Päivän nautinnollisia hetkiä on torkahtelu sängyn päällä
iltasella. Päikkäri on asia erikseen, mutta keskityn esimerkiksi blogin
aiheeseen kastautumalla unen maailmassa. Joskus hypähdän jaloilleni
miehekkäästi kuin nuori sankari jo neljän minuutin kuluttua ja alan kirjoittaa
käsittämättömän raivon vallassa.
Yhtenä iltana muistelin, ketä kaikkia en muista. Nyt jo
vähän väliä tulee viiden sekunnin tai kahden minuutin peittoja. Nimi ei tule
mieleen kuin apteekin hyllyltä vaan kuin rautakaupan varastosta. Joskus harvoin
– epäilemättä jatkossa yhä useammin – nimeä saa odottaa puoli vuorokautta.
Se on häpeä, etten saanut mieleeni Pena Pajukallion
sukunimeä ennen kuin aamulla. Tietysti muistin miehen, vaimon (Sini), pienet
lapset, työpaikan (Elokuva-arkisto, varasto), kodin (Matinkylä tai siis siinä
lähellä).
Pena on kuollut. Hänet pitäisi muistaa samalla suurella
kunnioituksella kuin esimerkiksi Petteri v. Bagh.
Poistin sivukirjastostani nro 4 osittain risaksi katseltuja
videoita tässä taannoin. Tuo filiaali on äitini vaatehuone Espoossa.
Muistaakseni naishenkilö, joka hänkin asuu tässä osoitteessa, esti minua
hävittämästä Kirkkonummen hyvään elektroniikkaromun kierrätyspisteeseen
videolaitetta. Luulen että seuraavalla kierroksella se lähtee.
Penalla oli olohuoneessa seitsemän videolaitetta toisiinsa
kytkettynä. Eräs laiton kontakti oli Jaakko Tervasmäki, joka nauhoitti
Lontoossa asuen oikeasti mielenkiintoisia elokuvia (Jean-Pierre Melville, Sir
Carold Reed…) ja postitti nauhat Penalle, joka teki Petterille kopion.
Siipimiehenä sain itse joskus kopion näistä tai Bressonista tai Bunuelista
(Viridiana) ja Bergmanista (Mansikkapaikka). Oli uskomaton tunne omistaa kopio
eli kappale tuollaisesta elokuvasta ja katsoa se milloin vain. Ja kyllä niitä katsottiin!
Ilman Penaa ei olisi Petterin tuotantoa. Sanokaa rauhassa
jotain ilkeää hänen lukuisista kirjoistaan. Minä en sano. Minusta on hienoa,
että ne ovat olemassa. Myös äitini on hyvin perso noille kirjoille (tyyppiä
Sininen laulu, Elämää suuremmat elokuvat jne.)
Kyllä näitä elokuvia oli maassa. Olen itse katsonut liian
monta leffa Steenbeckin pöydässä 35-millisenä. Olen kantanut liian monta
peltilaatikollista esityskopioita isoisäni elokuvateatterin konehuoneeseen. Ja
tiedän miltä tuntuu, kun esityskopion keskiön puinen bobi tipahtaa konehuoneen
lattialle ja filmi on sitten kelattava varovasti metallikelalle samaan aikaan
kun yleisö alkaa mellakoida salissa. (Näytin elokuvia laittomasti. Ei minulla
ollut korttia. Äidillä oli, ja enoilla.)
Elokuva-arkistossa henkilö, joka retuutti filmikelat pöydän
ääreen varastossa, oli usein juuri Pena. Aimo Mäkinen ja varhaiset kerhomiehet
kuten Jerker Eriksson, Jörn Donner, Matti Salo jne., olivat maistereita
elleivät lisensiaatteja. Pena ei ollut.
