”Praa konsti”, sanoi hurri kun hevosen hirtti (Alahärmä).
Halventavan sananparren takana on kysymys valjastamisesta, etenkin längistä.
Aika monta sataa vuotta valjastaminen merkitsi aasin, muulin tai hevosen
kuristumisvaaraa. Suomessa oli jo sata vuotta sitten opittu konstit niin että
hevonen sai vedetyksi koko painollaan ja voimallaan.
Pohjanmaalla, jossa oli erikoistuttu ajopeleihin ja
tarvikkeisiin – Kurikka oli kuuluisa kärryistään – ajettiin kannattavasti
rahtia Pietariin, vaikka rautatiekin jo oli.
Itse en olisi osannut edes nuorena miehenä laittaa hevosta
puihin. Meillä oli kyllä sotien jälkeen monta vuotta kaksi hevosta kirkonkylän
jylyn kivitalon piharakennuksessa. Mutta huushollissa oli riittävä määrä
sopivan ikäisiä enoja, joten keskityimme veljieni kansa enemmänkin kanojen
karhaamiseen.
Lapuan kaksi merkittävää teollisuuslaitosta olivat Annalan
suvun huopatossutehdas (nykyisin Lapuan Kankurit – suositellaan) ja Lapuan
nahka- ja valjastehdas. Vuonna 1938 mänttirahkeet maksoivat 36:- pari, setolkat
niklatulla kaarella 122:- kpl ja työsilat Oulun mallia 400:-. Mäkivyö, joiden
päälle karjalaiset eivät ymmärtäneet, irtosi hintaan 138:-. Rahan arvon kerroin
on 0,328 niin että tulos on tämän hetken euroja.
Jalkaväkirykmentillä oli talvisodassa 2 moottoripyörää, 1
kuorma-auto ja 500 hevosta. Tykistörykmentillä oli 1300 hevosta ja 2 500
miestä. Talvisodassa kuoli 7 200 hevosta ja jatkosodassa noin 16 000,
joista melkein kaikki kunnallisten hevosottolautakuntien siviilistä ottamia.
Muistan joskus hiukan ihmetelleeni, kun Pentti Haanpään
henkilötiedoissa mainitaan, että hän oli jatkosodan ajan palveluksessa
hevossairaalassa. Hevosia haavoittui
pahimmillaan yli 2 000 kuukaudessa.
Yksi Talvisota-elokuvan hurjimpia kohtauksia on tämä, jossa
haavoittunutta Vuoksen yli vietäessä sotilas keinottelee hevosen rekineen ja
haavoittuneineen ylös avannosta. Luulen tietäväni nimeltä sekä kuljetettavan
että nostajan. – Suomenhevonen pääsee itse avannosta ainakin jos saa
etukavioillaan otteen, mutta yleensä jonkun on sukellettava vetelemään puukolla
remmit poikki, koska rattaita tai rekeä eläin ei vedenvarasta saa.
Väinö Linnan ja Edvin Laineen ansiosta suomalaisilla on
edelleen käsitys asiasta. Sotamies Korpelan tapaus, saman jonka repliikit
lotista herättivät niin kauheaa raivoa romaanin ilmestyttyä, huipentuu hevosen
auttamiseen oman hengen hinnalla. Useampi kuin yksi muistelija on erikseen
maininnut minulle, että jos muun jotenkin kesti, niin miinan tai kranaatin
haavoittaman hevosen kiljunta ja katse sivullisten eli ihmisten keksimässä sodassa
oli liian hirvittävää.
Kolukärryt eli kaksipyöräiset muistan kovin hyvin, ja äänen
myös. Venäläiset käyttivät nelipyöräisiä vankkureita. Venäjän kirjallisuus on
täynnä tuskanhuutoja, jotka ovat sellaisilla matkustaneiden kynästä. Meillä
maakunnissa jo 150 sitten käyttöön tulleista hoijakoista ja linjaalirattaista
pitäisi kirjoittaa laajasti ja kuvien kanssa – ”linjaali” viittaa jousitukseen,
tietääkseni metalliseen poikittaisjouseen. Kartanonväen vaunut puolestaan oli
”jousitettu” ovelalla ripustuksella, jossa vaunuosa riippui nahkalenkkien
varassa ajoneuvon rungon tapeista. Ja ammattinimike ’satulaseppä’ tarkoitti
taitomiestä, joka rustasi ajopelejä; satuloitahan siviilit eivät ole Suomessa
juurikaan tarvinneet.
