Eilen kirjoitin ihmisistä, joilla ei ole henkeä. Se
ymmärrettiin varmaan oikein. Pyysin anteeksi ja jäin miettimään, kevennetyssä
sävyssä.
Mielessäni oli luultavasti meriraukka, joka mainitaan
kirjoituksessa, ja yleisemmin zombi, joka on vielä sovelias haukkumasana.
Zombi näyttää kuitenkin virheelliseltä tässä yhteydessä,
sillä kun nyt katsoin tämän voodoo-termin merkityksen, kysymyksessä on henkiin
saatettu kuollut ruumis. Onko zombilla henki, se jää nyt erikseen
pohdittavaksi.
Ongelma sai minut kuitenkin kysymään asiantuntevalta kasvatustieteilijältä,
milloin henkiset arvot poistettiin Suomen koululaitoksesta, ja jatkamaan
ihmettelyä, kuka keksi ”lukuaineet” ja niiden keskiarvon, ja milloin niistä
luovuttiin.
Asiat jäivät tälläkin kohdin epäselviksi. Itse osallistuin
ahkerasti henkisiin kilpailuihin, jotka järjestettiin aina koululla,
oppikoulussa. Kirkkoherra ja kanttori olivat yleensä mukana arvioimassa soitto-
ja lausuntosuorituksia, ja opettajia tietysti. Tavallisin pianokappale oli ”fyyr
eliselle”, ja musiikillinen arvo määräytyi kai sen mukaan, menikö siirtyminen
trio-osaan läheskään kohdalleen, siis tämä trimp-trimp-trimp-tararimp.
Joka toinen vastaantulija tuttavapiirissäni tunnustaa
kärsineensä syvästi ja kokeneensa hankaluuksia, puutetta ja vainoa myöhemmässä
elämässä siksi, että keskikoulun todistukseen oli jäänyt kemiasta kutonen tai
fysiikasta vitonen. Jopa työnantajilla oli tapana tutkia lukuaineiden
keskiarvo, ja eri tiedekuntiin pyrkiessä siitä sai pisteitä.
Järkeilisin että ”lukuaine” tarkoittaisi aineita, joihin oli
oppikirja. Lukuaineita eivät olleet voimistelu ja urheilu, laulu ja piirustus
ja mitä niitä olisi ollut.
Nyt, kaiken jälkeen, tuntuisi tarpeelliselta, että joku
yrittäisi löytää vanhasta opetuskäytännöstä ja etenkin oppikirjoista syyn
maamme luonnontieteelliseen kehittymättömyyteen. Kun viimeksi selvittelin
asiaa, pintapuolisesti tosin, vaikutelmaksi jäi, että matematiikassa ja
fysiikassa on edelleen samaa henkeä kuin ennen vanhaan laulussa. Arviointi
tehtiin puolihuolimattomasti asteikolla hyvä – huono, ja se oli lopullinen.
Jos alle kymmenvuotias koululainen arasteli, hänelle pantiin
laulusta viitonen tai viiva, ja hän oli lopun ikäänsä ”huono laulaja”. ”Ei
ääntä”, sanottiin. Tiedän muutamankin tapauksen, joissa henkilö on kohonnut
kansainvälisen tason muusikoksi kansakoulun viitosella ja ainakin yhden
tilanteen, jossa muinoinen opettaja on ällistynyt pahanpäiväisesti kuullessaan,
ettei arvostelu ehkä osunut aivan oikeaan.
Vastaavasti jokin voima sai osan oppikoulun opiskelijoista
päättelemään itse itsestään, että ruotsi tai saksa tai matematiikka ei suju.
Minun aikoinani osalle tytöistä oli kunnia-asia olla oppimatta algebraa ja
geometriaa. Tämä jako näkyi myös opettajien sukupuolijakautumassa. Ei tule
mieleeni naispuolisia matemaattisten aineiden opettajia 50-luvulta. Teknillisen
korkeakoulun luvut ovat myös lohduttomia, vaikka on olemassa ainakin yksi
ikäiseni naispuolinen tietojenkäsittelytieteen huippuosaaja.
Vanhoista oppikirjoista on paljon pahaa sanottavana. Ainakin
sata vuotta kouluhallituksen oli hyväksyttävä kirja, jotta sitä voitiin käyttää
koulussa. Kuinka ollakaan, hyväksyjät ja heidän kaverinsa ahkeroivat
julkaisemalla kirjoja, jotka sitten hyväksyttiin. Yliopettajien Jacobsonin ja
Nyströmin kielten oppikirjat olivat käytössä jokseenkin sellaisenaan noin 75
vuotta. Ne jauhoivat kirjoittajilleen loputtomasti rahaa, mutta kyllä myös
kustannusliikkeiden talous perustui aika pitkälle niihin. Suomen kirjallisuuden
suuria menekkiteoksia on tietysti E.N. Setälän ”Suomen kielioppi”. Setälä oli
merkittävä poliitikko ja eräässä vaiheessa opetusministeri. Kyllä hän oli
mainio kielentutkija, mutta osasi hän tukeutua toistenkin työhön.
