Sivun näyttöjä yhteensä

3. syyskuuta 2012

Cousins



Siitä huolimatta, että Yle itse ja Hesari hehkuttivat, Mark Cousinsin ”Elokuvan tarina” oli jo ensimmäisessä osassaan Tapaus. Digiboksi vinkuu tulevina sunnuntai-iltoinakin – vaikkei se oikeastaan olisi tarpeen.

Tämä on ensimmäinen näkemäni elokuva elokuvan historiasta. Elokuvan määritelmään jotenkin kuuluu, että se on kerran nähtynä selvä. Olen katsonut monia elokuvia pelkästä nautinnonhalusta kymmenen, jopa kymmeniä kertoja. Silti periaatteessa olen sitä mieltä, ettei esimerkiksi Bergmanin ”Mansikkapaikkaa” pidä ruveta katsomaan tuosta vain. Sen voi katsoa jälleen kerran vasta kun ei pysty millään olemaan katsomatta.

Ero kirjoihin on suuri. Viimeksi toissa päivänä luin Camus’n ”Ruttoa” katsoakseni, miten paljossa se todella on samanlainen kuin Sofi Oksasen uusi, ja kenties esikuva. En ole koskaan pitänyt ”Rutosta” siten kuin ”Putoamisesta” ja useista Camus’n esseistä. Tiedän että tekstin ikävältä tuntuva rouheisuus (granulaarisuus) on aivan erinomainen kirjallinen keino hiipivän ruton eli fasismin tulon kuvaukseen. Silti kirjaan (e-kirjaan) tarttuminen vaatii hiukan ponnistusta ja siksi kirja on joka kerta niin palkitseva, luki sitä viisi minuuttia, viisi tuntia tai kokonaan.

Elokuvan palasen katsominen jättää saman tunteen kuin retki ruokakomeron sokuriskoolille varkaisiin tässä taannoin, 60 vuotta sitten. Äiti olisi sanomut että hyite.

Scorsesen ”persoonallinen matka amerikkalaiseen elokuvaan” (1995) on niin vaikuttava tekijän intohimoisuuden takia. Hän on vähän villi mies eikä tahdo pysyä nahoissaan.

Cousins on tutkija ja lienee tahallaan korostanut irlantilaista aksenttiaan ja tehostanut melkein tympeän toteavaa puhetapaansa. Vaikutus on kahta suurempi. Siinä on mies, joka ei hehkuta, mutta hänen ajatuksensa ja hänen näyttämänsä kuvat hehkuvat.

Ihastelin sitäkin, että ensimmäisessä osassa oli niin kärsivällisesti opetettu ja esitetty vanhimman elokuvan esimerkein elokuvan kieliopin kehittymistä. Katsojan on vaikea olla hämmentymättä ainakaan Griffithin ja deMillen suurtöistä. Elokuva säteilee keinoiltaan oleellisesti valmiina noin vuonna 1920.

Olen hyvilläni myös Griffithin ja de Millen sekä tietenkin Edisonin kielteisten puolten korostamisesta. Etenkin Edison oli rahanahneudessaan melkein idiootti ja kaikkiaankin niin ikävä ihminen, että legendojen kirjoittajilla on ollut täysi työ naamioida hänestä ihailun kohde. Tietysti olin omista syistäni hyvilläni, että Cousins otti esiin tuon patentti- ja tekijänoikeusnäkökohdan, jota monet tutkijatkaan eivät edes tiedä. Los Angeles valikoitui elokuvakaupungiksi, koska siellä oli niin huono poliisi eikä haasteita voinut käytännössä antaa tiedoksi. Tai viranomaiset ainakin varoittivat sopivia lahjusrahoja saatuaan ikävyyksistä niin että elokuvan pioneerit osasivat lähteä Meksikon puolelle Tijuanaan lomailemaan paikallisissa bordelleissa tequilapullojen parissa, kunnes viranomaisten tarmonpuuska oli mennyt ohi. (Los Angeles oli myös rikkurityövoiman luvattu kaupunki, mikä on tärkeä näkökohta jatkuvasti kirvesmiehiä, sähkömiehiä ja kaikenlaisia duunareita kaipaavalle teollisuudella – verrattuna San Franciscoon, jossa rahavalta murskasi etenkin satamamiesten ymmärrettävät toiveet ja elämän.)

