Sivun näyttöjä yhteensä

25. heinäkuuta 2014

Jumal antakoon





Kohta lähdetään Vesi-Suomeen. Jos puhelinverkko pitää pintansa, kuten viime käynnillä kävi, tämä kirjoitusyhteys ei kärsi. Muistilistani ei viittaa luontoelämän ihannointiin. Puolet kassiin tulevasta tavarasta on erilaisia piuhoja, toinen puoli sukkia.

Heinäkuun hiukan väkinäisiin kiertojuttuihin lehdissä ja televisiossa kuuluu pösilö kysymys, miksi suomalaiset eivät muka sano päivää niin kuin ihmisen kuuluisi.

Muuan uskottava henkilö kummasteli eräitä vuosia sitten Saksasta pienenlaisesta kaupungista palattuaan, miten ahkerasti siellä sanotaan päivää. ”Grüss Gott” on vakio. Se on kirjaimellisesti sama kuin lestadiolaisten ”Jumalan terve”. Otsikon vastaus tervehdykseen taisi kuitenkin mennä muodista sata vuotta sitten. Tervehtijä mainitsi toivovansa, että toisen päivä osoittautuisi hyväksi, ja kohde puolestaan viittasi suurempien voimien avun tarpeeseen. Eräänlainen yhteinen rukoushetki siis.

Olen kuullut naisihmisellekin vastattavan ”hei sun heiluvilles”. Luuloni mukaan heiluvat viittaa kiveksiin. Olisiko ”kippis” sanan ”kippo” helsinkiläinen muoto? Kirpputorista on tullut kirppis ja niin edelleen. Kun sanotaan, että tuppi heiluu, ei tarkoiteta tuppea.

Merkitysten kätkeytyminen ei ole joutava ilmiö. Se on taiteen keskeisiä ominaisuuksia. Merkki esimerkiksi ovessa ei ole taidetta. ”Vedä.” Jonkin tekstin merkitysten paljastuminen voi kestää vuosikymmeniä. Huomasin vasta sijoittaa Eino Leinon helkavirren ”Kouta” erääseen Lapin tekstien valikoimaan. Etevän profesori Anna-Leena Siikalan lukeminen (shamanismi) palautti mieleen, että juuri tuonhan Leino kirjoitti yli sata vuotta sitten ja osasi vielä rinnastaa noidan ja tietäjän. Tiedon (”sanojen”) hankkiminen huipentaa noidaksi nousemiseen, mutta silloin lakkaa myös olemasta ihminen.

Kulttuuriantropologi arvioi suomalaisen tervehtimisen romahtaneen suuren maaltamuuton takia 1960-luvulla. Tuossa voi olla perää. Muistan nähneeni ja kuulleeni, miten joku asiallinen ihminen on yrittänyt pikajunaan noustuaan käydä sanomassa päivää kaikille saman vaunun matkustajille.

Se oli kuulkaa syvällinen muutos, kun Valtion Rautatiet poisti katsekontaktin ja siten osan inhimillisyydestä asentamalla istuimet enimmäkseen samaan suuntaan. Malli oli lentokoneista ja muutos oli tietoinen, koska matkustajat tarvitsevat sen saman, reisiluun määrittämän pituuden, istuivat he peräkkäin tai nokakkain.

Oma reaktioni, jos huomaan jonkun käyvän junanvaunun matkustajia läpi, on ”riidan haastaja” tai ”kaupittelee jotain”. Joskus ihmistä on puhuteltava. On vaikka kysyttävä tietä. Keneltä kysytään? Ei koskaan kauniilta, nuorilta naisilta. He pelästyvät, ja siihen on syytä. Ei eläkemummoilta, koska vastaus saattaa sisältää yhteenvedon vastaajan pitkästä mutta surullisesta elämästä. Ei johtajan näköisiltä miehiltä, koska he huitaisevat kädellään: ei ole aikaa jaaritella. Ei johtajan näköisiltä naisilta, koska he rupeavat heti haastamaan riitaa.

Viime vuosina harkitusti omaksumani harhailevan dementikon roolini puree. Olen sen näköinen että osaan ehkä englantia. Turistit kysyvät tietä. Viimeksi kysyttiin Vanhan kirkon puistossa, missä on Vanhan kirkon puisto.

