Helsingin Ruoholahti tunnetaan Velj. Uddin lautatarhasta ja
siitä, että mummoni asuu talossa numero 16 ja Tari pikkupoikani kutosessa tai
kahdeksaisessa samalla tontilla jolta käsin Väinö Tanner Näki kaupungin
kasvavan, ja Sadan markan villoista on pari säästetty.
Edellä oleva kuvaus ei saata tuntua kovin pätevältä. Se on
kielellinen versioni valokuvaamisen muistista.
Porukkaa jonkin talorähjän edessä… Kuva räjähtää
merkitykselliseksi, jos tiedetään, että yksi kuvista erottuvista hahmoista
onkin Armi Kuusela tai I.K. Inhan maisteriveli ja että kuva on maailman
ensimmäinen selfie.
A.Osw. Kihlmani selfie löytyy osoitteesta
Kihlman, myöhemmin Kairamo, oli yksi maan ehdottomasti
mahtavimmista miehistä maailmansotien välisenä aikana, Kansallispankin ja
Kajaani-yhtiön ja ties minkä ylintä johtoa. Nuorempana hän oli vetänyt Suurta
Kuolan retkeä kasvitieteen dosentin ominaisuudessaan. Hänestä on nyt laaja
elämäkertateos. Minä olen löytänyt kaivattua, aikaisemmissa kirjoissa sivuutettua
tietoa afäärifennomaaneista mutta myös – eräretkeilystä. Tämä helsinkiläinen
herraspoika, jolta kerrankin humalaiset koltat varastivat saappaat keskellä
Kuolan niemimaata, pisteli kerrankin kylmän rauhallisesti jalan 250 kilometriä
runsaassa viikossa, valokuvasi, keräsi 241 putkilokasvia ja kirjoitti kuutta
päiväkirjaa sekä viestejä Mammalle kotiin ja terkkuja isälle (joka oli nuorena
pappina ollut Malmbergin ja Paavo Ruotsalaisen hasukamraati, kunnes kyllästyi).
Kyllä, lukijani, nyt mainittu henkilö oli siis Nokian Kari
Kairamon (Kari Antero Oswald Kairamo) isoisä.
Tässä kirjoituksessa sivuan häntä ohimennen kysyäkseni,
miten lukijat suhtautuisivat apurahahakemukseen, jossa pyytäisin stipendiä
valokuvaajan palkkaamiseen retkelleni Helsingin Ruoholahteen 19.8.2014? – Suurella
Kuolan retkellä 1886 Kihlman opetti Ramsaylle ja Palménille Strassbourgissa
itse opettelemaansa valokuvausta. Ainakin siitä erin kaikki, toisin sanoen myös
C.G.E. Mannerheim, pitivät valokuvaamista selviönä esimerkiksi Ratsastaessaan
halki Aasian. Mainittu Mannerheim, jonka tunnemme muistakin yhteyksistä, teki
erinomaisen hyvää jälkeä, kuten matkalta julkaistu komea kirja osoittaa.
Asiani on pohjaltaan metatieto.
Sarvaksen Risto oli oppilaitani Korkeakoululla eikä sitä edes kiivaasti kiistä. Ensin hän selvitteli juristin (Aura S.) kanssa patenttivaatimusten tulkintaa tietojenkäsittelyalan keksinnöissä. Sitten hänkin siirtyi tutkimaan ilmiöitä, jotka ennen pitkää saivat nimityksen ”sosiaalinen media”. Hän on nyt keskeisesti tekijänä mukana Helsingin Juhalviikkojen #snapshot –näyttelyssä, joka avataan nyt Suomen valokuvataiteen museossa
Menkää nyt kuulkaa katsomaan. Sinne Kaapelitehtaan
siipirakennukseen on helppo kulku. Sarvas ja muut ovat alustaneet ja
provosoineet esille nähdäkseni kaikki kuvaamisen kulttuurin ja tekniikan
polttavat kysymykset. Näyttely on luonnollisesti hyvin ammattitaitoisesti
koottu. Se on yksi niitä harvoja paikkoja, joihin on syytä mennä kakaroiden
kanssa ja ottaa mukaan myös murrosikäinen kummityttö. Siellä on kaikkia
kiinnostavaa.
Teknologian esittely menee kovin usein vouhottamiseksi.