Amerikkalainen elokuva oli johonkin määrään kieltolain ja gangsterismin aikaansaannos. Mutta Cousins painottaa eurooppalaista elokuvaa ja antaa varmaan arvoa Neuvostoliiton ja 1930-luvun Saksan elokuvalle. Eräässä yhteydessä (Daily Telegraph) hän on listannut Leni Riefenstahlin (1902-2003) ”Tahdon voiton” elokuvaksi, joka todella muutti maailmaa. Ja näin se on. Tuo elokuva ja saman tekijän Olympia-filmit (Kansojen juhla; Kauneuden juhla, 1938), Ja hän painotti skandinavista elokuvaa! Salaa lukemani perusteella tiedän, että aika hyvin unohdettu Carl Th. Dreyer saa jatkossa tilaa. Kello tikittää, katseet suuntautuvat alas. Tilinteon hetki lähestyy. Ibsen ja Strindberg pyörivät haudoissaan.

Nyt nähtyyn lisäisin kaksi asiaa. Mykkäfilmi oli paljon suurempi keksintö kuin äänielokuva. New Yorkin vaikutusalueella oli 1900-luvun ensimmäisellä vuosikymmenellä 10 miljoonaa ihmistä, jotka eivät ymmärtäneet englantia, vaan puhuivat noin 200 eri kieltä ja murretta. Elokuvataiteen ja –teollisuuden suuri neronleimaus oli hinnoitella tämän aidosti kaikkia ihmisiä kieleen katsomatta koskettavan taiteen pääsyliput taitavasti hiukan alle olutkolpakon hinnan. Näkin alkoi kehitys, joka veti kokonaiset perheet yhdessä iltapäivän viettoon tai tarjosi vanhemmille kunniallisen keinon päästä hetkeksi rauhaan lapsikatraastaan. Siinä sivussa he oppivat ymmärtämään ihmisyyden kieltä.


20 kommenttia:

  1. Tuo Sofin kehuminen blogistin toimesta alkaa kyllä jo hiukka ällöttää, no, syynhän me toki tiedämme eräästä aiemmasta blogeista, jossa kerrottiin, miten blogisti tapasi kirjailijan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hönö on "aina valmiina" puolustamaan isukkia!

      Poista


  2. Lapsenuskostani lohkesi taas palanen kun Teemu Keskisarja julisti Raatteen Tiellä esiintyneen tammikuussa -40 muutakin kuin poikittaista liikennettä. Idästähän piti tulla motoroituja venäläisiä ja pohjois-etelä suunnista törmätä tielle suomalaisia hiihtomiehiä. Liikenne ruuhkautui, kuolemantapauksia sattui. Keskisarja pudotteli tyynen rauhallisesti eilisillan Uutissa 20.30 että Suomussalmen paikalliset korpiasukkaat painelivat auringon aamukajoa kohti ja että uskonnollisen hurmosjohtajansa innoittamina ottivat puna-armeijan vastaan armahtajana nälästä ja raatamisesta. Menikö tässä talvisodan ihme kysyi reportteri. Ja mitä vastasi Teemu Keskisarja: mieluummin otan Talvisodan kuin jääkiekon ! Sekin oli kuin vapahtajan suusta, mielestäni.