Ehkä kansakoulun ja oppikoulun historiasta voisi rakentaa
suomalaisen sielunmaiseman. Olen sattuneesta syystä saanut käsiini nipun
vanhoja kouluvihkojani ja konseptipapereita, joihin olen laatinut aineita. Niistä
päätellen sielunmaisemaan olisi lisättävä pakinakirjallisuus ja luultavasti osa
hengellistä kirjallisuutta.
Kun olimme päässeet ylioppilaiksi, olimme tosi sivistyneitä
Suomen tasavallan kansalaisia ja hallitsimme hyvin vaadittavan tietomäärän. Se
merkitsee, että olimme yhtä hyvin selvillä siitä, mikä tieto ei ole
tarpeellista.
Vieläkö elää isäin henki? Vieläkö on miestä Pohjolassa? Luulen
yhä vahvemmin, että tapahtumista köyhäksi väitetyllä 1980-luvulla tapahtui
jokin suuri romahdus. Hyväksytyt kulttuurit ja oppimäärät muuttuivat,
hajautuivat, rapautuivat.
Olen eri mieltä kuin enemmistö siinä, että 1970-luvun alun
stalinismiksi kasvanut vasemmistolaisuus ei kuitenkaan ollut kovin merkittävä
tapahtumasarja. Se oli laajemmin tarkastellen aika tyypillinen valtaeliitin
keskinäinen kilpailu. Stalinistien puolella pistäytyneet ja SDP:n vasempaan
siipeen kallistuneet ovat johtaneet maatamme yli 20 vuotta, ja nyt ihmetellään
aivan perustellusti nykyisiä johtajia. Millainen on todellisuudessa heidän
katekismuksensa? Sitä en tiedä. Kysyä kai saa, ja kysyn myös itseltäni, sillä
vaikka kuulumisestani valtaeliittiin voi perustellusti keskustella, tunsin ja
tunnen niitä ihmisiä. Näistä nykyisistä pää- ja muista ministereistä ja pää- ja
muista johtajista en tunne juuri ketään. Se tietenkin puhuu hyvää heistä.
Nimekäs kirjailija kertoo, että 60-80-luvuilla Suomi vaurastui. Silloin hänellekin tuli muutama lehti, kun isällä oli varaa tilata ne, ja poika sai säännöllisesti syödä hyvin. Tänään ei kumpaankaan ole rahaa. Pari kertaa kuussa hän käy keskustassa bussilla. Silloin heidän työläisperheessään ajettiin pirssillä.
VastaaPoistaKoulusta opettajat antoivat hänen pinnata mielin määrin, niin saivat työskennellä rauhassa. Ainekirjoituksestakaan hän ei saanut juuri yläarvoisia. Nyt monet kirjat julkaistuaan hän suunnilleen näkee nälkää. Paitsi mitä siskot kutsuvat syömään.
Kaikki eivät elä norsunluutornissa.
Avustajat kirjoittavat ministereiden puheet, kirjoittaa HS. Ministerit ovat Porissa pioneerileirillä oppimassa palvelemaan raharikkaita.
VastaaPoistaZombie on alun perin afrikkalaisen kansantaruston olento; noidan, kuten voodootohtorin, eloon herättämä vainaja, jolla ei ole sielua. Pistelemällä voodoonukkea neuloilla sitä voi kauko-ohjata.
VastaaPoistaElokuviin hahmo tuli vuonna 1932 teoksessa White Zombie, ja samaa perinnettä jatkoi Plague of the Zombies. Molemmissa zombiet ovat apaattista orjatyövoimaa sokeriplantaaseilla ja tehtaissa.
Aiheen mestariteos, I Walked with a Zombie, poikkeaa muista; se on Jane Eyren eli Kotiopettajattaren romaanin runollinen karibialaistulkinta.
Nykyisen, elokuvissa tunnetun päämerkityksensä aiheelle antoi äskettäin kuollut Richard Matheson romaanissaan I Am Legend (1954). Zombie-sanaa ei käytetetä ja kyseessä on pikemminkin vampyyritarina. Maailmanloppu on tullut, ja ihmiskunta on muuttunut vainajiksi, joista on jäljellä enää nälkä ja verenhimo, ja sellaisen puraisu muuttaa uhrin itsensäkin hirviöksi.
George A. Romeron Night of the Living Dead (1968) oli Mathesonin aiheen omaperäinen filmatisointi ja modernisointi, jossa voodoohulluttelua ei ole. Moderni apokalyptinen zombiefiktio on jatkanut Mathesonin ja Romeron avaamaan suuntaan.
