Elävät eivät kuuntele. Olisi saarnattava kuolleille.
”Jos teitte kerrankin mielessänne luettelon kymmenestä
kauhusta, niistä asioista, jotka estivät teitä elämästä todesti ja täydesti,
teidän pitäisi nyt saada tieto. Ne olivat kaikki tyhjänpäiväisiä, ihan kuten
teidän päivänne nyt siellä kivipelloilla korsien alla, tyhjää.
Se järjestelmä, jonka uhreina luulitte olevanne, oli
korkeintaan kuin voikukan hahtuvapallonen. Nyt se kieltämättä on tuossa, mutta
huomenna siinä on muuta ja talvella lunta. Täältä maan päältä, jossa me
riipumme kuusta katsoen pää alaspäin pilviä kohti, tuuli ei juoksetu.”
”Triviaali” eli ”joutava” on kaunis sana. Se tarkoittaa
kolmen tien risteystä, tri via. Oppiteokset mainitsevat, että tämä nykyinen
merkitys on uusi. Se antaa leuhkasti ymmärtää, että jokin on selvää jo
”peruskoulun ala-asteella”, muinoin kun kouluopetuksen ensimmäinen vaihe näet
oli ”trivium” eli alkeet, kielioppi, puhetaito, logiikka.
Kuten huomaatte joka päivä, ylimielisyys on aiheetonta. Ei
näitä vieläkään niin kun aleta osaamaan siis.
Neljän tien risteys oli sitten aritmetiikka, geometria, musiikki ja
tähtitiede – ihan täsmälleen tämän blogin aiheet.
Mistä olisi muistettava Ed Goodgold ja Dan Carlinsky? – He
keksivät 1965 Trivial Pursuitin. Pelin nimikin on hyvä. Se kävisi hautakiveen
hakattavaksi, sangen monen elämäntyön yhteenvetona. Suomentaisin sen
täsmällisyyttä tavoitellen ”toisarvoisen tavoittelu” tai epätäsmällisesti
”kadonneen merkityksen metsästys”.
Kun en ole käynyt RUK:ta, mitä häpeän edelleen, en tiedä,
missä on viiden tien risteys. Google Maps osoittaa sen yhdyssanaksi. Lähempiä
tietoja antaisi Mauri Sariola, jos voisi. Ehkäpä odotamme, että Sariolan
mainostetusta tuotannon verkkoversioista tulee totta. Huolimattomasti etsien en
ole löytänyt niitä.
Eräässä romaanissa (Tervo. Pyhiesi yhteyteen) mainitaan
ohimennen henkilöstä, joka valokuvaa tarkasteltuaan pystyi ajoittamaan sen
ainakin oikealle vuosikymmenelle, vaikka siinä olisi ollut pelkkiä puita. Jos
joutuisin samaan tilanteeseen, yrittäisin arvioida himmennyksen eli aukon ja
haarukoida siitä suljinajan, ja sen jälkeen voisi yrittää arvata
filmimateriaalin herkkyyttä. Pankromaattisen ja ortokromaattisen
filmimateriaalin näkee mustavalkoisesta kuvasta ainakin jos kohteessa on ollut
punaista väriä. Erehtymisen vaara on miellyttävä. Usein kuvan hailakka, ankea
tuntu on punaisen puuttumista. Näkyvän värin jäljittely harmaan sävyillä on
hieno harraste. Yllättävää etteivät kuvataiteilijat juurikaan käytä sitä.
Samoin kuin musiikissa, ylimääräinen informaatio voi olla häiritsevää.
Tämän jutun valokuva on otettu pronssikaudella. Sen näkee
vertaamalla kuva-alaa ja syvyystarkkuusaluetta. Aika läheltä, tele, polttoväli
108 mm. SD-muistikortin löytyminen arkeologisissa kaivauksissa on aina
jännittävää.
