Sivun näyttöjä yhteensä

4. syyskuuta 2012

Muistin varjo



Päivän nautinnollisia hetkiä on torkahtelu sängyn päällä iltasella. Päikkäri on asia erikseen, mutta keskityn esimerkiksi blogin aiheeseen kastautumalla unen maailmassa. Joskus hypähdän jaloilleni miehekkäästi kuin nuori sankari jo neljän minuutin kuluttua ja alan kirjoittaa käsittämättömän raivon vallassa.

Yhtenä iltana muistelin, ketä kaikkia en muista. Nyt jo vähän väliä tulee viiden sekunnin tai kahden minuutin peittoja. Nimi ei tule mieleen kuin apteekin hyllyltä vaan kuin rautakaupan varastosta. Joskus harvoin – epäilemättä jatkossa yhä useammin – nimeä saa odottaa puoli vuorokautta.

Se on häpeä, etten saanut mieleeni Pena Pajukallion sukunimeä ennen kuin aamulla. Tietysti muistin miehen, vaimon (Sini), pienet lapset, työpaikan (Elokuva-arkisto, varasto), kodin (Matinkylä tai siis siinä lähellä).

Pena on kuollut. Hänet pitäisi muistaa samalla suurella kunnioituksella kuin esimerkiksi Petteri v. Bagh.

Poistin sivukirjastostani nro 4 osittain risaksi katseltuja videoita tässä taannoin. Tuo filiaali on äitini vaatehuone Espoossa. Muistaakseni naishenkilö, joka hänkin asuu tässä osoitteessa, esti minua hävittämästä Kirkkonummen hyvään elektroniikkaromun kierrätyspisteeseen videolaitetta. Luulen että seuraavalla kierroksella se lähtee.

Penalla oli olohuoneessa seitsemän videolaitetta toisiinsa kytkettynä. Eräs laiton kontakti oli Jaakko Tervasmäki, joka nauhoitti Lontoossa asuen oikeasti mielenkiintoisia elokuvia (Jean-Pierre Melville, Sir Carold Reed…) ja postitti nauhat Penalle, joka teki Petterille kopion. Siipimiehenä sain itse joskus kopion näistä tai Bressonista tai Bunuelista (Viridiana) ja Bergmanista (Mansikkapaikka). Oli uskomaton tunne omistaa kopio eli kappale tuollaisesta elokuvasta ja katsoa se milloin vain. Ja kyllä niitä katsottiin!

Ilman Penaa ei olisi Petterin tuotantoa. Sanokaa rauhassa jotain ilkeää hänen lukuisista kirjoistaan. Minä en sano. Minusta on hienoa, että ne ovat olemassa. Myös äitini on hyvin perso noille kirjoille (tyyppiä Sininen laulu, Elämää suuremmat elokuvat jne.)

Kyllä näitä elokuvia oli maassa. Olen itse katsonut liian monta leffa Steenbeckin pöydässä 35-millisenä. Olen kantanut liian monta peltilaatikollista esityskopioita isoisäni elokuvateatterin konehuoneeseen. Ja tiedän miltä tuntuu, kun esityskopion keskiön puinen bobi tipahtaa konehuoneen lattialle ja filmi on sitten kelattava varovasti metallikelalle samaan aikaan kun yleisö alkaa mellakoida salissa. (Näytin elokuvia laittomasti. Ei minulla ollut korttia. Äidillä oli, ja enoilla.)

Elokuva-arkistossa henkilö, joka retuutti filmikelat pöydän ääreen varastossa, oli usein juuri Pena. Aimo Mäkinen ja varhaiset kerhomiehet kuten Jerker Eriksson, Jörn Donner, Matti Salo jne., olivat maistereita elleivät lisensiaatteja. Pena ei ollut.

