Sivun näyttöjä yhteensä

30. syyskuuta 2007

Suomennoksista

Tämä tulee nyt vähän väärällä hetkellä. Sain vasta pari päivää sitten käsiini Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran kaksiosaisen Suomennoskirjallisuuden historian, yli tuhat isoa sivua.

Siinä on mahtava määrä sellaista tietoa, jota olen ollut vailla, mutta en osaa sanoa asiasta vielä sen enempää, koska en ole vielä keksinyt, miten tuo kirja on tehty.

Katsoin itseäni koskevat maininnat, joita on vähän. Kaikki minuun liittyvät tiedot olivat vääriä. Esimerkiksi sarjakuvakäännöksistäni Tintit on pantu ystävieni Kaukorantojen nimiin ja muut jätetty mainitsematta. Lyriikan kääntämisestä Catulluksestani kerrotaan, että siitä on osoitettu käännösvirheitä, jollaisista esitellään malliksi yksi. Juuri muuta siitä ei mainitakaan. Valikoiman nimeä sanotaan harhaanjohtavaksi (Kaikki runous). Se yritti olla viittaus Simonideen Omnia mea -hokemaan: kaiken omani kanssani kannan eli kaikki runous on mielessä. "Kootut runot" on jotain aivan muuta.

Nähdäkseni kaikki muut englannin kielisen lyriikan suomennokset mainitaan, mutta ei Wallace Stevensiäni (WSOY, Tämän ilmaston runot.

Nämä kaksi saivat mielestäni huomiota isoissa lehdissä ja kaikkiaan myönteisen vastaanoton, joten en ihan usko, että vaikeneminen johtuisi suomennosten hunoudesta.

Räpyttelen hiukan silmiäni. Olisin odottanut, että esimerkiksi Orwell (esseet ja "Puilla paljailla") olisi luettu käännöskirjallisuuteen, mutta ei.

No. Tietysti olen kiitoksen kipeä. Tottakai. Todellisuudentajuinen ja arvostelukykyinen ihminen ei pidä ajatuksiaan ja mielipiteitään esittelemisen arvoisina eikä esittele tekemisiään.

Sen nyt kuitenkin ehdin panna merkille, että Saarikosken käännöksiä ei ole luettu kunnolla. En ole ainakaan vielä löytänyt mainintaa siitä, miten päin seiniä Saarikoski käänsi pahimmillaan. Myös esimerkiksi Eeva-Liisa Manner hyppäsi kylmästi vaikeita sanoja sisältävien kappaleiden yli.

Saarikosken "Jalkapolku" -valikoiman käsitteleminen vakavalla naamalla on hiukan mystistä, koska kirja on samanlainen humalainen päähänpisto kuin hänen evankeliumi -käännöksensä.

Parhaimmillaan Saarikoski oli nerokas kääntäjä - ja tarkka. Kävin Parnasson arvostelua varten hänen Odysseiansa sana sanalta läpi ja vertasin sitä vaikka mihin, myös alkutekstiin. Uskomaton suoritus! - Mutta Joycen Odysseuksen voisi ehkä kääntää uudestaan.
Kävin opissa ollessani läpi joukon mm. näiden suurten nimien ja useiden muiden suomennoksia alkutekstiin vertaamalla. Se oli opettavaista.

On paikallaan, että vielä elävät henkilöt jätetään vähälle tällaisessa yhteydessä. Niinpä sanon oppineeni paljon muun muassa Juhani Jaskarin ja Aarno Peromiehen suomennosten tutkimisesta ja Thomas Warburtonin ruotsinnosten vertaamisesta alkutekstiin.

Mutta aihe oli oikeastaan asiateksti ja eilinen Terra Cognita ja Pietiläinen. Panin tähän vasiten paremman kirjahyllyn paremman kuvan.

