Nyt sain selville, miksi kihlakunnantuomari ja laamanni olivat
aika surkeita herroja 1800-luvulla verrattuna esimerkiksi varapastoreihin ja
kollegireistaattoreihin.
Sotalaitoksen ja ylemmän oikeuslaitoksen virat oli varattu
aatelismiehille. Oli kunnianvastaista ja arvotonta joutua virkatoimissa
tekemisiin tavallisten ihmisten kanssa.
Siksi meillä oli suullinen menettely alioikeuksissa ja
ylempänä kirjallinen. Maallahan, istu ja pala, akka voi retuuttaa toista
hameesta leivättömän pöydän ääreen. Suullinen haaste oli näet rikosasioissa
sallittu vielä pari vuotta sotien jälkeen. Yleensä rikos sitten oli sellainen,
että jompikumpi oli sanonut toista huoraksi, ja sellainen peli ei tietenkään
vetele.
Kun viimeksi käsittelimme näitä korkeita asioita, siis
ammatteihin liittyvää sosiaalista arvonantoa, jätin syrjään titulatuurin ja
tittelivimman, josta suomalaiset olivat pahalla mainittuja. Käytettävissäni
olevien hakuteosten mukaan tuo vimma laantui vasta itsenäisyyden aikana. Itse
olisin sitä mieltä, ettei ole ohi vieläkään.
Elämme tosin oudossa maailmassa. Titulatuurilla eli nimeen
liitettävillä mahdollisesti virkaan viittaavilla sanoilla ja puhutteluilla on
suuri merkitys – vaikka niitä ei käytetä.
En ole varma, mutta kertokaa te – käyttävätkö taiteellisista
tai sensellaisista ansioista professorin arvonimen saaneet tuota titteliä? En
tiedä.
Luulen käyttäväni titteliä erittäin muodollisissa
yhteyksissä kirjekuorissa. Itse en ole saanut varmaan vuosiin kirjettä, jossa
saajana olisi Herra Jukka Kemppinen. Mainospostissa ja muussa hyödyllisessä
kirjeenvaihdossa ammattinimike jätetään kylmästi pois. Itse käytän
ammattinimikettä kai vain silloin kun haluan pelotella kunnon kansalaisia –
esimerkiksi lähetän jyrkkäsanaisen kiistämisen aiheettomasta laskusta. Tosin
varatuomari taitaisi tehota paremmin kuin professori. Luulen että
kaikenkarvaiset perimisfirmat pitävät professorin nimeä raskauttavana
asianhaarana.
Mahtaisikohan veljeni laskuttaa paljonkin, jos hän
lähettäisi tällaisen postin (keskimäärin yksi kerta vuodessa) käyttäen nimensä
yhteydessä selitystä ”asianajaja”. Minulla oli oikeus tuon nimikkeen
käyttämiseen vain 1970-luvun alkuvuodet.
Kauheinta on olla ihminen. Vuodelta 1778 talletettu
pienpainate on nimeltään Yxi Walitettava
Wirsi, Koska Ihminen Helena Erikin Tytär Ulwoskäywi Lapsen murhan tähden.
Kun ihmisellä ei ole mitään, ei edes titteliä, ei edes
palkkarengin piikaa, hän on vain ”ihminen Helena Eerikintytär”. Voiko
inhimillistä ahdinkoa kuvata enää kauheammin?
Koska virkamiehet eivät viitsineet hoitaa tehtäviään, he
käyttivät aikansa rettelöintiin. Nyt tulevat omatkin muistikuvani mukaan.
Meillä oli korkeimmassa oikeudessa 70-luvulla painettuja lomakkeita ja malleja.
En heti ymmärtänyt, että mistään ei saa poiketa. Eräs vanhempi esittelijä oli
pyörtyä, kun jupisin, että vähän kummaa kieltä tämä lähetekirje: ”Liittäen oheen
Korkeimman oikeuden tänään antaman päätöksen pyydän, että Te, Herra
Kaupunginviskaali, ryhtyisitte sellaisiin toimiin, joihin asia kenties antaa
aihetta…” Vaikka esittelijä allekirjoitti lähetteen omalla nimellä, olin
kuitenkin suurempi herra kuin raastuvan syyttäjä. Muuten olisi voinut tulla
satikutia sanan ”Te” käyttämisestä. Siihen oli lupa vain, kun ylempi kirjoitti
alemmalleen. Asiasta oli prejudikaatti.
