Sivun näyttöjä yhteensä

1. syyskuuta 2012

Sankareista



Tiedän kaksi ilmavoimien Mannerheim-ristin ritaria, jotka päätyivät lentopelon vuoksi aivan tärkeisiin kirjoituspöytätehtäviin. Nimiä en tietenkään kerro.

Sir Max Hastingsin ”Warriors, Exceptional Tales from the Battlefield” (2005) päätyi luettavakseni, kun totesin hänen kirjoittavan ihan kylmästi, että erinäisissä tapauksissa poikkeuksellinen urhoollisuus taistelukentällä johtui poikkeuksellisesta tyhmyydestä.

Hän tosin sovitti sanansa sievemmin; hän on näitä arvostettuja akateemisia brittitutkijoita, joiden arvo ei kärsi yleisölle kirjoittamisesta. Heillä niitä riittää, muilla ei. Amerikkalaisten kohdalla saa olla tarkempi.

Näillä varauksilla haluan lannistaa teitä, lukijat, haaskaamasta rahoja omiin mielikirjoihini. Monikin hieno kirjoittaja on ”partisaani” eli yrittää vakuuttaa lukijan johtopäätöksillä, jotka poikkeavat vallitsevista. Hienoa herkkua, mutta meillä setämiehille on tapana sanoa, että kun kapinoi, kannattaa tietää, mitä vastaan kapinoi.

Hastings huomauttaa aiheellisesti, että fyysinen rohkeus, jota jalkaväkitaistelussa kysytään, on eri asia kuin moraalinen rohkeus. Viimeksi mainittu on ollut keskustelun aiheena näinä päivinä.

Jos täytyisi pettää maansa kertomalla tietoja uhkaavan vieraan valtion salaiselle poliisille, joka kertoo, että perheenjäsenet ovat kopissa ja saavat kärsiä, ellen puhu, laulaisin luultavasti kuin kanarialintu. Ja juuri tuon erilaiset salaiset poliisit tietävät.

Hastings vetoaa arvovaltaiseen sotilaslääkäriin, joka taisteli ensimmäisessä maailmansodassa rintamamiehenä ja oli toisen maailmansodan aikana Churchillin henkilääkäri ja kirjoitti sitten muun muassa rohkeudesta. Englanti ja Yhdysvallat olivat tunnetusti ensimmäiset suuret sodankävijät, jotka tunnustivat sotilaan henkisen luhistumisen. Saksa ja Neuvostoliitto ampuivat hanakasti omiaan, Neuvostoliitto myös kenraaleja.

Tuo kirjoittaja arvelee, ettei rohkeus taistelussa ole läheskään aina ominaisuus, jota toisilla on enemmän ja toisilla vähemmän. Hänen mielestään parempi vertaus on puhua paketista. Ihmisellä on fyysistä rohkeutta määrältä. Kun se on käytetty, se on lopussa.

Ajatus on viisas. Parempi sota- ja muistelmakirjallisuus viittaa samaan. Joukoissa on aina sotilaita, jotka luultavasti eivät osaa pelätä. He voivat saada suuria aikaan. Joukoissa on monia, joilla on voimaa tukahduttaa kauheakin pelko silloin kun on välttämättä toimittava.

Rohkeus ei toimi missä tahansa ja miten vain. Muuan ystävä, joka itse haavoittui Talissa luutnanttina, sanoi käytyään tutkimassa Monte Cassinon, että suomalaiset eivät olisi siitä päässeet.  Arvelin että tuo tarkoitti kehumista. Berserkki ja palkkamurhaaja ovat aivan erilaisia ihmisiä, jos ovat ihmisiäkään.

Tästä teemasta on itse asiassa julkaistu vähän väliä kiinnostavia pieniä tutkielmia. Kauan sitten luin täällä meillä aivan tuntemattomista amerikkalaisista sotasankareista – Medal of Honor (oikeastaan ei ”Congressional”) myönnettiin toisen maailmansodan aikana vain hiukan yli 300 henkilölle. Vähän tunnetuista ehkä tunnetuin oli Audie Murphy, joka kirjoitti jalkaväkisotilaan kokemuksistaan kirjan ja näytteli itseään elokuvassa (”To Hell and Back”). Hän nukkui rauhan vuosina pistooli tyynynsä alla. Tai ehkä kersantti A. York on kuitenkin kuuluisin, koska Howard Hawksin elokuva hänestä on niin mahdottoman hyvä, ja Gary Cooper antoi hillbilly-sankarille kasvot.

