Kaikenkarvaista käytöstä

Keskisormi on, vaikka se kuinka tanakasti törröttäisi, jotenkin avuton ja paljas.

Se on lohduttavaa, että tuota merkkiä käyttävät usein ihmiset, joiden käsitys merkityksien antamisesta on heikosti kehittynyt.

Mitä sanoisitte sellaisesta liiketoiminta-ajatuksesta, että halukkaille myytäisiin tietty luu tai sen jäljitelmä. En muista, oliko kysymyksessä varaani vai kenguru, mutta Australian abot hallitsevat tämän käytännön. Ihminen jota on osoitettu tuollaisella kätevällä luulla, menettää henkensä ennen kuin aurinko on ehtinyt laskea kahdesti.

Jäin pohtimaan tätä, kun jossain pisti silmään, että amerikkalainen ”give me  five” eli yläviitonen näyttää lopullisesti kotiutuneen Suomen kaupunkeihin, ja kättely on vastaavasti kadonnut nuoremman väen keskuudesta.

En usko että tuo viitonen on tullut pelkästään urheilun ja elokuvien kautta. En tiedä, onko sitä kukaan miettinyt.

Tervehdys ja tervehdyssanat ovat aina olleet syvästi maagisia. Monikin merkittävä tamperelainen on hyvin tarkka ”näkemiin”-loitsusta (se on moro). ”Näkemiin puolestaan yleistyi talvisodan aikana, kun sana ”hyvästi” alettiin helposti arvattavasta syystä vältellä.

Joku sukulainen tai ystävä ei ollut kummakseni kuullut kirjailija Juhani Ahon nimissä kulkevaa vitsikästä tervehdystä. Kun ensin on sanottu päivää tai moi, niin ennen jatkettiin: ”Tehkää hyvin ja astukaa sisään.” Saman asian ajoi: ”Peremmälle”, Pohjanmaalla: ”Tulukaa tuphan.”

Ahon versio on tietysti: ”Astukaa hyvin ja tehkää sisään.”

Pelkään että aniharva pystyy seuraamaan, missä mennään. En siis suosittele.

Kunnon irvistelyä, silmien vetämistä poskelle keskisormella ja tilanteen edellyttämään lällättelyä en luule kohdanneeni vuosikymmeniin.

Lukiessani eräitä blogin kommentteja olen joskus miettinyt, miten sievästi säästyisi aikaa ja tilaa, jos joku kehittäisi irvistely-hymiön. Kommentointi olisi ihanteellinen käyttöpaikka, koska myös irvistelyssä tuon toimen asiakseen ottanut tapasi ensin varmistaa, että pääsee pujahtamaan pakoon ennen kuin kenenkään aikuisväestön edustajan sormet ehtivät tavoittaa irvistelijän saivariston (saivare on täin muna ja sana tarkoittaa tukkaa).

Tottahan tiedätte, miltä tukkapölly tuntuu? Nykyisinhän sen kieltää laki, luullakseni aivan perustellusti. Ja tunnettehan luunapin? Mummoni tapasi jaella sellaisia, mutta vain kun erittäin painava yleinen etu sitä vaati.

Arkipäivän magiaa lienee sekin, että vaikka tyttöjä kiskottiin leteistä, varhaiseen neiti-ikään päässyttä ei milloinkaan eikä mistään hinnasta tukistettu. Nuoren neidon hiuksiin liittyy suuria asioita – lähes poikkeuksetta avioituminen merkitsi meilläkin, että hiukset oli peitettävä vähintään huivilla. Joten hiukan turhaan me arabien huiveja kummastelemme.

Kirkkoon mentäessä, ainakin ruumiinsiunaukseen, miehellä oli oltava hattu, joka riisuttiin kirkon ovella, ja naisella huivi, röökynöillä kenties peräti hattu.

Tähän samaan syvän taikauskon kierteeseen luen sen, että nuorilla miehillä on nykyisin välttämätön tarve istua sisällä pipo päässä. Luullakseni olen itsekin käräjiä istuessani komentanut jonkun onnettoman paljastamaan päänsä, ja armeijasta muistan hyvin sulkeisten rukouskäskyn: lakki – päästä!

Eikö skinikampaus eli kalju päälaki olekin voiman ja uhman osoitus? Olen tulkinnut monet entiset ja nykyiset käyttäytymistavat merkeiksi, jotka sanovat, että minä en teidän sääntöjänne noudata.

Kuvan vattu on amerikkalainen perinne, to give a raspberry. Se on tehostettua kielen näyttämistä eli sen ylenkatseen osoittamista. Kieli työnnetään ulos ja puhalletaan niin että pärisee ja räkä roiskuu.

Suosittelen esimerkiksi seuraavassa liikenneratsiassa. Lieneekö meikäläisille poliiseille tuttu? Minun luvallani. Tietääkseni temppu ei ole rangaistava, yhtä vähän kuin irvistäminen. Näitä vanhempi suomalaisen akan mielipiteen ilmaus taas voi olla – siis että heittää hameet korviinsa ja pyllistää. Tapa meni muodista, kun naiset alkoivat käyttää alushousuja myös kesäisin, mutta olen minä tuo kerran nähnyt livenä.