Mutta eräänä syksynä Kajanto myöhästyi syyskuun ensimmäisenä
päivänä lukukauden alusta. Kun hän oli viimein tullut, selitys alkoi kierrellä
luokissa. Hän oli eksynyt lähdettyään kuten aina polkupyörää taluttaen ja
kantamuksineen kämpältään Vaskolta maantien varteen. Tien varteen hän oli
viimein tullut Sodankylän vai oliko se Kittilän tai kukaties Muonion seudulla.
Toista viikkoa siihen oli mennyt, mutta polkupyöräkin pelastui.
Noilla reiteillä oli Pomokaira, yksi maan suurimmista
asumattomista alueista ja kuuluisa eksyttävyydestään – kiinnekohtia on vähän.
Ja oli pelottava Posoaapa, joka on nyt tekoaltaan saaliina. Samaisen Kajannon
muinainen oppilas, suotohtori Rauno Ruuhijärvi lienee ylittänyt jalan sen
lounaiskolkan pahimmat rimmetkin, joista alajärveläislähtöinen Keltikengas
kertoo (”Seitsemän tuntia erämaassa”). Sompion ja Vuotson asukkaat pitivät
tuota aapaa mahdottomana ylittää.
Keltikangas tunnustaa kokeilleensa silloin ennen sotia
erinäisten oppaittensa todellista maastomuistia. Hänen kuvauksensa on uskottava
ja mielenkiintoinen. Huhti-Heikki asui entisen Petsamon kaakonpuoleisella
rajalla ja Keltikangas siis löysi sen vuosituhantisen, kulon käymättömän
tunturilaaksonsa pujahtamalla Neuvostoliiton puolelle.
Kävin Kauklahdessa hakemassa Mielen tarmokkaasti postittaman
pölynimurin suulakkeen. Siellä on tätä nykyä meitä lähin R-kioski. Eksyin
matkalla kolme kertaa, vaikka käytin navigaattoria. Kioski oli naamioitu
tavalla, joka kertoo suurenmoisista erätaidoista. Se ei oikeastaan näy tielle
eikä osoite vihjaa, että se on entiseen asemarakennukseen tukeutuva siipi.
Myyjätär vaati valtakirjaa, koska tilaaja oli vaimoni.
Vetäisin valtakirjan persetaskustani. Perehdyttyään siihen myyjätär sanoi, että
hetu-numerot puuttuvat. Kiitin tiedosta ja lisäsin. Lopulta sain paketin ja
nurkissa mahdollisesti vaaninut rosvo jäi nuolemaan näppejään. Saattoi olla
luvassa rosvon vaimolta mitä kuuluu ja kuka käski.
Sitä ennen olin hakenut toisen kirjapaketin, joka sekin oli
uskottu postin kuljetettavaksi, mutta tässä tapauksessa meidän posti on Masalan
kirjastossa. Se sopii minulle mainiosti. Huonelämpö oli reippaasti
neljännelläkymmenennellä ja jonossa oli edelläni 19 henkeä, myös raskaita
vaimoja ja imeväisiä. Henkilökunta toimi reippaasti ja nurkumatta.
Ennen meillä oli posti, jonka oven päällä luki ”Posti –
Post” ja Benkun äiti istui tiskin takana kosmoskynä valmiina. Kauhavalla
postipoika oli kääpiösarjan mestari vapaapainissa (Kauhavan Vesa), joten
lähetykset olivat erinomaisessa turvassa.
Kajanto, ruotsin opettajamme vailla valmiin maisterin
papereita 1930 – 1968, oli ollut kesät ennen sotia raakkumiehenä Lutolla,
sotavuodet Luton miehenä vääpelin sotilasarvolla, ja siitä ainakin
70-vuotiaaksi Lemmenjoella kullankaivajana. Hänellä oli viehättävä tapa kertoa
Lapin muisteluksiaan kevään viimeisellä tunnilla, todellisuudessa useammankin,
jos oppilas osasi huiputtaa hänet sopivasti, kuten kerran tein tahtomalla muka
tietää, mikä on ”suurimus” ruotsiksi. Kultahipuilla näetsen on omat
nimityksensä.
Keltinkangas vahvistaa jopa Huhti-Heikin olleen sitä mieltä,
että kenelle tahansa voi käydä kuten Kajannolle silloin. Pohjoisessa pilvi
putoaa ja sää kääntyy joskus kymmenessä minuutissa, eikä edes kolttasaamelainen
tolvaa, kun on ihan mahdoton murku.
Kajanto asui meidän talossa, kun olin lapsi. Hänen äitinsä
antoi karamellin, kun huomasi, että osasin lukea heille tulleen sanomalehden
nimen, Hufvudstadsbladet. Pitäisi muistaa etsiä hänen isänsä, joka mainitaan
matrikkelissa pormestarina. Pormestareista on 20-luvulta kirja. Sukunimen
takana saattaisi olla Kononoff, tai sitten ei. Ja sukututkimukseen ei ole
tarkoitukseni ryhtyä.
