Kirjoitan juttuja, joita en ilkeäisi mistään hinnasta itse lukea.
Vähemmästäkin on tartuttu kirveeseen.
Vanhan kansan muistitieto inhottaa aina. Siispä sitä.
Yksi mieliohjelmistani ”Antiikkia Antiikkia” esitteli naisen hiuksista käsityönä tehdyt punotut kellonperät. En ollut ikinä kuullutkaan sellaisesta, saati nähnyt. Kiirehdin soittamaan äidilleni joka sanoi että tietysti – isällä eli siis hänen isällään oli äidin eli siis mummoni omista hiuksistaan tekemät kellonperät, mutta niitä pidettiin niin arvokkaina, että ne olivat piirongin laatikossa.
Mihin ne ovat sieltä joutuneet, se ei ole tiedossa.
Muistan Taatan normaalit kellonperät. Hänen kellonsa on äidillä muistoesineeenä. Se on velj. Perkolta 20-luvulla hankittu. Edellisen vei saksalainen.
On siellä minunkin, Tissot vuodelta 1953. Isäni Vientikunta Munan juoksupojan palkasta säästämä Tissot ruostui sodassa romuksi ja erikoisesti ihailemani Omega sijaitsee nykyisin Luirojärvessä, entisen Raappanan turvekammin lähettyvillä. Olivat silloin tulleet Karapuljun suunnasta.
Kävin kysymässä vaimoltani, josko hän punoisi minulle kellonperät hiuksistaan. Ei luvannut punoa.
Ehkä aika on muuttunut. Ehkä naisten hiuksien missä tahansa käyttämisessä on toisen maailmansodan jälkeen jotain makaaberia, jotain sairaalloista.
Tavallaan sääli. Aines olisi ensiluokkaista ja kestää loputtomiin kulutusta ja kaikkia säitä. Meillä on suvussa näitä suuritukkaisia, mustia naisia.
Tämä sama mummo sai ennen ensimmäistä maailmansotaa jonkin palkinnon jossain näyttelyssä koristenapeistaan. Äitini on kehystänyt niistä taulun. Ajattelen välillä sen ohi kulkiessani – se on portaikossa – että olisi joskus otettava selvää, miksi mennoniitit ja amishit pitävät nappien käyttämistä vaatteissa syntinä.
Se voi liittyä siihen, että nappi oli niin myöhäinen keksintö – vasta keskiajalta, oikeastaan. Koukku eli siis myös vaatteen kiinnittäminen koukulla on maailman vanhimpia ja hyödyllisimpiä keksintöjä, ja olen nähnyt kuvista, että bonobonot ja sormieläimet hallitsevat koukun teknologian.
Samalla sain kysytyksi äidiltäni, miten ennen tukka pestiin. En muista mitään shampoota lapsuusvuosiltani. Samalla kun kysyin, muistinkin: naiset laittoivat saunassa kauhaan mäntysuopaa ja paljon vettä. Äiti sanoi, että se oli jotenkin parempaa kuin shampoot. Paitsi tietysti haju.
Pojilla oli syksyllä variksensaappaat eli sääret olivat sierrettyneet mustankirjaviksi. Väitettiin että lyhythousuisilla lika oli mennyt nahan alle niin ettei se irronnut edes saunassa eikä mattoporstalla. Mutta ahavaa se oli ja katosi hilseilemällä viimeistään jouluksi.
Poikiin ei uhrattu rasvoja eikä voiteita, ei edes kärrynrasvaa. Niveaa meni isoisän perheessä purkkikaupalla, kun oli niin paljon tyttöjä.
KOrujen harrastajana olen nähnyt näitä hiuksista punottuja juttuja paljonkin. Pari taitaa olla nytkin myynnissä Helsingin antiikkiliikkeissä.
VastaaPoistaItselläni oli ennen lamaa eräs koru, 1800-luvun Englannista, jossa oli kullasta ja keltaisista timanteista tehty kehys, ja siihen punottu hiuksista eräänlainen... koripunos.
Lama vei.
Eräällä tuttavallani oli koru, joka tarinan mukaan on Nikolai II tädin hiuksista punottu.
Samainen nainen oli lapsena nähnyt äitinsä "hiustiaran", mutta ei tiennyt mihin se oli joutunut. Kyseinen kapistus oli punottu harmaista hiuksista ja helmistä.