Y.J. Hakulisesta kerrotaan 60-luvun alusta, että vaikka
kirjekuoressa olisi tullut selvää rahaa, hän ei avannut sitä, ellei kuoreen
ollut kirjoitettu hänen nimensä eteen ”hovioikeudenpresidentti, professori,
oikeusneuvos”.
Aion ehdottaa, että eduskunta parantaisi tapamme ja palaisi
kirjoittamaan otsikot oikein. Esimerkiksi valtiovelkakonttorille menevän
kirjeen otsikko kuului: ”Korkeat ja Jalosyntyiset, Korkea-arvoiset ja Korkeastioppineet,
Arvoisat ja Korkeastikunnioitetut, Kunniasukuiset ja Kunnianarvoiset Herrat ja
Miehet…”
Sanoin kerran tutulle ministerille: ”Huomauttaisin
alamaisimmin, että Teidän Ylhäisyytenne suvaitsee kusta kengälleni.”
Tapahtumapaikka oli siis miestenhuone. Kaverini osasi vastata osoittaen
olevansa mies paikallaan: ”Teidän jalosukuisuudellanne ei ole valitusoikeutta
asian johdosta.” Onneksi hän ei lisännyt ”tätä kaikki asianosaiset noudattakoot”,
koska pelkkä ministeri on liian pieni herra siihen. Tuota lausetta saa käyttää
ratkaisuissaan vain se, joka välittömästi käyttää hallitsijan puhevaltaa. ./. J.K. (Kuva: ”Neuvoja ja johdatuksia
lähetyskirjain tekemiseen.”, Samuel Roos. 1855.)
"En ole varma, mutta kertokaa te – käyttävätkö taiteellisista tai sensellaisista ansioista professorin arvonimen saaneet tuota titteliä? En tiedä."
VastaaPoistaEn usko että kukaan kehtaa käyttää. Esim. kun Åke Lindman nimitettiin professoriksi niin vaikea olisi kuvitella että mies olisi esitellyt itsensä "Hyvää päivää, olen professori Lindman". Kovasti kalskahtaa oudolta korvaan. Åke oli vaatimaton mies ja rituleerasi itseään varmaan pelkäksi Åkeksi.
Tuskin Väinö Linnakaan tituleerasi itseään Akateemikoksi. Paavo Haavikosta en tiedä. Saattoi hyvinkin kuitata ainakin viralliset paperit akateemisella painoarvollaan.
Erno Paasilinnalle olisi pitänyt myöntää professorin arvonimi ja olisi Erno sitä saattanut käyttääkin, jos ei muuten niin ihan piruuttaan..
Eräs tunnettu tv-kasvo ja mediavaikuttaja tituleerasi usein itseään reservin majuriksi ja otatti itsestään kuvia majurin puvussaan. Nimi jääköön mainitsematta..
Satun tietämään, että Haavikko josta tuli Helsingin yliopiston kunniatohtori tavattoman nuorena, ei itse koskaan käyttänyt tätä fil. tohtori h.c. -titteliä.
PoistaEi assosiaatio, vaan asiasta laajemmin - tunnen parikin arvonimellä palkittua, joita on jäänyt hiertämään tutkinnon puuttuminen.
Ehkäpä etenemme sellaiseen käytäntöön, joka briteillä näkyy toimivan - epätavallisista suorituksista saa kirjaimia nimensä perään. - Amerikkalaiset (puolustuslaitoksen ulkopuolella) näyttävät suhtautuvan edelleen hyvin torjuvasta valtiollisiin tunnustuksiin. Ruotsissa säädettiin samasta asiasta oikein lailla - periaatteessa arvonimiä ei anneta eikä kunniamerkkejä mhyönnetä muille kuin ulkomaalaisille.
