Sivun näyttöjä yhteensä

10. syyskuuta 2012

Luku



Tämä on tärkeä asia.

Lähtökohta on hämmästys ja epäusko lehtiuutisesta. Että muka viidennes EU:n alueella ei osaa lukea ja kirjoittaa tarpeeksi hyvin. Ei voi pitää paikkaansa.

Pitää paikkansa. Google-haulla “eu literacy” löytyy EU High Level Group of Experts On Literacy. Laaja selvitys ilmestyi perjantaina ja on ladattavissa verkosta. Kysymys ei ole nollatutkimuksesta. Selvitykset ovat peräisin Unescon ja eri maiden johtavien yliopistojen tutkimuksista, yhtenä niistä PISA.

Kuten jutun kuvasta näkyy, Suomi on sitten ykkönen, selvityksen mukaan koko maailmassa.

Järkyttävä tieto ei liity maahanmuuttajiin, eikä sitä voi muutenkaan selittää pois. Minulle oli hiukan uusi huomio, että lukeminen ja kirjoittaminen eivät ole asioita, jotka ihminen hallitsee tai ei hallitse. Välimuotoja on paljon. Kysymyksessä on liukuva asteikko. Ihminen voi pystyä lukemaan Hesarin pääkirjoituksia mutta kärsiä silti riittämättömästä lukutaidosta – nimittäin jos tuo lukeminen ottaa kovasti voimille. Asiantuntijaryhmä käyttää nimitystä ”struggling reader” – ponnisteleva lukija. Samalla se problematisoi käsitteen ”lukihäiriö”.

Ydin on ehkä tämä. Vain peruskoulun käyneitten työpaikat putoavat kymmenessä vuodessa puoleen nykyiseltä, vaatimattomalta taholta. Kaikissa töissä lukemisella, oikeastaan luetun ymmärtämisellä, on entistä suurempi merkitys jo työhönottovaiheessa. Enää ei pääse huoltomieheksi eikä siivoojaksi, ellei saa hetkessä selvää tekstiviestistä ”Pelastautumisharjoitus tänään klo 12. Erityisteema paniikinhallinta.”

Esimerkki on minun, mutta väite on siis se, että runsas viidennes yli 15-vuotiaista ja vajaa viidennes oppivelvollisuusikäisistä ei saa selvää tästä viestistä niin että osaisi arvioida sen ja toimia asianmukaisesti.

Esimerkki on paikallaan myös siksi, että puhe kirjoista ja sähköisestä viestinnästä ei ole kovin tärkeää. Ongelma on lukeminen ja kirjoittaminen – ja myös kuvia ja merkkejä luetaan. En tiedä, mutta voi olla, että jokin osa kuolemankolareista voi johtua siitä, sanovat poliisit, että edes ammattiautoilijoista kaikki eivät tiedä, miksi risteyksessä on kärkikolmio, eli mitä se tarkoittaa. Eivät tiedä. Piittaamattomat on eri asia.

Tässä mielessä tekstiviestit, Twitter ja Facebook saattavat olla suuria siunauksia. Asiantuntijaryhmä arvelee, että näissä välineissä nopealla ja sujuvalla ilmaisulla on erittäin huomattava merkitys. Lisäksi nämä välineet tavoittavat ne henkilöt (pojat), jotka ovat oppineet kaihtamaan kirjoja ja lehtiä.

Mutta: ydin on kaunokirjallisuus. Se on vaikeaa. Sitä edistetään pitämällä kirjoja näkyvillä etenkin kodeissa ja kouluissa. Väite kaunokirjallisuuden – käytännössä useimmiten satujen ja jännityslukemistojen perustavasta tärkeydestä on yksinkertainen perustella. Jos kanssakäyminen ihmisten kanssa ajan ja paikan yli eli ”viestintä” on tavattoman tärkeää, kirjallisuuden suhde yksinkertaiseen lauseeseen on sama kuin Beatlesin tai Berliinin filharmoonikkojen parhaan esityksen suhde siihen, mitä minä hyräilen ja mörisen suihkussa.