Vaikka esimerkiksi Sakari Toiviainen oli koko peto tunnistamaan ja muistamaan elokuvia ja muinainen työtoverini Olli Tuomola häntäkin hurjempi, Pena oli kyllä kävelevä tietopankki. Minulla on olevinaan sellainen muistikuva, että jos häneltä kysyi jotain Max Ophulsin Lola Montesia tai G.W. Pabstin Pandoran lipasta, hän kysyi saisiko olla jokin muukin filmi esimerkiksi Pabstin henkilöimältä saksalaisen elokuvan sankarikaudelta.

Koska tiedän aika monta, luulen että on olemassa todella merkittävä määrä ihmisiä, jotka ovat piilossa jonkin merkittävän tieteellisen tai kirjallisen saavutuksen takana. Olen ollut itse kärpäsenä katossa, kun helsinkiläisen antikvariaatin omistaja on ulkomuistista viskellyt korvaamattomia, kaikille tuntemattomia lähdeteoksia ja sitten hakenut ne kellarista ja työntänyt vapisevan väitöskirjan tekijän kassiin. Olen kävellyt perässä yliopiston kirjaston syviin maanalaisiin onkaloihin katsomaan kirjaa, joka ”saattaisi kiinnostaa” ja on todellisuudessa muuttanut elämäni.

Kiusaksi nuorille tutkijoille sanon taas, että sensaatiomainen kokoelma Pohjois-Saksan maaseudun ja kaupunkien elämänmenosta löytyy eräästä hyvin laajasta oikeustapauskokoelmasta, joka on painettu 1700-luvun puolivälissä ja nököttää Kansalliskirjaston kortistosalin hyllyssä. Oikeusriidat ovat usein todellista arkielämää – kuten vanhojen, käsin kirjoitettujen tuomiokirjojen lukijat tietävät.



12 kommenttia:

  1. Pentti Pajukallion Soukka Collection oli valtavan arvokas aarreaitta elokuvatutkijoille ja muille tarvitsijoille, teknisesti korkeatasoinen ja hyvin luetteloitu.

    Mitä Penan elämäntyöhön elokuva-arkistossa tulee, hän teki taikuuksia kuluneiden ja huonokuntoisten filmikopioiden kanssa, että niiden esityskaarta voitiin vielä tuntuvasti pidentää.

    Tutustuin Penaan opiskelijana 1970-luvulla, jolloin elokuva piti nähdä filmiltä, koska kotitallenteita ei vielä ollut, ja Pena auttoi auliisti. Muistan kun näin Luotsikadulla ensi kertaa KUIN KUVASTIMESSA, ja Pena näytti sen ensin täyskuvana ja sitten oikeassa formaatissaan laajakuvana, ja kun kuvasta rajautui pois ylä- ja alareuna, dynamiikka muuttui heti iskevämmäksi.

    VastaaPoista
  2. VHS-kokoelmiensa kanssa aprikoiville: kannattaa käydä kasetit ajatuksen kanssa läpi ennen kuin luopuu. Televisiossa on kautta aikojen esitetty korkeatasoisia ohjelmia, joita ei syystä tai toisesta voi uudelleen lähettää. Originaalit ovat kadonneet, tuotantoyhtiötä ei enää ole, huippuesiintyjien uusintapalkkiot ovat nousseet pilviin, ohjelmaan sisältyvien satojen näytteiden kompilaatio-oikeudet on sovittu määräajaksi...

    Esimerkkitapauksia ovat olleet Brownlown ja Gillin HOLLYWOOD-sarja, BBC:n A CENTURY OF THE CINEMA -sarja ja Kenny Everettin showt. Näihin on löytynyt välillä ratkaisujakin, mutta kuinka pitkäksi aikaa.

    Suomessa oli ennen budjettikuristuksia maailman paras elokuvaohjelmisto televisiossa, ja siellä tuli paljon kovan sarjan tarjontaa alkukielisenä, mikä ei ole maailmalla tavallista. Yksi esimerkki sadoista tai tuhansista: jos kenellä on Andrzej Wajdan parhaisiin kuuluva KÄYKÄÄ PEREMMÄLLE videolla, kannattaa säilyttää! Kannattaa miettiä myös suomalaisen tekstityksen arvoa; sekin on ollut laadukasta (sittemmin kääntäjienkin työehtoja on kiristetty).

