Etenkin tieto

Huomaan enimmäkseen haukuskelleeni Erkki Tuomiojaa viime vuosina. Se taitaa johtua siitä, että olen eri mieltä hänen kanssa monistakin asioista. Tietysti myös painotuksemme poikkeavat toisistaan. Joltain osin syy lienee pelkuruuteni. En halua tulla leimatuksi Tuomiojan kannattajaksi, mutta tämä ei ole iso asia, koska en halua tulla leimatuksi kenenkään kannattajaksi. En kannata edes omia mielipiteitäni.

Tuomiojan verkkosivut www.tuomioja.org joka tapauksessa vaativat ylitsevuotavaa kehumista. Hän kirjoittaa lukemistaan kirjoista parikymmentä juttua vuodessa. Tämä on taivaallista, koska kirjat tunnetuista syistä jäävät nykyisin yhä pahemmin yhä helpommin havaitsematta. Tässä on lista, jossa melkein kaikki kirjat herättävät mielenkiinnon, mahdollisesti hyvin tiukasti eri maiden sosialidemokraattien sisäisiin peleihin paneutuvia opuksia lukuun ottamatta.

Mutta minäkään – olen jopa toimittanut Pentti Haanpään juttuvalikoiman aikoinani ja aivan varmasti lukenut hänen tuotantonsa moneen kertaan – en ollut huomannut, että muuan Matti Salminen, joka ei tiettävästi laula, on julkaissut kriittisen ja kuulemma aikaisemmalle tutkimukselle vihamielisen elämäkertatutkimuksen Haanpäästä.

Lähden huomenna etsimään kirjaa kaupoista. Tunsin henkilökohtaisesti oikein hyvin Eino Kauppisen, joka lyhensi sukunimensä vanhoilla päivillään muotoon Kauppi. Tämä kirjallisuudentutkija taitaa olla Salmisen musta peto, mies joka makasi Haanpään aineiston päällä vaikutettuaan kukaties ikävästi Haanpään kirjoittamiseen ja elämään Otavan toimittajana 50-luvulla.

En ole nähnyt kirjaa. Olen utelias näkemään, tietääkö kirjoittaja, miten monessa Heikki ja Erkki Reenpää puolestaan tukivat Haanpäätä 1940-luvun alkuvuosista asti. Erikoisen utelias olen näkemään, löytääkö Salminen selitystä itse ilmiölle. Lukuisat hyvin arvostetut henkilöt, kuten Veijo Meri, Erno Paasilinna ja Paavo Haavikko ovat asettaneet Haanpään yksin Aleksis Kiven rinnalle. Olisin omastakin puolestani kallellani sen suuntaiseen arvioon, vaikka minun täytyy varmaan lukea ”Noitaympyrä” neljännentoista kerran, koska se ei ole koskaan silmissäni kohonnut kirjallisena teoksena samalla käsittämättömän korkealle tasolle kuin parhaat ”jutut”. (Haanpään novelleja täytynee nimittää hänen itse käyttämällään sanalla, koska hän kehitti kaikesta muusta poikkeavan novellimuodon – samoin kuin muuten Franz Kafka.)

Suomesta ovat menneet vähiin julkaisut, jotka seuraisivat aikaansa mutta pystyisivät samalla porautumaan. Kanava on parantunut paljon. Valitettavasti en vieläkään tiedä, mistä sitä saa, ja Akateemisesta en yleensä löydä sitä. Historiallinen aikakauskirja on juuri julkaissut erikoisen hyviä numeroita, mutta sama vika. ”Tieteessä tapahtuu” on tietenkin poikkeus, jota haluaisin markkinoida joka välissä. Tosin siinä harmittaa lehdestä huokuva akateeminen vapaus. Se nimittäin tyypillisesti johtaa ”taisteleviin metsoihin”. Outoa ettei taulun maalannut von Wright ollut yliopistomies. Hän vangitsi niin hyvin turhan tieteen tauluunsa. Homenokat pullistelevat ja mellastavat asioista, jotka eivät jaksa kiinnostaa ulkopuolisia. Etenkin oppisuuntariidat herättävät lukijassa inhoa ja kauhua. Niissä arvoisat kollegat eli herrat professorit ja dosentit unohtavat, että kirjoitettaessa tarkoitus olisi tuoda esiin asioita, ei niinkään itseään.

