Hyttysten luonnonhistoriasta

Napoleonin armeijan murskaavat tappiot johtuivat enemmän vaateitäin levittämästä pilkkukuumeesta kuin pakkasesta ja venäläisistä. Moskovaa kohti marssi 600 000 miestä; paluumatkalla menehtyi 400 000. Erään laskelman mukaan Ranskaan asti palasi hengissä vain 10 000. Lienee sotilaita ajatellen historian pahin katastrofi. Ja Ranskassa riitti sen jälkeenkin Napoleonin ihailijoita!

Syystä ylistetty Minardin grafiikka on osoitteessa

http://en.wikipedia.org/wiki/French_invasion_of_Russia

Itsensä Tuften mukaan se on ehkä kautta aikojen paras historiallinen graafinen esitys, vuodelta 1869. Katsoja huomannee, että pakkaslukemat ovat Réamur-asteita, eivät Celsiuksia. Ja pakkanen oli kova.

Suomessa on varovasti julkaistu tutkimustietoa täällä toisen maailmansodan aikana kohdatuista epidemioista. Saa sanoa, että Suomen armeijan täisauna-käytäntö pelasti tuhansien hengen. Sotilaista kovin monet olivat kyllä tottuneet kirppuihin ja lutikoihin. Vaatetäin tautiriskiä ei tiedetty yleisesti.

Pekka Nuorteva julkaisi aikoinaan lyhyen kirjoituksen, jossa hän sivuaa hyönteisten vaikutusta maailmanmenoon:

http://www.tieteessatapahtuu.fi/026/norteva.pdf

Kirjoitus saattaa olla nyt hiukan vanhentunut. Eliökunnassa vähä vähältä selväksi käynyt mikrobien ja arkkien (arkkieliöiden) vaikutus maailmanmenoon lienee vielä suurempi, ja hyönteisillä ja pieneliöillä on ikävää yhteistoimintaa.

Tunnetuin ja mutkikkain esimerkki hyönteisten roolista historiassa on tietenkin rutto – paiserutto ja keuhkorutto. Kaiken muun ohella Euroopan taloudelliset ja kaupunkirakenteet menivät silloin Mustan surman iskettyä 1300-luvulla aivan uusiksi, kun eräin paikoin puolet, lähes kaikkialla noin kolmannes väestöstä menehtyi lyhyessä ajassa, kesken kaiken. Amerikan intiaaneja taas tappoivat etenkin isorokko ja tuhkarokko. On mainittu jopa 90 prosentin kuolleisuus.

On varovasti arveltu sellaistakin, että juuri rutto oli ”insentiivi” kaupan rakenteiden ja jopa luonnontieteen nousuun. Se on julma ajatus, mutta ainakin elinkeinoissa varmaan tosi. Mitäpä tehdä, kun puolet pelloista on autioina eikä ole ottajaa?

Olen jatkanut niitten Lappia ja Pohjoista koskevien tekstien metsästämistä täydentääkseni reppuromantiikan kuvaa. Voi että niitä löytyy! Ja millaisia tekstejä!

Viime vuosisadan alussa pohjoisessa kulki jo monia sellaisia ihmisiä, joiden kirjoitukset on syytä ottaa vakavasti. Jokseenkin yksimielisesti niissä mainitaan ihmisasumusten suuri saastaisuus ja syöpäläisten määrä ja toisaalta räkän hirmuinen voima. Koskaan ei mainita saamelaisten paimentolaisuuden yhteydessä hyviä tietoja hyönteisistä – porojen yhteydestä – eikä kovan talven ja ahkeran paikan vaihdon edullisuutta hengissä säilymisen kannalta.

Hyttynen, pääheimosta ”sääsket”, on vähäpätöinen tekijä, vaikka se tätä nykyä parhaiten harmittaa ihmisiä. Oman kokemukseni piirissä mäkärä on paljon pirullisempi, ja polttiainen samoin. Paarmat ovat aina pelottavia, mutta suurimpia vaikeuksia aiheuttavat pienet kärpäset, joilta ei tahdo voida hengittää heinäkuisilla soilla. Niitä on niin paljon, että joskus ei näe metriä eteensä.

Kalle Päätalo on ainutlaatuinen siinäkin, että Koillismaa-sarjassa on kuvaus, millaista oli kaatuneiden kantaminen ja hautaaminen Suomussalmella alkukesästä 1940. Tästä sotamuistelmat yleensä vaikenevat. Ruumiskärpänen, joka muniin kuolleeseen kudokseen, on tulijoista ensimmäinen.

Kai Donner luonnehti muinoin Siperian oloja kertomalla pakkasista, joiden aikana samojeditkaan eivät kykene liikkumaan – juuri kukaan ei pysty hengittämään ainakaan kiivaammin, kun pakkasta on paljon alle -50 asteen. Sitten pakkaset katoavat ja tulee kevät, jota kestää kaksi päivää, ja kesä, ja sen mukana räkkä. Mitään Jenisein suiston kaltaista hyönteishelvettiä ei meillä osata edes kuvitella. Silloinkaan ulkona ei oikeastaan voi liikkua.

Kuulemani mukaan Kanadassa jopa valtateillä on paikkoja, joissa autoilijan ei alku- ja keskikesällä todellakaan kannata pysähtyä.

Pikiöljy on kauan tunnettu luonnontuote, jota saatiin tervanpoltossa. Nukkuminen ylämaissa edellytti kesäisin rankista eli harsoa makuupaikan tai ainakin kasvojen yllä.

Sitä ei aina tule ajatelleeksi, miksi varakkaan väen vuoteissa oli ennen verhot ja kangaskatos. Vastaus on kyllä yksikäsitteinen: syöpäläiset ja muut hyönteiset.

Ilmeisesti tämä näkökohta tulee vanhoissa kirjoituksissa esiin niin harvoin siksi että sitä pidettiin itsestään selvänä. Edes Rooman tasavallan historiassa ei useimmiten mainita, että malariaa löyhkäävät suot eli horkkasääsken asuinalueet olivat luultavasti kaupungin paras puolustus sen varhaisissa vaiheissa. Suot kuivatti vasta Mussolini; saksalaiset rikkoivat laitteet kostoksi, mutta ne on rakennettu uudelleen. Liittyikö antiikin Kreikan, Attikan ja nykyisen Vähän Aasian rannan korkeakulttuuri seisovan veden vähäiseen määrään ja siis hyönteisiin?

Toinen esimerkki on Pohjoinen Saksa. Se oli tuntematonta aluetta, eivätkä edes roomalaiset pyrkineet sinne. Syy ei ollut germaanien hurjuus, vaan rämeisen maaston mahdottomuus, etenkin hyönteisten takia. Koko Reinin – Tonavan taakse jäävä maanääri kuivatettiin valtavin ponnistuksin 1700-luivulta alkaen. Saksalaiset taisivat oppia silloin ikävän hyvin projektityöskentelyn.

Eräät tutkijat menevät niin pitkälle, että puhuvat luonnonvalinnasta ja pohtivat ihmisen karvattomuutta. Ajatus on suunnilleen se, että varhainen ihminen kuljeskeli Afrikasta epäystävälliseen Eurooppaan – hyönteisten takia. Nykyisinkin Afrikassa on seutuja, joilla ei tahdo kestää hengissä.

Kun siirryttiin turkisten eli vaatteiden käyttämiseen, riitti kun taisteltiin syöpäläisten kanssa. Ne voi periaatteessa tappaa yksin kappalein.