Samassa albumissa kuin jutun kuva (vuodelta 1945), jossa
huvittaa vauvasmiehen vastuuntuntoinen ilme toisen maailmansodankin noina
viikkoina päätyttyä on erilaisia lehtileikkeitä; pian on aika käydä viemässä
tämäkin satsi Kansalliskirjaston kokoelmaan.
Yhdessä lehtileikkeessä Rukkilan Urpo kysyy, mitä pitäjässä
on tehty hänen kylälleen. Leike ja siis kysymys ovat vuodelta 1975.
Vastaan: talo ja kylä ovat lähes uskollisia kuvia ihmisistä
ja heidän ajastaan.
Olen käynyt katsomassa, enkä muista väärin. Se kylämaisema,
johon itse kasvoin, oli sanoinkuvaamattoman ruma. Aivan rautatieaseman
läheisyydessä oli rakennuksia, jotka eivät oikeastaan olleet ihmisasunnoksi
sopivia, paitsi asukkaittensa mielestä. Oli navetoita ja tunkioita avoimesti
ohikulkijan katsottavaksi.
Nykyisen kotikuntani eli siis Kirkkonummen keskusta on tällä
hetkellä ruminta mitä on nähty. Entinen viiden pankin (KOP, SYP, HOP, Sp, Op)
ja kahden kauppaketjun (S, K) joka puolella maata aavemaisen samanlaisena
toistuvat tasakattobetonielementtitalot on korvattu ihmissäiliöillä.
Arkkitehtuurin ihmiskuva on lohduton. Sen kummallisin piirre
on historiattomuus.
Jutun kuvassa valokuvaajan selän takana on kivitalo, siihen
aikaan toinen kahdesta noilla kulmilla, mutta taustalla on epäterävänä jo
unohdettu ilmiö, yksi viimeisistä keskustataajaman hökkeleistä, 1800-luvun
lopun tyyliä, yhden huoneen hirsimökki ja lautarakenteinen eteisentapainen.
Tavallinen lauta on high tech’ –tuote, rahanalaista tavaraa
sahalta, jollaiset meillä päin liittyivät kiinteästi osuuskaupan
laajentumiseen. Taustalla näkyvät myös ulkorakennukset, joissa näkyi erilaisia
merkkejä ja viitteitä paikalla 30-luvun alkuun toimineesta pienestä kenkätehtaan
tapaisesta ja sitä edeltäneestä, 1924 konkurssiin menneestä nahkurinliikkeestä.
Omien kouluvuosieni pelottavin tekninen laite oli
polkupyörä, joka määritti kylien rakenteen. Oli niitä ollut ennen sotia, mutta
silloin oli vaihtoehtoja. Nyt ei ollut. Seuraava nuorisoon iskenyt innovaatio,
vanhalta nimeltään moottoripolkupyörä eli siis mopo, tuli myöhään, levisi
suunnattoman nopeasti ja pysyi. Sangen kauan mopossa polkimet olivat
pakolliset. Kypärästä ei ollut kuultukaan.
Aikaisempi määrittävä tekijä oli ollut hevonen ja kärryt ja
sitä ennen jokivene; komeimpien talojen paras puoli oli jokeen päin ja talot
yli 20 kilometrin nauhana rantatöyräällä.
Kyläni kolme keskeistä sukunimeä viittasivat kaikki joen
ylittämiseen, Lauttamus, Silla ja Uitto. Viimeksi mainittu nimi oli käytössä
ennen puutavaran uittoa, joka on myöhäinen keksintö Suomessa. Se viittasi
hevosten uittamiseen väylän yli.
En ole löytänyt Topeliuksen valtavan laajoista kirjoituksista
yksityiskohtaista kuvausta Pohjanmaan kunnista. Hän kumminkin kulki kehumaltaan
Kangasalta Runebergin mainostamien Ruoveden ja Virtojen kautta Pohjanmaalle
Uudenkaarlepyyn matkoillaan.
Totta puhuen kyläkohtaiset tiedot olisivat tarjolla Lehtisen
Lapuan historiassa. Lupaan katsoa siitä, kunhan jaksan hakea keittiön tikkaat
ja ottaa ylähyllyltä nuo vankat niteet.
Tämän päivän kaavoitus hiukan vaikuttaa pöllöpäiden työltä,
elleivät asialla ole suorastaan pösilöt.
Näitä alkujaan paikallisia nimityksiä on kielessämme todella
paljon. Vanhat helsinkiläiset suosivat nyt harvinaistunutta nimitystä ”böbi”.
Pohjanmaalla määre saattoi liimautua nimeen. Muistan Pössö-Mantan, joka kävi
taloissa kysymässä, että ostaisitteko vasikanlihaa – jos olisi.
Pöyröö on raivopää, joka hamuilee puukkoa tai kirvestä. Sana
on hauska. Se tarkoitti myös kummitusta – niitä, jotka riihissä riehuivat ja
paiskoivat kiviä.
. . . en puhuisi arkkitehtien ihmiskuvan lohduttomuudesta, sillä heillä noin yleensä on monipuolisempi kuva ihmisen lohduttomuudesta, mutta rahoittajien, rakentajjien ja poliitikkojen ihmiskuvan voi hyvällä syyllä kyseenailaistaa tässä yhteydessä.