Lehdissä mainittu tuntemattomien puhutteleminen on kaupunkimaissa periaatteessa kiellettyä. Joitakin kuukausia sitten luin esimerkin. Jopa Ruotsin laivoilla ruotsalaiset kuulemma tervehtivät hissiin tullessaan, mutta suomalaiset eivät. Tästä minulla ei ole viime aikojen havaintoja. Sen sijaan pysäköintihalleissa, etenkin Erottajan, teen joskus kokeita. Tuloksista ei ole mihinkään, koska olen vaarattoman näköinen ja selvä. Ikämiehiä ei oteta täydestä.

Anssi Sinnemäki lähetti uuden Haanpää-kirjansa ”Sota Kentästä ja kasarmista”. Aloitin; se tuntuu aivan mahdottoman hyvältä. Tuosta kirjasta kimmahtaen – entä jos tervehtiminen oli ennen vallitsevien suhteiden tunnistamista ja tunnustamista. Tuttavalle kuuluu heilauttaa kättä: olen olemassa; tunnustan että sinäkin olet.

Missä ei tervehditä? Lakituvassa ja armeijassa. Sinnemäen tulkinta Haanpään 20-luvun armeijasta alistamislaitoksena ja rajun väkivallan mallintamisena tuntuu täsmälleen oikealta. Majoitustilaan harppaavalle esimiehelle ei sanota päivää, vaan tehdään ilmoitus. Tervehtimisessä aloite on vallankäyttäjän. Tosi iso herra teikaroi rivistön edessä kunnes karjaisee ”hyvää päivää, jääkärit”, ja vastaus tulee rituaalina, yhtä kurkkua mölistynä. Viesti on: minä käsken, aivan niin kuin minua huvittaa, ja te tottelette.

Eräs mies – ennen sotia – sanoi vaimolleen ”terve” tupaan astuessaan. Paino oli jälkimmäisellä tavulla ja huutomerkin kuuli. Hän oli lähtenyt aihetta ilmoittamatta ja itsestään myöhemminkään mitään ilmoittamatta, Kanadaan, 17 vuotta sitten. Ter-ve!

14 kommenttia:

  1. "Puolet kassiin tulevasta tavarasta on erilaisia piuhoja, toinen puoli sukkia".
    Voihan hemmetti! Blogisti ei näemmä osaa viettää oikeaa aikaa ja kesää edes Vesi-Suomessa. Jätä nyt, hyvä mies, piuhat kerrankin himaan ja ota mukaan vain parit sukat. Kesällä nimittäin kuljeskellaan paljahin jaloin poluilla ja rannoilla eikä sandaaleissa ole tarpeen käyttää sukkia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. "eikä sandaaleissa ole tarpeen käyttää sukkia."

      Ja se se on ilo kanssaeläjille: suomalaisen miehen hoitamattomat pottuvarpaat. Kyllä olisi kirveelle töitä!

      Poista
  2. Kippis muuten tulee suoraan alasaksasta, kaiketi hansakauppiaiden mukana. Eli pohjana on kipp es, elikkä suunnilleen kipataan menemään. Samasta suunnasta meillä on tervehdys moi, elikkä alasaksilaisittain moin moin. Sinällään hauskasti itse saksassa kipp es on korvautunut huudahduksella prosit tai prost.

    Kaipa kippokin on johdannainen verbistä kippen tai kipata. Tai sitten päinvastoin..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luulin, että tervehdys moi moi! tuli siitä kun Arap Moi tsättäili Moi ze Zomben kanssa. Kööriin kuului lisäksi Tsau cesku ja Hai Selassie. Yhdessä he lähettivät terveisiä Tutuille.

      Poista
    2. Ehkä noin, mutta suomen "moi" saattaa johtua myös ruotsista. Perimmiltään taustalla on joka tapauksessa germaaninen aamua merkitsevä sana (ruots. morgon, engl. morn(ing), saks. Morgen). Se voisi olla esimerkiksi kontaminaatio sanoista moro ja hei.

      Poista
  3. Olen heinäkuussa katkaissut lehtien ja tv:n uutisvirran tänne mökille. Kokeilkaapa! Tuo tervehtiminen tuntuu Suomessa olevan hankalaa, mutta nuoriso on jo toista maata,avointa - ja läppä voi heittää jouhevammin ilman kasarmikankeutta. Pidän tuosta pösilö-sanasta muuten yhä enemmän. Sitä kun käyttää tyhmä-sanan synonyyminä, ei tule puetuksi sellaista besser wisserin viittaa ylle.