Alkuperäisellä apaattisella zombiella ei ollut henkeä. Moderni zombie hyökkää niiden kimppuun, joilla se vielä on, ja muuttaa ne kaltaisikseen eläviksi ruumiiksi.
Nykyviihteessä Zombit ehkä edustavat yhteiskunnan romahtamista kansalaislevottomuuksien seurauksena. Syynä suosioon nykyviihteessä on pelko sisäisesti erittäin hajanaisen ja riitaisen USA:n ajautumisesta rotulevottomuuksiin. Eräs rinnakkaisilmiö ovat survivalistit, jotka varautuvat tuollaisen järjestyneen yhteiskunnan romahtamiseen hamstraamalla aseita ja elintarvikkeita yms. Silmäilin äskettäin erään amerikkalaisen poliisin (!) kirjoittamaa kirjaa, jossa tämä pohti millaisia aseita ja varusteita tuollaisesa tilanteessa tarvitaan, sitten kun polisi ei enää tule...
PoistaTuossa mielessä zombien yleisyys populaarikultuurissa juuri nyt ei ole sattuma.
"Jäämeren aallot aina lyöneet on, kylmään rantaan kylmän Petsamon"
VastaaPoistaLuulen yhä vahvemmin, että tapahtumista köyhäksi väitetyllä 1980-luvulla tapahtui jokin suuri romahdus. Hyväksytyt kulttuurit ja oppimäärät muuttuivat, hajautuivat, rapautuivat.
VastaaPoistaItse asiassa kävikin kuten Nokialle myöhemmin: ei tajuttu mitä Euroopassa oli sotien jälkeen tapahtunut yhden suuren totuuden romahdettua. Sen ymmärtämiseksi olisi tarvittu kansankielistä kriittistä ajattelua, mutta sen sijaan istuttiin Tamminiemen lastenkutsuilla, josta on nyttemmin siirrytty Poriin kesäseuroille saman suuren herättäjän kutsumana, joka mukamas tuolla pilven reunalla puuhiamme seuraa.
Tutkimustulosten mukaan talous on menestynyt parhaiten maissa, joissa miesten penisten pituus on (erektiossa) keskimäärin 13,5 senttiä, lähinnä siis Aasian maissa.
VastaaPoistaLainaus blogistani vuodelta 2008:
VastaaPoistaSodan jälkeen valvontakomissio tarkasteli koulukirjoja. Luku- historian- ja maantiedonkirjoista poistettiin poliittisesti sopimattomia sanoja ja kuvia. Jostakin syystä laulukirjat jäivät kuitenkin sensuurin ulkopuolelle. Esimerkiksi 1950-luvun puolivälissä painetussa (1. versio 1943, Äänislinna) Olavi Pesosen laulukirjassa on Heimohymni, Mu Isamaa, Saksalaisten laulu sanoineen, jotka kuuluvat mm.: "Synnyimaamme korkealle maailmassa nouskohon! Suojakseen se meidät vaatii pyhään veljesliittohon. Etsch ja Belt ja Maas ja Memel meidän piiriämme on". Siinä on Matti Pesonen kääntänyt runoilija August Heinrich Hoffmann von Fallerslebenin sanat. Rajat eivät enää 50-luvulla olleet aivan tässä kuvatut, tosin sanat kuvaavat paremminkin saksalaisuuden aluetta kuin konkreettisia rajoja. Onhan siinä kirjassa toki Neuvostoliitonkin hymni Elvi Sinervon käännöksenä: "Niin suuri on Lenin, hän kirkasti tiemme, kun aamuun me astuimme myrskyistä yön. Ja Stalinin johdolla taistossa, työssä me kasvoimme kuntohon sankarityön".
En muista, oliko ihan tämä kirja meillä kansakoulussa, mutta kyllä kaikista Pesosista, Sonnisista ja Parviaisista näitä lauluja löytyi. Sen kuitenkin muistan, että ei Stalinista ja Leninistä eikä Saksan alueista laulettu. Olisi tietysti ollut komeaa kajauttaa Neuvostoliiton hymni tarkastajalle.
Pitaiskö Kemppisen tuntea ministereitä ja pää- ja muita johtajia?
VastaaPoistaHänhän on opettanut triviaaleja juttuja elämänsä alussa oleville ihmisalkioille? Ei niillä eväillä ministerien ja pää- sekä muitten johtajien tutuiksi oikein päästä! Pitäisi olla jotain muuta hihassa ja olisi pitänyt pyrkiä toisenlaiselle postille. Sääli.
Joku on syönyt Anonyymin eväät. Siksi jaksaa vain trollata
PoistaHyvä, Hönö-Kemppinen!