Voitte sanoa, että ette tarvitse Beatleseja, koska naapurin poikien kellaribändi riittää. Onneksi olkoon – mutta tason eli rikkauden eroa on kai turha valehdella olemattomaksi?

Jatkan huomenna paperin listaamista alan yleisimmistä väärinkäsityksistä ja vastauksista niihin.

Sitä ennen esitän kysymyksen. Mielenterveyden ja mielentasapainon paha järkkyminen on (EU:n alueella) pahenevista ongelmista pahimpia. Entä jos nämä asiat liittyvät yhteen? Puutteellisesti yhteyden saava ihminen on vaarassa jäädä yksin eli syrjäytyä, ja seuraus sellaisesta on vähintäänkin vakava masennus. Ja lukeminen puolestaan on vanhimpia tutkimuksen ja kokemuksen mukaan toimivia itseterapian muotoja.

34 kommenttia:

  1. Kyllä kirjoittaminen vasta terapeuttista onkin.

    VastaaPoista
  2. Beatlesit, John Lennon, ovat olleet minulle tärkeitä, ovat sitä vieläkin. Kuulun ehkä myöhännäisheränneisiin, 70-luvulla sitä ei kavereille kehdannut kertoa.

    Etenemistä on hieman tapahtunut, olen ymmärtänyt että se kellaribändi saattaa olla paljon parempi.


    Jerry Cottoneita olen lukenut pinottuna ainakin kaksi metriä, nykyään en saattaisi.

    Suomalainen nykykirjallisuus on hienoa, onkohan mitään lakiteknisiä mahdollisuuksia, että kirjallisuutta opiskelleilta estettäisiin romaanien kirjoittaminen kokonaan?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Miksi en saisi mielestäsi kirjoittaa romaania? Ihmiset ylipäätään tuntuvat pitävän minua aika hyvänä kirjoittajana, ja esim. (lasten)näytelmiä olen kirjoittanut useita. Kirjoittaja olin jo paljon ennen kuin hakeuduin opiskelemaan kirjallisuutta. Miksi olisin tässä suhteessa toisen luokan kansalainen. Tuntuu aika kurjalta moinen...

      Laista seuraisi myös, että yksikään äidinkieltä ja kirjallisuutta opettava ei saisi kirjoittaa romaania. Mahtaisiko olla moraalisesti ihan oikein, että laki pakottaisi jonkin ihmisryhmän valitsemaan luovan kutsumuksensa ja mahdollisen ammattikutsumuksen välillä? Entä se, että ammatinvalinta sulkisi sinut lopullisesti jonkin luovan työn piiristä loppuiäksesi?

      Poista
    2. Myönnän luvan kolmelle romaanille, kahdelle jos ovat kovin paksuja.

      Poista
    3. Tuollaisissa kommenteissa on vähän se ongelma, että ihmiset saavat niistä vahvistusta uskolleen siihen, että tietyt ihmisryhmät ovat tietynlaisia, tekevät asioita tietyllä tavalla (niin kuin kaikki kirjallisuutta opiskelevat edes opiskelisivat samaa kirjallisuutta samoista lähtökohdista, saati kirjoittaisivat lainkaan).

      Lisäksi yleensä siinä, että sanoo jotain, on se vaara, että joku uskoo; ihmiset kuvittelevat jo nyt sen paremmin asiaa tarkistamatta, että suomalainen kirjallisuus on jotenkin "ulkomaista" tylsempää, tekotaiteellisempaa, taimitäikinä.

      Sellaisille pitäisi lyödä käteen (erään kirjallisuutta opiskelleen kotimaisen tekijän teos) "Mynämäen motellin munamällit".

      Poista
  3. K:"nimittäin jos tuo lukeminen ottaa kovasti voimille"

    Se raportti on näin itsensä irvikuva. Se on ¤%&%&%@£ hyvin hankalasti luettavan leveä. Pitäisi printata. Ei pysty kun ei ole printteriä.
    Jäi lukemati.

    MrrKAT

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla on tapana tallentaa tällaiset verkkotiedostot suoraan Acrobatiin, jossa View-valikosta pääsee suoraan näillekin silmille riittävään 100 %:n kuvaan niin että sivunvaihto sujuu näppäyksellä.