Nuorempi polvi kuulemma kulkee pohjoisissa erämaissa pelkän
GPS:n turvin. Kai se on turvallista? Perusteknologiaa ajatellen kuvittelisin,
että Gepsi hukkaa välillä yhteydet. Se vaatii tiettävästi vapaata taivasta ja
kuvittelisin, että noilla pienillä tehoilla myös sää ja kosteus vaikuttaisivat.
Olen utelias. Olisiko autoon tuotava navigaattorin ja
älypuhelimen lisäksi luodinkestävä marssikompassi ja vanhanaikainen muovikuorinen
Suunto, joita on eri laatikoissa edustava valikoima? Olen nähnyt Lapissa
nestekompassin pyörivän magneettisen häiriön vuoksi ja kuullut, että kuuluisat
viimeiset sanat juuri ennen eksymistä ovat ”magneettinen häiriö – kompassi
näyttää väärin”. Ilmavoimissa hyvä tapa edellytti kompassin juomista
pakkolaskun jälkeen; nesteenä oli siis sprii.
Kävin takaniityillä. En eksynyt. Maastomuisti näyttää
istuvan yhtä lujassa kuin metsäaisti eli miettimätön tieto, miltä puolelta
puita mennään ja miten reitti valikoidaan.
Pimeän laskeutuessa eilen järvelle vähä vähältä vääjäämättä muistelin kun erämaassa eksyin. Teki kaupunkilaispojalle hyvää tuntea millainen myrsky omassa pääkopassa puhkesi. Aamun valjettua löytyi jo reitti. Ikävää kun Suomessa jotkut palvelut näivettyvät. Jos joku Prisman kauppakeskus ottaisi suojaansa pieniä niin ei tarvitsisi harhailla, kuten Savonlinnassa äsken junalipun ostossa. Vielä omista oppilaistani: tiedän että luulevat jymäyttävänsä minua kertomaan. Aina kerron, sehän on hieno poikkeama otsikosta ja toimii myös toisinpäin. Kyllä oppilaiden tarinoita ennemmin kuuntelee kuin pösilönä huhkii.
VastaaPoistaHyödyllistä ja hauskaa tuumailua. Vähemmän hauskaa on, että -80 ja -90-luvulla syntynyt sukupolvi - jonka vastuulle käytännön maanpuolustus tänäpäivänä lankeaa - on lähes täysin maastokelvotonta. Lähes on n. Jyväskylän pohjoispuolen nuoret miehet, joilla vielä käytännön erätaitoja ja - järkeä maastossa on. Keskiuusimaalaisdivisoona olisi tosipaikan tullen elokuun jälkeen erittäin kusessa. Ilman vihollistakin.
VastaaPoistaPaljastava kysymys
VastaaPoistaKeski-ikäisten suomalaisten mieslääkärien laaja alkoholiongelma on julkinen salaisuus, tai ainakin sellaisia huhuja kantautuu niiden korviin jotka niin haluavat kuulla. Tulipa tässä kerran oltua lääkärissä, kun yllättäen meni melkein kokonaan kuulo molemmista korvista. Vaan eipä siinä kaikeksi onneksi kuitenkaan sen kummempia kuin että korvavaikkua vain oli kertynyt koko kiintiön täydeltä, ja kun ne kaikki oli sitten lopulta saatu imuroiduksi, ja kuulokin täysin palautunut, tulin uteliaisuuttani kysyneeksi lääkäriltä että mitäs nestettä sinne käytäviin oikein pohjustukseksi ruiskutettiin, niin kovasti piti porinaa, että alkoholiako se? Lääkäri oli sen oloinen kuin olisi yllätetty suorittamassa leikkausta pöydällä makaavalle potilaalle, joka oli hän itse, ja totesi tiukasti:
- "Ei, spriitä se on."
Asia tuli selväksi.
Ruotsalainen voi purkaa puolustustaistelun, mutta suomalainen ei, koska elää Ilmestyskirjan pedon vieressä. Amen.
VastaaPoistaOlen eksynyt keskellä kirkasta kevätpäivää Seurasaarenselälle, kajakilla. Ehdin nähdä, kun sakea sumu puski Larun siltojen alta, sitten olikin kaikki maidonvalkeaa valoa ilman suuntaa. Tyyntä oli. Hupihomma olla eksyksissä ja kuulla ratikoiden kirskuntaa
VastaaPoistaMinulla on maalla kaiketi 70-luvulla ostamani Suunto-kompassi, jonka neste on hartsiintunut, joten se ei ainakaan voi olla spriitä eli etanolia. Käsitykseni mukaan kompassinesteessä oli (ainakin) glyserolia.
VastaaPoista