Sitten musiikki muuttui välttämättä mutkikkaaksi. Brahms on
vain vaikeaa. Häntä kuulee oikeastaan aika harvoin esitettävän hyvin. Kai se
johtuu aikakaudesta. Kaikkialla oli määrä olla kipsikoristeita, korkokuvia,
tarpeettomia lokeroita ja mielivaltaisia ulokkeita.
Brahmsin voi ymmärtää niinkin, ja onhan se kaunista.
Vaihdoin pari sanaa Sarasteen kanssa eilen Musiikkitalon
aulassa. Iloinen tieto, että Ein deutsches Requiem menee kuulemma levyllekin,
ymmärsin että Saksassa.
Jotain sellaista odotin. Sitä enemmän iloitsin että
Sarasteen Brahms on ajateltua musiikkia, joka tapahtuu. Lähes ainutlaatuisen
taitavasti ja etevästi perinteeseen liittyen kaupunkilainen säveltäjä (Hampuri,
Wien) on luonut musiikkia, joka liikkuu kuin luonnonilmiöt. Partituuri osoittaa
sitten, miten taitavasti tuo kaikki on tehty. Sävellajit hakeutuvat yhtä jalkaa
tahtilajin vaihdosten kanssa outojenkin sävellajien seuraan.
Tiedossani ei ole, liekö tätä teosta esitetty meillä koskaan
suomeksi; sellainen oli tapana ennen. Ajatus on joka tapauksessa täysin
epäonnistunut. Sanat, Lutherin Raamatun käännöksestä, ovat välttämätön osa
musiikkia.
Epäilen ettei Heidegger tullut ajatelleeksi tätä teosta
väittäessään, että ”huoli” (Sorge) on ihmisyyden sisintä. Brahms käsittelee
Lutherin ”suru” (Traurigkeit) –sanaa kautta teoksen, ja kaiken lopussa on
F-duuri kuin nouseva aurinko meren yllä. Kuolema, missä on sinun voittosi!
Kyllä tuo on tulkitsijoille kauhea kappale. Se on eräässä
mielessä yhtä palaa, noin tunti. Ensimmäisistä minuuteista alkaa rakennustyö,
joka purkautuu kuudennessa osassa, siis pitkien aikojen kuluttua.
Silti teos ei ole kaltaisenaan säilyvä virta, vaan täynnä
jaksoja, joista eräät ovat oudolla tavalla kiteisiä kuin punertavat timantit,
joille lankeaa valo, ja eräät nestemäisiä, pyörteilyä syvyyksien yllä.
Tämä oli niin kauniisti sanottu, että lienee paikallaan
kiirehtiä kiittämään muusikkoja. Kuoro esiintyi kai ensimmäistä kertaa nyt.
Siitä taitaa tulla vielä paljon iloa. Joku voisi vihjata, että ehkäpä alussa
oli hiukan hapuilua. Joka tapauksessa kiinniotot alkoivat paukahdella
kohdilleen ja ainakin tällaisessa teoksessa hiukan ongelmallinen tasapaino
mies- ja naisäänten välillä, siis se sama, jota säveltäjä on ehkä ajatellut
sijoittamalla solisteiksi sopraanon ja basson, tavoitettiin komeasti.
Radion Sinfoniaorkesteri on hedelmällisessä vaiheessa. Se on
hyvä mutta ei millään tavoin leipääntynyt. Samainen Luther pyysi eräässä
esipuheessaan varjelusta, ettei sortuisi ymmärtämisen ansaan ja tulisi itse
omaksi mestarikseen, sillä mestari on aivan toisaalla.
Mutta, sanoi Luther viitaten luullakseni moniin hyvin
tunnettuihin lankeamisiinsa ja erhetyksen hetkiinsä:” Minusta on piru itse
rusikoinut todellisen tohtorin.”
Sorge on perikierkegaardilainen termi - käännettynä sanoilla huoli, huolenpito, huolehtiminen. "Maailmattoman olemisen tapahtumattomassa tyhjyydessä." - M.H.