      Minulla on puhelimessa aika paljon lakitekstejä, jotka rivittyvät nöyrästi myös vaaka- ja pystynäytössä.

      Poista
    2. Muuten, luen tätä nyt iPhonella käyttäen syystä kehuttua Flipboard-ohjelmaa. Sen ainoita puutteita on, ettei landscape-näkymää ole.

      Poista
  4. Suomi pärjää hyvin pitkälti siksi, että toiskielisiä eli mamuja on niin vähän. Tai siis suomalaiset tytöt pärjäävät. Tyttöjen ja poikien ero lukemisessa on Suomessa PISAn mukaan tutkimukseen osallistuneista maista suurin. Jotkut poliitikot kuten Halonen ovat ylistäneet suomalaista koulua poikkeuksellisen tasa-arvoiseksi Ja onhan feministisellä mittaustavalla.

    VastaaPoista

  5. Storyvillen jazzkellarissa, josta ja terassistaan suurkiitos omistajaperheelle, ilmoitetaan illan esiintyjästä että tänä iltana, to nite se ja se. Siis kouluenglannilla to night. Light ja lite ovat toisia yhtenään tavattavia samaääntämyksellisiä. Ja merkeistä ovat for prepositio ja four=neljä. Äsken näin Suomesta jonkin nuorisokokoontumisen oliko että meille pyöräteitä , vaatimuksessa että meille "for us" ilmoitetun 4 us. Tunnettu sanakrimpsu johon liittyvää värssyä en muista, tulee samakuulosteisista rite write wright right.

    Se värssy oli kulttuurihistoriassa joka selviti Madridin, Pariisin tai Helsingin-Saarimaan pakkoyhtenäistettyä kasarmiääntelyä. Aihetta enempäänkin, en sano muuta kuin että Pisa kärkipaikat ansaitaan nuorella kirjakielllä (vanhimmista murteista) ja ankarimmin puunatulla. Muille ja kiinalaisille on luku- ja kirjoitustaito isomman pinninnän takana. (Fyrkasta ei tarvihe sanoa tällä kertaa mitään. Sitä ei ole koska on tämä pisakepitys -kutka syrjään ja loput surkut väärään).
    Jukka Sjöstedt

    VastaaPoista
  6. Olen miettinyt, että johtuisikohan suomalaisten menestys kielestämme? Suomea on helppo oppia lukemaan ja kirjoittamaan. Yritä nyt, piru vie, oppia kirjoittamaan ranskaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen samaa mieltä, ranskasta en tiedä, mutta italian kanssa olen painiskellut. Lukeminen sujuu kyllä, kunhan hieman arvailee.Mutta mutta kirjoittaminen on hakusessa kun en löydä täkäläistä logiikkaa joka suomen kielessä on hyvin yksinkertainen. Täällä jos pistät painon väärään tavuun olet hukassa. Nää ei vaan ymmärrä tai eivät halua

      Poista
    2. Kokemukseni mukaan merkittävä osa australialaisista kirjoittaa monet perustavaa laatua olevat sanat väärin, tai käyttää väärää sanaa eikä edes ymmärrä virhettään. Your/you're, brought/bought, they're/their/there etc. Hurskas kuvitelmani on, että suomalaisessa koulussa nämä(kin) opetetaan paremmin. Ihan yliopiston käyneillä ausseilla tahtoo myös sanavarasto olla joskus rajoittunut. Mutta on suomen kieli kyllä siinä mielessä helpompi, että juurikin tuonlaisia virheitä ei oikein voi syntyä, kun sanat sanotaan ja kirjoitetaan samalla tavalla.

      Poista
  7. Nykyään myös akateemisella tasolla pitää ponnistella, koska ylioppilaiden sanavarasto ja sanojen käyttö on hakusessa.

    VastaaPoista
  8. Sitten on vielä se lukemisen toinen puoli, ymmärtäminen. Yllättävän moni osaa lukea sanat, muttei ilmeisesti kuitenkaan kykene ymmärtämään niillä välitettyä kokonaisuutta vaan hakee merkityksen jostain kirjoituksesta välittyvän kontekstin ulkopuolelta. Näitä henkilöitä on esimerkiksi eräs nykyinen valtakunnansyyttäjä..