Asiatekstin kääntäjän osa ei ole kadehdittava. Edellä kirjoitan täyttä vauhtia romaanikäännöksistä, ja niistä on kirjoitettu paljon ja harrastajat osaavat arvostaa alan nykyisiä suuria nimiä - Loponen, Kersti Juva, Oili Suominen (Grass), Annikki Suni, Kristiina Rikman ja kymmenen - kaksikymmentä muuta kertakaikkiaan mainiota ammattilaista.

Parasta mitä asiatekstin suomentaja voi toivoa on unohdus - että ei mainita. Mielestäni asiateksti on joskus vaikeampaa suomentaa kuin valtavirran proosa.

En halua moittia enkä kiittää Pietiläistä, joka tekee kaiken itse. Ei hänellä mitään kustannustoimittajaa ole eikä varaa sellaiseen ylellisyyteen. Tai ehkä yhdyn lähinnä siihen, mitä Sedis sanoo eilisessä kommentissaan. Aina näistä suomennoksista selvän saa, vaikka siellä olisi huttua seassa.

Vanhan polven kustannustoimittajat tekivät virheistä jonkinlaisen kultin, ja monet arvostelijat yhtyivät kuoroon. Oli löydettävä jokin yksittäinen todiste kääntäjän pään menoksi.

Olisin sitä mieltä, että tärkeää on vain se, että teksti kulkee ja lauseet rakentuvat käsitettäviksi. Tyrmistyn kerran toisensa jälkeen, kun katselen jonkin Loven tai Liken tai Vastapainoin litteitä niteitä, joissa usein huippuvaikea teksti on saatu aivan kunnialliseen suomenkieliseen muotoon. Ja saksasta ja ranskasta kääntävät tekevät lisäksi merkittävän kulttuuripalveluksen, koska sitä väkeä on vähän, joka oikeasti saa selvää ajankohtaisista teksteistä, kuten Luhmannin tai U. Beckin sosiologiasta tai Latourin mediateoriasta.

Euroopassa olemme totisesti putoamassa mustaan aukkoon, kun kielitaito on liian kapea.

Yhdyn siihen kritiikkiin, että Internetin yksi ongelma on meille liiallinen englantilähtöisyys. Minulla on samalla Netvibesin feed-lehdellä englanninkielisten sanomalehtien korvalla ruotsista DN, Tanskasta politiken, sitten NZZ, Die Zeit ja Frankfurter Allgemeine, Le Monde, Corriere della sera ja El Pais. Aikakauslehdissä jakauma on suurempi. Voin vakuuttaa, etteivät ajankohtaisia asioita koskevat uutiset ja kommentit ole Ison Britannian ja Yhdysvaltojen valtamedian esittäminä edes edustavia. Nuo kaksi ovat maailman nurkkakuntaisimpia maita. Hyvä kolmonen on Ranska.

Yksi mahdollinen blogi - pitäisiköhän miettiä - olisikin raaka tekijänoikeusrikos eli päivittäinen käännösannos oikeasti etevien julkaisujen jutuista eri maista. Mutta porukkaan olisi silloin saatava ainakin japania osaava kaveri. Slaavilaiset maat ja Al-Jazeera onneksi pitävät uutissivuja englanniksi.

Huomaan nyt surukseni, että välilehteni Business ja Technology sisältävät pelkästään englanninkielisiä julkaisuja. Yleisaikakauslehdissä nyt kuitenkin ovat Der Spiegel ja Nouvelle Observateur.

On tässä olemista.

Mutta muistutan vielä siitä, että tottuminen ja siedätys ovat tärkeitä asioita. Jos nuorimmat lukijat tottuvat tukeutumaan vain suomalaisiin lähteisiin ja NewYork Timesiin, eivät he siitä tavasta opi koskaan pois.

Ja varmuuden vuoksi: en usko näkeväni käännöskoneiden tuomaa pelastusta, vaikka käännökset isoista kielistä kuuluvat olevan jo ymmärrettäviä - esimerkiksi portugalista espanjaan tai jopa espanjasta ranskaan.