VastaaPoistaSorge, merkityksessä huoli jostakin, huolehtiminen jostakin ja jonkin puolesta, on uudistumisen väline. Ensisijaisesti se on kuitenkin huolta, huolenpitoa ja vastuuta itse olemisesta - sen mysteeristä, sellaisena kuin se ylittää olevaisen. Tuosta - eksistentiaalisesta etiikasta - seuraa M.H:n määritelmä: ihminen on olemisen paimen ja kaitsija.
Haluaminen ja toivominen ovat huolen tapoja kurkottaa eteenpäin. Siten huoli on välttämätön perusta "vapaana-olemisen mahdollisuudelle". Huoleton (huolimaton) ihminen ei ole vapaa. Sorge antaa olemassaololle tarkoituksen. Maailmassa-oleminen todellisessa, eksistentiaalisesti haltuunotetussa mielessä merkitsee huolehtimista, huolellisuutta (besorgt). Huolehdin: siksi olen.
Väkinäistä sanaston puolesta, ja väitteiden johdonmukaisuutta on vaikea todistaa. Murheellisen sävyn värittämää kuitenkin.
Ja liittyy kiinteästi lausahdukseen Sein-zum-Tode. Oleminen on olemista kuolemaa kohti.
"Ne jotka jäävät voivat silti olla vainajan kanssa" - M.H. Ajatus, jonka voi mieltää jokapäiväisyyden tasolta tasolle, missä huolen muodot osoittavat, miten yksilön kuolema on usein muutos kohti hänen suurempaa muistamistaan ja huomioon ottamistaan "kunnioittava huolehtiminen".
Mutta… H. ei pyrikään tekstuaaliseen luotettavuuteen sanan tavallisessa mielessä. Vaan sen sijaan siihen aikaan sitoutuneeseen ajattomuuteen, jonka ihminen kokee ja tietää (mutta miten?) asuvan esimerkiksi vaikkapa suuressa runossa. Hän siis yrittää ilmaista sen parhaille runoille tyypillisen paradoksin, että erittäin yksinkertaiset ja alastomat sanat luovat ajattelun musiikin ja samalla oivalluksen elämän merkityksestä. Runon oivallus on kirjaimellisesti tyhjentymätön. H. siis kohtaa arvoitukset suoraan.
Wo aber Gefahr ist, wächst
Das Rettende auch.
PoistaMaailma tarvitsee esikuvia tai siis johtotähtiä, mersuja. Se on selvä. Luin juuri Turkin imperiumin alkavasta heikkoudesta kun Ottomaanien suvun hallitsijasultaanin valikoitumisprosessia muutettiin, noin 1600. Pitkä jatkumo ankaria ja koville pantuja jälkeläisiä alkoi muuttua ja kohta ei lukuisista sukupolvista sultaaneiksi valikoitunutkaan asioiden päälle kohonneita tienviittahahmoja, johtotähtiä. Asia koskee s(m)inuakin. Samoista geeneistä ja siittimistä ne oli myöhemmätkin maailmaan ujutettu. (Kirja Venice by William H. McNeill v.1974 on muuten Kemppisen useasti ylistämän Fernand Braudelin takakannessa kiittämä.)
Helppouden ja mukavuuden ansaan, rutiinien ja sovinnaisen hengettömyyteen, omahyväiseen laumaan hukutetulle ihmiselle, M.H. kaltaisten ihmisten aavistelema, säilyttämä ja edelleen kommunikoima ihmisen riemukas tragiikka on jumalten puhetta. On ääretön lohtu havaita näistä kommenteista, että herkän tunnon, terävän tajun ja laajan lukeneisuuden miehiä (varmaan kaikki, muuten) ilmaantuu tänne kertomaan olemassaolostaan ja jakamaan viisautta kansankielellä josta voisi kopin ottaa. Suomeenhan on näitä logiikkafilosofian tyhjänpäiväisenä ja sisällyksettömänä hyljänneitä huolenkantajia ilmaantunut kuin Kalevankansasta ikään.
