattanut lähettää. Vaan kun ovat niin hauskoja no kapakkiin kapuavat ampparit.
VastaaPoistaOlin Merimelojien saarella (Eteläinen Humalluoto), kun sinne iski salama lipputankoon. Yhtäkkiä olin vajasta pihalla vaahtosammutin sylissä. Yhtäkkiä oli meri ympärillä kuin tulitikkuja täynnä. Vettynyt oli varmaan, ja kiehahti. Tangon nuppi löytyi myöhemmin, rei'ittyneenä. Sodankäyneet Y&W&al. naureskelivat "kesy piiska".Salissa oli juuri silloin häät, sulhasen sähkärisukulaiset laittoivat ilm. taulun kuosiin ja sähön ämpäriin.
VastaaPoista