Informaatioteknologiaa vastaan

Tiputtelee tapauksia, joista tekisi mieli sanoa sananen.

Kuten Internetin vapaus. – Jotkut katsovat erittäin tosissaan, että heillä on yksityisyys, joka on pyhä. Tämä on mainio päämäärä, mutta käytännössä tavoite ja todellisuus pyrkivät menemään sekaisin kuin entisen miehen housut.

Kaiken jo koetun jälkeen uudet välineet nostattavat edelleen hurmosta.

Ei kysytä, onko tietoliikenne vähentänyt nälkää ja kurjuutta, onko siitä ollut elinympäristön uhkien torjujaksi. Vastaus kaikkiin näihin kysymyksiin näyttäisi olevan, että kyllä se on.

Vanhanaikainen perustelu: kovina nälkävuosina 1860-luvun lopulla, jolloin ehkä kuudennes väestöstä menehtyi, maassa oli riittävästi syötäväksi kelpaavaa pitämään ihmiset hengissä. Silloin ei ollut teknistä taitoa eikä valtiollista ymmärrystä toimia tehokkaammin. Ehkä yllättävän paljon vaikutti myös kulttuuri, laajalle levinnyt ajattelutapa, että riutuminen on Jumalan tahto, jota vastaan kapinoiminen on synti, ja jonka korjaileminen on jumalanpilkkaa.

Ehkä kukaan ei sanonut sitä näin, mutta ajatus on helposti löydettävissä tuon aikakauden ja monien seuraavien vuosikymmenien kirjoitelmista, mutta ihmisen, siis jonkun toisen ihmisen kuin kirjoittajan, kuuluukin kärsiä ja kuolla, mikäli mahdollista kivuliaasti.

Uskontoamme on haukuttu vaikka mistä, ja enimmäkseen aiheesta. Perin hiljaa on oltu siitä julistuksesta, että ihmisen on oltava ihmiselle ihminen, ei susi.

Evankeliumia ajatellen sekin on jäänyt rivien väliin, että hyvän sanoman seassa on erittäin kirpeitä sanoja uskoaan eli siis ylemmyyttään esitteleville (fariseukset), sääntöjen harrastajille (kirjanoppineet eli siis juristit) ja ennen kaikkea rikkaille.

Informaatioteknologia sisältä ajatuksen tiedosta, joka on luonteensa vuoksi kertyvää, ja teknologiasta eli taidosta, joka sekin leviää kosketus- tai pisaratartuntana. Tuon nälkävuosien ongelman ratkaisu yhdessä maassa oli rautatie ja vesireittien avaaminen ja varustaminen kanavilla. Lähes sen veroinen oli lennätin, joka kuitenkin jäi vajaakäyttöön melkein koko olemassaolonsa ajaksi.

Tämän kirjoituksen otsikko on tietysti kummallinen ja epäselvä. Mielestäni kirjoittaja on ihminen, joka yrittää kurkkia nurkan taakse. Ainoa keino on katsoa kieroon eli käytännössä kirjoittaa kahdesta tai kolmesta asiasta samanaikaisesti, siis monimielisiä lauseita.

Ei pidä luulotella, että yksinkertainen kieli auttaisi asiaa. Voiko olla yksinkertaisempia käskyjä kuin ”älä tapa” ja ”älä varasta”. Kieltojen merkitys on aiheuttanut vuosisatojen keskustelun. Joissakin maailman kolkissa, kuten ajoittain Euroopassa, on alettu ajatella, että esimerkiksi naapurimaan alistaminen väkivallan alle etujen saamiseksi ei sittenkään ole kovin hyvä ajatus. Ja kun omistaminen on varkautta, kuten haaveilijat väittivät, on kehittynyt miinusmerkkinen omistaminen, etenkin verotus tai hiukan tarkemmin sanoen tulonjako.

Internet, etenkin sen mobiilit muodot, ovat jo tehneet painetulle sanalle pahaa jälkeä, emmekä vielä ole nähneet kaikkea. Itse olen niitä, joille tärkeä on sana, enkä ole nirso siitä, onko sana paperilla vai jostain laitteesta luettavissa. Puhuttu eli kuultu sana on tietysti paras.

Erittäin suositeltava tapa miettiä historiaa on tutkia sitä jatkuvien erehdysten, epäonnistumisten ja väärinkäsitysten historiana. Asiaa voi ajatella niinkin, että oma alani (sähköistä informaation tallentamista ja välittämistä koskeva lainsäädäntö) on jo onnistunut jarruttamaan hyödyllistä kehitystä todella reippaasti.

Esimerkki hyödyllisestä kehityksestä voisi olla tässä yhteydessä vaikkapa potilastiedot. Niiden sujuva käsille saaminen voi pelastaa henkiä. Meillä on annettu mielikuva, että IT-alan ihmiset ovat erikoisen huonoja luomaan tuollaisia järjestelmiä, ja rahaa palaa hirveästi.

Olisiko se parempi selitys, että IT:tä ei osata organisoida eikä johtaa. Poliitikot rahakirstun vartijoina ja lääkärit käytännön vastaavina eivät liene näissä asioissa erikoisen eteviä.

Kun monet muutkin asiat ovat lerpallaan – yleinen taloudellinen tilanne – eikö looginen johtopäätös olisi, että perinteinen pätevöityminen ja kouliintuminen merkittävien ratkaisujen tekijäksi (julkishallinnon ja elinkeinoelämän avainpaikoille) on joutunut vikareitille. Oma arvioni on, että kohtalokkaat arviointivirheet tehtiin runsaat 20 vuotta sitten.

Informaatioteknologian sijaan tarvitaan informaatioteknologiaa. Vetoan homeopaattiseen periaatteeseen. Myrkky on myrkyllä parannettava, similes similia curabuntur. Kysymys on vain annostelusta. Tämä ei ole mikään yleissääntö, koska yleispäteviä keinoja ei ole.  Silti saatavilla olevan tiedon ryhmittämisestä, karsimisesta ja väkevöittämisestä voisi aloittaa. – Oma puumerkkini: pienoinen harmi siitä, että ”sisältöjen tuottamiselle” naurettiin, kun aloin opettaa sitä yhteensattumien johdosta. Nyt ”sisällöistä” puhutaan joka päivä, huolestuneesti.