Sivun näyttöjä yhteensä

21. huhtikuuta 2008

Jupinaa

Rintamaupseereista olen ajatellut, että tuollainen ominaisuuksien sopusuhta oli ehkä se kaikkein tärkein. Ei mitään sensaatiomaisia urotekoja, mutta toisaalta porukka kesti loppuun asti.

Olen ennenkin mainostanut Knut Pippingin kirjaa Komppania pienoisyhteiskuntana. Pippingin aineisto on JR 12:sta. Siinä sosiologi esittää 1940-luvulla (väitöskirja oli alkujaan ruotsinkielinen) erittäin mielenkiintoisen verkostoteorian.

Vaimoni isä, joka selvisi ihmeellisesi talvisodasta Summassa, oli muuten juuri JR 12:n komppanianpäällikkönä koko varvin Kiestingistä Ihantalaan ja säilyi kaikin puolin hengissä, vaikka Pyöräkankaalla teki tiettävästi tiukkaa.

Pipping pyrki selvittämään konekiväärikomppanian sisäistä rakennetta ja arvioi, että suomalaisen sotavoiman ydinosasto oli pakkiporukka – ne jotka keittivät samoilla tulilla korvikkeensa. Aliupseeriarvoilla ei ollut merkitystä, kotipaikoilla jonkin verran.

”Kaveria ei jätetä” –iskulause on hiukan yllättäen Pippingin esittämän muodossa ”kaverin ruumista ei jätetä”. Kun Ihantalassa ei ollut ruokaa eikä ammuksia, vähät huoltomiehet pantiin kantamaan vainajia pois. Kuolleista ja haavoittuneista huolehtiminen oli hänen mukaansa kaikkein tärkein asia. Sitä ei tarvitse selittää epäitsekkyydeksi. Tuntui paremmalta olla porukassa, jonka tiesi auttavan ainakin sidontapaikalle. Urhoollisuutta taistelussa pidettiin Pippingin mukaan ”yksityisasiana”, jota ei kiitelty eikä moitittu mutta jolla ei sopinut kehuskella.

Tämä on oikeastaan pitkä vastaus siihen hiukan nenäkkääseen kommenttiin viikonlopun sotasurmakirjoituksiin, että kymmenen prosentti kymmenestä tuhannesta on enemmän kuin tuhannesta.

Tarkoitin mittakaavaongelmaa, joka on aidosti vaikea. Jo kadonneessa yhteiskunnassa – mikä oli kylän koko ja mikä kunnan ihannekoko?

Jo mammutinmetsästäjät jakautuivat kyliksi ja klaaneiksi. Nähtävästi viimeksi kuluneet kaksikymmentäviisi tuhatta vuotta sosiaalista rakennetta ovat määränneet ravinnon hankkiminen ja välimatkat.

Siksi minä näitä karttoja julkaisen, jotta näkisitte, miten esimerkiksi joki oli ennen ”maantie”. Asutus keskittyi käyttökelpoisten vesiväylien varteen.

Kaupungeista on kirjoittanut parhaiten Peter Hall (Cities and Civilization). Se on suunnattoman laaja kysymys. Viittaan vain rukkasella koilliseen ja sanon että jossain Arkangelin paikkeilla oli kerran mahtava kauppakaupunki Bjarmia, joka sitten lakkasi olemasta. Syyt ovat oikeastaan tuntemattomia.

Suomalainen kuntajärjestelmä on pitkäkestoinen epäonnistuminen. Maallinen hallinto erotettiin seurakunnista 1862, mutta valmista ei ole tullut.

Kukaties vuoden 1939 kunnat olivat käsiteltäviä – piti olla yksi lääkäri ja kätilö, terveyssisaria ei vielä ollut, kunnantoimistossa tarvittiin pari kanslistia ja kansakoululautakunnassa väkeä.

Toimivaa kokonaisuutta ei voi määritellä väkiluvulla, vaan pinta-ala, kulkuyhteydet ja elinkeinorakenne on otettava huomioon.

Luulen että noista vainajien tilastoista näkyy kuntia, jotka olivat jo ennen sotaa lohduttoman pieniä, ja kymmeniä kuntia, jotka muuttuivat elinkelvottomiksi suurten ja raskaiden sotatappioiden vuoksi. Yhtä kuollutta kohti oli kolme tai neljä ruumiilliseen työhön pystymättömäksi haavoittunutta.

Yhteisö kestää harvennuksen ikäpyramidin alapäästä ja tietysti yläpäästä, mutta tämä parhaassa iässä olleiden menettäminen, joka keksittiin ensimmäisessä maailmansodassa, aiheutti luultavasti pysyviä muutoksia.

