Vanhentuessaan ihminen voi tuottaa toisille aitoa iloa kaksi
kertaa, jäädessään eläkkeelle ja kuollessaan.
Olen toiminut kauan vähäpätöisenä virkamiehenä virastoissa,
joissa pakollinen eläkeikä oli 70 vuotta. Olen kokenut monet tunteet ja tuskat
pitäessäni kasvojani peruslukemilla, kun joku joukosta, näistä korkeammista
henkilöistä, on ollut silminnähden ja korvin kuullen liikkeellä jo pahasti
lipsuvilla suksilla.
Luulen useimpien ikätovereitteni ja monien nuorempien
muistavan, miten miellyttäviä olivat vaivihkaa dementoituvat opettajat
kouluaikoina. Heistä oli harvoin vaivaa. Yliopistolla luimme tenttikirjoja pakollisilla
luennoilla, joita höperöityneiksi tiedetyt professorit pitivät.
Tässä kohdin, kun jotkut lukijat ovat jo suuttuneet otsikosta,
huomautan tarkoittavani etenkin itseäni. Sanaa eli termiä teki tunnetuksi
muiden ohella Veikko Huovinen. Se ei tarkoita muistisairauksia eikä dementiaa,
vaan todellisuudentajun hämärtymistä, otteen kirpoamista, joka ei oikeastaan
katso ikään. Muistelen, että Huovinen mainitsi jopa pösilöautot. Sellaisia
muuten näkee meillä päin runsaasti.
Juha Siltala osoitti tutkimuksillaan ensin ”isänmaallisuuden”
käsitteen monimutkaisuuden ja sitten ”työn”. Jokainen osaa vastata kysymykseen
eläkeiästä ja työnteon lopettamisesta, että riippuu työstä. Siltala kuvaili
työelämän huonontumista ja teki siinä suuren palveluksen. On työelämääkin
monenlaista, mutta ainakin ensimmäinen mielikuva on kaikesta etätyöstä
huolimatta elämä, jossa periaatteessa mennään ja tullaan kellon mukaan ja
menemisen ja tulemisen välissä ollaan tekemisissä toisten ihmisten kanssa.
Omasta puolestani lisäisin, että ”työ” on erittäin myöhäinen
kategoria. Mielestämme niinkin keskeinen ala kuin työoikeus alkoi kehittyä kaikkein
viimeisenä ja aika pitkään sillä ymmärrettiin etenkin ruumiillista työtä ja
tehdastyötä. Käsitepari työ – virka lähti purkautumaan vasta muutama vuosi
sitten. Minulla on tietääkseni virkaeläke. Ainakin sitä maksaa valtiokonttori.
Valtion virkamiesten säännönmukaisen eläkkeen edeltäjä oli
leski- ja orpokassan suorittama avustus. Papinleskille myönnettiin anomuksesta ”armovuosia”
eli oikeus asua vielä papin kuoltua virkaan kuuluneessa talossa ja nauttia
siihen kuuluvia etuuksia. Kirkollisia tehtäviä hoitamaan saatettiin määrätä
sijainen, armovuoden saarnaaja.
Luin kolmannen tai neljännen kerran Keltikankaan ”Seitsemän
tuntia erämaassa”, ja se tuntui entistäkin paremmalta. Kyllä on suuri
klassikko. Professori Keltikangas kirjoitti tuon teoksen ja joukon muita
jäätyään eläkkeelle.
Näyttäisi siltä, että eläkevuodet ja kirjoittaminen sopivat
hyvin yhteen. Toinen yli-ikäisille sopiva virka näyttää olevan tasavallan
presidentti. Meillä ovat aikansa yleisen eläkeiän ohittamisen jälkeen istuneet
presidentteinä Svinhufvud, Mannerheim, Paasikivi, Kekkonen, Koivisto ja
Halonen. Kaksi viimeksi mainittua valittiin viimeiselle virkakaudelleen
määrämittaisina.
Tunnettuja tapauksia muualta ovat tietenkin Churchill ja
Adenauer. Esikuvallinen oli tässäkin asiassa Lenin, joka vetäytyi
aivoverisuonten kovettumisen vuoksi politiikasta 52-vuotiaana ja kuoli kaksi
vuotta myöhemmin. Stalinilla sitä vastoin meni 70 puhki virassa ollessa, kun
taas Putinin pitäisi kaiken järjen mukaan raskaan ja likaisen työn tekijänä
päästä eläkkeelle ensi vuonna. Hän on syntynyt 1952.
Tämän pikku pohdinnan taustana on kuuluisa
suomenruotsalainen (kirjoittanut ylioppilaaksi ruotsinkielisestä koulusta) valtiomies
A. Stubb, joka lehtitietojen mukaan aikoo pikapuoliin juosta maratonin
kolmantena istuvana pääministerinä maailmassa alle kolmen tunnin. Luultavasti
hän sen tekeekin. Viikonlopun suoritus triathlonin puolimatkalla oli hurja
vanhalle miehelle (syntynyt 1968).