    Keskisarjan suurtöistä,syvistä,relevanteista,sokeudesta pelastavista, sain ensin käsiini Afäärifennomaanit v.-06 ja sitten tämän GA Serlachius henkilö- ja erämaatehtaan pystyttäjän voimatyön kuvauksen. Ja sen mikä Suomi ja Eurooppa ympärillä reutosi, eikä vain siroillut sitä pikkurilliä ja virkastatusten serkkukronikkaa. Kumman laaja-alaisestakin Keskisarjan talentista, en muita vetoja ole lukenut, enkä tiedä ehdinkö Raatteenkaan tielle. Siellä minua on kuitenkin huiputettu ja huputettu läpi elämäni. Kuhmoonkin oli joskus pantu maksua vastaan Talvisodan Museo. Näytillä ruostunut kypärä, suksipari ja likaista lakanakangasta. Taisin osua avausvuoteen. Lienee jo muutakin kuin silkaa puijausta.

    Elokuvan ja taiteen vastaanotto on iso asia. Ja elämää tärkeämpi asia. Kyllähän taide näyttää maailman aisteille ja järjelle ja myötäelämisen tajulle. Pitää herkkänä todellisuuden vivahteille, tuskaisina ja riehaannuttavina rinnan potentiaaleille. Saahan ne viinapullostakin, kuten huikkaa "köyhän miehen oopperaksi" joku mainioista älyköistämme luonnehtikin. Mutta mutta.

    Vaan näepä elokuvasta laajemmin ja useampi ulottuvuuksin. Tänään tulee Buddenbrookeja telkkarista. Luin äsken Medicien rahoista. Lyypekissä oli haarakonttori.Vaan ei pitkään. Eivät laskeneet hansalaiset heitä etenemään syvemmälle saksalaiseen Baltiaan. Medicien kotijuristit eli teologit kiersivät ahtaita kohtuullisuussääntöjä kuten hinnottelun oikeudenmukaisuutta tai palvelusväen isällistä kohteluvaadetta. Mediceillä oli proletaaristava tehdas -ja työläiskapinat Firenzessä. Oli heillä myös palamaton paperiraha. Vekselien piti eliminoitua lunastusta vasten ja näin pitää maksuvälineistö tiukassa suhteessa hopean määrään. "Kuiva" vekseli kiersi uusittuna ilman että sitä vastasi tavarakuorma missään (jonka maksua vastaan se olisi kuulunut polttaa). Sitä vastasi vain Medicin sana. Ja se riitti. Teologia jousti. Savonarola hävisi.
    Alkoi ylimääräisen rahan aikakausi.Alkoi finanssikapitalismi.

    Kesällä Olavinlinnassa esitettiin Felice elikkä Venetsian musiikkitalon tulipaloa. Sinne olivat taitelijat tehneet hienon esityksen. Vilppu Kiljunen pani veijarit tanssimaan tulipalon loimutuksessa ja ilkkumaan rahaylimyksille. Ihan kuin nyt on tehty häijyä riehaa vahingoniloisina CDS sarjavakuutus-instrumenteista.

    John Paulson saa pitää ("tuhopolttajan") miljardinsa,mutta Venetsiassa nämä klovnit pantiin tyrmään. He laitostuivat eivätkä millään olisi palanneet ankaraan kalastus- tahi muuhun p-duuniinsa. Ihan kuin Vippu plus muut kaverit ja velimiehesä Kimmo, Tuomiojan erikoisassistentti globaalissa, olisivat ilkkuneet nykymenoa. No niin tietysti. Mutta mutta. Johtavan päivälehden kyldyyri/abskorvat eivät todellisuuden meuhkaa kuule. Samalla komeata taideluomaa tullaan pimennetyksi ja vaiennetuksi. Ääärettömäksi vahingoksi potentiaalisesti vastaanotokykyisille. Kulttuurista vahvistumista aitolähimmäisyyttä rakentavaksi, hierrtyy pois kun taiteilijoiden antia ja tarkuutta tylsistytetään. Eikö juontajia ole kyllin siellä Nelosella.Pitääkö vähät henkevyyspalstat käyttää käärinliinoiksi ?
    Jukka Sjöstedt

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Teemu Keskisarja on näitä Markku Kuisman oppilaita. Jos saat käsiisi, katsopa Markku Kuisman 60-vuotisjuhlakirja "Kansallinen kapitalismi, kansainvälinen talous".