14 kommenttia:

  1. Kemppinen:

    On paikallaan, että vielä elävät henkilöt jätetään vähälle tällaisessa yhteydessä. Niinpä sanon oppineeni paljon muun muassa Juhani Jaskarin ja Aarno Peromiehen suomennosten tutkimisesta ja Thomas Warburtonin ruotsinnosten vertaamisesta alkutekstiin.

    Warburtonhan kyllä elää vielä, jos ajatuksena siis oli, että de vivis nil nisi bene.

    VastaaPoista
  2. Se on suorastaan järkyttävää mitä kaikkea Kemppinen ehtii touhuta. Ja millä innolla. Kemppisen lukunopeus täytyy olla myös aivan huippua muuten ei riitä vuorokauden tunnit kaikkeen tekemiseen.

    Mieleeni tulee juttu Porthaniasta valtiotieteellisen tiedekunnan kirjastosta, missä jengi oli syventynyt lukemaan hiljaisuudessa. Eräs valtio-opin professori käyskenteli huoneen takaosassa ja otti kirjan hyllystä sieltä täältä ja lehteili niitä. Joku opiskelija ärsyyntyi ja kääntyi kuiskaamaan proffalle, että mitä sä oikein pläräät siinä. Proffa sanoi, etten mä mitään plärää vaan luen.

    VastaaPoista
  3. "Asiatekstin kääntäjän osa ei ole kadehdittava."

    Kyllä ainakin Arto Häilä on saanut ihan konkreettista kiitosta asiatekstikäännöksistä, minkäs palkinnon mies nyt Stalin-elämäkerrasta taas sainkaan. Ja Jörn Donnerin esseitäkin Häilä on kääntänyt ihan loistavan sujuvalle suomelle, minkä tämä asianharrastaja ainakin tiesi kertoa ihan lonkalta. Totta toki on, että Häilä on ansioitunut myös romaanikääntäjänä esim. Rushdien parissa.

    VastaaPoista
  4. Ad Hurps:

    En tiedä, onko elämäkerta asiatekstiä, essee ei ainakaan ole.

    Määirttelykysymys.

    Mielessäni olivat nämä Pietiläisen tyyppiset tekstit.

    Kriteeri: elämäkerta ei useinkaan ja kirjallinen essee ei yleensä koskaan edellytä kääntäjältä sellaisia tietoja, jotka poikkeaisivat suuresti romaanin kääntämisestä. Asiateksti - katson hyllyyni - "Prehistory of Scandinavia" tai "A History of Japan" tuskin menisivät Artolle.

    VastaaPoista
  5. Ad Veikko Suvanto:

    Ajattelin että ne vivos nil bene.

    VastaaPoista
  6. Argh, ARGH! Taas kuva kirjahyllystä.

    Oman "kirjahyllyni" ja ajatukseni sain järjestykseen hankkimalla Microsoftin OneNote-ohjelman. Anteeksi mainostus.
    Lukiessani tätä blogia uskaltaisin ehdottaa OneNotea myös Kemppisen käyttöön. Helpottaa työskentelyä todella huomattavan mielenkiintoisasti.

    www.office.microsoft.com/fi-fi/onenote/default.aspx

    Kommenttina muuhun:
    "Hyvä oli sekä paisti että liemi!
    Kirjoitti V.A. Koskenniemi"

    VastaaPoista
  7. Hei, mitä tulee monipuoliseen informaation, niin itse luen paperiversiona ja nyttemmin myös sähköisesti ''Courrier Internatinal-lehteä, jossa on eri maailman kolkilta koottua aineistos, siis ranskannettuna. netiosoite on www.courrierinternational.com
    terveisin
    Alexius Manfelt

    VastaaPoista
  8. Mutta porukkaan olisi silloin saatava ainakin japania osaava kaveri. Slaavilaiset maat ja Al-Jazeera onneksi pitävät uutissivuja englanniksi.