Tuomiojan luettavaksi ja valitettavasti mutta todella ymmärrettävästi kovin lyhyen esittelyn kohteeksi osuneissa kirjoissa on tietysti paljon poliittista historiaa. Uusimmissa kirjoituksissa esimerkiksi Henry Kissingerin Kiina-kirjan esittely taitaa sisältää vähän jokaiselle muutaman uuden näkökulman. Harry Belafonten elämäkerrasta kirjoitetusta käy vahvasti ilmi useimmille kai tuntematon tähden läheinen yhteys Martin Luther Kingiin ja kansalaisoikeusliikkeeseen.

Onneksi mukana on myös epäpoliittista historiaa, kuten Humphrey Bogartin elämäkerta ja ainakin minussa suurta intoa herättänyt maininta islantilaisesta dekkarihuipusta. Nimi on Quentin Bates. Kirjoittaja on britti, joka on muuttanut pysyvästi Islantiin ja kuuluu osaavan punoa salapoliisiformaattiin faktoihin perustuvan juoneen vuosikymmenen suuresta huijauksesta eli islantilaisten pankkien tarinan.

Muutamien kirjojen arvioinnit osaan arvioida, koska olen lukenut saman kirjan ja tunnen itsekin aiheen hyvin, esimerkiksi Norman Daviesin ”Vanished Kingdoms: The History of Half-Forgotten Europe”. Esittely on osuva, mutta siitä näkee, ettei Tuomioja kuitenkaan tunne yleisen historian piirissä ajoittain kiivaana käyvää keskustelua. Tuomiojan ehkä luontainen happamuus vie voiton kyvystä innostua – Davies on puolueellinen kirjoittaja, joka tutkijanakin hakee julkisuutta, mutta hän toi ensimmäisenä Itä-Euroopan ja siis myös Suomen yleiseurooppalaisen historian yhteyteen. Se on iso juttu. Davies ja juuri kuollut Tony Judt suhtautuivat Itä-Eurooppaan niin vakavasti, että opettelivat kumpikin pieniä slaavilaisia kieliä ja kouluttautuivat Saksassa voidakseen oikeasti arvioida ensisijaislähteitä.

On surullista, jos vasta nekrologissa myönnetään ainutlaatuiseksi, että erittäin työllistetty ja aidosta asiantuntemuksestaan tunnettu ulkoministeri jaksaa muistaa lukijoita kirjavihjeillä. On aulista, että henkilö jolle hänen oman mainintansa mukaan Eduskunnan kirjasto hankkii minkä tahansa kirjan per heti ja luultavasti myös lähettelee vinkkejä, päästää meidät eli lukijat jako-osille.

Kehumisen jälkeen: Tuomioja on henkilönä ja kirjoittajana häiritsevyyteen asti asiallinen. Toinen tapa ilmaista asia olisi käyttää sanaa ”tosikko”. Hän ei ole kirjoittajana missään tapauksessa huono, mutta ei myöskään huippuhyvä. Syy on selvä. Sen näkee kirjavalinnoista ja arvioinneista. Hän ei ole todellisuudessa erikoisen hyvin selvillä kirjallisuudesta ja se puolestaan liittyy ehkä siihen, ettei hän taida itse olla taiteellisesti lahjakas eikä erikoisen vastaanottokykyinen.

Se nyt olisi liikaakin. – Mutta Eki, toisin kuin epäilet, kyllä meitä on muutamia satoja ihmisiä, jotka osaamme satoja säkeitä Saarikosken runoja ulkoa niin kuin esi-isät (ja me) Leinoa. ”Hipponaksille leipä, hanhenmuna ja vene! Muuta ei näin pieni mies noin suurelta jumalalta tahdo. Syötyäni soudan joelle, muistan, ja odotan vertaisiani tänne.”