    VastaaPoista
  4. Erään teorian mukaan kippiksellä on germaaninen tausta, tullut saksalaisten tai hollantilaisten kauppiaiden puheenparresta. Vielä nykysaksassa on verbin kippen, josta "Kipp' es!" olisi 'kumoa se (kurkkuusi)'. Tiedä häntä.

    VastaaPoista
  5. " ... Ei johtajan näköisiltä naisilta, koska he rupeavat heti haastamaan riitaa. " ...
    Tämä oli taas yksi helmi (niistä lukemattomista, mistä tästä blogista olen lukenut), että täytyy muistaa pistää korvansa taakaksi. - Ja joskus päräyttää. Kun tulee sopiva sosiaalinen tilanne.

    heh, heh hihittää vieläkin itsekseen. Ps. Täytyy (ainakin vähäksi) aikaa lopettaa näiden juttujen lukelu kun näemmä nin vaikuunnutun näistä. (Hej vaan heiluvilles!)

    VastaaPoista
  6. Kanaatasta tuli sekin Pohjanmaan poika kuparikaivoksesta takaisin kotitaloonsa.
    Vanhemmat olivat tuvassa kiikkustuolissa ja jälleennäkeminen oli pohjalaisen herkkä.
    Käteltiin siinä ja poika sai ähkäistyksi: -Isä perkele, äiree saatana!

    VastaaPoista
  7. Hyvä on tietysti vähän moikkailla ihmisiä, tuttuja ja tuntemattomia, mutta sen lehtijutun luettuani tuli heti tarve suomalaisena puolustautua. Onhan nimittäin sanatonkin kommunikointi ihan hienoa. Nyökkäys ja silmiin vilkaisu riittää usein vallan mainiosti, varsinkin pienen hymyn kera. Ja vaikka naama olisi peruslukemilla ja olisi vaiti, ei se välttämättä tarkoita, että on tyly.

    VastaaPoista
  8. Kun Neuvostoliitto romahti, alkoi Suomessa ylenpalttinen julkinen halailu. Olen tervehtivää tyyppiä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin minäkin. Halaaminen ja poskisuudelmat jätetään suosiolla "eurooppalaisille"

      Poista
  9. Yalen liopiston antropologi Eather Kim matkusti tutkimustaan varten tuhansia kilometrejä bussissa ja tarkkaili kanssamatkustajiaan. Hän halusi selvittää millaisia strategioita ihmiset käyttävät , jotta kukaan ventovieras ei istuisi heidän viereensä. Totta, small talkin erikoisosaajat, amerikkalaiset, pelkäävät viereen änkeävää muukalaista yhtä paljon kuin me suomalaiset.
    www.tiede.fi foorumilla Jani Kaaro kirjoittaa tästä aiheesta.

    VastaaPoista
  10. Täydennyksenä puolustusvoimien tervehtimiskulttuuriin, että tuota ritualistista sulkeistilannetta lukuunottamatta idea on kyllä juuri toisinpäin, eli alempi tervehtii ylempää. Tervehdykseen on aina vastattava, mikä isossa varuskunnassa kävi nuorelle kokelaalle lähes stressaavaksi, kun tämä mieluinen velvollisuus toistui tiheästi kuin Singerillä painaisi.

    Ohessa YlPalvO 2009 pätkä maistiaisiksi:

    "109.
    Varuskunta-alueen ulkopuolella sotilaspuvussa liikuttaessa tervehditään edellä mainittuja esimiehiä tilanteen ja olosuhteiden mukaan. Siviiliasua käytettäessä tervehti- misessä noudatetaan yleisiä hyviä käytöstapoja.
    Varuskunta-alueella sotilas tervehtii kersantista alkaen kaikkia häntä sotilas- tai palvelusarvoltaan vanhempia sotilaita ja oman perusyksikkönsä ryhmänjohtajia. Sotilas tervehtii vanhempaa sotilasta aina, kun tämä tulee puhuttelemaan häntä tai hän menee tämän puheille. Tervehdykseen on vastattava. Tervehdittäessä ei käytetä sanallista ilmaisua, ellei esimies sitä tee."

    VastaaPoista