O’Hare, merivoimien lentoaseen ensimmäinen korkeimman mitalin saaja, tunnetaan kaikkialla – välillisesti. Chicagon lentokentä – liikennemääriltään vuoteen 2005 maailman suurin – on nimetty tämän Tyynellä merellä kaatuneen sotasankarin mukaan. Ehkä ulkomaalaiset joutuisivat vaikeuksiin, jos Helsinki – Vantaan lentoasema olisikin Ilmari Juutilaisen kansainvälinen lentokenttä. (Hasse Wind käsitettäisiin ilman muuta saksalaiseksi.)

Merkittävä osa Hastingsin sankareista halusi kiihkeästi korkean kunniamerkin, Britanniassa ja Kansainyhteisössä siis Victoria Crossin. Monet saivat tavallisen ristin.

20 kommenttia:

  1. Älä sitten kerro, ketkä Mannerheim-ristin ritareista kärsivät lentopelosta. Mielestäni se ei ole isokaan häpeä, koska lukuisat siitä kärsivät tänäkin päivänä. Jemmaa tietosi johonkin hyvään kätköön, jotta vaikkapa 500 vuoden päästä tiedot löytyvät. Vai oletko sitä mieltä, että tämmöisen tiedon täytyy ikuisiksi ajoiksi kadota?

    (Ärsyyntynyt kommenttini juontaa tuoreeseen uutiseen, että kaikki ihmisen yksityisyyteen liittyvä viranomaista koskeva tieto salataan kategorisesti. Lapsi murhataan (epäily siis), mutta siihen ehkä liittyvä viranomaismenettely on salaista asianomistajille, yleisöstä puhumattakaan.)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täytyy taas selittää. Etenkin lentopelko ja yleisemmin kuoleman pelko ovat mielestäni ihmisen ominaisuuksia, joissa ei ole mitään häpeämistä.

      Kun kuitenkin perinteellinen liturgia kuvaa urhoja, joka "pelkoa tunne hän ei" (kohtaa pyssyn suun sekä hirsipuun uyhtä tyynenä ainiaan), ei ole minun asiani paljastella nimiä.

      Arkijärki - "roti" - on eriasia kuin tietojen julistaminen salassapidettäviksi.

      Poista
    2. Onkohan blogistilla noita nimiä tiedossaankaan ja pitääkö väite lainkaan paikkaansa. Epäilen. Niin paljon potaskaa blogisti on, omien sanojensakin mukaan, meille syöttänyt. Blogisti haluaa tässäkin vain tärkeillä.

      Poista
  2. Mielenkiintoinen kysymys tuo maanpetturuus. Syyllistyikö esimerkiksi Bradley Manning siihen. Ja mitä häneltä siellä kopissa kysellään - esimerkiksi juuri tällä hetkellä? Ja ketkä silloin saavat kärsiä, kun hän "laulaa"? Miten arvoisa blogisti vastaavassa tilanteessa menettelisi? Vaaditaanko häneltä rohkeutta nyt - vai vaadittiinko sitä aiemmin enemmän? Oliko se milloin fyysisempää ja milloin jotakin muuta?

    Tässä suhteessa mielestäni jokainen on realisti - eikä kukaan ole realisti. Taide ei ole olevaisen täydellistä kieltämistä eikä myöskään täydellistä suostumista todellisuuteen? Vaan samanaikaisesti kumpaakin?

    Viha on tunne. Kaleerilaivan peräkannella sitä voi tarkastella monesta eri vinkkelistä. Omasta ja muiden. Siinä ohessa voi tietenkin merkitä muistiin tätä sivistynyttä keskustelua. Ja sellaista vastaan jolla on juhlittu menneisyys… mitä sellaista vastaan voi sanoa? Sekoittumaton viha vahvistaa - vai miten se meni… siis silloin kun siihen ei hämmennetä mukaan muita lepattavampia tunteita?

    Esimerkiksi: Vihaan aikaani, kirjoitti Saint-Exupéry. Minkälaisten syiden takia? Ovatko hyveet kohtuuttomia, ja paheet liian suuria? Ryssä on ryssä vaikka voissa paistais? Ja anteeksiantoa on turha tulla multa kyselemään? Haistakaa vain pitkä paska kaikki venäläiset?