Todellisuudessa kysymyksessä on triviaali temppu. Toisesta kuvasta
on otettu Photoshopilla värit pois. Tarkoitus on vain osoittaa, että takana
oleva mänty, jossa on tuo ikävän näköinen pahka, tulee värikuvassa selvästi
lähemmäs. Tulos voisi olla selvästi erilainen, jos toinen kuva olisi otettu
oikeasti mustavalkoisena tai peräti mustavalkoiselle filmille.
Kekkonen ja Mannerheim olivat mustavalkoisia. Etenkin ensin
mainitusta on tavattoman paljon värikuvaa, mutta mielikuvissa hän on
mustavalkokautta. Kaikkein tavallisen, sota-aikainen Mannerheimin kuva on käsin
väritetty. Joskus epäilen, että kansallisuusaate ja siis fasismi johtuivat
litografiasta, värillisten painokuvien yleistymisestä. Suomalaisille sellaisiin
tulivat tutuiksi kansakoulun tauluina ja karttoina, joita piti killistellä
joukolla. Jo kauan sitä ennen oli julkaistu sanomattoman kauniita lintu- ja
kasvikirjoja (ja Skandinavian kalat), joiden jokainen värikuva on seinälle
ripustettava taideteos.
Mitä te sanoisitte Kekkoselle, jos voisitte soittaa
hautausmaalle? Luultavasti että Neuvostoliitto kaatui mutta Suomi ei, eikä
Amerikka. Vai kertoisitteko että korkeushypyn nykyinen ME on 245 cm. Kekkonen
voitti Suomen mestaruuden ennätystuloksellaan 185, jonka voisi muuntaa parilla
yhtälöllä vertailukelpoiseksi nykyisiin; saksityylillä riman ylittäminen vaati enemmän
ponnistusvoimaa ja toisenlaista vauhtia kuin kierähdyksellä tai flopilla. Mutta
ennätyksiä ei lasketa hyppääjän painopisteestä rimaan, vaan maasta.
Tämän kirjoituksen haahuileva sävy johtuu siitäkin, että
erään nyt löytämäni selvityksen mukaan olin oikassa. Kuninkaantie meni tästä
vielä pari sataa vuotta sitten, ennen rautatien rakentamista. Tuosta mäen
syrjästä, jota pidän melkein omanani, koska näen sen aamusta iltaan, on
katseltu Kaarle-herttuaa ja Klaus Flemingiä, jotka pakenivat toisiaan ja
kohtaloa eräänä ikävänä talvena 1500-luvun lopulla. Jupisivatko katsojat
suomea, kantasuomea vai varhaiskantasuomea – viron sekaista ruotsia. Ja sitä
ennen näillä kallioluodoilla puhuttiin sotakirveskieltä. Se kieli uppoaa
helposti päähän.
Minä kertoisin kynäilijä Kekkoselle, että "some" näyttää syrjäyttävän kirjan näkymättömän paljastajana myös Suomessa.
VastaaPoistaSilti Suomessa on viel hyvä olla herrana, vaikka herraksi pääseminen on Suomessa vaikeaa. Niin kuin oli silloin ennenkin. Stubb-Rinteen hallitusneuvottelusta Carl Haglund tuli ulos voittajan elkein onnistuttuaan tinkimään ns. remonttiyhtiön rahoista osan kielikylpyjen lisäämiseen. Heille kaikki ovat kaupankäynnin kohteita, pelimerkkejä. (ehkä Urkki naurahtaisi rahanvaihtajien olevan yhä temppelissä?).
Kertoisin Urkille häntä kaivattavan sillä Meinander on arvioinut integraation edetessä suomenkielisen kulttuurin, sellaisena kuin sen olemme tottuneet näkemään, siirtyvän historian lehdille.
Tuollaisten inisijöiden siirtymisessä historian lehdille ei vahinkoa tapahdu.
PoistaInisijä elää, inisijän patsas Rio de Janeiron yllä.
PoistaViiden tien risteys sijaitsee Niinisalon varuskunnasta sellaisen sopivan mittaisen marssiharjoitusmatkan päässä. Ei siinä risteä viittä tietä, ei oikeastaan polkuakaan. Mistä lie saanut nimensä.
