Jotkut hurjapäät uhosivat sotien loppuvaiheessa siirtyvänsä
Saimaan saarille sisseiksi. Ja juuri näin tapahtui. Me suomalaiset siirryimme
joukolla ”Saimaan saarille”.
En ole sen seudun hyvä tuntija, mutta joitakin kymmeniä
kesiä tienoolla viettänyt. Kyllä siellä on kuulkaa herroja harvassa!
Julkaisin kerran sellaisenkin kirjan kuin ”Riitamaa”. Se oli
näitä runokokoelmia, jonka kielenkäytön sotaisuuteen ei monikaan kiinnittänyt
huomiota. Yksi näiden runokirjojen teemoista oli väite, että asun esi-isieni
mailla. Kun löysin sen pronssikautisen muinaishaudan Saimaan rantatöyräältä,
josta olin ostanut tontin omakseni, väitin huvikseni, että kun hauta avataan,
joku Kemppinen sieltä löytyy. Säämingin pohjoisosat olivat tuhat vuotta sitten Äyräpään
seudun talonpoikien eränautintoja, ja isänpuoleinen sukuni on nimenomaan
Äyräpään seudun talonpoikia. Sekä Kemppisten että Veijalaisten peru on jossain
Vuoksen varressa, luultavasti alueella, jolla viimeksi sijaitsi Hiitolan
pitäjä.
Moninkertaiselta rajalta, jonka väärällä puolella sijaitsee
Kemppinen-niminen talokin, pääsee suoraan vesiä myöten Haukivedelle ja siitä
hiukan kauemmas kuin sielu sietäisi.
Kirjan nimi liittyy väljästi myös vanhalta kartaltakin
löytyvään mainintaan. Tuo Oravin seutu oli väylällä, jonka kohtaan karttaan oli
riipustettu ruotsiksi ”vanha talvitie Karjalaan”. Kuva on eräässä Rantasalmen
historiassa. Ahvensalon kylä kuului pitkään Rantasalmeen eikä Sääminkiin.
Itse alue on sellaista laatua, että siellä on ainakin kolmen
suuren rauhan rajamerkit. Eräässä vaiheessa tuo Oravin seutu kuului Ruotsiin,
mutta parikymmentä kilometriä etelämpänä oli Venäjä. Rajamerkkiä näytetään
halukkaille ilmaiseksi.
Vielä isonvihan jälkeen 1700-luvulla tilanne oli se, ettei
rajalla todellakaan ollut piikkilankaa eikä miinakenttiä. Oli yksi tai kaksi
rajaratsastajaa, joiden tehtävänä oli kuljeskella Haminasta Savonlinnan ohi ja
takaisin siltä varalta, että löytyisi jotain mielenkiintoista verotettavaa tai
tullattavaa. Yleensä ei tainnut löytyä.
Niinpä tämä Suomen symboliksi kohottamani alue oli epäselvää
seutua, joka maksoi veroa milloin länteen, milloin itään, mutta mieluummin toki
ei kumpaankaan suuntaan. Aikakaudelle tyypillisesti se oli riitamaata eli
aluetta, jonka isännyys oli ainakin yksityiskohdissaan epäselvä ja jossa
luonnonolosuhteet auttoivat puikahtamaan piiloon, kun vouti tai kuninkaan tai
tsaarin miehet tekivät asiaa niille kulmille. Veroja ei pahemmin maksettu,
veloista ei vastattu ja kouluja ei käyty. Lähin kaupunki Viipuri oli oikeastaan
Saimaan kanavan valmistumiseen asti vähäpätöinen pikkukaupunki, jossa itsensä
johonkin julkiseen tehtävään nimittäneet puhuivat ruotsia tai saksaa. Venäjä
tuli valikoimaan vastas myöhemmin.
