Studs
Terkel kirjasi haastattelukirjaansa “The
Spectator: Talk About Movies and Plays With Those Who Make Them” (1999) Alan
Schneiderin 1969 kertoman. Schneider tuli kuuluisaksi myöhemmän nobelisti
Samuel Beckettin ja Edward Albeen ohjaajana ja oli heidän ystävänsä.
Torjuakseen väitettä, että Beckett julisti ihmisen epätoivoa
ja elämän rumuutta Schneider sanoi, että Beckett oli täynnä elämäniloa,
myötätuntoa ja lisäksi kyvytön vahingoittamaan toista ihmistä. Kun Beckett nuorena
miehenä Pariisissa ansaitsi rahaa ja sai kiinnostavia kokemuksia lukemalla
sokeutuvalle James Joycelle ääneen, sattui kerran Boul’ Mich’illä, että hän
antoi tapansa mukaan kerjäläiselle muutaman kolikon, ja tämä kääntyi ja iski
häntä pitkällä puukolla selkään. Kun sairaalassa kävi aikanaan ilmi, ettei
Beckett kuolisikaan, poliisi kysyi syytteeseen yhtymisestä eli että monsieur
tietenkin vaatii tekijälle rangaistusta. Beckett oli sanonut että ei. ”Ihminen
joka tekee tällaista, kärsii jo aivan riittävästi.”
Jos Beckett eläisi ja asuisi Helsingissä, hän ei äänestäisi Kansallista
Kokoomusta.
Vasta hiljan hyvin vanhana kuolleen ja lähes loppuun asti
toimineen Studs Terkelin kirjoista on ollut tässä blogissa puhe silloin
tällöin. Niistä on suomennettu vain yksi. WSOY osui 80-luvulla unissakävijän
varmuudella teokseen, joka on suomentamista ajatellen selvästi huonoin, ”Amerikkalaisia
unelmia”.
Olen
propagoinut Terkelin kirjaa ” Good War – an oral history of Wolrld War II” ja
ennen kaikkea: ”Working: people talk about what they do all day and how they
feel about what they do.”
Edellä mainittu The Spectator, jota myydään myös nimellä “The Studs Terkel Interviews: Film and Theater”
on puolestaan sellainen kokonaisuus, etten ymmärrä, miten missään pain maailmaa
voi käydä filmikoulun tai teatterikorkeakoulun lukematta tätä. Pöyristyttävää.
Tässä vaiheessa lienee syytä palauttaa mieleen, että Terkel
oli radiotoimittaja. Hän aloitti ennen sotia ja hänellä oli 1952 – 1997 kotona
Chicagossa oma radio-ohjelma. Se oli hyvin kuuluisa. Ohjelmaan sisältyneitä
haastatteluja myytiin nauhoina ja nyt äänitallenteina edelleen. Kuka ei
ostaisi, kun Terkel oli ehkä maailman kaikkien aikojen paras haastattelija ja
hänellä oli ihana radioääni – hiukan karhea mutta valtavan ilmeikäs. Ja kun hän
saattoi haastatella peräkkäisissä ohjelmissa vähän tunnettua nuorukaista,
tällaista Woody Allenia, ja sitten alaikäistä Leonard Bernsteinia. Jälkimmäinen
kertoi, että kapellimestarin tehtävien ohella hän Kernin, Loewen, Rodgersin,
Hammersteinin ja muiden ihailijana on ajatellut säveltää stoorin New Yorkin
West Sidesta…
Terkel suhtautui yhtä valtavalla innolla Shakespeareen,
revyyteatteriin, elokuviin matalasta farssista korkeuksiin, politiikkaan,
chicagolaisuuteen, hotelleihin, baseballiin, pulakauteen ja ennen kaikkea
toisiin ihmisiin.
Terkel oli juristi mutta sen verran paha itse-ajattelija,
että jätti juridiikan muille ja harrasti itse päätoimisesti toimittajan
tehtäviä, milloin ei istunut elokuvissa tai teatterissa.