    VastaaPoista
  3. Oikeusriidat 1600 luvulla Tyrväässä;

    Kyllähäm nämä käräjille tulleet asiat kertovat elämän menosta. Yllättävän paljon oli velkomusasioita.

    Tyrväässä oli arvostettu lautamies 1600 luvulla Kiikan Huisu, joka tosin aloitti käräjäuransa ollen itse ensin tuomittavana. Kiikan Huisu taitaa olla Jukka Kemppisen esi-isiä, kun mennään JK:n äidistä taaksepäin isälinjaa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tyrväässä?

      Mummuni oli kyllä Tyrväältä kotosin ja puhu aina kuinka Tyrväällä oli asiat niin ja näin.
      Mutta mutta..., eipä ikinä sanonu Tyrväässä vaikka olikin paljasjalkainen tyrvääläinen ja syntynyt 1800-luvun loppuvuosina.

      http://helanes.blogit.kauppalehti.fi/blog/18291

      Poista
    2. Tyrvääsä, Tyrväässä , Tyrväällä....

      Taitaapi kansan kielessä Tyrvääsä tarkoittaa hiukan eri asiaa kuin Tyrväällä. Käräjiä istuttiin Tyrvääsä, mutta koulua käytiin Tyrväällä.

      Pentti Virtarannan "Karkuin murrekirjassa" on sivulla 56 Kalle Laajamäen lausahdus: '...Sitä oli semmoisia poikia ku kävi Tyrväästä oltta hakemassa aina ku he kerkis." Mahtoiko Helanesin mummu sano kun, siinä kun Kalle Laajamäki sanoi ku?

      Poista
    3. Tuli esiin nama sisäolennon ja ulko.... erot. Helanes voisi
      taivutella esim. ilmaisua
      --Olen kusella.
      --Olen kusessa.
      jne

      Poista
  4. Blogistimme nostaa tänään kaksi hienoa teemaa:

    - sen inhimillisin "työmuistin" vähentymisen joka meitä jokaista enemmin tai myöhemmin kohtaa sekä
    - elävien informaatikkoiden, jotka osaavat assosioida sen lähteen, jota etsitään - tai vielä paremmin ei vielä ole edes osattu etsiä.

    Kun nuo informaatikot, joita minun nuoruudessani kutsuttiin kirjastonhoitajiksi, katoavat paljon tietoa joutuu hukkaan. Heitä ei voida korvata hakuohjelmilla, jotka eivät osaa assosioida.

    Bonuksena neuvottiin hieno keino päästää luova alitajunta irti.

    VastaaPoista
  5. "sensaatiomainen kokoelma Pohjois-Saksan maaseudun ja kaupunkien elämänmenosta löytyy eräästä hyvin laajasta oikeustapauskokoelmasta, joka on painettu 1700-luvun puolivälissä..."

    Tässä suhteessa herää kysymys, mitä kertovat - pikemminkin kertomatta jättävät - meidän ajastamme nykyiset käräjäoikeuden tuomiot luurankosyytteineen ja -perusteluineen. Ei taida syntyä Montaillouta.

    VastaaPoista
  6. Elokuva on hyvä jos katsoja jossain vaiheessa nauraa. Elokuva on klassikko, jos katsoja itkee vielä nähdessään rainan kymmenennen kerran. Minulle se on Polkupyörävaras. Aimo

    VastaaPoista
  7. Kamerani kanssa harhailen
    etsien mitä en näe katsomalla,
    katso näkemällä,
    unohda muistamalla
    tumman kohtani ohi
    eikä sillä kohdalla, ei ole pohjaa.

    VastaaPoista