Kolmas kirjan nimen tarkoitettu merkitys on viittaus kahden
maailman lapsiin. Tuota sanontaa käyttivät aikoinaan heränneet, joskus myös
itsestään. Itse olen asioista useimmiten kahta mieltä tai ainakin kahden
vaiheilla. Kirjan nimeksi olisi sopinut muodikkaammin eli snobistisemmin ”Kolmen
vaiheilla”.
Tuo edellinen ei ollut mainos. Kirjojeni olemassaolo ei ole
salaisuus, eikä niitä kannata lukea, jos ne jostain löytäisi. Tavallista,
kirjalliselta tasoltaan keskinkertaista runoutta.
Kuriositeettinen lisään, että viimeisen runokirjan nimioli ”Äkkisyvä”.
Erikoinen arvaus, koska seuraavana vuonna vaimoni kuoli. Muistan ajatelleeni,
että onhan se niinkin.
Kun isäni kuoli vajaa vuosi sitten, ajattelin että sitähän
minä sanoin. Kun tarpeeksi vanhaksi elää, niin kyllä siihen lopulta kuolee.
Äidinisän viimeiset sanat olivat monumentaaliset: so long. Ei hän osannut
englantia, mutta oli varmaan oppinut tuon aforismin veljeltään, joka oli ollut
timpurina Kaliforniassa.
Tietysti koko Suomi on riitamaa, josta kolme lähinaapuria
ovat olleet eri aikoina kiinnostuneita; se kolmas on tietenkin Saksa. Väitetään
että amerikkalaisista näytelmäkirjailijoista yksi (O’Neill) oli sitä mieltä, että
ihmisen on pidettävä illuusioistaan kiinni, kun taas joku toinen (Arthur
Miller) ajatteli, että harhoista voisi yrittää vapautua.
Itse haluaisin pitää kiinni harhaluuloistani ja lisäksi myös
kuvitelmista. Parina päivänä puheena ollut pilapiirtäjä Kari Suomalainen edusti
kulttuurista hegemoniaa ja osoitti, ettei kansallisia aarteita tarvitse
oikeastaan olla edes olemassa, mutta silti niitä voi olla aihetta puolustaa.
Luin Karin kaikki kirjat sitä mukaa kuin niitä ilmestyi 1950-luvun alusta, ja
kai ne tekivät syvän vaikutuksen.
Minulla on samat konservatiiviset arvot musiikissa, kirjallisuudessa,
taiteessa jne. Vihamielisyyden Kekkosta kohtaan ja epäluulon politiikkaan olen
ehkä omaksunut samasta lähteestä. Mitä lopuksi tulee oikeistovihamielisyyteeni
tai otaksuttuun vasemmistolaisuuteeni, niin kyllä siellä riitamaalla on tapana tunnustaa
juuri samaa uskoa kuin kulloinenkin kysyjä.
Se on sellaista seutua, että ajattelutapa muodostui jo ennen
kuin kulttuurista ja hegemoniasta tiedettiin mitään. Se tiedettiin, ettei
noilla karuilla mailla varsinkaan huonolla eräonnella varustetulla ole varaa
mihinkään erikoisiin mielipiteisiin.
Toista on rintamailla, Varkaudessa ja mitä heitä onkaan
siellä suuressa maailmassa.
Tsiikaa nyt joskus se ryteikkökaistale josta kiinni pitämällä piti ajaa Suomi sotaan, jos toseenkin.
VastaaPoistaEi kai tämä tarkoita sitä 1939 tapahtumaa? Uskoakseni tarkoittaa vuoden 1941 juttua.
PoistaTrolliksikin aika heikko jankkaus
PoistaHönö se vain jaksaa painaa! Hönöksikin onnettoman heikkoa jupinaa.
PoistaTää Hönö on Kemppisen klaania!
PoistaOlen jo koulussa kirjoittanut romaanikäsikirjoituksen Syvät vedet. Mutta anteeksi, eihän täällä puhuta kuin JK:sta.