Ja niin muuankin täti kertoo kirjassa aloittaneensa
vakinaisena näyttelijän uransa vuonna 1906, ja muistelee, miten hänellä oli
pienenä tilaisuus tavata Sarah Bernhard. Lilian Gish muistelee ”Kansakunnan
synnyn” näyttelijöissä herättämiä tunnelmia, ja Buster Keaton selittää, miten
heillä oli Chaplinin kanssa kilpailu siitä, kumpi tekee (mykkä)elokuvan
vähemmillä tekstiplansseilla. He olivat nimittäin tulleet siihen tulokseen,
että elokuva on kuvilla kertomista. Charlie voitti, mutta hän olikin maailman
paras, Keaton sanoi, ja otti taas.
Kun amerikkalaisuus on muuttunut yhä enemmän myös Euroopan
valtapiirteeksi, Terkel on ajankohtaisempi kuin milloinkaan aikaisemmin.
Esimerkiksi kysymys vallankäytöstä joutuu hänen kirjoissaan aivan uuteen
yhteyteen. Chicago oli ja tiettävästi on edelleen suhteellisen erikoinen paikka
tässä mielessä. Siellähän oli pormestarin virkakin saman perheen hallussa yli
40 vuotta, ja tälläkin hetkellä Daleyn klaani taitaa olla vaikutusvaltaisempi kuin
Kennedyt, Bushit tai Obama.
Terkelin ihmeellinen kirjoittajan kyky näkyy ominaisuutena,
joka on kokemuspiirissäni ainutlaatuinen. Hän suhtautuu ylimielisesti itseensä.
Omaelämäkerrallisista muistelmista (kuva) käy mm. ilmi, että
hänen arvostamansa Chicagon yliopiston juristiprofessori oli tyrmännyt hänen
yrityksensä päästä aloittamaan nuorena lakimiehenä FBI:n palveluksessa ”Jutku.
Ei meidän tyyppiämme.” Ja samoin mustalle listalle joutuminen ja uhkaavalta
näyttänyt yleisökato 50-luvun alussa, kun toiset väittivät häntä ”kommunistiksi”
ja toiset natsiksi, tuntuu aidosti liikuttaneen häntä mitättömän vähän. Hän oli
kiinnostunut Steinbeckin ikuistamista vuokraviljelijöistä ja ihmisistä
todellisen ahdingon kourissa. [Jatkuu…]
Tervetuloa ikävä!
VastaaPoistaKiitos vinkistä! Youtubesta katsoin viisi minuuttia häntä ja haluan jo lukea kirjoja. Onneksi Tartossa on yliopisto. Sen kirjastosta löytyy kaikkea. Synnynnäinen huumorintaju joka ilmesi videosta herätti minussa heti kiinostuksen
VastaaPoistaKiitämme muistutuksesta ja yritämme hankkia The Good Warin. Kiinnostavaa.
VastaaPoistaLöytyisvätköhän Terkelin Studs Terkel Programsit jostakin kuunneltaviksi. Ne ovat kulttuurihistoriaa.
Ja: "On May 22, 2006, Terkel, along with other plaintiffs, including Quentin Young, filed a suit in federal district court against AT&T Inc., to stop the telecommunications carrier from giving customer telephone records to the National Security Agency without a court order.
“ Having been blacklisted from working in television during the McCarthy era, I know the harm of government using private corporations to intrude into the lives of innocent Americans. When government uses the telephone companies to create massive databases of all our phone calls it has gone too far.”
The lawsuit was dismissed by Judge Matthew F. Kennelly on July 26, 2006. Judge Kennelly cited a "state secrets privilege" designed to protect national security from being harmed by lawsuits."
Having me reminded of Studs Terkel, I did some go and ogling. Recommending this: http://progressive.org/mag/intv1104
VastaaPoista"Q: What about the media?
Terkel: Liberal media. It’s the joke of jokes, isn’t it? You would think that Noam Chomsky is on every night, the way they speak of it. There is an insult going on, an assault on our intelligence that is unprecedented. The media are covering trivia. You have Britney Spears. She gets far more space than Einstein ever did."