    VastaaPoista
  9. "Beatlesin tai Berliinin filharmoonikkojen parhaan esityksen suhde siihen ... "

    niitä vanhoja paskoja - sitä maailmaa ei enää ole kuin vanhojen hourujen omissa mielenmaisemissa.
    Otetaan vielä joku mv-filmi Psyko, Vertico, kich! kitsiä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vertigo on hienoimpia värielokuvia, kauniisti restauroitu.

      Poista
  10. Eikös Hesarin pääkirjoitusten lukeminen vaadi aina ponnistelua?

    Vakavasti puhuen kaunokirjallisuuden suosimisessa tai karttelussa on kyse tarinasta ja kertomisen taidosta. Harva lukee kaunokirjallisia teoksia sanataiteen takia (sellaisiakin on, myönnän, minullakin on yöpöydälläni Alastalon salissa), vaan tarinan takia.

    Tarina ei ole sama kuin juoni.

    Veto tarinaan yltää läpi ihmissuvun historian. Kilpailu on nykyään vain niin kovaa, ettei kaunokirjallisuudessa tahdo menestyä kuin yksinkertaisen juonelliset tarinat, rikos- ja fantasiaromaanit. Suurten kertomusten, jotka ravisuttavat koko kansakuntaa, väitetään olevan nykyaikana mahdottomia. En ihan kyllä usko siihen. Ainakin tarvetta olisi, näkeehän sen Sofi Oksasenkin suosiosta.

    VastaaPoista
  11. Asia tuolla taulukkopuolella ei ole aivan yksinkertainen, sillä lukemisen taso on Suomessa laskenut. Vuonna 2000 se oli 7,0%, vuonna 2003 se oli 5,7%, vuonna 2006 se oli 4,8% ja vuonna 2009 se oli 8,1%, siis tekstiä ymmärtämättömien lukumaara.

    Mikä on syynä meidän huononevaan sijoitukseemme? Sitä voivat minua tietävemmät pontia.

    Lähde: http://europa.eu/rapid/pressReleasesAction.do?reference=IP/12/940&format=HTML&aged=0&language=FI&guiLanguage=en

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huononevaan sijoitukseen? Onko sijoitus ollut jonakin vuonna muu kuin ykkönen?

      vuorela, tampere

      Poista
  12. "Sitä ennen esitän kysymyksen. Mielenterveyden ja mielentasapainon paha järkkyminen on (EU:n alueella) pahenevista ongelmista pahimpia. Entä jos nämä asiat liittyvät yhteen?"

    Niinpä. Siinähän on sitä miettimistä sitte enneku koko EU-ruljannssi kaatuu EMUineen ja tasavaltojen hallituksineen ja niiden tukemine pankkeineen kaikkineen.

    Happy hour. Amen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itse uskon mielenterveyden huonontumisen liittyvän siihen, että suositaan ja otetaan itsestääselvyytenä yhteiskunnallisia käytänteitä, jotka eivät tue ihmissuhteiden ja yhteisöjen rakentumista. Yhteiskunta voi pakottaa vastineeksi rahallisesta selviämisestä ihmistä erottautumaan ystävistään ja jopa puolisostaan. Erityisesti Suomessa ydinperhe on hyvin itseensä vetäytynyt yksikkö ja kaikki muut olemisen tavat verrattuna siihen jotenkin väliaikaisiksi katsottuja. Kun yhteiskunnassa selviäminen vaatii koko ajan enemmän ponnisteluja, vaikeutuu se, etä ihmiset jaksaisivat ylläpitää tällaisia yksilölle tarpeellisia, ei-tuettuja yhteisöjä.

      Ihmisten yhdessäolon luonnolliset tilat ja muodot (toukkien etsiminen yhdessä rakkaiden ihmisten kanssa ja suolakiteiden syöminen naapurin turkista) ovar luhistuneet, eikä nykyinen (eurooppalainen) kulttuuuri vastaa tätä tarpeeseen.

      Tietenkin yksin jääminen vaikeuttaa myös uuden omaksusmista ja oppimista.