VastaaPoista
VastaaPoistaSe paljastui rantaharjun laelta kuin Sampo. Olivat kiskoneet sen Saimaasta ylös -Kemppiset kai. Ja paikan nimi on Kaukopää. 6-tieltä olin kääntynyt kuin tukkilainen salmesta "täällähän sen pitäisi olla". Ja oli. Stora Enson Kaukopään integraatti. Sellutehtaan jatkona paperikonedivisioonat. Se oli uhkea näky harjulta, yläviistosta. Tie jatkoi Äitsaarta kohti, Suikkalan lavan ohi jos ken hakee näköalatasennetta vauraaseen Suomeen.
Tehtaan omistavat -jos ketkään- Wallenbergit. Vastuuvuoroisista serkuksista Marcus ja Jacob olen jälkimmäisen pari kertaa nähnytkin Otaniemessä ja Hankenilla (yleisöluennoilla). Noilla Saimaan vesien laskuvuoksen ja Kanavan paikkeilla, oliko Vuoksenniskalla sijaitsi aktivistiWolffin Tornator. Sen nimellä kaupataan nyt kaavoitusmonopolivallan siirron -lakitsto Stockholm&London- jälkeen rakennusluvallisia mökkipalstoja kautta Suomenniemen -aina poikkeuslupa, lakimääräinen. Eugen Wolff oli maastakarkotettuna jo Bobrikoffin aikana.
Muina paperiliittolaisina Storalla (ei siis enää ensolla tai kutsaitilla) on Joutseno Pulp UPM ja Kaukas UPM. Kaikki metsännielijät huipputerässä -yhäkin, mutta enää vain ylläpitoinvestointien arvoisia. Laajennukset näissä globaaleissa alojensa osaajajäteissä tehdään ihan muissa maailmoissa kuin työeläkeyhtiöissä,PYP:ssä tai talousvaliokunnassa. Puita olisi metsissäkin, mutta pellosta kivempi korjata. Kasvoi sitä ruistakin metsässä kaskessa, vaan pellosta kivempi verottaa.
Vanhan Suomen karttaa pilkuttavat myös venäläiset sanat kuten nämä pajarit,hovit ja Kreivinkallio,tanssilava huippukunnossa syvällä metsässä yhtä ainoata kesäistä tanssi-iltaa varten. Juhannuspäivän tansseja varten Miehikkälän Vilkkaan kunnostamana, Reijo Taipaleen kotikylille kesänviettoon palaamisen tähden, ja esiintymislavaksi, koska on juhannus.--Jukka Sjöstedt
UPM (kai nämä muutkin metsä"jätit") ovat panneet aikoinaan kepulikonstein haltuunsa saaneet, sittemmin puhtaaksi parturoimansa miljoonat hehtaarit metsäpinta-alaa jälleen kiertoon. Nyt niitä ostavat pilkkahintaan (n. 1000-2000 €/ha) ulkomaiset investointiryhmittymät joiden taustavaikuttajat ketä lienevätkään.
PoistaEikä mene sataakaan vuotta (30 v realistisempi), kun maamme jälleen lipataan (=parturoidaan) putipuhtaaksi. Nämä singaporealaisyhtiöt tuskin enää välittävät senkään vertaa kuin kotimaiset firmat metsojen soidinpaikoista tms. kun hirmutyönsä aloittavat. Ja metsien uudelleen taimettaminen käykö enää mielessäkään.
Mutta sittenhän aika onkin toinen. Ei kajua metsäpolkujen lumo enää jälkeläistemme päissä kuten minun ja minua vanhempien lapsellisissa kalloissa. Linkolan säätiön muutamien satojen hehtaarien rauhoitusaikakin loppuu eikä kukaan muista, miksi ja millaisen pellen toimesta moinen hassutus on edes syntynyt.
Metsä uusiutuu nopeasti. Ostin perkunnalta aukeaksi hakattua metstämaata jokunen vuosi sitten. Jo nyt se lykkää tosi terhakasta männyntainta kolmen neljän metrin korkeuteen. Eipä aikaakaan, kun siinä humisee taas komea hongikko. Metsän kanssa ei vain pidä olla turhan hätäinen. On älytöntä taivastella uudistusaloja. Ne kuuluvat metsän elonkiertoon ja ovat auki vain hetken. Ennen paloaukeat, nyt uudistusalat, ovat se pohja, mistä uusi metsä lähtee. Eivät ne UPM:n metsätkään aukkoja ole. Kannattaa käydä katsomassa.
