Abisko

http://www.maxstrom.se/Bocker/Bokpresentationssida/?isbn=9789171260987#.U8yBC_mSx8F

Hekalle ja Urpulle ja tuhannelle muulle – Lapista ja Lapin kuvista puhuttaessa:

http://claesgrundsten.se/bilder/lappland/

Alan nyt tuntea kohtalaisen hyvin tuota aihetta. Luultavasti en ole koskaan nähnyt näin hienoja maisemakuvia, en ainakaan Pohjoisen erämaista.

Kaitsu E. – juuri tämän kirjan haluaisin lainaan, mutta Suomessa sitä ei näytä olevan kirjastoissa yhtään kappaletta ja lisäksi se on loppuunmyyty. Tukholman kaupunginkirjastossa on yksi. Tyttäreni mainitsi, että Ruotsin laivoilla on aika tyhjää. Jäin pohtimaan, että matkustaisinko Ruotsiin nähdäkseni siellä tuon kirjan. Pitäisi vain varmistaa, etteivät lainaa sitä jollekin kusipäälle, vaan varaisivat lukusalilainaksi.

Luulen ettette tiedä, kuka oli Ruotsin johtava tunturikirjallisuuden nimi?

Jouduin keksimään tämän kirjallisuudenlajin, ”tunturikirjallisuus”, kun petyin ”Pohjois-Suomen kirjallisuushistoriaan (Carlsson – Huhtala – Karkulehto – Leppiniemi – Märsynaho; SKS 2010). Siinä mietitän, mikä on Pohjois-Suomi ja mikä Lappi, ja sensaatiomaisesti tutkijat erehtyvät ensimmäisellä askeleella.

Lappi on mielikuva ja tuon mielikuvan keskeisin rakenne on kirjallisuus. Kartalla sitä osoitettaessa sormi näkyy aina kuvassa. Vaihtaen sanoja: riippuu aivan osoittajasta. Mutta Antti Hyryn, Joni Skitesvikin ja Annikki Kariniemen ja Reino Rinteen kanssa osoittaa, että aineiston jäsentäminen on karannut kirjoittajien käsistä. Paulaharju ja Wallenius vilahtavat niminä ohimennen ja nähdäkseni A.E. Järvinen mainitaan – tietokirjailijana…

Nämä tutkijat – joista osa on kirjoittajina mukana erinomaisen hyvässä Suomen nykykirjallisuus 1 – 2 –teoksessa – selittävät siksi sekavasti Suomen siirtomaakirjallisuutta eli kolonialismia, joka on tehnyt Lapinmaan kirjoittajista marginaalisia, että eksyvät sivuuttamaan jopa ”eksotiikan” käsittämättä, että etenkin ”eksotiikka” on kirjallinen luomus.

Ja niinpä heiltä puuttuu jopa Rovaniemellä syntynyt ja kasvanut kirjailija ja kirjallisuuden tohtori Paula Havaste. Yrjö Kokko taitaa olla heille dokumentaristi siitä huolimatta, että varsinkin ”Neljän tuulen tie” on suhtautumisessaan maastoon ja maantieteeseen lievästi sanottuna fantasiakirjallisuutta.

Pahoittelen hapanta sävyäni. Olin nimittäin luullut, että etukäteen puoluepoliittisin tai vastaavin perustein lukittu arvomaailma olisi kirjallisuudentutkimuksessa jo menneisyyttä.

Ruotsin tunturikirjallisuuden suurin nimi on Dag Hammarskjöld (1905 – 1961). Diplomaatti, YK:n pääsihteeri, työssään kapinallisten alas ampuma kuuluisuus sai Abiskon eli siis Kebnekaisen seudulle oman tunturireittinsä. Hän oli harrastanut reppuretkeilyä ainakin 1920 – 1950. Kuvan kirjan tekstit on poimittu hänen jälkeenjääneestä kirjastaan ”Kiinnekohtia, 1963” (Vägmärken). Tuossa kirjassa hän osoittautui syvälliseksi ajattelijaksi. On puhuttu jopa kristillisestä mystikosta. Etenkin hän esitti suhteensa luontoon – ilman lapsekasta panteismia tai animismia.

Pohjois-Ruotsin viisi kansallispuistoa kuuluvat YK:n Unescon maailmanperintölistalle. Suomella on tuolla listalla Merenkurkku, Vanha Rauma, Suomenlinna ja pari muuta, yhteensä kuusi kohdetta. Siis esimerkiksi UKK Kansallispuisto ei ole, eikä Pallas – Ounas eikä Kilpisjärven seutu.

Ruotsi, etenkin Sarek, näyttää olevan tunturimaailman kaunein helmi. Tunnustan etten tiedä siitä paljon. Olen käväissyt katselemassa. En ole vaeltanut siellä. Pöydältäni valuvat vaellusoppaat – ”Kungsleden”, ”Abisko Kebnekaise” jne. Olinkin kauan ihmetellyt, miksi en ole koskaan nähnyt Kiilopäällä ruotsalaisia retkeilijöitä. Nyt tiedän.

”Friluftsliv” eli ulkoilmaelämä on norjalainen käsite. Norja on ruotslaisten mielestä retkeilyn todellinen kotimaa. Oivaltajat olivat Björnstierne Björnson ja etenkin Henrik Ibsen. Ajatuksen kansainvälistäjä oli oman aikansa superjulkkis Fridtjof Nansen (suomeksi ”Yön ja jään matka”). Joku on ehkä kuullut Norjasta myös nimen Roald Amundsen. Hänkin kuuluu liikuskelleen reppu selässä milloin missäkin.