      Poista
    2. Hyvä kommentti minusta tämä Cocoonen-kommentti.

      Itse blogiin kommentoisin, että kyllä varmasti on aika suuri musikaalisuusero siinä, joka osaa täydentää mielessään Kemppisen suihkumörinät itseään kiehtovaksi säveltaiteelliseksi kokonaisuudeksi verrattuna sellaiseen, joka tarvitsee tähän toistuvasti jotain Beatlesin ja Bachin tyyppisiä halpoja stimulantteja.

      Tämä edellinen liittyy tuohon Cocoonen-kommenttiin siten, että jos ihmisen oma elämä typistyy sävellysteknisesti esimerkiksi yhteiskunnallisista syistä, yhä useampi joutuu turvautumaan musiikkiin ja kirjallisuuteen sen sijaan, että olisi sitä itse. Samalla se, että tämmöinen harrastaminen ei yksinkertaisesti puhuttele osaa väestä ollenkaan, alkaakin pian muodostua ongelmaksi.

      Tässä mielessä voisin heittää Wahlroosin "yhteinen muuttuja" -kortin, mutta todellisuuskosketuksella kohennettuna: lukutaidon ja mielenterveyden heikkeneminen liittyy kyllä, mutta vain yhteisen muuttujan kautta, joka on tuloerojen kasvu. [Toim. huom.: pieni provokaatio; kyseessä on tietoinen inversio Wahlroosin älyttömästä heitosta kansanterveyskeskustelun yhteydessä.]

      Tai jos tuo termi vituttaa, niin sanotaan sitten tulojen merkityksen kasvu ja itsestäänselvyyden väheneminen, tai käyttäkää ihan mitä yksikköä haluatte. Kumminkin just se, että joutuu elämässä koko ajan arytmisiin ja epävireisesti omassa sielussa soiviin paikkoihin ja lokeroihin, joissa vielä toimittaa yksinäistä pakerrusta, jossa taas ei ole henkisesti mitään jaettavaa. Jokin kelmeä voima tunkee lävitsemme epäinhimillisen tasaisella paineella.

      Poista
  13. "edes ammattiautoilijoista kaikki eivät tiedä, miksi risteyksessä on kärkikolmio, eli mitä se tarkoittaa."

    Eikö ajokorttitutkintoon nykyään enää kuulu teoriaosa? Ei siitä lukutaidoton olisi selvinnyt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suomen teillä ajaa ammattiautoilijoita, jotka eivät koskaan ole ajaneet ajokorttia, koska sitä ei ole heidän uransa alussa heidän kotimaassaan vielä vaadittu.

      Kotoperäisten kuljettajien merkinlukutaidosta en tiedä. Lukihäiriöisille on varmasti olemassa erityisjärjestelyjä, mitä tulee ajokorttiin, ja kotiopetuksessa saattaisi päästä helpommalla, mutta kyllä tuon yllämainitun asian uskoisi tulevan selväksi. Ellei hahmota, miten päin merkki on, tai hahmottaa vaikeasti kuvioita, asia on taas toinen. (Itse "luen" asioiden "suuntia" joskus väärin suunnassa vasen-oikea tai tuleva-mennyt. En tiedä onko ylös-alas-virhe miten yleinen.)

      Poista
  14. Järkyttäviä tietoja. Kuten kielen oppiminen edellyttää alussa sanojen ja kielioppisääntöjen muistiinpainamista, hyvän "toiminnallisen lukutaidon" saavuttaminen edellyttää paljoa lukemista, mieluiten kaunokirjallisuuden. Jos tämä työllä saatava taito katoaa laajasti keskuudestamme olemme matkalla "apinoiden valtakuntaan".

    VastaaPoista
  15. Itse lähipiiriläisenä voin todeta, että JK on oikeassa. Lukihäiriöisen, aivovammaisen nuoren aikuisen (miehen) lukutaito mureni murenemistaan, oli jo tilanne,jossa tekstiviesteihin sai vastaukseksi puhelinsoiton, vastausta hän ei tekstarina enää pystynyt/jaksanut tehdä.