PoistaAnonyymi
PoistaEn millään pahalla tätä sano enkä kaunaisuuttani rutise: Kommenttisi kepeydestä arvelen, että olet nuoremman polven edustaja (luonnosta vieraantunut kaupunkilainen?) joka et sillä tavalla ymmärrä metsää kuten minä ja vanhempi polvi (eivät kaikki vanhemmatkaan sitä ymmärrä) joka maalta on kotoisin. Metsojen soitimista esimerkiksi yritin jotain sanoa, mutta taisi mennä ohitse tajunnanvirtasi koska se jo yksistään on niin hieno viritelmä, joka vaatisi asiaan paneutumisen ja jota ei ymmärrä viidenkymmenenkään vuoden ikäistä männyntaimikkoa tutkailemalla jos ei näe koko metsää niiltä.
Minä olen viettänyt lapsuuteni vanhojen puiden ympäröimänä enkä voi sitä anteeksi antaa lajillemme, että se sen on tuhonnut. Sielunmaisemani on iäksi rikkontunut, tekee ihan kipeää.
Ja kun nimenomaan sillä valtavalla volyymilla jolla metsän tuhoaminen tapahtui; hätäisesti.
Suotkin olemme pilanneet älyttömyyksissämme.
Meidän raskain syntimme; älytön ja tarpeeton kulutusvimma.
Turhaan kehumme nerokkaita aivojamme kun ne eivät edes syömistämme, joka ei rajoitu edes siihen, mitä sisäämme ahdamme, kykene hillitsemään.
Monet luonnonilmiöt, joita vanhoissa metsissä olisi jos ne jossain vielä vanhoiksi saisivat kasvaa, ovat mennyttä maailmaa. Pikkuiset luonnon"puistot" jonne jätetään kaikki silleen kuten luonnolle itselleen kaikkialla oikein olisi, ovat naurettavaa näpertelyä kun ympäriltä viedään kaikki; kannot, risut ja sammalmatto.
Kuuluu sarjaan "Kemppisen vanhoja juttuja uudella nimellä".
VastaaPoistaKesäkuussa Kemppisen Riitamaa oli Savonlinnan pääkirjaston "saa ottaa ilmaiseksi" hyllyssä. Siellä kirjasto muuttaa Nälkälinnanmäeltä uuteen kirjastotaloon.
VastaaPoistaKirjastoissa on kirjojen kierrätyshyllyjä. Ehkä Kemppinen perustaa sellaisen Kirkkonummelle, jos paikallisessa kirjastosta ei hyllyä vielä löhdy.
PoistaSuomen Akateemian tiedekirjasto tarjosi viime vuonna ilmaiseksi Hackmannin kauppahuoneen historiikin kakkososan. Viipurin talouselämää pyörittivät saksalaiset, ruotsalainen eliitti jätti rahvaan aikoinaan oman onnensa nojaan. Vuonna 1809 herrat tulivat sitten katumapäälle, kun näkivät kuinka hyvin (baltian)saksalaiset pyörittivät suurvaltaa.
Venäjällä taisivat pyörät pyöriä ihan kohtuullisesti siihen saakka, kunnes venäläiset päättivät alkaa hoitaa omia asioitaan. Olisivat vain viisasti jättäneet valtion pyörittämisen sakemanneille....
Luvattiinko Brest-Litovskissa myös Suomi Saksalle siirtomaaksi? Viimeksi lukemani siteeraaja mainitsi vain Baltian maat, mutta jotenkin brittien kirjoittamista kolmatta valtakuntaa ja toista maailmansotaa käsittelevistä kirjoista Suomi yleensä jää muutenkin puuttumaan.