Esnimmäisen matkan ulkomaille tein Unkariin 1993. Ihmettelin tuolloin, että kaikki unkarilaiset olivat tohtoreita, minkä (dr) ne aina kirjoittivat nimensä eteen.
VastaaPoistaToissuuntainen ihmettely tuli sitten Suomesta, kun noin 10 vuotta myöhemmin opiskelin yliopistossa vaihtooppilaana ja selvisi, että professoreille puhuttiin "sinä". Ette kuvitele miten vaikeaa on ensimmäistä kertaa sanoa vanhemmalle filosofian professorile "sinä", kun olet koko elämänsä teittellyt KAIKKIA itseään vanhempia ihmisiä. Ainoat poikkeuset olivat ollut omat vanhemmat ja muu lähempi suku ja vielä yks vieraiden luokka - kännijuopot, jotka ensimmäisenä sinuttelevat minua. Siis piti puhua suomalaiselle professorille niin, kuin mä muuten puhuisin juopoille, ja vain epäkohteliaille juopoille :)
En sinuttele vieläkään Suomessa kydessä ketään vierasta, niin vaikeaa se on. Mutta professoreita tuolloin lopuksi kuitenkin sinuttelin, ponnistuksesta hikisena, koska teitellä ainoana joukossa oli vieläkin oudompi.
Jotakin tuttua! Portugueeseilla on taipumus puhutella ilmeisesti oppinutta miestä "Seu Doutor", olipa oppinut mitä tahansa! Ja "bleiseritakkia" käyttävän naisen on sopinut mennä jonon kärkeen. Miten tästä eteenpäin, João ja Maria?
PoistaHuomio! Kaikki ylös! Tämä P:E:L:T:-klubin kokous julistetaan täten avatuksi suurtakin suuremmen diktaattorin, pelottoman rohkean Lassin toimesta! niin, nouskaa nyt ja kunnioittakaa hänen nöyryyttään! Annettakoon hänen viisautensa hallita!
VastaaPoistaKolme eläköönhuutoa ensimmäiselle tiikerille, El Presidente Leeville, kaiken olevaisuuden ilolle! Ihmeelliselle älylleen, hienolle hatulleen, johtajalle, jolla on makua! Tapahtukoon hänen käskynsä ja kunnioitettakoon hänen näkemystään!
Siitä tietää, että tämä on hieno klubi, kun kokoukset alkavat näin mahtavasti.
(Lassi ja Leevi, 1994)
Sarjisten kimpussa Kunnaksen Ilkka
Isoisälläni oli kouluneuvoksen arvo viran puolesta ja presidentin myöntämä professorin arvo. Tietääkseni hän käytti varsinkin professorin arvoa äärimmäisen harvoin, jos ollenkaan. Sitä vastoin jälkeenjääneistä papereista on löytynyt isoäidilleni lähetettyjä kirjeitä, joissa lukee kuoressa "professorin rouva, kouluneuvoksetar".
VastaaPoistaLaamannin arvonimen myöntäminen (eli sen ostaminen) jollekulle asianajajalle - tapauksia on paljon - on kyllä tosi irvokasta!
VastaaPoistaTukholmassa asuessani satuin tutustumaan invandrarsvenskaa puhuvaan, arvatenkin jostain Etelä-Amerikasta muuttaneeseen keski-ikäiseen naiseen. Hän mm. kertoi ilmeisen huvittuneena olevansa ammatiltaan "pieni ihminen": hän teki (tietenkin "svart") kotisiivoustyötä Östermalmilla ja hienot rouvat kertoivat (hänen kuulleensa) kuinka heillä köy "en liten människa". Joskus jopa "en underbar liten människa"...
VastaaPoistaTaitaapa se nykyisin kunnioitusta herättävin arvonimi olla blogistin, etenkin juristi-blogistin arvo. Tosin jonkinlainen oikeusvaltion lievä ote näihinkin toimiin pitäisi olla. Kokeilin äsken kirjoittamista erään arvostettuna pidetyn sellaisen blogiin, mutta bloggari leimasi minut suoralta kädeltä typerykseksi. Eihän siinä vielä mitään, mutta samaksi typeräksi henkilöksi hän niputti joukon muitakin anonyymejä (tiedän sen, kun itse olin vain yksi typerys), eikä sallinnut jatkokeskustelua minultakaan, kun kommentit eivät sopineet hänen ennalta lukittuun pirtaansa. Aika vanhanaikainen konsti keskustelun yksipuolistamiseksi.