Vaikka esimerkiksi Sakari Toiviainen oli koko peto
tunnistamaan ja muistamaan elokuvia ja muinainen työtoverini Olli Tuomola
häntäkin hurjempi, Pena oli kyllä kävelevä tietopankki. Minulla on olevinaan
sellainen muistikuva, että jos häneltä kysyi jotain Max Ophulsin Lola Montesia tai
G.W. Pabstin Pandoran lipasta, hän kysyi saisiko olla jokin muukin filmi
esimerkiksi Pabstin henkilöimältä saksalaisen elokuvan sankarikaudelta.
Koska tiedän aika monta, luulen että on olemassa todella
merkittävä määrä ihmisiä, jotka ovat piilossa jonkin merkittävän tieteellisen
tai kirjallisen saavutuksen takana. Olen ollut itse kärpäsenä katossa, kun
helsinkiläisen antikvariaatin omistaja on ulkomuistista viskellyt
korvaamattomia, kaikille tuntemattomia lähdeteoksia ja sitten hakenut ne kellarista
ja työntänyt vapisevan väitöskirjan tekijän kassiin. Olen kävellyt perässä
yliopiston kirjaston syviin maanalaisiin onkaloihin katsomaan kirjaa, joka
”saattaisi kiinnostaa” ja on todellisuudessa muuttanut elämäni.
Kiusaksi nuorille tutkijoille sanon taas, että
sensaatiomainen kokoelma Pohjois-Saksan maaseudun ja kaupunkien elämänmenosta
löytyy eräästä hyvin laajasta oikeustapauskokoelmasta, joka on painettu
1700-luvun puolivälissä ja nököttää Kansalliskirjaston kortistosalin hyllyssä.
Oikeusriidat ovat usein todellista arkielämää – kuten vanhojen, käsin
kirjoitettujen tuomiokirjojen lukijat tietävät.
Pentti Pajukallion Soukka Collection oli valtavan arvokas aarreaitta elokuvatutkijoille ja muille tarvitsijoille, teknisesti korkeatasoinen ja hyvin luetteloitu.
VastaaPoistaMitä Penan elämäntyöhön elokuva-arkistossa tulee, hän teki taikuuksia kuluneiden ja huonokuntoisten filmikopioiden kanssa, että niiden esityskaarta voitiin vielä tuntuvasti pidentää.
Tutustuin Penaan opiskelijana 1970-luvulla, jolloin elokuva piti nähdä filmiltä, koska kotitallenteita ei vielä ollut, ja Pena auttoi auliisti. Muistan kun näin Luotsikadulla ensi kertaa KUIN KUVASTIMESSA, ja Pena näytti sen ensin täyskuvana ja sitten oikeassa formaatissaan laajakuvana, ja kun kuvasta rajautui pois ylä- ja alareuna, dynamiikka muuttui heti iskevämmäksi.
VHS-kokoelmiensa kanssa aprikoiville: kannattaa käydä kasetit ajatuksen kanssa läpi ennen kuin luopuu. Televisiossa on kautta aikojen esitetty korkeatasoisia ohjelmia, joita ei syystä tai toisesta voi uudelleen lähettää. Originaalit ovat kadonneet, tuotantoyhtiötä ei enää ole, huippuesiintyjien uusintapalkkiot ovat nousseet pilviin, ohjelmaan sisältyvien satojen näytteiden kompilaatio-oikeudet on sovittu määräajaksi...
VastaaPoistaEsimerkkitapauksia ovat olleet Brownlown ja Gillin HOLLYWOOD-sarja, BBC:n A CENTURY OF THE CINEMA -sarja ja Kenny Everettin showt. Näihin on löytynyt välillä ratkaisujakin, mutta kuinka pitkäksi aikaa.
