Sivun näyttöjä yhteensä

3. elokuuta 2014

Ländler



Selvästi tanssilliset osat eivät oikein miellytä. Tietysti Beethoven rullaa aina myös hyvin vähistä aineista esiin jotain syvästi hyvää. Mutta ehkä hänkin oli juuriltaan niin maalainen, ettei aina malttanut mieltään ja antanut olla.

Levyt ovat autossa vain varalta. Radion ohjelmat (ykkönen) ovat niin hyviä, että niidenkin ääressä tämä elämä menisi.  Tänne ajaessani olin kiitollinen seikkaperäisestä selvityksestä, josta kävi ilmi, ettei Kazanzakista kannata lukea, vaikka hän oli kuuluisa ja ties mitä. Se tekee liikuttavan vaikutuksen, että äänessä olevat esiintyjät ovat tosissaan paneutuneet asiaan.

Eduskunnan liikennevaliokunta ottanee huomioon, että kaikkiin asiallisiin kieltoihin pitäisi lisätä Preston, nopean osan (Op. 130) kuunteleminen Vaajakosken liikenneympyröissä. Siinä kyllä vaarantaa toiset, itsensä ja autonsa aivan eri tavalla kuin puhelimessa puhuessa tai suunnitellessa tupakanpolttoa autossa, jossa on kuljetettu lapsia. Sakot niskaan niin että rapsahtaa ja seuraavalla kerralla kortti kuivumaan!

Nyt ajaessani takaisin kohti pohjoista ilmansuuntaa varon visusti Jyväskylää, jossa iltapäivälehtien mukaan parveilee hyviä ihmisiä ja huonoja naisia, ja arvioin ennakolta, että Bartokin neljäs kvartetto istuu Leivomäen maisemiin kuin valettu, ja sopii myös Hankasalmelle.

Olen alkanut oppia, että siitä on 50 vuotta, kun olin maalla. Metsässä olen ollut usein, mutta se on eri asia. Nuo 50 vuotta muuttivat niin paljon, etteivät sitä huomaa kaltaiseni mukana olleet eivätkä nuoremmat. Tästä on ollut ennenkin puhetta: valtavien muutosten silmässä on tyyntä. Ajassa ja paikassa mukana olleet eivät pane merkille mitään erikoista. Isänisäni ja Tito Colliander ovat kuvanneet Lokakuun vallankumousta 1917 Pietarissa, edellinen suullisesti, jälkimmäinen muistelmasarjassaan, jota parempaa kesälukemista tuskin onkaan. Mitään erikoista ei tapahtunut. Humalaisia matruuseja kuljeskeli sinne tänne niin kuin aina. Puutetta ja pulaa riitti. Siinä kaikki.

Ne jotka ilmoittavat kuulleensa historian siipien havinaa tai ikään kuin Rockwellin lentävän lautasen laskeutuvat keskuuteemme, ovat varustettuja poikkeuksellisilla kyvyillä.

Luulen ratkaisseeni ongelman. Kysymykseksi riittää, miksi ihmiset eivät enää osta kirjoja. Hieman korkeamman yleistystason kysymys on viimeksi esitetty, miksi ja miten ihmiset menettivät käsityksen, että sanat merkitsevät jotain.

Metsän kohina on mielemme terveydelle paljon parempi asia kuin valkoinen kohina. Myös järvi ääntelee ja sen kuulee, kun sen ääressä nukkuu.

On ihmisiä, jotka parantelevat valokuvauksista maalauksia tietokoneella. He toistavat jokaisen viivan ja värin ja lisäävät hiukan omiaan. Tulos voi olla hyvinkin hieno.

Itse villiinnyin taannoin Säämingin jääjärvestä, eikä ajatus takaperin valokuvaamisesta ole oikein antanut rauhaa. Metsätieteen ja geologian alkeiden opetteleminen auttaa arvaillessa, miten rannat ovat liikkuneet ja millaista on ollut kasvillisuus ennen.

Haanpää panee eräässä jutussaan vanhan miehen miettimään, että hänen neljälle pojalleen kävi samalla tavalla kuin puille, joita hän itse on kellistänyt puolen vuosisadan aikana käsittämättömän määrän. Puut ja pojat – kaikki neljä – kaatuvat. Puut kaatuvat metsässä ja pojat sodassa. Ehkä se on, arvelee Haanpää, herrojen tarkoituskin.

Kotoseudultani osaisin preparoida kolmensadan tai viidensadan vuoden takaisen ”valokuvan”. Metsä liikkuu kuin Macbethissa, suo väistyy. Liike oli verkkaista, mutta sitten, kahdenkymmenenviiden vuoden ajan joka paikkaan ilmestyi huonosti rakennettuja vaaleita taloja, ja harmaat mörskät katosivat.

Keski-Suomessa Päijänteen valuma-alueella tuollainen muistista valokuvaaminen olisi vielä helpompaa. Aarniometsälläkin on aikansa. Puut kuvastelevat, katsoi niitä joku tai ei. Kuikka, jääkauden lintu, näyttäytyisi luultavasti juuri samoilla paikoilla kuin nyt. Ihminen yksipuisessa haapiossa olisi niin suuri harvinaisuus ja kumma, että ajatuksenkin saa unohtaa saman tien. Eiköhän se vesillä kulkeminen rajoittunut järvillämme vesireitteihin, vaikka pohjanmiehet tietysti kiersivät puoli Eurooppaa jo tuhat vuotta sitten.