Olivatko Kekkonen ja Putin oikeassa? Onko julkinen fyysinen
kunto tärkeä asia johtavalle poliitikolle? Jos ihmisessä on kasvavaa kollon
vikaa, siihen ei auta liikunta eikä lukeminen. Väittävät että henkisten kykyjen
jatkuva harjoittaminen olisi hyväksi. Olen tietoisesti harjoittanut noita
asioita sekä isäni että äitini kanssa, ja tulokset ovat olleet mielestäni
erittäin hyvät. Keinoista parhaita on riitely, sievemmin sanottuna
vakiintuneiden katsantokantojen riitauttaminen. Ainakin Paasikivi ja Kekkonen
rakastuivat vanhoilla päivillään omaan maailmankuvaansa. Se on luettavissa
molempien omista, julkaistuista teksteistä. Paasikivi oli mielestään
85-vuotiaana viisaampi kuin koskaan. Tuo päiväkirjamerkintä on muistamisen
arvoinen esimerkki. Ihminen joka pitää tuollaisen vertailevan arvion tekemistä
itsestään tarpeellisena, ei ole enää järjissään. Siinä on taustalla kuoleman
pelko. ”Minkä neron maailma minussa menettääkään.” Sama syy tekee meistä eläkeikäisistä
huonoja johtajia. Ei ole kunnianhimoa. Sen korvaa kunnianarkuus ja tuohon
piirteeseen hyvin usein liittyvä pikkumaisuus.
Arvoisa professori, minullakin lukee eläkekortissa, että valtionkonttori. Kuitenkin maksut tulevat KEVAn suuresta kukkarosta. Lienee eläke-etuisuutemme siirretty tuolla yleiselle yhteiskunnalliselle eläkemaksajalle?
VastaaPoistaJuuri halusin ehdottaa, että blogisti laittaisi jo pärstänsä takaisin profiiliinsa.
VastaaPoistaPutinin ikähän se selittääkin ne puolialastonkuvat ja muut miehisyydentodisteluprojektit! Kun ikääntyy ja keho rapistuu niin pitää aloittaa todistelu ja saada nuorempien neitojen kuviteltua ihailua. Synnyinvuosi oli hyvä tietää.
VastaaPoistaToivottavasti ei ihan vielä ole aivojen vuoro. Jeltsinillä meni höperyys lupsakasti, mutta setä Putin on liian vihainen ja sotaisa henkisen puolen rappeutumiseen.
Nykyään monet liian vanhoiksi eläneet diagnosoidaan parantumattomasti sairaiksi. Ennen tultiin vanhuudenhöperöiksi, jos säästyttiin slaagilta. Pappi merkitsi monen viisikymppisen kuolinsyyksi vanhuuden. Ei ole kauan siitä, kun paremmissa piireissä pappa sai viisikymmentä vuotta täyttäessään suvulta lahjaksi hopeapäisen kävelykepin.
VastaaPoistaJo kauan sitten aikoinaan Helsingin yliopiston höpertyneistä professoreista tulee heti mieleen kolme tapausta, joista yksi oli vielä äitini serkku.
VastaaPoistaJotenkin siitä tuli semmoinen sukkela olo heidän luennoillaan, että WTF.
Lueskelen aina kesäisin jotain Churchililtä (s 1874) virkistävää aina ja jotenkin hauska kuvitella kurkkaavansa historiallisen hahmon pään sisään vaikka se nimenomaan hänen kohdallaan on kyllä pitkälle illuusiota, hänellä oli kynä tiukasti kurissa. Palattuaan 25 vuoden jälkeen Admiraliteettiin (syksyllä 1939) hän kertoo heti vakiinnuttaneensa viranhoitoon iltapäivänokoset vuoteessa. Eräs vanhempi amiraali oli kuulemma päässyt systeemistä pian perille ja omaksunut saman tavan istualtaan. Ajan myötä hän oli huipentanut taidon kokouksiinkin, mutta sana Navy oli muka heti herättänyt tämän korkean upseerin täyteen toimintakuntoon. Ironia sikseen, mutta olihan sodanaikainen paine Churchilillä varmaan aivan muuta kuin juuri kellään johtajalla, Hitler tietysti perikatoon mennessä eri asia, mutta hänhän vietti normaalisti pitkän aamupäivän vuoteessa jo 1930-luvulla. Kun katselee kartalta millaisia matkoja Churchill teki sodan aikana jatkuvan fyysisen vaaran alla paitsi laivoilla myös lentokoneissa palellen... Kai se oli monessa tapauksessa välttämätöntä.