      Poista
    2. Aanailen, että tutkijanote on löystynyt mediajulkisuuden tavoittelussa.

      Poista
    3. Keskisarja taisi esittää, että puna-armeija olisi pysähtynyt Raatteessa ilman suomalaisten vastarintaakin. Näkee, että mies ei ole sotahistorioitsija eikä ymmärrä puna-armeijasta mitään! (Olkoonkin, että raskaasti varustetun divisionan laittaminen yhden kapean tien päähän ei ollut puna-armeijaltakaan erityisen fiksua, tuo mieleen antiikin Thermopylain. Suomi on aina kukistettu "alhaalta käsin" niin 1808-09 kuin 1940 ja 1944.)

      Keskisarjan Kyynelten kallio on onnistunut ja tuo uutta tietoa 1700-luvun oikeudenkäytöstä ja yhteiskunnasta. Osuus passselisti Verkon ja Ylikankaan väliin.

      Poista
  3. Rouheisuus on hyvä sana, ehkä parempi kuin karheus. Mutta granulaarisuus, se tuo mieleen kokkareet ja kertymät. Jaa, ehkä niin...

    VastaaPoista
  4. Viivähdin eilen tovin Akateemisessa tarkkaillen mm. Oksasen uutuuskasojen olematonta hupenemista, joten oliskohan tuo juttu rutosta jo ehtinyt levitä?

    VastaaPoista
  5. Sykähdytti tuo patenttipuoli, erityisesti Latham Loop (mehän masinistit tiedetään että lenkkejä tehdään nykyään kaksikin). Ja patentteja pakoon mentiin länsirannikolle, maan ääriin, mikä sitten johti Hollywood-ilmiöön. Olisikohan Suomi niin maan ääressä, että voitaisiin Hollywoodin patenteista välittämättä esittää digielokuvaa DVD:llä tai Blueraylla? Ei ainakaan meillä Riihimäen Kino Sampo -kerholla ole varaa 60 tonnin laitteisiin, sen sijaan meillä on hieno kolmen tonnin videotykki ja 99 euron blueray-soitin. Tekijäpalkkiot olemme valmiit maksamaan ilman muuta, kunhan menevät lyhentämättöminä sinne minne pitää. Toivoo Esko Kuokkanen.

    VastaaPoista
  6. Siis kaikenlainen toiminnan rajoittaminen (kiellolla tai verolla), vaikka olisi kuinka perusteltua yhteiskunnan kannalta sillä oletuksella että kaikki noudattaisivat rajoituksia, johtaa automaattisesti siihen että kyseisestä toiminnasta tulee erityisen houkuttelevaa ja kannattavaa niille, joita kyseiset kiellot ja hinnat eivät kosketa.

    Lisäksi asiaan vaikuttaa se tosiasia että pieni rangaistus voi parhaassa tapauksessa tuottaa toivotun tuloksen eli jonkinasteisen vastenmielisyyden tunteen kiellettyä asiaa kohtaan. Sen sijaan, empiiriset havainnot viittaavat siihen että kovan rangaistuksen uhka vaikuttaa pikemminkin päinvastoin.

    Olen monesti ihmetellyt ovatko tekijänoikeuksilla rahastavat ja rangaistuksilla uhkailevat täysin tietoisia näistä säännönmukaisuuksista – ehkä ovatkin, koska lakimiehet jäävät kuitenkin aina voitolle ...

    -.- -.-

    VastaaPoista
  7. Kalifornia ja varsinkin LA valikoitui elokuvakaupungiksi myös ensiksikin, kun euroopassa kaikki filmimateriaali pantiin tykinputkeen -- selluloosanitraatti paukahtaa aika kivasti. Siksi amiriikka. Ja seuraavaksi LA mainitsemastasi syystä mutta tärkeimpänä jatkuva päivänvalo; sen aikainen filmi oli paitsi ortokromaattista (näyttäytyjien kasvot piti valkaista luonnottomasti että oltaisiin saatu luonnollinen vaikutelma) myös ei kovin herkkää. Tarvittiin vähän helkutisti valoa. Kaikki mykkäelokuvien sisäkohtaukset on kuvattu ulkona lavasteissa.