PoistaNykyisin on toisin, mutta onko paremmin?
VastaaPoistaMatemaattista osaamista ei tue alakoulujen käytäntö, jossa oppilas saa laskea ainoastaan uuden kappaleen yhden aukeaman tehtäviä. Lisätehtäviä saa halutessaan tehdä, mutta pakko ei ole. Kotitehtäviä taas ei saa tehdä.
Puolet tunnista saattaa kulua siihen, että oppilas piirtää tai lukee pulpettikirjaansa, jollainen on jokaisella näitä tilanteita varten. Näin tuhlataan matematiikalle tarkoitettua aikaa ja kielletään todelliset kannustimet, erityisesti se, ettei kotona tarvitse enää laskea.
Kirjojen sisältö taas on tylsistyttämiseen asti jankkaava, kuten kai monissa aineissa. Lapsien älyyn ei luoteta, eikä heidän luontaista uteliaisuutta herätellä. En osaa syyttää vasemmistoa tai porvareita tästä tyhmyydestä, vaan kysyisin ennemmin kasvatus-"tieteellisen" ideologian perään.
"Stalinistien puolella pistäytyneet ja SDP:n vasempaan siipeen kallistuneet ovat johtaneet maatamme yli 20 vuotta"
VastaaPoistaAika kummallinen väite ilman mitään todisteita. Milloin esim. Tarja Halonen, Erkki Tuomioja ja Paavo Lipponen ovat olleet stalinisteja? Ja mihinkäs muut puolueet ovat unohtuneet?
Siinä opn välissä "ja". Tarja ja Erkki olivat puolueen vasenta laitaa. Muistan, koska tunsin heidät silloin. Lipponen ei ollut.
PoistaStallareista esimerkiksi liike-elämään ja yliopistoihin siirtyneistä ei kai tarvitse tehdä luetteloa.
Tuosta Lipposen asemasta SDP:n 1970-luvun kahinoissa oikeistosiivessä en menisi takuuseen. Työväen arkistossa on muistaakseni kerättynä muutama tokaisu äärivasemmiston Paavo Lipposesta.
PoistaTarja Halonen on aikoinaan esittänyt SDP:n puoluekokouksessa SDP:n ja SKDL:n yhteistyötä poliittisella ohjelmatasolla.
Nämä nuoret vasemmistodemarit tasapainottavat hyvin Mauno Koivistoa, jonka tutkimustyötä rahoitti Eteläranta (Katso Vesikansan väitös).
Hauskaa on huomata, että samalla rahalähteellä ovat olleet Mauno Koivisto, Kimmo Sasi ja BenZ.
Eläköön kaikkien maiden PORVARIT!
Luokkakokoukset ovat hyvä juttu kun miettii sivistysoppikoulun plussia ja miinuksia.
VastaaPoistaSain matikanopettajalta sanattoman viestin jonka mukaan en kykene hallitsemaan matikkaa, kemiaa enkä fysiikkaa. Jommasta ehdot kerran, samoin saksasta.
Ei siis pidä yleistää jos ei itse pärjää. Moni flikka tykkäsi matianopesta ja suoriutui siitä kiitettävästi. Sanoivat vielä ihan slmiin katsoen että ei se ollut sovinisti.
Mutta oli se kyllä mies ja aika vanha.
Laulusta en tiedä, mutta kyllä peruskoulun musiikki-nimisessä aineessa oli jo 1970-luvulla, joista paitsi laulettiin myös opiskeltiin musiikin teorian ja historian alkeita.
VastaaPoistaKysyt loppukappaleessa millainen on nykyisten johtajien katekismus. Vastaus saattaa löytyä MEP Sirpa Pietikäisen tilinauhalta. Tämä viherkokoomuslainen kutsuttiin muutama vuosi sitten KONE:en hallituksen jäseneksi, josta saamallaan sivupalkalla tavallinen virkamies hyvin eläisi.
VastaaPoistaSietsemän tähden Pietikäinen******* oli juuri nähdyn SuomiAreenan tähtiesiintyjiä, yhteensä seitsemän tilaisuuden alustajana.
Välttelen viittaamasta Koneeseen, koska olen joissakin asioissa vaitolovelvollinen. Tämä ei tarkoita mitään jännittävää.
PoistaHuvittavaa, ainoa kapiainen joka käyttäytyi minua kohtaa epäasiallisesti varusmiesaikani, on myös KONE:en hallituksen jäsen. Pienellä "luonnevialla" pääse siviilissäkin pitkälle.
PoistaBloginkin näkökulmien kannalta hauska vinkkeli 1970-luvun poliittiseen happening-kulttuuriin: Hannu Nurmiota käsittelevä Tuomari vastoin tahtoaan.
VastaaPoista