Terkel ja Anaîs Nin -- http://www.youtube.com/watch?v=M-Y4e8qtfVY
VastaaPoistaJa tästä erityisesti alkusanat.
Yks manne vei aikoinaan mun pankkikortilla 9.600;- markkaa. Oikeudessa minulta kysyttiin että mitä minä vaadin tekijälle. Sanoin että "haluan rahani takaisin. tekijälle en mitään rangaistuksia vaadi. luulen että hänellä on elämässään tarpeeksi muutenkin ongelmia".
VastaaPoistaNaissyyttäjä katsoi minua hyvin pitkään. Tuomarikin tuijotti. Minä melkein punastuin, ajattelin että sanoinko mä taas jotain hölmöä?
Toivottavasti manne ymmärsi lopettaa varastamisen, kuin myös tuo blogin puukottaja puukottamisen.Toivon että uhrien jalous pysäytti pahantekijät ajattelemaan ettei joku vielä menettänyt ehkä viimeisiä rahojaan tai henkeään...
PoistaEn usko, että olen kovin jalo ihminen. Ajattelin vain että "mitä minä siinä hyödyn jos rupeen hänen ongelmiansa lisäämään. en mitään." - Voi olla, todennäköistä onkin, että jatkoi varastelemista. Sille taas mä en mitään mahda, e, vaikka olisin vaatinut hänelle 10 vuotta kuritushuonetta. (Ja tuomari lätkäissyt 10 kuukautta ehdollista.)
PoistaBeckett ja Kansallinen Kokoomus
VastaaPoistaMiten määritellään kerjääminen eli onko pelastusarmeijan joulupadalla päivystävä kerjäläinen?
Pelastusarmeija on yleishyödyllinen yhteisö, joten kyse ei ole kerjäläisestä. Myös Kokoomus on yleishyödyllinen yhteisö, joten kokoomuspadat kadulle!
PoistaKemppinen on meijän Terkel - pienoiskoossa...
VastaaPoistaJos Becket olisi asunut Suomessa, hänestä ei olisi tullut Becketiä. Emme tiedä mitään siitä, mitä hän olisi tehnyt ja sanonut.:)
VastaaPoistaSamaa voi sanoa herrasta, jonka nimi oli Beckett.
VastaaPoistaOnhan meillä onneksi Jouko Turkka. (Niin, ja köyhän miehen Beckett: Jussi Parviainen.)
VastaaPoistaKukaan suomalainen tuskin tietää Terkelistä - vai mikä perkeleen torkkeli se nyt olikaan - mitään, saati hänen viisasteluistaan.
VastaaPoistaMutta sen sijaan me tiedetään Nykäsen Matti -tänään muuten 50 vee - ja hänen kuolemattomat lohkaisunsa:
- elämä on laiffii
- elämä on ihmisen parasta aikaa
- se on tasan fifty - sixty
Matista voi sanoa - kovin monesta muusta ei, paitsi ehkä Mannerheimista - että "hän oli legenda jo eläessään".
VastaaPoista'Chicago oli ja tiettävästi on edelleen suhteellisen erikoinen paikka tässä mielessä.'
VastaaPoistaTaisi olla teoksessa 'Talking to Myself', jossa Terkel kertoi, miten toimi nuorena miehenä äänestyksen valvojana Chicagossa, ja huomasi amerikkalaisletn puolueiden eron.
Republikaanit antoivat ostetuille äänestäjille (pultsareita yms.) vain sovitun summan, demokraatit antoivat aina pullon halvinta vinkkua kaupan päälle.
Eräs toinen valvoja heittäytyi virkaintoiseksi ja meinasi saattaa kaikki vaikeuksiin, mutta Terkelin veli, joka tunsi paikallisia gangstereita (joille kurinpitotoimet oli delegoitu), vakuutti, ettei Studs ole niin tyhmä, että ryhtyisi todistajaksi.