    Seuraava tekninen kehitysvaihe oli sitten äänistudiot joista tehtiin isoja latoja ja niihin ilmapuolustus-tyylisiä valonheittimiä. Iso lato siksi kun ihan vieressä oli ilmavoimien lentokenttä ja lentokone on äänitykselle hallaa. Myös kattoon laitettiin hyvä äänieristys.

    Valitettavasti en nähnyt avausjaksoa mutta olen käynyt Peter von Baghia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Blixenistä kertovasaa Minun Afrikkani -elokuvassa oli kuulemma ongelmana kuvata voimakkaassa auringonpaisteessa lukuisia pariskunnan dialogeja, koska vastavaloon ei sopinut kuvata ja varjot olivat sivuvalossa ongelma. Ratkaisuna oli asettaa näyttelijät vierekkäin, jolloin molemmat saatiin sopivaan myötävaloon. Sopivalla paneerauksella, leikkauksella ja ties millä asia on aivan huomaamaton katsojalle.

      Poista
    2. Vielä eräs kirjallinen kommentti. Suosikkikirjailijani Len Deightonin vähäisemmälle huomiolle jäänyt kirja Close-Up. Se kertoo näyttelijän tarinan itsepetoksineen, roolitöineen, elokuvatähteyksineen ja suhteineen tuottajiin, ohjaajiin ja elokuvatsaareihin hyvin mieleenpainuvalla sekä realistisella tavalla sortumatta kaivamaan likaa heidän kunsiensä alta.

      http://www.amazon.com/Close-Up-Len-Deighton/dp/0061005053

      Kirja on fiktiivistä elokuvahistoriaa ja siksi niin totta.

      Poista
  8. "Etenkin Edison oli rahanahneudessaan melkein idiootti ja kaikkiaankin niin ikävä ihminen, että legendojen kirjoittajilla on ollut täysi työ naamioida hänestä ihailun kohde."

    Onko JK tässä langennut aikamme harhaan: yhdistetään henkilön persoona ja hänen aikaansaannoksensa, josta on vain lyhyt hyppäys siihen, ettei henkilö voi mitään aikaansaada kun niin niin...ihminen. Oikeasti pitäisi erottaa aikaansaannokset, joita voi synnyttää ihminen, joka voi olla hyvä, huono tai keskikertainen. Kuka asettaa kriteerit?

    Tästä syystä Sofi Oksanen on "aikamme kirjailija", ts kokonaistaideteos, joka myös kirjoittaa - tosin hyviä, satuttavia kirjoja. Kirjailijatyyppinä hän eroa valovuosia toisesta yhteiskunnallisen murrosajan kuvaajasta Väinö Linnasta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Edison oli suuri keksijä ja teollisuusmies ja kaiken kunnian arvoinen.
      Ihmisenä hän oli kovin rettelöintihaluinen, ja se on tietysti eri asia.

      Sosiaalisen taitamattomuuden vuoksi häneltä jäi siten mm. äänilevyn (lieriön) ja elokuvan todellinen käyttö tajuamatta. Kun muut olivat tajunneet, hän turvautui erääseenkeksintööönsä - oikeusriitoihin. Haasteittensa tukena hän käytti Pinkertonin etsivätoimistoa, jonka edustajien väitetään kulkeneen mm. ampumassa loukkaaviksi epäiltyjä kameroita säpäleiksi.