VastaaPoistaRintamaat...
VastaaPoistaVanhan Suomen rintamiden suunta oli kai Viipuri ja Pietari.
Mistahan tuo Varkus than tipahti?
Oudosti on tuo Saimaan ja Suomen suurin saari kasvanut kiinni toisesta laidastaan kartassa. Yritetäänhän sen saareutta kiistää nykyään. Etelän vesistö on alempana kuin pohjoispuolella. Ei ole kuulemma saari semmoinen. Sittenpä ei ole moni muukaan, Tonavassakaan ei voi olla saaria, jos vesi virtaa.
VastaaPoistaSoisalon läheisyydessä yli kolmekymmentä vuotta asuneena en minäkään tiedä, että siellä liiemmälti olisi herroja. Varkaudessa niitä on. Kohta lähden siellä käymään, voi olla. että näen jonkun.
So long boys = Niin pitkiä poikia.
VastaaPoistaSo long! = Nuin pitkä!
PoistaIsän suku länsirannikolta, äidin idästä, Vanhasta Suomesta. Huhutaan, että olen samaa sukua mm. Svinhufvudin kanssa, Isäni suvussa on ollut siis yhteyksiä Ruotsin Taalainmaaalle, mistä "sianpäät" ovat siirtyneet itään päin. Niin väitetään, voi ollakin. Olen ehkä Ruotsin korkea-aatelisia...
VastaaPoistaMeillä on ollut intressejä tuolla suunnalla, vaikka olemmekin kotoisin lännestä. Menetin terveyteni varusmiespalveluksessa Saimaan rantamilla. Isäni puolusti maata alle kaksikymppisenä Viipurinlahdella. Vaimoni isä taisteli Isänmaan puolesta samoilla seuduilla 5-6 vuoden ajan. On siinä ollut uhrautumista.
VastaaPoistaSuurin osa kommenteista on jälleen puuta heinää...
VastaaPoistaTämä oli Kemppiseltä osuva ja oivaltava kirjoitus mielenkiintoisesta aiheesta, jota ei historiaa perinteisestä "joulukuun kuudennen päivän tirkistysaukosta" katseltaessa usein tulla otetuksi huomioon. Raja oli häilyvä, niin todellisuudessa kuin ihmisten mentaliteeteissa. Menneisyyden ihmisille sellaiset käsitteet kuin "valtio", "Ruotsi" tai "Venäjä", saatika "Suomi", olivat jotain aivan muuta kuin meille tänä päivänä. Kun katsomme kuvan karttaa tästä omasta näkökulmastamme, ajattelemme väistämättä noita riitamaita menneisyyden ihmisten todellisuutta vääristävällä tavalla.
Jos aihepiiri kiinnostaa jotakuta enemmän, kannattaa tutustua Jukka Korpelan erinomaiseen tutkimukseen "Viipurin linnaläänin synty" (2004) ja sitä vielä hienosti syventävään, tutkimusotteeltaan todella monipuoliseen "The World of Ladoga: Society, Trade, Transformation and State Building in the Eastern Fennoscandian Boreal Forest Zone c. 1000-1555" (2008).
Täytyykin katsoa Kemppisen "Riitamaata" myös tästä näkökulmasta.
Ad Omnia: uusi Viipurin läänin historia on ällistyttävän hyvä. Sen ensimmäinen osa, esihistoria, sisältää jopa muutaman vuoden takaisia tutkimustuloksia, jotka ovat omiaan romuttamaan vakiintuneita käsityksiä mm. Karjalan kannaksen asutushistoriasta.
VastaaPoistaSaimaan muinaisrantaviivasta on tässä blogissa esittelemäni runsaasti kuvitettu teos. Itse kysymys on hyvinkin mutkikas. Tämä kirja ilmoitettuine ajoituksineen tekee asian selväksi.
Tiesittekö muuten esimerkiksi Säämingin jääjärven? Siellä ei kukaan meistä ole soudellut - paitsi ehkä esi-isät...