    KELA ja sote kieltäytyivät tietokoneen hankinnasta, koska pitivät vammatasoa "liian lievänä", omaisten hätä lukutaidon katoamisesta ei herättänyt viranomaisia. Omaiset murehtivat, miten olisi sujunut kaupassakäynti tai pankkiasiointi jonkun ajan kuluttua? Mukana olisi pitänyt olla aina joku omainen tai hoitaja. Onneksi nuorelle saatiin järjestymään nettiyhteys ja käytetty tietokone. Uteliaisuus pakotti kirjoittamaan hakusanoja, etsimään tietoa ja viihdettä netistä. Tuloksena kirjoitus- ja lukutaidon huima parantuminen jo parin kuukauden sisällä. Nyt kännykkätekstarit ovat taas arkipäivää.

    Olen myös sitä mieltä, että Suomessa käytetty tv-ohjelmien tekstitys vaikuttaa suuresti suomalaisten lasten lukutaitoon. Lukunopeuden on pakko olla aika suuri, että tekstityksiä pysyy lukemaan. Muualla Euroopassahan harrastetaan ohjelmien ja elokuvien dubbausta esitysmaan kielelle, mikä minusta murentaa esiintyjän työn, kyllä ääni ja ilmeet täydentävät toisiaan.

    Koska EU on niin kova määräämään kaikesta, voisi se myös kehittää eurooppalaisten lukutaitoa määräämällä tietyn osan tv-ohjelmista tekstitettäväksi, eikö totta?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ajattelija on osin oikeassa, osin väärässä. Tekstitys merkitsee aikamoista luku-urakkaa. Keskiverto nuori lukee TV-ruudulta vuodessa saman verran sanoja kuin on kahdessakkymmenessä kirjassa. Ikävä kyllä se ei lisää lukemisen sujuvuutta. 25 vuodessa on lukiolaisten lukunopeudet taantuneet reilun viidenneksen ja vielä siten, että tosi hitaiden määrät ovat moninkeraistuneet. Hitaita (alle 120 sanaa/min) lukijoita oli 80-luvulla 4 prenttia sekä tytöistä että pojista, nyt työistä 12 ja pojista 20 prosenttia.

      EU:n tosiaan pitäisi ottaa mallia Virosta, missä laki määrää muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta tekstitykset TV-ohjelmiin. Nyt EU-kansalaisista vain kymmenys päsee nauttimaan tekstityksestä.

      Mitä tulee lielen rakenteesaa, niin suomi on ihanteellinen äänne/kirjain vastaavuudessa. Sen minkä lukemisensa opetteleva suomalainen koululainen oppii puolessa vuodessa, niin englaintilaiselta menee kaksi ja puoli vuotta.

      Kalevi Kantele

      Poista
    2. Jos asiasta tulisi EU-säätelyä, olisi suuri riski, että juuri dubbaus lobattaisiin pakolliseksi; ja suuret jäsenmaat löytäisivät tässä helposti toisensa. On hyvin vaarallista antaa niille tilaisuus taas rikkiviisastella meidät ahdinkoon.

      Poista
  16. Kemmpinen kirjoitti näin sanoen: "Asiantuntijaryhmä käyttää nimitystä 'struggling reader' – ponnisteleva lukija. Samalla se problematisoi käsitteen 'lukihäiriö'."


    Olen itse vähintäänkin lievästi lukihäiriöinen, ja nimenomaan struggling reader, lukeminen aiheuttaa viidessä minuutissa armottoman väsymystilan. Tämä pätee myös hienon ja inspiroivan tekstin äärellä. Tylsä teksti on pahin, vaikeatajuinen filosofia on vähän helpompi, mutta siinä taas tullaan eri tavalla ymmärryksen rajoihin. Sellaisen tekstin kohdalla, esim. aikoinani suuresti rakastamani Paul Tillichin teologiaa lukiessani, ajatukseni saattoi pompata tekstistä irti niin, että aloin jo muotoilla mielelläni lauseita, joita itse kirjoittaisin koskien lukemaani aineistoa. Lukeminen tyssäsi. Oli kiire kirjoittaa muistiinpanoja ja runoilla ihan omia.