      Poista
  9. Kirjoihin pitää palata, mutta elokuvan toistuva katsominen on minusta vielä tarpeellisempaa jo siksi, että tällaiselle hajamieliselle uneksijalle on lähes mahdotonta yhdellä kertaa edes tunnistaa elokuvan alussa taustalla kenties jo liikkuvat mutta myöhemmin valokeilaan tulevat tyypit ja visuaalisten viittausten, toistojen ja synbolien huomaaminen se vasta katselukertoja vaatiikin. Pidän siksi filmilevyjen kommenttiraidoista, mutta vain jos niiden tekijät ovat tajunneet ladata raidan oikein eli melko itsenäiseksi ja hyvin täyteen. Coppolan kommentit Kummisedissä ovat esimerkilliset.

    VastaaPoista
  10. Tämä on parasta Kemppistä. Vintagea. Mutta hyvä oli 'Elokuvan tarina' ykkönenkin. Absolutely fabulous.

    VastaaPoista
  11. http://fr.wikipedia.org/wiki/L%27Envers_et_l%27Endroit

    L'Envers et l'Endroit kokoelman toiseen painokseen Camus kirjoitti mm seuraavaa: Kokemani köyhyys ei siis ole opettanut minulle kostonhalua, vaan päinvastoin jonkinlaisen uskollisuuden, mykän itsepäisyyden… En muista koskaan kokeneeni sitä tyydytystä, mitä kirjailijoiden väitetään tuntevan heidän kirjoitettuaan onnistuneen kirjan tai sivun… en luule koskaan iloinneeni lukiessani lopettamani sivun uudelleen… Taiteilijan ammatti on… suurelta osalta turhamainen ammatti… Kateuden ja pilkan pääharrastuksikseen valinneessa yhteiskunnassa koittaa kuitenkin loppujen lopuksi päivä, jolloin kirjailijat peittyvät kokkapuheisiin ja maksavat kalliisti näistä pienistä iloistaan.

    Itse korvaisin tuon sanan - kokkapuhe - paskanjauhamisella. Enemmänkin voisin asiasta kirjoittaa, mutta en viitsi. Sinänsä erkkolan kiinnostus Oksasta kohtaan on asian mielenkiintoisin puoli. Jos hänet siis on tälläkin kertaa välttämätöntä mainita (eikö sitä julkisuutta ole jo tullut riittämiin?)

    http://fr.wikipedia.org/wiki/Actuelles#Actuelles_III_:_Chroniques_1939-1958_.28Chroniques_alg.C3.A9riennes.29

    Ja Actuelles III kokoelmassa Camus kirjoitti Algeriasta (jos vertailuja sieltä tänne lähialueelle halutaan väkisin etsiä) mm: Niinpä minä, koska en voi liittyä kumpaankaan äärimmäisryhmistä ja kun kolmas leiri, jossa pää vielä on voitu pitää kylmänä, vähitellen katoaa, olen päättänyt, epäillen varmoina pitämiäni tietoja ja vakuuttuneena siitä, että pääsyy hulluuteemme on älymystömme ja poliittisten johtomiestemme tavoissa ja toiminnassa, olla enää ottamatta osaa niihin loputtomiin väittelyihin, jotka Algeriassa vain kovettavat selvittämättömät kysymykset riidoiksi ja vielä pirstovat jo vihan ja poliittisten ryhmien myrkyttämää Ranskaa.

    VastaaPoista
  12. Olisiko yksi syy USA:n elokuvavaltaan se, että elokuva siellä mielettiin alunperin viihteeksi, jota ei siellä halveksittu kun taas Euroopassa suuntauduttiin "korkeakultuuriin" ja väheksyttiin populaarikultuuria. Vasta II maailmansodan jälkeen Euroopassa alettiin laajemmin mieltää elokuva taiteeksi (esim italialaiset neorealistit). Vasta 1980-90-luvuilla korostettu arvoero korkea- ja populaarikultuurin välillä mataloitui, jolloin monet alunperin halvaksi viihteeksi leimatut elokuvat nousivat arvoon arvaamattomaan (esim lännenelokuvien klassikot, Teuvo Tulion melodraamat).

    VastaaPoista