    Taitaa jo useimmilta japanilaisiltakin sanomalehdilta loytya englanninkieliset uutissivut, eika niiden lukemisen jalkeen edes enaa ole pakko, ihan aina, lukea sita alkuperaiskielista uutista saadakseen tolkkua siita mita on tapahtunut.

    VastaaPoista
  9. En ole ehtinyt mainittua käännöskirjallisuuden historiaa vilkaista, mutta kuulin, että pieniä kustantamoja kohdellaan siinä kovin kaltoin. Esim. Antero Tiusasen Moby Dick -suomennos (Otava) kyllä mainitaan, mutta saman miehen muita Melville-suomennoksia ei. Ne on tehty pienelle Pequod-kustantamolle.

    VastaaPoista
  10. Luulisi, että käännöstöiden selvittäminen ei olisi ollut ylivoimainen tehtävä kirjan toimittajille - löytyväthän nuo tiedot esimerkiksi HELKA:sta. On todennäköistä, että et ole ainoa kääntäjä jonka elämäntyötä käsitellään mainitsemassasi teoksessa ylimalkaisesti ja virheellisesti. Tilanne taitaa kuitenkin olla se, että virheitä ja puutteita on aika vaikea jälkeenpäin korjata.

    Irma Sulkusen SKS:n historia ei herättänyt paljoakaan keskustelua, vaikka - ainakin omasta mielestäni - siinä esitettiin rohkeita yleistyksiä Yrjö Koskisen toimintatavoista ja motiiveista. Siellä ne nyt kuitenkin ovat. Toivottavasti asiantuntijat ja tulevat tutkijapolvet ottavat kuitenkin tarkistaakseen alkuperäislähteet. Samaa voi siis toivoa myös tuon suomalaiset kirjailijat -teoksenkin osalta.

    VastaaPoista
  11. Parahin Jukka, puhuessasi asiatekstien kääntämisestä tarkoitat ilmeisesti tietokirjallisuuden kääntämistä. "Asiatekstien" vakiintunut merkitys käännösalalla kattaa esimerkiksi liiketekstit, käyttöohjeet, viranomaisviestinnän yms. käyttötekstit, mutta ei tietokirjallisuutta. Tämä vain tiedoksesi. On helpompi keskustella asioista, jos niistä puhutaan oikeilla nimillään.

    Kollegiaalisin terveisin
    Titia Schuurman

    VastaaPoista
  12. Suomennoskirjallisuuden historiahan on jo netissäkin, tosin salasanojen takana.

    http://kvl.joensuu.fi/suomennoskirjallisuus/l.php?Aihe=26

    Ehkä on tarkoituskin tehdä opuksesta päivitetty verkkoversio?

    VastaaPoista
  13. Hyvät Jukka Kemppinen, Jaakko Heinimäki ja muut lukijat,

    Suomennoskirjallisuuden historian yhtenä toimittajana haluaisin vastata joihinkin esille nousseisiin kysymyksiin.

    Olen pahoillani teoksen virheistä ja puutteista. Yli 80 kirjoittajan 1200-sivuinen työ lienee luonteeltaankin jo sellainen, että sitä on mahdotonta saada virheettömäksi. Siitä huolimatta haluan esittää pahoitteluni siitä, että tekstiin on jäänyt erheellistä tietoa.

    Kaikki ei toivottavasti ole aivan niin hullusti kuin miltä blogista ensi silmäyksellä näyttää. Kemppinen kirjoittaa: "sarjakuvakäännöksistäni Tintit on pantu ystävieni Kaukorantojen nimiin ja muut jätetty mainitsematta". Kyllä Kaukorannat Tinttejä käänsivät, ja tekstin esimerkki Haddockin kielenkäytöstä on juuri heidän käännöksestään. Mutta on varsin ikävä puute, ettei tässä mainita, että Tinttejä käänsi myös Kemppinen. Koska koko teoksessa luetellaan varmastikin tuhansia eri suomennoksia, ei toimittajien ole ollut mahdollista tarkistaa jokaista teostietoa. Myöskään kaikkia suomennettuja teoksia - niin Kemppisen kuin muidenkaan suomentajien - ei voi tekstissä luetella, niin paljon kuin silloin jääkin mainitsematta ansioituneita suomennoksia.
    Ykkösosan alun esipuhe ja "Toimitusperiaatteista" -osio korostavat sitä, että vaikka teos pyrkii olemaan laaja, kattavuutta se ei edes voi tavoitella. Suomennoksia on ilmestynyt tuhansia ja taas tuhansia. Lisäksi pääpaino on varhemmilla ajoilla, koska kyseessä on historiateos. Lähdeluettelo pyrkii osaltaan korvaamaan näitä puutteita, mutta kaikista käännöksistä ei tietenkään edes ole olemassa tutkimusta johon voisi viitata.