Riski on kuitenkin otettava. Itse käyttäisin kansanrunoudentutkimuksen
oppiaineesta johdettua nimitystä ”kansanvalokuva”.
Kun nyt kirjoittaa esimerkiksi blogissa kameroista, aina
jonkun kiven alta ryömii hiljan hengiltä kuristetun ammattikunnan –
valokuvaajien – edustaja, joka ei halua olla tietävinään, että viime vuosien
aikana valokuvat ovat lähteneet liikkeelle albumeista. Näyttelyssä on eräskin
järkyttävä kohde, pieni tunturi printattuja valokuvia, yhden päivän anti
Flickristä tai jotain. Vielä järkyttävämpi on seinällinen ihmisten
Instagramilla ja vastaavilla lähettämiä valokuvia. Todellista kansantaidetta.
Sekä autot että ihmiset kuvataan samasta kulmasta, samalta etäisyydeltä.
Edes ammattivalokuvaajien ei pidä paheksua. Ihmisten
puhelinkeskusteluja on vähän vaikeampi esittää näyttelyssä ja viedä museoon.
Mutta luuleeko kukaan, että nuo puheet ovat erikoisen painavia? Kun ihmiset
dokumentoivat itseään ja valtiot vakoilevat tätä, metatieto (tiedot kuvasta ja
siinä esitetystä) alkaakin yllättäen tuntua tärkeältä. Ja muistakaamme,
Sarvasta siteeraten, Louis Daguerre ja George Eastman, siis valokuvan ja
jokamiehen valokuvan (Kodak) kehittäjät olivat ensi sijassa liikemiehiä.
Kiitos, Jukka kauniista sanoista ja kannustavista kommenteista! Ja kaikille Jukan lukijoille: lämpimästi tervetuloa näyttelyyn! Siellä saa mm. painaa nappeja ja kirjoittaa seinälle.
VastaaPoistaKiitän Jukka, sinua ikuisesti siitä, että suistit raiteiltaan nuoren teekkarin. Pois yksisilmäisestä teknologian tuijotuksesta kohti tekniikan historiaa, yhteiskuntaa, kulttuuria ja humanismia. Taisi mennä jotenkin näin: "Hei Risto. Kiva oli jutella, nähdään uudelleen. Luepa ensi kerraksi Braudellin kolmiosainen Civilization and Capitalism, 15th-18th Century." Ja nuori poika teki mitä vanha setä käski. Paluuta ei enää ollut. Seuraava kirja oli CP Snow "Kaksi kulttuuria"...
Ilman näitä kirjoja ja sinun vaikutustasi en mä ikipäivänä olisi osannut tehdä tämmöisiä näyttelyitä yhdessä humanistien ja kulttuuriammattilaisten kanssa. Itse koetan Aallon opetuksessani jatkaa samaa linjaa ja avartaa teekkarien maailmaa (ja päivittää korvien välisen firmiksen totaalisesti).
Sakari Virtanen on kirjoittanut A O Kihlman/Kairamosta hienon elämänkerran (sks 2014)
VastaaPoistaFlickrissä tai jossain olevat kuvat lienee lähes kaikki otettu, koska se hetki tai kohde oli niin hieno, ei siksi että kuva olisi. Ero on kuin sosiaalisella poskisuukolla ja eroottiselle suudelmalla. Snap-Shoooot.
VastaaPoistaMeitsin eka hima oli yhes villas.
VastaaPoistaI. H.
Tähän kommenttiin olisi mukava saada pika-analyysi kielitieteilijältä. Noin yleisen elämänkokemuksen perusteella näyttäisi siltä, että kielemme kehittyisi kohti espanjan kieltä. Vai olisiko se sittenkin venäjää?
PoistaEnemmän on suomessa sanoja venäjästä kuin ruotsista, esim. potero (menetys)
PoistaSe on kuuskytluvun kauan soiva blues...
PoistaI. H.
Itse et ole liikemies olet ensi sijaisesti Pölvästi. Sinut pitäisi iskeä niin kun ennen oli näitä kilometripylväitä niin tien viereen ja kirjoittaa 14 kilometriä Helsingiin.
VastaaPoistaMitä sieniä söit ?
PoistaVanhat opaskartat paljastavat, että Ruoholahtea -sitä lahtea - ei enää ollut vuonna 1940. Itsekin asun veden päällä, täyttömaalla. kartta.hel.fi/
VastaaPoista-timo