Pohjoisten kairojen ja kiveliöiden, koillisten selkosten rinnalla on kielessämme melkein vain sukunimeksi kotiloitunut salo. Sanan sointi on sellainen, ettei mieleen tule heti metsäautotie eikä edes harsintahakkuu.

Jatkan näitä ländlereitä järvenkivien läheltä, jos tekniikka tällä kertaa suo. Lukijan ei tule hermostua eikä harmistua. Ellei blogi käy verkkoon, kalamies ei katkeroidu vaan palaa verkoilleen toisenkin kerran. Ja jos sähkö lakkaa kokonaan kulkemasta, pannaan pullopostia. Runsaan viikon päästä Suomi alkaa tulla tajuihinsa. Myös  minä.

 Kuvassa tyypillisiä metsäsuomalaisia.

12 kommenttia:


  1. "Puutetta ja pulaa riitti. Siinä kaikki." Lisäisin "Puutetta, pulinaa ja pulaa riitti. Siinä kaikki." Koska... humalaiset matruusit ovat kovia pulisemaan. (Etenkin äidinkielellään.)

    VastaaPoista
  2. "Radion ohjelmat (ykkönen) ovat niin hyviä, että niidenkin ääressä tämä elämä menisi." Samaa mieltä. Mutta Rondo Classicista on karsittu radio-ohjelmaopas, ja Ylen omakin ohjelmaopas netissä on heinäkuun aikana kadonnut tähänastisessa hyvässä muodossaan, jossa kaikista lähetetyistä musiikkikappaleista on perustiedot. Osaako joku neuvoa?

    VastaaPoista
  3. Salo tuntuu tarkoittavan joko isoa metsäaluetta, erämaata tai isoa järven saarta. Jälkimmäisen asian voi todeta tutkimalla esimerkiksi Saimaan tai Päijänteen seutujen karttoja. Monilla saarilla on niissä salo-loppuinen nimi.

    VastaaPoista
  4. Ylen ykkösen ohjelmat todella ovat mainioita; onneksi monia voi ladata podcastina ja loputkin - myös musiikkipitoiset - saa kuulla valitseminaan hetkinä Yle Areenasta. Kun nämä kaikki saa älypuhelimeen ja siis helposti autoon, on maantie mahtava ajaa. Eilen koko perheen voimilla kuuntelimme Minna Lindgrenin mainion esitelmän (musiikkinäyttein) Beethovenin ysistä (http://arenan.yle.fi/radio/2278400) ja Kimasen kvartettosarja on upea. Eeva Luotonen tarjoilee kirjallisuutta, Kalle Haatanen tietokirjoja (uusintoja nyt) ja TV-sarjojen ymmärtämiseen johdattaa Pulkkinen sarjassa Television tiiliskivet (arkistosta).

    VastaaPoista
  5. "Kotoseudultani osaisin preparoida kolmensadan tai viidensadan vuoden takaisen ”valokuvan”."
    kuin hepreaa lukisi. mitä tarkoitat

    VastaaPoista
  6. Kun pikkutyttönä taapersin kylätietä kaupalle, matkan varrella oli monta lehmänkantturaa. Naapurin karja, setämiehen ruskeat ammut, seuraavan naapurin isompi karja, joka usein laidunsi metsässä ja jota kuljetettiin aamuin illoin mökin ohi, muurarinlesken kanttura lyhyessä liekaketjussa, kauempana ison talon isompi lehmikarja.
    Poissa ovat kaikki, monet sen ajan aikuisista ja kaikki lehmät.

    Luulen, että maaseutu alkoi loppua, kun mummot luopuivat kantturoistaan ja pienen tuvan pihaan tuli auto ja mukavuuksilla varustettu uudisrakennus. Siitä onkutakuinkin 50 vuotta, kun viimeksi olin maalla. Sellaisella maaseudulla, jossa paska ehtana haisi.

    VastaaPoista
  7. Blogi verkossa, uistimella pyysin hauet ja ahvenet. Niitä alkaa kokoontua rantavesiin salakka-apajille.
    Beethovenista ja autostereoista sen verran että kuulon heikkeneminen on tosiasia, joutuu huudatamaan musiikkia eikä se tee hyvää hermoille, ei liioin ajoturvallisuudelle. Päivän energiataso kannattaa mitata tarttumalla soittimeen ja nimenomaan Beethovenilla. Miten sielu muuten voi, siitä kertoo Bach.
    Collianderin ja isoisän muistoista mieleeni tuli keskustelu 2.8. blogissa 90-luvun romahduksesta. Ei me suht pienituloisten kaverien kanssa silloin mitään huomattu. Herrat vei muilta, meidän pojat ja puut tuntuivat jääneen rauhaan. Nyt on Suomessa kesä - viivy vielä olet niin kaunis.
    Ei, nyt on saalis perattava, alkaa muuten haista kuin kesävieraat, luki joskus Sippolan seinällä.

    VastaaPoista
  8. Jaha, kuvasta päättelen, että tohtorillakin on ollut pullo joskus halkopinon välissä. Se on oikeata maalaiselämää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinet oo halakopinoa nähänykkää!

      Poista
    2. Ajattelin samaa, mutta kyllä noin väljiin vaatteisiin mahtuisi parikin pulloa huomaamatta. Miten niin Jyväskylässä huonoja naisia. Hyviä naisiahan ne ovat - ja onko oikeastaan muunlaisia olemassakaan. Hube

      Poista
  9. Aaro Hellaakoski oli paitsi merkittävä runoilija myös maantieteilijä-biologi, joka teki väitöskirjansa Saimaan vesistön kehitysvaiheista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin oli. Aihe oli Saimaan muinaisrantaviiva.

      Poista