VastaaPoistaBlogistia lapsettaaa.
VastaaPoistaHermostuin kerran - vaikka en yl. hermostu - kun ostin DNA:lta 24:ksi kuukaudeksi mokkulayhteyden, maailmaan. Mutta kun se ei toiminut. Tai en ainakaan minä sitä saanut toimimaan. Menin myymälään ja palautin sen, samalla irtisanoin allekirjoittamani sopimuksen. He, miesmyyjä joka pyysi avukseen naismyyjän, sanoivat että "ei sitä noin vaan irtisanota". Minä sanoin että "se ei toimi". Ne sano että "Te olette allekirjoittaneet tämän sopimuksen 24:ksi kuukaudeksi." "Niin kun mutta se ei toimi". He eivät silti voineet purkaa sopimustani... Kysyin heiltä että "kuka tämän sopimuksen voi purkaa?" He antoivat minulle "Johtajan" sähköpostiosoitteen. (Varoittivat vain, että ole sitten kohtelias.)
VastaaPoistaTotta kai olin. Kirjoitin:
"Ostin teiltä Mokkulan joka ei toimi. Voin minä sen pitääkin, mutta mitään en siitä aio maksaa. Jos uhkailette minua, niin uhkailkaa vaan, ei sev väliä. Minä nimittäin, jos jatkuvasti ärsytätte minua, työnnän mokkulanne lähimmän kulkukoiran perseeseen, ja jos teillä sen jälkeen on asiaa minulle, niin soittakaa Sille."
Seuraavana päivänä kolahti sähköpostiini kirje että "sopimuksenne DNA:n kanssa on peruttu". (Voihan Hitsi. Ennen kun ehdin ees lämmetä.)
Löysit (netissä sinuttelu ei ole mulle ongelma :) johtajalle toimivan tyylin. Tai sitten assistentti luki kirjeen ja säästääkseen johtajaa teki kaikki niin, että johtajan uni olisi lempeä. Olin lyhyesti vuosia sitten yhden tärkeän henkilön sekretäärin sekretääri. Tärkeä henkilö ei päässyt lukemaan ilkeyksiä, koska mun piti tuhota ne ennen tärkeän henkilön paikalle rullautumista just niin kuin maamiinat.
PoistaUsein mainitaan ulkomaalaisten ihmettelevän suomalaista leimaverotulojen keruumuotoa eli arvonimiä, mutta briteillä ei mielestäni olisi ainakaan oikeutta eikä varaa siihen. Television englantilaisista sarjoista olemme saaneet ihmetellä teatraalisia brittioikeudenkäyntejä. Vaikka alimmassa asteessa (magistrate) rauhantuomarin puhutteluksi riittää pelkkä Sir tai Madam, niin ylemmissä tuomioistuimissa onkin sitten "your honour", paitsi että ainakin Keskusrikosoikeudessa tuomarin puhuttelu on "my lord" tai "my lady", mutta näemmä korkeimmassa oikeudessa puhutellaan koko oikeutta eikä pelkästään puheenjohtajaa. Bloginpitäjäprofessori tietänee nämä paremmin.
VastaaPoistaBlogin lopetukseksi wanha tuttu merkintä ./. sopi hyvin; muistan lukeneeni sen olevan alun perin väärin tulkittu kaunokirjoitettu "ego" eli minä. Helsingin sosiaali(- ja terveys)lautakunnan jaostojen esityslistoissa ./. esiintyy muuten viittaamassa listan liitteisiin, mitä jouduin "poliittisen urani" alkuvaiheissa erikseen kysymään.
Herra Kuulitöykijä... jos Sinua ei olisi, esimerkiksi sekretäärinä, Sinut pitäisi keksiä. - Puhut ihanaa, aivan ihanaa suomenkieltä.
VastaaPoista