Suomessa oli ennen budjettikuristuksia maailman paras elokuvaohjelmisto televisiossa, ja siellä tuli paljon kovan sarjan tarjontaa alkukielisenä, mikä ei ole maailmalla tavallista. Yksi esimerkki sadoista tai tuhansista: jos kenellä on Andrzej Wajdan parhaisiin kuuluva KÄYKÄÄ PEREMMÄLLE videolla, kannattaa säilyttää! Kannattaa miettiä myös suomalaisen tekstityksen arvoa; sekin on ollut laadukasta (sittemmin kääntäjienkin työehtoja on kiristetty).
Oikeusriidat 1600 luvulla Tyrväässä;
VastaaPoistaKyllähäm nämä käräjille tulleet asiat kertovat elämän menosta. Yllättävän paljon oli velkomusasioita.
Tyrväässä oli arvostettu lautamies 1600 luvulla Kiikan Huisu, joka tosin aloitti käräjäuransa ollen itse ensin tuomittavana. Kiikan Huisu taitaa olla Jukka Kemppisen esi-isiä, kun mennään JK:n äidistä taaksepäin isälinjaa?
Tyrväässä?
PoistaMummuni oli kyllä Tyrväältä kotosin ja puhu aina kuinka Tyrväällä oli asiat niin ja näin.
Mutta mutta..., eipä ikinä sanonu Tyrväässä vaikka olikin paljasjalkainen tyrvääläinen ja syntynyt 1800-luvun loppuvuosina.
http://helanes.blogit.kauppalehti.fi/blog/18291
Tyrvääsä, Tyrväässä , Tyrväällä....
PoistaTaitaapi kansan kielessä Tyrvääsä tarkoittaa hiukan eri asiaa kuin Tyrväällä. Käräjiä istuttiin Tyrvääsä, mutta koulua käytiin Tyrväällä.
Pentti Virtarannan "Karkuin murrekirjassa" on sivulla 56 Kalle Laajamäen lausahdus: '...Sitä oli semmoisia poikia ku kävi Tyrväästä oltta hakemassa aina ku he kerkis." Mahtoiko Helanesin mummu sano kun, siinä kun Kalle Laajamäki sanoi ku?
Tuli esiin nama sisäolennon ja ulko.... erot. Helanes voisi
Poistataivutella esim. ilmaisua
--Olen kusella.
--Olen kusessa.
jne
Blogistimme nostaa tänään kaksi hienoa teemaa:
VastaaPoista- sen inhimillisin "työmuistin" vähentymisen joka meitä jokaista enemmin tai myöhemmin kohtaa sekä
- elävien informaatikkoiden, jotka osaavat assosioida sen lähteen, jota etsitään - tai vielä paremmin ei vielä ole edes osattu etsiä.
Kun nuo informaatikot, joita minun nuoruudessani kutsuttiin kirjastonhoitajiksi, katoavat paljon tietoa joutuu hukkaan. Heitä ei voida korvata hakuohjelmilla, jotka eivät osaa assosioida.
Bonuksena neuvottiin hieno keino päästää luova alitajunta irti.
"sensaatiomainen kokoelma Pohjois-Saksan maaseudun ja kaupunkien elämänmenosta löytyy eräästä hyvin laajasta oikeustapauskokoelmasta, joka on painettu 1700-luvun puolivälissä..."
VastaaPoistaTässä suhteessa herää kysymys, mitä kertovat - pikemminkin kertomatta jättävät - meidän ajastamme nykyiset käräjäoikeuden tuomiot luurankosyytteineen ja -perusteluineen. Ei taida syntyä Montaillouta.
Aito Mäkinen?
VastaaPoistaElokuva on hyvä jos katsoja jossain vaiheessa nauraa. Elokuva on klassikko, jos katsoja itkee vielä nähdessään rainan kymmenennen kerran. Minulle se on Polkupyörävaras. Aimo
VastaaPoistaKamerani kanssa harhailen
VastaaPoistaetsien mitä en näe katsomalla,
katso näkemällä,
unohda muistamalla
tumman kohtani ohi
eikä sillä kohdalla, ei ole pohjaa.
Blogivaeltaja?
Poista