VastaaPoistaOlen kerran varstannut. Se oli raskaampaa kuin luulin, tai se oli luulemaani raskaampaan, se oli kovaa työtä. Vaan ei minun tällä tavalla tarkoitus olla itseäni kehua vaan... no nyt en kyllä muista, mitä?
VastaaPoistaNo ainakin kauniita kuvia vedät poplarisi taskusta esiin, kamalan kauniita.
Kirkonkylien arkkitehtuuri on kyllä yleisesti ottaen hirveää. Arvelen, että vaikkapa vanhan Mäntsälän pitäjän kyläraitti kilpailee tasapäisesti rumuudessa Kirkkonummen ja niin monen muun kanssa. Raskainta se lienee niissä ympyröissä päivittäin eläville, kun sielu ei saa lähiympäristöstään ravintoa eikä mielenrauhaa.
VastaaPoistaSitten näihin paikkohin kilpaa houkutellaan viattomia "viihtyisyydellä" ja "luonnonläheisyydellä". Toki mainitaan erityisesti hyvät kulkuyhteydet muualle eli pois.
Olemmekohan me kuntalaiset niitä varsinaisia pösilöitä, jotka äänestämme vaaleissa myös kaavoittajat.
-osku
No, mitähän se tämä pörrö mahtaa tarkoittaa? Lieneekö sukua pöyröölle? Rumia ovat kuin pirun perseet monet kirkonkylät ja vähän isommatkin kasaumat. Taannoin pistäydyin Kuusamossa ja se nyt ei niin kauhean rumalta näyttänyt.
VastaaPoistaPössö-Manta oli tiuskaissut Anna Väyryselle (Kauhavan Yhteiskoulun rehtori 1921-48) että mistähän hanhikaupasta sinäkin oot nokkas ostanu.
VastaaPoistaPöyröö on tunnettu sarjakuva Etelä-Pohjanmaalla. Taisi olla Sompin Viinitila/kellovalimo Lapualla, joka tarjosi sen nimistä viiniäkin.
Tajusitko lapsena, että äitisi oli hyvin kaunis nainen?
VastaaPoistaKyllä, ainakin takaapäin!
PoistaJostakin syystä YLE:n nettiuutisten äskeinen uutinen: "Ruotsalaistutkimuksen mukaan Suomessa ei mitään kehitystä toisen maailmansodan jälkeen: alkoholisoituneita puukkosankareita edelleen", ei herättänyt laajempaa huomiota, edes Stubb ei twiitannut!
VastaaPoistaMaan paras blogi ei voi puuttua ikäviin aiheisiin.
PoistaParas kuva tässä blogissa toistaiseksi. Ottaisin raameissa seinälleni.
VastaaPoistaAsunto on nykyään kestokulutustuote siinä missä joku ipadikin, ja jos suurennat jälkimmäisen monumentaalimittoihin ja rupeat niistä kokoamaan ympäristöä, ei lopputulos poikkea haukutuista betonilähiöistä (jotka siis ovat jo n. 40 vuotta vanhoja) juuri mitenkään. Siihen että jokainen itse suunnittelisi tai arkkitehdilla suunnitteluttaisi oman yksilöllisen pesänsä ei tultane koskaan pääsemään. "Yksilöllisyyttä" on kyllä nähtävissä "paremman väen" omakotialueilla, mutta lopputulos on yleensä melkein Jakomäkeä kamalampi, onneksi puut joskus peittävät sen.
VastaaPoistaAmmattikuntani suurista synneistä huolimatta parhaat alueet ovat kuitenkin yleensä suunniteltuja, jostain puukäpylästä alkaen. Tragedia on se, että ne ovat yleensä jääneet kokeluiksi ja erikoistapauksiksi, ja olleet liian kalliita tullakseen yleiseksi tavaksi ratkaista tavallisen kansan asumispulmat.
Kehuttu rintamamiestalo ei muuten ole kansanarkkitehturia, vaan Alvar Aallon johdolla toimineen Arkkitehtiliiton jälleenrakennustoimikunnan aiemmista kotimaisista ja ruotsalaisista tyypeistä kehittelemä. En tiedä onko tutkittu ketkä niitä oikeasti itselleen rakensivat, veikkaisin että keskiluokka, Työväen asuminen oli siihen aikaan ymmärtääkseni edelleen pääosin hellahuonetasoa eikä siitä ollut helppo ponnistaa talonomistajaksi.
Pidin päivän tekstin kirkonkyläosuudesta. 60- ja 70-lukujen liikerakennukset ovat pääsääntöisesti kamalia, mutta liian usein idyllisoidaan liikaa sitä ympäristöä jonka ne korvasivat. Liikerakentaminen oli Suomessa uutta, ja ennen 60-luvun buumia liikkeinä toimi jos minkälaista rötisköä ja vandalisoitua vanhaa rakennusta, eikä kehuttu 30-luvun osuuskauppafunkiskaan järin saumattomasti kaikkiin maisemiin istunut.
AW
Kuvan ihana äiti, nyt 91 v., on kertonut, että kun leikkautti pitkät hiuksensa, sinä olit pillahtanut itkuun. Taisi olla vähän tämän kuvan oton jälkeen.
VastaaPoista