    Oliko Hjalmar Mäe rohkea ihminen? Kun Wannseen konferenssin pöytäkirjoihin 20.1.1942 kirjoitettiin, että Viro oli "juutalaisista vapaa" ainoana maana Euroopassa, niin oliko se rohkea teko? Ja kun vaikkapa näitä juutalaisia siellä kopissa kuulusteltiin - ainakin joitakin olettaisin - niin mitä heidän olisi pitänyt vastata kuulustelijoilleen? Pettivätkö he kenties maansa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anonyymi kirjoitti: "Ja kun vaikkapa näitä juutalaisia siellä kopissa kuulusteltiin - ainakin joitakin olettaisin - niin mitä heidän olisi pitänyt vastata kuulustelijoilleen? Pettivätkö he kenties maansa?"

      Eihän juutalaisia Natsi-Saksassa yleensä kuulusteltu (tosin puhutkin "joistakin"), eikä mitään oikeudenkäyntiä pidetty, vaan heidät vaan tapettiin joko suoraa päätä tai sitten pakkotyöhän tai sen jälkeen.

      Tarkoittanet vastarintaliikkeen jäseniä, joilta haluttiin tietoja muista jäsenistä. Heidän kohdallaan "maanpetturuus" oli (natsisen mielestä) tapahtunut aiemmin, siis vastarintaan osallistumalla, kuulusteluissa oli kyse tovereiden pettämisestä, jota saatettiin kidutuksen lisäksi yrittää perhettä uhkaamalla. Mutta nuo nimetkin, jotka vaimoa ja lapsia uhkaamalla saatiin, saattoivat olla veljien, serkkujen, lankojen, ystävien.

      Toisaalta on tapauksia. jossa vastarintaliikkeen jäsen olisi voinut paeta ennen pidätystä, mutta ei tehnyt niin, koska pelkäsi, että pako kostetaan perheelle.

      Stauffenberg ja muut heinäkuun 20. päivän 1944 salaliiton jäsenet olivat selvillä siitä, että epäonnistumisesta ei seuraa vain oma kuolema vaan kosto perheelle. Vaimot yleensä pidätettiin ja lapset pantiin lastenkotiin.

      Tunnettua on, että Hans Scholl yritti ensimmäisessä tunnustuksessaan pelastaa sisarensa Sophien, mutta tämä ei ottanut tilaisuudesta vaarin vaan tunnusti, koska halusi jakaa veljensä kohtalo.

      Poista
    2. Kemppinen kirjoitti aikoinaan beevorin Toisen maailmansodan pohjalta, että NL olisi voinut tehdä maihinnousun Japanin kotisaarille.

      Minä en Beevorin kirjasta sellaista käsitystä saanut. Kun kerran Yhdysvallatkin varautui valtaviin tappioihin, niin ei kai se maihinnousu NL:ltakaan olisi noin vain käynyt.

      Mitä atomipommin käyttöön tulee, niin siinäkin päätöksessä vaikutus NL:oon oli sivujuttu. Pääasia oli säästää omia sotilaita. Demokratiassa heitä ei voi noin vain uhrata. Rasistinen viha japanilaisia kohtaan oli yleistä.

      Kun yleensä vain USA:ta on tässä assiassa kovisteltu, niin Beevor kiinnitti huomiota siihen, miten kovakalloinen Japanin johto oli, vaikka Saksa oli jo kukistunut ja raunioina. Yksi syy näyttää olleen, ettei Japani koskaan ollut antautunut.

      Poista
    3. Ja mikä on maanpetturuuden suhde ihmisyyden petturuuteen? Eikö merkittävän kaikkia koskevan totuuden salaaminen ole ihmisyyden pettämistä ja sen julkituominen, kuten Manningin tapauksessa, ihmisyyden puolustamista? Vai onko tietyn maan etujen ajaminen jotenkin moraalisesti arvokkaampaa kuin kaikkien yhteisen edun huomioiminen?

      Mielestäni on kummallista, että muuallakin kuin Yhdysvalloissa Manningin toimintaa pidetään moraalittomana. Ehkä se on merkki siitä, että emme ole nationalisteja vain oman maamme puolesta vaan yleisellä tasolla. Minkä tahansa maan etujen puolustaminen, tietoja salaamalla, valehtelemalla tai sotimalla, on eettisesti oikeutettua.