Voi olla, että lännen elokuvista tutut postivaunut
(diligenssi) oli suurenmoisempi keksintö kuin henkilöauto. Britti-historijoitsijat
ovat tehneet laskelmia ja todenneet, että parannetun tiestön ansiosta
matkustaminen Englannin halki ja poikki oli siedettävän mukavaa ja nopeaa jo ennen
rautateiden tuloa, ja rautateistä taas muuan Fogel saavutti aikoinaan
maailmanmainetta laskemalla amerikkalaisen raideliikenteen kansantalouden tuottavuuden
lisäykseksi ällistyttävän vähäisen 5 % kymmenessä vuodessa.
Tätä olisi syytä toistella myös tietotekniikkaintoilijoille
ennen kuin heiltä kysyy, missä ovat laskelmat tieto- ja tietoliikennetekniikan
todella tuomista parannuksista. Sellaisia laskelmia ei näet ole olemassa. Ehkä
niitä ei pysty edes tekemän.
Edelle kirjoitettua ei pidä lukea taantumuskiihkoksi.
Tarkoitus on vain muistuttaa, että olin jo aikuinen mies, kun autot vedettiin
tien ravista hangesta hevosella. Zetorin tai Fordsonin käynnistäminen saattoi
olla vaivalloisempaa kuin hevosen.
Odotan hevonen III...
VastaaPoista"Itä-Suomessa käytettiin vuoden ympäri ja Länsi-Suomessakin talvella luokkivaljaita. Valjaiden pääosat olivat sitkeästä lehtipuusta (pihlajasta, lehmuksesta tai koivusta) taivutettu kaarimainen luokki (luokka, vemmel), jolla kytketään länget joustavasti nahkarahkeiden eli ruomien avulla aisoihin. Mäkivyöt eli potuukset estävät länkien luisumisen hevosen kaulaan."
VastaaPoistahttp://www.helsinki.fi/kansatiede/histmaatalous/maanjaot/vetoelaimet.htm
Itä-Suomessa mäkivyötä ei varmaan tunnettu sen takia, että niillä on ihan omat mäkivaljakset.
VastaaPoistaMuistan vieläkin elävästi tilanteen, kun saapumiserämme alikessut, kessut ja vänskät olivat 10.5.1970 SavPr:n varusvaraston edessä odottaen pääsyä varusteiden luovutukseen.
VastaaPoistaJostain 100 metrin päästä lähenee valtava pölypilvi, jonka keulassa on hurjaa vauhtia laukkaava hevonen villin lännen postivaunu perässään. Vaunu tietysti täynnä siviiliin lähteviä poikia. Juuri kun hevospeli saadaan pysähtymään, paikalle tulee nilkkimäinen PU, joka määrää pojat viemään hevosen takaisin tallille ilman lastin purkamista. Vieläkin tuntuu, että se oli epäoikeudenmukaista.
PS. "Postivaunu" lienee ollut sotien aikana kenttäpuhelinkeskuksena.
Minä muistan aina Mikko Niskasen kannustamassa hevostaan Kahdeksassa surmanluodissa puunajossa. Oli suuri menetys, ettei Niskanen ehtinyt kuvata enempää Kalle Päätalon kirjojen pohjalta. Tuskin kukaan enää pystyy vastaavaan kuin Niskanen, jolla oli hevos- ja pokasaha-ajan kokeneita apulaisia ja joka tunsi maaseudun olot.
VastaaPoista”Praa konsti”, sanoi hurri kun hevosen hirtti
VastaaPoistajos joku käätäisi sen virolaiselle..
Kun olin lapsi, oli meillä Oulujokivarressa pieni paja, jossa isä kengitti isäntien hevosia. Hän oli, kuten olen n. satakolme kertaa maininnutkin, sodan aikana jänkäjääkäreissä kengitysaliupseerina.
VastaaPoistaVihollisen hevosia kaatui myös suuria määriä. Olisko suomalaisten pitäny säästellä vihollisen hevosia ja ampua vain itse miehiä ja kalustoa...tai oikeastaan hevonen olisi muodostanut viholliselle eräänlaisen siviili kilven, ei olisi saanut ampua siis siveelejä eikä hevosia. Geneven sodan säännöt tuskin koskee hevosia....niin ja tietysti tähän sopimuspuoleen pitäisi animalian vaatimuksesta lisätä kissat, kanat ja koirat sekä jättää ihmiset vähemmälle suojelulle. Tyypillistä suomalaista ajattelua, idea paisuu kuin pullataikina, johon on lisättyy liikaa hiivaa. Suomalaisten hiivaustautia on syytä ryhtyä rajoittamaan.