    Kärsin tästä paljon ja siksi olen asiaa myös pohtinut. Muuan ongelma on kyvyttömyys keskittyä eli olla kontaktissa asian kanssa. Tekstin äärellä käyttäydyn kuin kaikki ne kusipäät, jotka kutsuilla kätellessään yhtä tuijottavat jo seuraavaa päin naamataulua. Lukihäiriö samoin kuin ns. huono matikkapää, joka minulla on muuten erityisen huono, ovat ehkä keskittymiskyvyn puutteita. Liikaa ärsykkeitä ympärillä, liian vilkas mielikuvitus.

    Tähän liittyy myös muuan laaja ongelma: Opinnäyte (tohtorinteesi, sanokaamme) ei tule valmiiksi, koska tällainen henkilö haalii itselleen liian suuren tutkimusaineiston, hän kuvittelee tekevänsä maailmoja syleilevää synteesiä kaikesta. Siksi, että ajatus laukkaa, ja päässä on välähdyksiä, miten erilaiset asiat kytkeytyvät toisiinsa. Ei siinä mitään valmista tule.

    Ydinongelma on kontaktikyvyn puute. Siihen puolestaan sisältyy rajattomuus, loogisesti. Vähän sitä, vähän tuota, rajattomasti vähän kaikkea. Se ei ole tyhmyyttä, se ei ole heikkolahjaisuutta, tällainen henkilö on itse asiassa täysin normaaliälyinen ja hengenlahjoiltaan monesti jopa tietosanakirjamainen (itse en sentään, mutta tunnen sellaisia),kaiken lisäksi analyyttinen, tarkka ja argumentaatiotaitoinenkin. Tämä on tosi haitallinen juttu, koska itselläni olisi tutkijoille ja kaikille älyköille vertoja vetävä muistikapasiteetti. Mutta valikoin vain, mikä kiinnostaa. Niinpä osasin 10 vuotta sitten luetella tarkkalleen esimerkiksi paikannimet ja päivämäärät, jolloin Dylan eri vuosina kiertueillaan esiintyi. Kuten että 10.1.1974 Dylan esitti kappaleen As I Went out One Morning, ja se on ainoa esitys tästä kappaleesta. Onneksi en enää muista paikkakuntaa!

    Rajattomuudesta seuraa kuitenkin kyky sulautua, eli kyky mennä toisen housuihin, kyky eläytyä, ja tällöin voi olla, että henkilö, joka on huono lukemaan ("struggling reader"), voi olla ihan kelpo kirjoittaja. Itse olen vain rajaton: kirjoitan ylipitkästi.

    VastaaPoista
  17. Olettaisin, että suomalaisten hyvä lukutaito on laskusuunnassa. Vielä kymmen - viistoista vuotta (tai jotain) sitten useimmat (varhais)nuorison piirretyt olivat tekstitettyjä. Nyt samat piirretyt ovat suomessakin dubattuja, eli nuorilla ei ole sellaista motivaatiota nopeaan lukemiseen kuin ennen.

    Tosin netti edellyttää jotain, mutta Youtubessa, kuten monessa muussakin paikassa, linkit ovat kuvallisia, eikä lukutaidon tarvitse olla täsmällistä tai nopeaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lukutaidon lisäksi dubbaus tappaa myös dubatun piirretyn.

      Poista


  18. Eläköön uuttaluova lukutaito!Se on korkein lukemisen muoto!

    VastaaPoista

  19. Tekstiviestit olivat tuhota kirjoitustaidon,
    mielikuvituksesta puhumattakaan.
    Älypuhelimet pelastivat enemmän kuin uskottekaan.
    Vai mitä sanotte vaihtoehdosta (nimetön laitevalmistaja)
    A)
    him.kl.7 viim, paa.k.lista. pertti?
    kontra droid
    B)
    rakas isukkisi saapuu hetimiten juuri
    niiden ostosten kanssa mitä haluat.
    onko ystävämme X ilmoitellut mitään..

    sikahyvä tatsi luurissa.
    tarkoittaa: loistavat kirjoitusominaisuudet android/samsung:ssa.

    VastaaPoista