Yli puolen vuosisadan takaisissa tilastoissa oikeastaan maanviljelijöiden valtavan suuri osuus herättää eniten ajatuksia. Tuo nimike synonyymeineen tarkoitti maata omistavia ihmisiä. Kun suurtiloja oli niin vähän ja vuokraviljely oli jo järjestetty, maa oli aika pitkälle maanviljelijöiden varassa.

Siitä olen kirjoittanut usein, että evakoiden ja rintamiesten välivarastointi oikeastaan elinkelvottomille alueille ja heidän ajamisensa maanpakoon Ruotsiin on yksi itsenäisen Suomen historian häpeällisimpiä lukuja.

Mutta toisaalta maanviljelijöitä ja näiden poikia kuoli sodissa 20 000 – 25 000. Vaikka heistä oli aikamoinen osa luovutetulta alueelta – eikö tässä ollut sauma ja yksi keino maatalouden alasajoon, joka sitten toteutui?

Elinkeinorakenne muuttui niin nopeasti, että kun 1945 lähes puoli miljoonaa miestä nimitti ainakin osan vuotta itseään metsätyömiehiksi, nyt metsureita on tilastoitu noin sata.

Tämän haluan johtaa aluksi sotatilastoista: ensin meni maanviljely, jonka jäljellä olevaa osaa sanotaan nyt maatalousyrittämiseksi, sen jälkeen meni perinteinen tehdastyö ja nyt on menossa metsäteollisuus.

Kun lähiaikoina julkaisen tässä blogissa laajan kaatuneiden ammattien luettelon, teen sen sanoakseni: katsokaa tarkasti. Neljä viidettä osaa ammattinimikkeistä on oikeastaan kadonnut. Ehkä vielä suurempi osa ammateista on kadonnut.

Mullistus on ollut täydellinen ja siirtyminen tähän palveluyhteiskuntaan, joka joko osoittautuu elinkelpoiseksi tai sitten ei, on monin kohdin sotien suora seuraus.

15 kommenttia:

  1. Kemppiselle:

    Mutta toisaalta maanviljelijöitä ja näiden poikia kuoli sodissa 20 000 – 25 000.

    Toisaalta tilakoot kasvoivat ja omaisuus lisääntyi perijöillä. Tämä hyödytti yhteiskuntaa monin eri tavoin.

    mutta tämä parhaassa iässä olleiden menettäminen, joka keksittiin ensimmäisessä maailmansodassa, aiheutti luultavasti pysyviä muutoksia.

    Kunhan suvunjatkamiskyvyiltään paras osa, 16-20 vuotiaat säästyivät suuremmalta osin, ei mitään hätää.

    Elinkeinorakenne muuttui niin nopeasti

    Teollisuuden palveluksessa vuonna 1938 oli 214.000 ihmistä. Vuonna 1945 219.500. Vain 5000 enemmän!
    Vientiteollisuuden tuotanto nousi kuitenkin tuona aikana 40 prosentista 70 prosenttiin!

    Entä muuttoliike muulloin. 1880-1930 maaseuduilta kaupunkeihin siirtyi noin 310.00 henkeä. Lisäksi maaseudulle muodostuneisiin tehdas- ja muihin keskittymiin siirtyi yli 150.000 maalaista. Aikamoinen siirtymä 50 vuodessa. Suhteellisesti enemmän kuin mitä 1930-1980 luvuilla.

    Entä maanviljelijät. Niistä jotka tilastoitiin maanviljelijöiksi vielä 20-30 luvuilla oli yli kolmannes metsä- uitto yms. työläisinä.
    Vasta 1920-luvun lopulla maaltamuutto estyi, koska maatalous pystyi kaupallistamaan itsensä, jolloin puolet tuotannosta meni kauppaan.
    (tarkistuslähteenä 4luvuille käytin: Suomen Liikemiesyhdistys 1948)

    VastaaPoista
  2. No ainakin peltojen viljeleminen on kehittynyt vuosikymmenien saatossa kertakaikkiaan suunnattoman tehokkaaksi. Ihmistyövoimaa ei tarvita paljonkaan. Tehokkaat koneet hoitavat isotkin alat pelkästään yhden miehen voimin. Eikä mies väsy ja kulu loppuun maataloustyöstä sillä tavalla kuin joskus ennen. Peltoviljelyssä Suomessakin pystytään ylituotantoon.

    Sotien jälkeen ei maatalous enää pystynyt työllistämään porukkaa entisen laisesti. "Ahneita voittoa tavoittelevia liikemiehiä ja tehtailijoita" oli Suomessa liian vähän. Siis sellaisia henkilöitä, jotka olisivat voineet työllistää maataloudesta vapautuvaa porukkaa.

    Ruotsi teollistui voimakkaasti ennen Suomea ja kykeni työllistämään suomalaisia siellä.