VastaaPoistaMuuten, huhtikuussa 1918 eräässä tulitaistelussa kaatui punikkien kranaatti iskussa 7 lammasta. Samassa yhteydessä paloi navetta ja asuinrakennus, jonka mukana meni 3000 mk rahaa. Punikkilauma ei pitäny tarpeellisena suojella 7 lammasta, mistäköhän tämä johtui. Nykyään kiivaimmat jälkeläiset suojelee elämiä melkein hinnalla millä tahansa.
Millähän tuo tykkikin erottelisi ihmiset ja hevoset. Tuskin niitä hevosia puolin tai toisin aivan etulinjaan tuotiin, eiköhän ne olleet selustassa vetämässä huoltokärryjä ja tykistöä.
PoistaPikku korjaus Lapua-tietoihin: Annalan suvun entinen huopatossutehdas ei ole nykyään Lapuan Kankurit. Ihmettelin, mistä Kemppinen oli tämän keksinyt, ja huomasin että Kankurien nettisivulla annetaan näin ymmärtää. Väärin. Komea huopatossutehdas seisoo yhä Lankilankosken rannalla ja siellä tehdään sisustuskankaita. Firma on K&H Annala. Kankurit tekevät hantuukeja ja muuta kodin tilpehööriä jossain muualla.
VastaaPoistaTämä kommentti kuuluisi jo edelliseen Hevonen I kirjoitukseen mutta hevosmainen juttu tämäkin on.
VastaaPoistaTEL ja LEL eläkelakien voimaantulo teki ikävän tempun entisille "metsien miehille" (metsäradion termi). Eläkkeen perusteena oli
työstä saatu ansiotulo. Hevosettoman pojan saama tulo oli työansiota ja eläke sen mukainen. Ajomiehellä työansiota oli vain osa saadusta tulosta. Varsin merkittäva osa tuloa oli korvausta hevosesta ja ajokaluista. Niistä saatu ansio ei vaikuttanut eläkkeeseen. Tämä tilanne käänsi eläkevaiheessa ajomiehen ja hevosettoman pojan osat päinvastaisiksi. Tilanne synnytti varsin kiperää ja katkeroitunutta keskustelua, asian ollessa ajankohtainen.
Pekka Tammi agr.
"amerikkalaisen raideliikenteen kansantalouden tuottavuuden lisäykseksi ällistyttävän vähäisen 5 % kymmenessä vuodessa."
VastaaPoistaTämä tuntuu oudolta: kyllähän (varakkaan) ihmisen kuljettaa nopeasti hevosella, mutta entäs raskas tavara. Luulisi, että raskaan tavaraliikenteen tehostaminen olisi lisännyt valtavasti tuottavuutta mahdollistessaan suurteen tehtaiden tavaramassojen jakelun.
Kanavat olivat myös USA:ssa tärkeitä juuri raskaaseen tavaraan. Samoin eri puolilla Eurooppa ja Suomessa.
PoistaMekillä tyypillinen raskas kuljetettava oli puutavara. Nippu-uitto - mm. kanavissa edellytti varppausta, jossa moottorina oli usein hevonen. Saimaalla varpattiin ainakin pinotavaraa vielä sotien jälkeen. Siinä ei vauhti päätä huimanut.
"Suomessa oli jo sata vuotta sitten opittu konstit niin että hevonen sai vedetyksi koko painollaan ja voimallaan."
VastaaPoistaEikö tämä keksitty jo keskiajalla: olen ymmärtänyt, että hevosen - joka lienee kolme kertaa nopeampi kuin siihen asti käytetty härkä - valjastaminen ja syväaura olivat keskiajan suuria taloudellisia keksintöjä.
Keskiajalla. Nuo kaksi ja vesimylly lienevät olleet ne kynnyskeksinnöt. Viittaukseni Suomeen olisi saanut olla täsmällisempi - kehittyivät siis nykyiselleen viimeistään 1800-luvun lopussa.
PoistaKysymyksen kärki oli ihmetellä, miksi keski-Euroopassa jo keskiajalla keksitty oli "rantautunut" Suomeen vasta 1800-luvun lopussa, eihän täällä nyt niin peräkylällä oltu.
PoistaOnko kukaan muuten kirjoittanut siitä, millä aikataululla tällaiset keksinnöt ovat levinneet Euroopassa, erityisesti Suomeen?
"Asikkalan puiset rattaat on niin huonoja kulkemaan, niin näin alamaata, ylämaata ei ollenkaan!" Mieskuorolaiset tuntenevat tämän rallatuksen.