      Ehkä tämä yleisasenne selittää osaltaan nykytalouden ongelmia. Vapaa kaupankäynti on luonteeltaan yleismaailmallista eikä se periaatteessa voi toimia minkään maan eduksi, mutta silti sen "vapauteen" katsotaan itsestään selvästi kuuluvan sen, että kullakin maalla on ei vain käytännöllinen vaan myös moraalinen oikeus pitää omiensa puolta yhteisestä edusta piittaamatta.

      Poista
    4. "Kun kerran Yhdysvallatkin varautui valtaviin tappioihin, niin ei kai se maihinnousu NL:ltakaan olisi noin vain käynyt."

      Ero olikin siinä, että Stalinia nuo valtavat tappiot eivät olisi liikuttaneet pätkäkään.

      Poista
  3. "Merkittävä osa Hastingsin sankareista halusi kiihkeästi korkean kunniamerkin, Britanniassa ja Kansainyhteisössä siis Victoria Crossin. Monet saivat tavallisen ristin."

    "Sait kaiken mitä lupasin, kun sulle kättä pistin. Kotiisi pääsit-sittenkin. Ja siellä saat myös ristin."

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo on yksi niistä Jylhän syvän inhimillisistä runoista, joiden vuoksi "Kiirastuli" on niin kestävä teos. Toinen samanlainen on "Kohtaus metsässä".

      Poista
  4. Vähän yleistä asiaa tästä sinänsä mielenkiintoisesta blogista, johon itsekin kirjoitan silloin tällöin, kun se käsittelee jotain tulevaisuuden yhteiskunnalle tärkeää kysymystä.

    Mielestäni se olisi vielä parempi, jos se olisi keskustelevampi. Tarkoitan blogia, jossa osallistujat käsittelisivät edelleen sellaisia blogistin tai kommentaattoreiden esittämiä ajatuksia, joihin he voivat yhtyä ja joissa he näkisivät jotain kehitettävää. Nykyisellään tämä blogi muistuttaa – näin on ikävä todeta – turhan paljon peukutusmediaa; samaa mieltä, eri mieltä, turhanpäiväisistä asioista.

    On varmasti tärkeää käsitellä historiaa ja kirjallisuutta ja sieltä osoittaa niitä onnettomia olosuhteita, niiden keskellä kamppailevia, eri tavoin rohkeita ja pelkurimaisia ihmisiä ja niitä epätodennäköisiä sattumuksia, joiden seurauksena moni asia on tänään paremmin. Kuitenkin liika saattaa olla liikaa tässäkin asiassa. En ole havainnut, että ihmiset, jotka ovat kaiken lukeneet siitä, millaisille ristiriitaisille pyrkimyksille ja harhaisille ajatuksille entisajan yhteiskunnat rakentuivat ja miten ne ovat siitä kehittyneet, osaisivat muita paremmin soveltaa oppimaansa nykyisyyteen. Että he ilmentäisivät korkeaa moraalia ja osaisivat osoittaa niitä ristiriitaisia pyrkimyksiä ja harhaisia ajatuksia, joille nykyinen yhteiskuntamme rakentuu, puhumattakaan siitä, että heillä olisi jokin näkemys siitä, millaisista sattumuksista saatettaisiin tulevaisuudessa kirjoittaa käänteentekevinä edistysaskeleina.

    En yhtään tiedä, olisiko keskustelevampi blogi ollenkaan blogistin mieleen, sen enempää kuin sitäkään, olisiko blogin lukijoilla valmiutta tai halua tällaiseen. Jos näin kuitenkin on, seuraavassa pari vihjettä. Jokapäiväinen bloggaus ei kannusta huolella ajateltuihin kommentteihin. Jokin lyhyt tykkäys tai asianpoikanen on tällaisessa blogissa paikallaan ja sitten seuraavaa odottamaan. Kommenttien harvatahtinen julkaiseminen pari kertaa päivässä ei myöskään tue keskustelua. Näitä vuorovaikutusesteitä voisi huomattavasti vähentää se, että blogissa olisi näkyvillä lista viimeisimmistä kommenteista. Tällöin olisi mielekästä kommentoida joitain vanhempiakin kirjoituksia ja jatkaa keskustelua. Nythän kommentit katoavat parissa päivässä sivuille, joilta kukaan ei enää viitsi etsiä uusia kommentteja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyviä ja viisaita ajatuksia.