    VastaaPoista
  3. Kirjoitin tähän pitkän vastauksen, mutta koska yritän välttää yli sivun mittaisia kommentteja, laitan tähän vain ytimen.

    Yhteisöt perustuvat ihmisen evoluution aikana muodostamiin malleihin, jotka ovat meidän aivotoimintaamme koodatut. Kylien ja kuntien toiminnassa on edelleen jäljet mammutin metsästäjistä.

    Sota ja sen tappiot eivät lyöneet kuntia, vaan saattoi jopa auttaa niitä. Rauha sitä vastoin oli maalaiskunnille tuhoisa ja luonnoton tila.

    Sodan, yhteisön ja sosiaalisen stressin vaikutus nivoutuu kiintoisaksi verkoksi, jossa koulukiusaamisen välttämättömyys ja saaliinjaon sosiaalinen vaikutus nivoutuvat yhdeksi kuvioksi.

    Loput tulee parissa osassa omalla blogillani.

    VastaaPoista
  4. Jos tulisi sota niin nykyajan sotilaat kantavat vain juristinsa perille, jotta voisivat haastaa kaikki ne, joiden työ oli sotia.

    Muita miehiä kantavat vain, jotta olisi lihaa. Tämän päivän kannibaali ei eroa paljonkaan muinaisisista kannibaaleista vaikka merkkivaatteet pyrkivät hämäämään aika paljon.

    "Man hunter" on aikamme kuva myös:
    http://www.lumonetti.fi/portaali/viihde/elokuvat/artikkelit/Hannibal.html

    VastaaPoista
  5. Kriiseillä on tapana muuttaa maailmaa radikaalistikin. Kemppinen kirjoitti sotien vauhdittamasta maatalouden alasajosta. Itselläni on mielessä näkemäni kuva 90-luvun laman kylkiäisenä tapahtuneesta rakennemuutoksesta. Siinä näytetään toimialoittain työpaikkojen muutosta ensin vuosina 90-94 ja sitten 94-01.

    On muuten aika dramaattisen näköistä, miten monella alalla laman aikana menetetyt työpaikat ovat pysyvästi kadonneet, ja kuinka uudet työpaikat pääosissaan muodostuivat paljon pienemmälle joukolle toimialoja, jotka yleensä olivat vielä eri aloja kuin ne joissa lamanaikainen pudotus oli suurin.

    VastaaPoista
  6. Hetkinen:

    "Tämä on oikeastaan pitkä vastaus siihen hiukan nenäkkääseen kommenttiin viikonlopun sotasurmakirjoituksiin, että kymmenen prosentti kymmenestä tuhannesta on enemmän kuin tuhannesta."

    1) Eikö heitto ollut Kemppisen omassa tekstissä, ei kommentissa?

    2) Ymmärsin koukun toisinpäin, eli siis näissä asioissa 10 % tuhannesta on, totta enemmän kuin 10 % kymmenestä tuhannesta.

    Vai olenko nyt samalla asialla kuin Petjalle hitaasti kirjoittamisen ja hitaasti lukemisen eroa ihmetellyt.

    VastaaPoista
  7. Kemppinen kirjoitti siis Pippingiä referoiden: "- - suomalaisen sotavoiman ydinosasto oli pakkiporukka – ne jotka keittivät samoilla tulilla korvikkeensa."

    Loistava esimerkki kumppani-sanan etymologian (cum+panis, lat panis on leipä) oikeutukselle.

    VastaaPoista
  8. Miten helkkarissa olen jättänyt Pippingin lukematta, vaikka muistan kyllä kun kirja ilmestyi. Täytyy korjata tilanne.

    Kyllä minä ainakin olen aina ymmärtänyt "kaveria ei jätetä" aika lailla Pippingin tulkinnan mukaan. Siis ettei jätetä haavoittuneena eikä ruumiinakaan.

    Jo vuonna 1970, kun lähdin Ruotsiin, osattiin verrata siellä olevien määrää karjalaisiin. Mutta olivatko lähtijät juuri rintamamiehiä ja siirtolaisia - vai heidän lapsiaan?

    Onkohan tästä tutkimusta? Olihan siellä vanhojakin, mutta enemmän silti nuoria. Näin muistelen.

    VastaaPoista
  9. Ad Rienzi:

    Ja "komppania" = con panis / pania.

    Siis myös "yhtiö".