VastaaPoistaLapset ovat aina oikeassa. Kaikessa. Mitä vanhemmaksi ihminen tulee, sen enemmän hän menee skolioosiin, hänen käsityksensä maailmasta, jotka aiemmin olivat suoria, vinoutuvat. (Sitä sanotaan kalkkeutumiseksi mutta ei siitä ole kyse.)
VastaaPoistaMuualla tulta leiskuu harmaahapset - eli eikö meillä silti vetäydytä vapaamatkustajiksi liian nuorina?
VastaaPoistaJos joku iso yrityspomo jatkaa töissä yli kuuskymppiseksi, se on otsikon arvoinen ihme. Jenkeissä seitsenkymppiset ovat vielä kovaa kamaa.
Poliitikot etenkin ovat meillä liian nuoria. Johtamisharjoittelu pitäisi tehdä jossakin muualla kuin isänmaalle elintärkeissä asioissa.
Putinista on tullut nyt pilkan ja naurun kohde. Syystä. Ihan karmaisee, kun tulee pakostakin mieleen Hitler. Kun hän julkaisi kuuluisaksi tulleen kirjansa, kahvikutsuilla naurettiin Saksassa vatsa kippurassa kirjan avuttomuudelle. Mutta propagandalla on hirmuinen valta, ja sitä piisaa Venäjällä. Häiriintyneimmät ainekset pääsevät sellaisissa tilanteissa helposti valtaan. Pelottaa.
VastaaPoistaLilli-Putin!
PoistaEdesmennyt tuttumme Vedenojalta Laihian suunnalta käytti keskisuomalaiselle tuntemattomia päivän tekstin sanoja pösilö ja kollo. Sanojen käyttöyhteyden kautta merkitykset suurinpiirtein ymmärsi, mutta kuten vieraan kielen sanojen, niin ei näidenkään vivahteita tajunnut. Henkilöön kohdistetut sanat sisälsivät samalla hellyyttä ja ymmärrystä. Ei olleet haukkumasanoja. Pösilön muunnos lienee myös kuulemani pössö.
VastaaPoista. . . kolloo on vielä jokapäiväisessä käytössä Etelä-Pohjanmaalla, jossa sille riittääkin kohteita. "Kolloo, mikä kolloo" sanoo vanha tätini eräästä paikkakunnan johtavasta poliitikosta ja asia tulee kerralla ymmärretyksi.
PoistaTuloo köppäänen olo, kun ei tunne lateenin vivahteita. Suvaitkaa vinkata pliis.
Poista"Elämme pelottavia aikoja" sanoisi Aku Ankan puhuva koira. Jos nyt enää yleensä puhuisi. (Korkeintaan sylkäisi katuasfaltille.) Se, mitä tapahtuu Itä-Ukrainassa, sille me emme mitään mahda. Kunhan kävelemme. - Ps. Minä kuulun siihen nuorisoon joka huusi "uuessaa pois vietnamista, uuessaa pois vietnamista". No, lähtihän se sieltä. Kun aikamme huudeltiin. Mutta...
VastaaPoistaminusta on hirveän ihanaa että nuorissa ihmisissä on samaa virtaa. (Saamarin soikoon!!)
S`on pössöö, kuuli Pohjanmaalla sanottavan usein erinäisistä poikkeusyksilöistä.
VastaaPoistaHyvä sana! Ei niin järkyttävän loukkaava kuin esim. 'kusipää', jota en voi suvaita sanottavan kenestäkään. Kun sanotaan pössöö, siinä on ihan oma ilme ja intonaatio. Suhahtaa mukavasti.
PoistaJoku voisi todeta kuvan lavastetuksi, tärkeintä on se mikä ei näy suoraan kuvasta, valokuvaaja viettelee nousevaa nuorisoa kuin joulupukki, jonka tuntee satuolennoksi siitä että sillä on leikkikalut. (Jos sarjakuvastrippi kuuluu osin kaskuperinteeseen, kuten arvovaltaisilta tahoilta on esitetty, niin tuon kaskun haluaisin nähdä käännettynä stripiksi.)
VastaaPoistaLasten kuvaaminen on oma taitolajinsa, Lewis Carroll (polultaan harhautunut loogikko) jos joku sen tiesi.
Vihje dekkariaiheeksi: digikuvasta ohjelma algoriimittelee suurennoksen lapsen kirkkaista silmistä jotka heijastavat paljastastavia yksityiskohtia kuvaajasedästä joka tänään tosin saattaakin olla - täti!
(Tuleville kulttuurihistorioitsijoille tiedoksi: tänään on liian kuuma päivä pohjolan karaistumattomalle karjulle, kommentit eivät aina näin levottomia.)
Seitsemän tuntia erämaassa-niminen kirja herättää mielenkiintoni. Olisi mielenkiintoista osallistua kurssille nimeltä Vältä pösilöityminen. Ehkä voin opiskella itsekin. Aloitan kääntämällä päälaelleen.
VastaaPoista