VastaaPoistaTuuloksesssa oli viime vuosisadalla merkittävä ajokaluteollisuus, joka lopahti sotien jälkeen Ferkkujen ja Zetorien pyörteisiin. Perinteen jatkajaksi on ilmaantunut oppinut nainen, puuseppä, joka ottanut selvää vanhoista rakenteista ja työtavoista, valmistaa tilauksesta vaikka evankeliumirattaat!
Hevosta talannut Kunnaksen Ilkka
Ad Omnia: - viihteejksi (ulkomuistista). Suoimalaisen työn historiaan kuuluisi laulun "Vielä niitä honkia humisee" säkeistö, joka melkein aina hypätään yli:
VastaaPoista"On sitä oltu ryyppäämättä kolmekin vuorokautta,
kun on hajonnut ulapalle meiltä tukkilautta."
Vähänhään miä muistan miten meien Timo valjastettiin -- kun miä olin sillon alta kymmenvuotias kun se anto tillaa Fortson Tekstalle -- mut miust tuntuu että sillä ol kahest osast laitettu luokki setolkan pääl, kakskii remmii vattan alitte ja yks rintamuksii ylitte ja sit persuksii takaa män semmone kapiamp remmi mikä pysy korollaan lautasii ylt mäneväl remmil. Oisko se olt semmone mäkivyö sit. Eihää myö mittää karjalaisii oltu, naapurpitäjä vast ol entist Säkkijärvee, nykyne Ylämaa.
VastaaPoistaKun tästä siirrytään muihin aineisiin, ainakin Tapsaa kiinnostanee, että lähdeteoksessani (Pakkanen - Leikola) Kalle Päätalon romaanit ovat saaneet niille kuuluvan kunnian maininnoin, että kjuvaukset metsätöistä ja uitoista ovat hyvin havainnollisia ja täsmällisiä.
VastaaPoistaMinusta on liikuttavaa, että nämä nyrpistelyä aiheuttaneet kuvaukset ovat käytännössä melkein ainoa lähde siihen maailmaan, joka oli Suomen vaurastumisen todellinen lähde. Ja miten huonosti palkattua ja kovaa työtä!
Päätalo oli ensimmäinen, joka ylimalkaan kuvasi muuta ulkotyötä
Kiinnostaa ja kovasti. Olisikohan niin, että Päätalo oli myös ainoita kirjailijoita, joka näitä töitä oli oikeasti henkensä pitimiksi tehnyt.
PoistaAivan...alkaen teoksestaan Ihmisiä telineillä.
Poista"Taantuma ja lama" on pudottanut monet työttömyyskortistoon vuosien
varrella. Ehkä tämä tästä vielä..virolaiset jaksavat painaa pienillä
palkoilla Suomessa rakennuksilla ja esim. katujen mukulakivitystöissä, ei kai täältä löydy tuohon enää ammattitaitoa, saaati sitten tahtoa.
Halkaisukirveistä mielenkiintoinen vertailu "Kuningaskuluttjassa" 10.9. Fiskars voitti.
VastaaPoistaVielä 1920- ja 1930-luvulla valtaosa maanteistä oli hevosella liikennöityjä. Suksi luisti hyvin hevosen kaviouralla. Autotiet ovat mahdottomia hiihtää. Kouluakaan ei enää käydä hiihtäen. Ei pärjätä enää edes hiihdossa.
VastaaPoista"Zetorin tai Fordsonin käynnistäminen saattoi olla vaivalloisempaa kuin hevosen."
VastaaPoistaAvainsana oli "talli". Timo-hevonen lämmitti itse tallinsa, vanhalle Fordson Majorille ja sen seuraajalle pikku-Dextalle riitti ovella tiiviisti suljettava tila ja akkulaturi. Kerrasta lähti talvellakin.
Mutta humma veti tasamaalla vain sen 500 kiloa kärryillä. Traktori veti leikkuupuimurin pehmeällä pellolla.
14-vuotiaana poikasena ajoin talvella hevosella savottaa isän sairastuttua. Illankähmässä kotiin lähdettäessä jäistä maantietä ylittäessään hevonen liukastui ja kaatui keskelle tietä aisojen alle pääsemättä ylös. Linja-auto tuli alamäkeä, mutta sai kelin liukkaudesta huolimatta pysäytettyä. Autosta purkautui miehiä jotka tilanteen todettuaan (keskenkasvuinen hevosmies) riisuivat hevosen aisoista ja valjastivat takaisin. Eikä kukaan sanonut moitteen sanaa.
VastaaPoistaOito väite, ettemme me karjalaiset ole ymmärtäneet mäkivöiden päälle mitään. Meillä niitä mäkiä sentään on. On nyt ja oli rajan takana.
VastaaPoista