      Olen miettinyt keinoja. Sellaisia ei ole helppo keksiä. Ulkomaalaisia huippublogejakin katsellen pelkään, että keskustelu puuroutuu tai sykertyy kovin helpolla sivuasioihin.Tämä muuten ei koske vain blogeja, vaan keskustelua yleensä. Piirre on tuttu mm. seminaareista. Aika usein saa purra hammasta, kun arvattvasti juuri ne vaikenevat, joilla olisi painavaa sanottavaa - ja ne, joilla ei ole, ovat nopeita puhumaan.

      Tässä mielessä salainen menetelmäni on tavallaan juuri Sinunkin esittämäsi - palaan aiheisiin eli samoihin teemoihin jatkuvasti.

      Poista
    2. Attn: Matti H.
      Olen jo pitkään ollut pahoillani siitä, että ei tässä blogissa "kerkiä" syntymään keskustelua kommentoijien kesken. Olen ymmärtänyt, että kommentoijat ovat yleensä "minuakin vanhempia", joiden mielipiteitä kyllä lukisin mielellläni aiheesta kuin aiheesta. "Palaan aiheisiin, eli samoihin teemoihin jatkuvasti " sanoi Kemppinen... alkaessaan kaivaa hautaa mielenkiintoa verkkopäiväkirjaansa kohtaan .

      Poista
    3. Miten olisi kirjoitusten harventaminen? Esim. vain kerran viikossa. Luen blogia säännöllisesti, mutta toisinaan tuntuu, että asioita on liikaan.

      Voi olla ehkä vaikeaa blogistille, kun yritän arvuutella hänen päivittäistä ajankäyttöään...

      Poista
    4. Eiköhän tämä blogi ole niistä parhaista päistä keskustelevuudeltaan. Kommenttien nopeampi julkaisunopeus vain rohkaisisi "huitaisuihin".

      Blogien julkaisuvauhtikaan ei haittaa, koska aihevalinta on niin monipuolinen, että viisaalla lukijalla ei ole perusteltua kommentoitavaa kaikkeen.

      Poista
  5. Miksi Kemppinen otti noin noin äärimmäisen esimerkin?

    Usein motiivina oli silkka hyöty. Esim. keskitysleirin vartijaksi ei pakotettu, vaan se oli suht' helppo ja hyväpalkkainenkin työ. Ja toki siinä säilyi oma henki samaan aikaan, kun muut taistelivat rintamalla.

    NL:ssa moni teki ulkomaan matkoista ja erikoiskaupoaan pääsystä mitä vain.

    Yleinen motiivi oli myös pelko joutumisesta ryhmän ulkopuolelle. Sehän taisi olla ainoa "rangaistus", joka kieltäytyjää uhkasi silloin, kun juutalaisia vielä tapettiin käsimenetelmällä.

    Ennen kaikkea, eikö tuota moraalista rohkeutta olisi syytä koetella ensin vaikka siinä, puuttuuko kiusaamiseen tai ilmoittaako siitä. Tosin Tuula-Liina Varis huomautti aikoinaan Kotilieden kolumnissaan, että asiassa vallitsee suuri tekopyhyys. Onhan tärkeimpiä asioita, mitä lapset jo varhain oppivat: älä kantelele.

    VastaaPoista
  6. Niistä tehtiin laivueenkomentajia tms.

    Tässä on toinen niistä kahdesta:

    http://fi.wikipedia.org/wiki/Jorma_Karhunen

    VastaaPoista
  7. "Joukoissa on aina sotilaita, jotka luultavasti eivät osaa pelätä. He voivat saada suuria aikaan. Joukoissa on monia, joilla on voimaa tukahduttaa kauheakin pelko silloin kun on välttämättä toimittava."

    Varaisinkin sanan rohkeus tarkoittamaan vain näitä jälkimmäisiä. Ensiksi mainituista voisi käyttää nimeä pelottomuus/hullunrohkeus. Valtiolle molemmat voivat sodassa olla hyödyllisiä. Rauhan aikana ensiksi mainituista voi tuolla melkoisia häiriköitä.

    VastaaPoista
  8. Kemppinen: "...että erinäisissä tapauksissa poikkeuksellinen urhoollisuus taistelukentällä johtui poikkeuksellisesta tyhmyydestä."

    Runeberg: "Se luoti tiesi paikkansa, sit' eipä kieltää voi, enemmän tiesi se kuin me", näin kenraal' aprikoi, "ei kajonnut se heikkohon ja huonoon otsahan, parempahan se pyrki vain, jalohon rintahan."

    VastaaPoista