Kerrankin istuin Lasipalatsin ahtaassa kirjakaupassa ympärilläni puolisen tusinaa tohtoria ja aiheena jonkun käännös jostakin ranskalaisesta, kai heidän oljenkortensa toimeentuloon täällä Nokialla. En arvaa vuodattaa pakahtuvaa mieltäni pidenpään, mutta arkisemmille kimokkeeksi sanoisin itse päässeeni Mekanosta seuraaviin kerroksiin ihan vain kun radiosta joskus kuulin käsittämättömän älykästä puhetta, ilmeikäs ääni, talentin viimeistellyt lauseet ja pureva relevanssi huomioissa ja avauksissa fenomenologian isoihin, jotka kai ottivat kedon vaaliakseen jahka kemia pani sen kasvamaan, traktori korjasi isot tuotokset ja ketsuppi teki siitä perusruokaa. Se oli tietty Juha Varto. Aikalaissuomalaisista suurin. Seurasin häneltä useammankin luentosarjan ja nyt osaan jo itsekin lukea. Luennot olivat Taikissa ja Teakissa. Sinne on vapaan tunkeutumisoikeus veronmaksajalla ja (-kiertäjälläkin). Muuta hyvää en osaakaan hyvinvointiyhteiskunnastamme sanoa. Mutta jokunen esikuvallinen oppinut jonka tykö tulla ja syntyä ihmiseksi onkin kyllä -kaikkeus.
Jukka Sjöstedt
Ja kuoro sai palkkansa? Eli ilon esiintymisestä ammattilaisten kanssa. Tuolla logiikalla RSO:n duunitkin voitaisiin pikkuhiljaa siirtää hyville harrastajille. Palkkana se että saisi esiintyä paremmin palkatun kapellimestarin kanssa. Kai sentään kapellimestarinkin liksat siirretään Yleltä suoraan agentin tilille halvemman verotuksen maihin.
VastaaPoistaKaunis kirjoitus ja musiikin sanallinen kuvaus. Joonas Kokkonen muistaakseni käytti sanontaa "kuin kuvastimessa" jostakin teoksesta. Durch einen Spiegel-näkeminen on toisaalta konkreettista, mutta kuulostaa varsin eteeriseltä.
VastaaPoistaEnnen minä ja näkisin nälkää kuin luopuisin korkeakulttuurista - tuo mitä kuvailet, noin se menee, kuin aikamatka, trippi pois tästä hektisen hysteerisestä maailmasta.
VastaaPoistaElettiin ennenkin vaik ojan takan oltiin, ojapuita poltettiin ja ojast oltta juotiin
VastaaPoistaSanan die Sorge merkityksiä voi miettiä mm. lukiessaan Thomas Mannin esseitä pienestä teoksesta Sorge um Deutschland (1957). Ohessa voi nautiskella Mannin kielenkäytöstä.
VastaaPoista"Det är synd om människan", kirjoitti August Strindberg. Saksalainen sielunmessu teki vaikutuksen myös radiosta suorana lähetyksenä. YLE:n Areenalta se on ilmeisesti jo poistettu.
VastaaPoistaLutherin käännös, Paavalin sanat, Paavali lainaa osaa Hoosea 13:14:stä Septuagintasta. LXXBagster:ssa sanotaan: ”Missä on sinun rangaistuksesi [kreik. di′kē], oi kuolema? Oi Haades, missä on sinun pistimesi?”
VastaaPoistaS
Näinköhän Brams auttaa surun voittamisessa paremmin kuin Bach, esim "osanna in exelsis"
VastaaPoistaEikös Dike ole oikeuden jumalatar, miksi siis "rangaistus"? Voisiko polyglotti juristiblogistimme kommentoida?
VastaaPoista