    Saarikoski tulee ehkä korostetun monissa artikkeleissa esille, mutta ei hänen virheitään ole maton alle pyyhitty, sen huomaa esimerkiksi kakkososan amerikkalaista kirjallisuutta käsittelevästä luvusta tai Saarikoski-profiilista.

    Mitä tulee pienkustantamoihin, niiden roolia käsitellään muutamassa artikkelissa (Janna Kantolan katsaus käännöskirjallisuuden asemaan vuosituhannen vaihteessa, Kaisa Koskisen artikkeli kääntäjän roolista ja asemasta 2000-luvulla, Tarja Roinilan espanjankielestä suomennettua kirjallisuutta käsittelevä artikkeli ja Päivi Paloposken muista slaavilaisista kielistä kuin venäjä suomennettua kirjallisuutta käsitelevä artikkeli). Näissä kaikissa on korostettu pienkustantamojen tärkeää roolia suomentamisen kentällä.

    Olen iloinen, että Suomennoshistoriaa luetaan; toivon sen tarjoavan myös palkitsevaa asiaa. Kuten Kemppinen, minäkin näkisin mielelläni teosta arvosteltavan kokonaisuutena, vaikka tietenkin myös virheiden poiminta on tarpeellista ja aiheellista. Välitän kommentit edelleen teoksen muille toimittajille ja ao. kirjoittajille.

    Ystävällisesti,
    Outi Paloposki

    VastaaPoista
  14. Ad Outi Paloposki:

    Hei! Kiva että vastaat reippaasti ja asiallisesti. Taidat sukunimestä päätellen olla Toivon sukua.

    Detaljista: olin Otavan toimihenkilönä ja vaimoni Marja oli osastopäällikkö. Tintin ja Lucky Luket suunniteltiin, ja minä keksin ystäväni Kaukorannat kääntämään.

    Kaikki Haddockin kirosanat listattiin ja suunniteltiin yhdessä. Heikillä - joka on liikenteessä ja jonka tapasin viimeksi viikko sitten - on verrattomat ansiot tuon alan kääntäjänä, mutta siis KAIKKI Tintin käännökset käytiin yhdessä läpi ja mietittiin sana sanalta. Niihin pantiin todella paljon vaivaa. Jako Kemppinen - Kukorannat oli lähinnä kiireiden sanelema.

    Saarikoski -moitteellani ajattelin etenkin Donleavyn Holtitonta miestä, joka oli maineikas kirja. Siitä on nyt ilmestynyt uusi painos todellisen kääntäjän Erkki Haglundin nimellä.

    Kustantajapiireissä tiedetään aika tarkkaan, mitä kaikkea nimellään merkittyä Pentti ei kääntänyt.

    Jatketaan hedelmällistä keskustelua julkisesti! Tietysti keskityn jatkossa arvostelussani alan yleisiin ongelmiin, kuten sihen, miten järkyttävän valikoivaa suomentaminen oli ennen sotia.

    Silti olen hiukan näreissäni siitä, että esim. Svejkin vanha sekulikäännös (ruotsista ja saksasta) saa paljon tilaa ja Eero Balkin ihmeen hyvä suomennos tsekistä pelkän maininnan.

    VastaaPoista