VastaaPoistaJa siellä Niinisalossa oli RUK sota-aikana ja Mauri Sariola, joka kirjoitti kirjan "Viiden tien risteys". Kartta muuten näyttää viisi kulku-uraa varuskunta-alueen nurkalla.
PoistaSöin lounaaksi hanhenrintaa, ranskalaisia juustoja, jälkiruoaksi mansikoita yms, juomina asiaankuuluvat vuosikertaviinit ja kuplajuomat (jostain Champ. maakunnasta), lopuksi Calvados ja kahvi. Sitten luin päivän blogin ja kaikki nauttimani muona kalpeni! Nyt vasta herkut löytyivät! Aivan mainiota tekstiä, kiitos ja hyvää jatkoa ja kesää kaikille. Nimim 69 v maailman menossa mukana ollut.
VastaaPoistaNiinisalossa reserviupseeriloulutuksen antavan koulun nimi oli tietääkseni Upseerikoulu. Kuten nyt, myös silloin, erikoiskoulutusta annettiin muuallakin, isoisäni koulutti pioneeriupseerioppilaita Korialla.
VastaaPoistaNiin - ja kadettikoulu oli Maasotakoulu. Olen siinä uskossa, en mitenkään varmassa tosin, että Kauhavalla Ilmasotakoulussa (Lentosotakoulu) koulutettiin myös upseeriksi. Ainakin isäni opettaa eräässä valokuvassa navigointia tai jotain "ilma-RUK:ssa". Joku jolla on kirjat käsillä tietänee paremmin. Itse hän siirtyi vapaaehtoisena Haminasta maa-RUK:sta talvisodan aikana ja sai vänrikin tähdet postitse perässä; useimmat eli kai tosiaan yli puolet sen kurssin miehistä saivat lisäksi hautakiven.
PoistaJuu tänne se luuri. Ter-ve. Onko se siellä sielujen lämmityslaitoksella? No onko se Johnny Weissmyller hereillä vai onko se uimassa? No saako puhelimeen.
VastaaPoista- (odotusmusiikkia, Charles Aznavour, kumma kyllä. ) - -
Terve John! Suomesta soitan. Semmoista toivomusta vaan että voitko hillitä jonkin verran sitä Walt Disneytä. Niin. Se on taas ruvennu niitä häirikköpuheluitaan soittelemaan. Ei, en ainakaan usko, vaikutti että yleisöpuolen puhelimella. No kiitos, sepä hyvä että voit. Eipä muuta, kiirettä ja pientä stressiä, niitä tavallisia. Ei, eei tietenkään! Juu, nähdään kun ehditään. Tuonko, onko siellä mitä ei saa? Jaa sitä parempaa kahvia? No minäpä tuon, ehdottomasti. Joo. Joo. Siispä.. Mitäettä? Aniksenmakuista purukumia. Sellaistako on, ettet jekuta minua? Tietenkin tuon, sovimme heti sen. Tuota, miten se, sitäkö on vielä sitä suuvettä? On, jaha. No, näillä puheilla... Selvä. Jaa, mitä sille Kekkoselle kuuluu? Vieläkö se kiroo että ei saa polttaa sikaria! Jaa, no, sellaista se on kun on naimisissa ja... Hehehe! Juuh... Loppu.
I. H.
Kyllä silloin, Agricolan aikoihin, jo suomea puhuttiin, ja jo paljon aikaisemminkin. Varhaiskantasuomi menee parin tuhannen vuoden taakse; tarkasta ajoituksesta kielitieteilijät hartaasti kiistelevät.
VastaaPoistaKuka on siteeratun saarnan kirjoittanut? Evankelinen kuin mikä.
VastaaPoistaI. H.
Halpahintaista kieltämättä - itse näitä kirjoitan yrittäessäni kehittää laajakaistarunoutta.
Poista