    Vrt. suomen "olla jonk:n leivissä"

    VastaaPoista
  10. Äitini puolelta ottivat sotiin osaa hänen miehensä (isäni), kaksi veljeään ja kahden sisaren miehet. Isäni ja vanhempi enoni kaatuivat, toinen enoni haavoittui lähes työkyvyttömäksi ja toisen tätini miehistä haavoittui jääden työkuntoiseksi. Toisen tätini mies säilyi lähes vammoitta, ei tarvinnut mennä JSP:ä kauemmaksi. He olivat kaikki maanviljelijöitä eli viidestä maanviljelijästä yksi teini-ikäinen säilyi. Tilojen hoito sodan jälkeen oli tuskien ja itkujen taival. Siltä ajalta jäi kammo maanviljelykseen.

    Isäni kaksi veljeä olivat myös sodassa. Toinen oli tulkkina ja toinen pappina. Eivät naarmuuntuneet sillä reissulla.

    Jään mielenkiinnolla odottamaan ammattijakautumaa.

    **
    Kotipitäjäni arvostetun kompanianpäällikön kaatuminen johti kuuleman mukaan hyvän taistelujoukon muuttumisen ryyppy- ja korttisakiksi.

    VastaaPoista
  11. Lapsuudessani vanha ukki (s. 1897) toisteli, että kun sota tulee, mennään koko suku maalle. Siellä sitten on hyvä, kun on perunaakin omasta takaa. Minä, kaupunkilaislapsi, kitkin siirtolapuutarhassa saadakseni syödä tärkeäksi mainitun oman kasvimaan perkeleen pahanmakuisia retiisejä ja talvella hiihdin uutterasti, kun siihen aikaan piti olla reipas.

    Fyysinen toimeliaisuus ei ole enää samanlainen hyve. Nykylapsille ei juuri taideta opettaa, kuinka toimia, jos sota syttyy. Minunkin lapsiani kiinnostaa vain se, koska tulee maailmanloppu ja mikä sen todennäköisimmin aiheuttaa. Niin, ja kuka voittaa "Selviytyjissä"?

    Minua aika ajoin huolestuttaa, että tuskin osaan perunaakaan panna maahan. Suksia en omista. Suvusta harva on sydämessä. Metaforien ja metonymioiden eroja voin eritellä jopa oppimisvaikeuksisille aikuisille, mutta vähänpä taitaa olla yleisöä sitten, kun ohjukset viuhuvat.

    VastaaPoista
  12. Tarkennetaan hieman:
    kunnallisasetus säädettiin vuonna 1865. Se erotti kunnan ja seurakunnan. Kunnan perustamiseen seurakunta kuitenkin tarvittiin.

    Samalla (kirkko)pitäjä muuttui kunnaksi. Näin kirkkoherran johtama kunnankokous muuttui talonpoikaisjohtoiseksi. Kovin monilla talonpojilla ei ollut äänioikeutta. Varallisuus ratkaisi.

    Kunnilla oli 1865 asetuksen mukaan kolmen vuoden siirtymäaika, mutta monet pyysivät lykkäystä. Käytännössä useimmat kunnat olivat siirtyneet uuteen järjestelmään vuoteen 1875 mennessä. Sodankylä tosin vasta 1893.

    Yli 2000 asukkaan kaupungit saivat kunnanvaltuustonsa 1873.

    Ihmettelin kun tämä ei ollut kovin tuttua, vaikka perusasiat tiesinkin. Tsekkasin Jussilan ja jopa Puntilan poliittisen historian. Ei mitään mainintaa kunnallislaista. Valtio rules.

    VastaaPoista
  13. "Kovin monilla talonpojilla ei ollut äänioikeutta."

    Torppareista puhumattakaan.

    "jäi kauas taakse päivät onnekkaimmat, kun olla vain..."

    VastaaPoista
  14. Jr 12:ssa oli myös minun isoisäni.

    ps. olen muuten miettinyt usein tätä nykymiehen asemaa. olisiko seurausta varsinkin nuoremmassa sukupolvessa siitä, että sodan aikana ja monissa tapauksissa sen jälkeenkin naiset hoitivat hommat kotirintamalla suurelta osin.

    myös kun ajattelee sitä henkistä vammautumista, mikä sodasta seurasi rintamalla olleille monille miehille, niin feminismillä oli otollinen aika.

    nyt kannetaan satoa ehkä pahimmillaan noista ajoista ja niiden seurauksista. suomalainen mies on todella heikoilla alle 40-vuotiaiden ikäryhmässä naisiin nähden. ja se kai ei ole luonnonmukaista?

    tasa-arvo on todella kannatettava asia, mutta nyt tilanne on ainakin suomessa se, että naiset ja miehet eivät ole tasa-arvoisia. naiset ovat todella paljon vahvemmilla.

    VastaaPoista
  15. Entrepreneur, entrepenööri, yrittäjä= ottaa välistä. Entre väli, prendre ottaa.

    Ja niitähän kunnat kilvan perustaa kuntalaisia palvelemaan.

    VastaaPoista