Olympia-aate

Suomen edustaja kansainvälisessä olympiakomiteassa sanoi uutisissa, että urheilu on ihmisoikeus. Siksikään olympialaisiin ei saa sekoittaa politiikkaa, kuten homoseksualismiin viittaavia tunnuksia.

Ehkä tämän lausunnon antajaa, joka oli Peter Tallberg, voitaisiin muistaa sopivalla journalismipalkinnolla.

Ehkä voitaisiin perustaa UKK-totuuspalkinto. Tuossa Venäjän tulevia olympialaisia ajatellen annetussa lausunnossa on tuttu tuulahdus. Kekkonen julisti YYA-sopimuksen kunniaksi järjestetyissä juhlissa 1973, että talvisota oli tarpeeton. (Neuvostoliiton vaatimuksiin olisi pitänyt suostua jo 1938.) Tallberg julistaa mitä tahansa perättömyyksiä, joita hänen ajattelutavoiltaan ja arvostelukyvyltään epäilyttävät ystävänsä kansainvälisessä olympiakomiteassa ovat keksineet esittää.

En ole koskaan kuullut enkä tullut ajatelleeksi, että urheilu olisi ihmisoikeus. Kai sitten myös matkailu on.  

Pekka Haaviston osallistuminen viime presidentinvaaleihin oli siis Olympiakomitean keksimien sääntöjen vastaista, koska ainakin minä ymmärsin, että siinä seksuaaliseen vähemmistöön kuuluminen – sinänsä mielestäni yksityisasia – yhdistettiin poliittiseen toimintaan – sinänsä mielestäni ymmärrettävästi.

Todellisuudessa seksuaalisen vähemmistön tunnusten käyttämisen kieltäminen on syrjintää. Kysymys on siis ihmisoikeuksien vastakohdasta. Sitäkään en ole kuullut, että homoseksuaalisuus ja sen esiin nostaminen olisi ”politiikkaa”, jota olympia-aate ei muka suvaitse. Ajatus on uusi ja yllättävä. Sanotaan – tähän asiaan en ota omaa kantaa, koska en ole asiantuntija – että homoseksuaalisuus on ihmisen ominaisuus. Käskyttäminen sellaisen perusteella on juuri sama asia kuin rasismi, jossa ihmisiä sijoitellaan heidän ihonvärinsä perusteella, tai jätetään sijoittelematta.

Venäläinen perheenisä, joka ei halua lastensa näkevän seksuaalisen vähemmistön näyttäytyvän, on samassa tilanteessa kuin amerikkalainen perheenisä, joka ei halua lapsena näkevän mustaihoisia.

Olen kiitollinen Tallbergille. Nyt ymmärrän vielä hiljan ihmettelemäni kansallisuuden, lippujen ja hymnien hehkuttamisen kansainvälisissä urheilukilpailuissa. Tuota epäpoliittisuuden sääntöä, joka varmaan ei ollut voimassa 1936 Berliinin olympialaisissa, ei Moskovassa eikä Los Angelesissa 1980 ja 1984, ei ole tarvinnut korostaa. Kun kansakunnat kilpailevat, on itsestään selvää, ettei esimerkiksi Suomen edustaja esiinny Shotsin kisoissa Viipurin Urheilijoiden paidassa tai heiluta Karjalan lippua. Vaikka itse en tuota aatetta kannata, en yllättyisi, jos joku urheilijanuori ajattelisi ääneen, että luovutettu Karjala takaisin…

Jos joku haluaisi väittää, että Kekkonen oli aivan oikeassa ja talvisotaan osallistuneet saisivat luvan hävetä, sanon taas kerran, että luotettavilla ja uskottavilla asiakirjoilla on osoitettu Neuvostoliiton lyöneen lukkoon Baltian ja Suomen kohtalon nimenomaan 1938. Suomen kohdalla lukko ei sitten pitänyt. – Tähän asiaan eli muun muassa aluevaatimusten verukkeen luonteisuuteen ei ajatteleva ihminen tarvitsisi sen suurempia todisteita kuin Kuusisen kansanhallituksen eli Terijoen hallitukseen, joka ilmoitti jo kolmantena päivänä sodan syttymisestä olevansa ainoa laillinen hallitus maassa. Muiden ohella Ruotsin Moskovan lähettiläälle ilmoitettiin, ettei tanner-mannerheimilaisen rosvokoplan kanssa neuvotella mistään, ei varsinkaan rauhasta. Ja tuo kanta sitten syystä tai toisesta muuttui helmikuussa 1940. Ja kun Mannerheim ja muutamat muut puolsivat alueluovutuksia, tarkoitus oli saada ainakin puoli vuotta aikaa ja löytää jostain liittolainen. (Saksa ei ollut ykkösehdokas, vaan Ruotsi.)

Televisio-ohjelman Kalle Isokallio tuntuu väsähtäneen jatkuvasti huokailemisestaan huolimatta pahanpäiväisesti. Ajatuskaan ei tahdo enää kulkea tai kulkee kokkareina. Viimeksi hän korosti olevansa sitä mieltä, että Paavo Arhinmäen sateenkaarilippu Moskovan MM-kisojen katsomossa oli paha diplomaattinen möhläys. Kun ollaan virallisesti vieraina, on käyttäydyttävä talon tavoin. Venäjän vaikeatajuinen homolaki on siis Venäjän sisäinen asia, johon vieraat ja siis olympiaurheilijat eivät saa kajota.

Tämä perustelu on tuttu eräistä poliittisista piireistä, joita toisin ajattelevat sanovat maahanmuuttajavastaisiksi. Suomeen saa tulla ja ehkä jopa asua täällä, kunhan on suomalaisten määrittelemällä tavalla ihmisiksi.

Euroopan ihmisoikeussopimus (1953), johon Venäjä kuuluu, kieltää nimenomaisesti loukkaamasta sananvapautta ja takaa nimenomaisesti turvan syrjimistä vastaan. Tekstissä ei tietenkään puhuta homoseksuaalisuudesta. Siinä puhutaan tietenkin vähemmistöistä nimenomaan tarkoittaen ryhmiä, joihin kuuluminen ei ole vapaan valinnan asia. Alkeisesimerkki on syrjintä sukupuolen perusteella. Kukaan (juuri kukaan) ei päätä olla mies tai nainen. Sitä vastoin esimerkiksi alkoholin värinkäyttäjä ei nykyisen käsityksen mukaan kuulu sellaiseen vähemmistöön, jota ihmisoikeussopimus tarkoittaisi. Vaikka se ei liene aivan totta, ajatellaan että alkoholin samoin kuin tupakan epäkohdat voi torjua olemalla käyttämättä.

Ihmisoikeuksien mukaan kansallinen laki ei saa loukata ihmisoikeuksia, periaatteita.

Toisin sanoen olympiakomitea ja sen nähdäkseni hyvin ajattelemattoman kannan puolustajat ovat todella pahalla asialla. Pyytäisin harkitsemaan vielä kerran.