Minulla on hämärä mielikuva lapsuudestani jonkinlaisesta hiussaippuasta. Valkoinen, pyöreä ja kumman hajuinen, mummolan saunalla.
Ja kyllähän voiteita käytettiin poikiin; jalat tervattiin kesäksi.
"--olisi joskus otettava selvää, miksi mennoniitit ja amishit pitävät nappien käyttämistä vaatteissa syntinä."
VastaaPoistaNapit kuuluvat heidän mielestään sotilaille, ja sotilaat liittyvät vainojen aikaan Euroopassa. Sekä katoliset että protestantit vainosivat julmalla tavalla näitä "uudelleenkastajia".
Kun näin amisheja ensimmäisen kerran Yhdysvalloissa, luulin heitä teatteriseurueeksi, sillä naisten vaatteet olivat hyvin värikkäitä ja kauniita ja esiliinat oli kiinnitetty nuppineuloilla.
Anna Amnell:
VastaaPoistaKiitos - sotilaat. Niinpä tietyisti. Sotilaat taitavat olla edelleen kovia nappien perään, varsinkin jos ne ovat kiiltäviä.
Ad Petja Jäppinen:
VastaaPoistaSe saippua oli joko Lux, jota yhdeksän filmitähteä kymmenestä käytti - siis myös mummosi. Toinen vaihtoehto on Palmolive, jonka tuonti alkoi jälleen 50-luvulla.
Äitini serkku oli merkittävässä asemassa Palmoliven tehtaalla Kaliforniassa - muistaakseni kärräsi jotain edestakaisin.
Ennen eli vanhaan hyvään aikaan oli tapana, että ravintolakeittiöissä syntyvä rasva kerätttiin talteen ja lähetettiin saippua- tai naamarasvatehtaalle. Tämä tapahtui ennen kuin joku keksi että laitetaan se Suvikultaan. Rasvaa syntyi kuulemma paljon kun elukat olivat ennen terveitä ja hyväkuntoisia (lue läskejä).
VastaaPoistaSitten tuli terveysfasismi ja onneton Pohjois-Karjala -projekti* ja ruoasta meni maku kun sikaparoille annettiin jotain dieettiruokaa ja lehmille alettiin syöttää lehmiä.
Rasva kuin rasva. Biodieselin raaka-aineeksi kelpaa kaikki rasvapitoinen jäte. Voi olla että kohta siirrytään kokonaan voihin kun margariinit laitetaan tankkiin.
*Ko. projekti on ulkomailla vähemmän arvostettu kun tiedetään, että myös ns. verrokkiryhmissä kuolleisuus väheni projektin aikana vaikka elintavat pysyivät samoina.
Pääkonsuli T. mainitsi joskus että suomalainen sianliha maistuu selluloosalta. Voiko tuota paremmin sanoa.
Joku taisi sanoa sitä ranskansaippuaksi?
VastaaPoistaTai sitten se oli -tauti.
Uuden Kaledonian varis syö puunrunkojen koloihin pesiytyneitä toukkia. Aina ei nokan pituus riitä läskin toukan kaivamiseen joten varis on opetellut yleisesti hyväksytyn metodin etsiä sopivan jäykkä tikku, perata se oksista ja lehdistä ja onkia toukka kolostaan. Tämäkään ei aina riitä. Todistusaineistoa on hykerryttävästä sovelluksesta missä varis on perannut tikkunsa ja lisäksi taivutellut tikun pään koukuksi.
VastaaPoistaUuden Kaledonian varis kuuluu sitten työkaluja käyttävänä veijarina ihmiskuntaan!
VastaaPoistaAd Anonyymi:
VastaaPoistaLukisin ihmiskuntaan myös ikkunani lähellä puuhaavan tikan, joka käyttää puun koloa ruuvipuristimen tavoin raahamalla siihen käpyjä syötäväksi, ja etenkin lepinkäistä, joka on suuri murhaaja ja taltioi uhrejaan erilaisiin luonnon piikkeihin. Sitä en tiedä, käyttääkö se piikkiä työkaluna, kun sillä on tähän toimeen sovelias nokka.
Petja, tarkoitatkohan marseillensaippuaa? Kemiaa opiskeleva opiskeluajan ystäväni käytti sitä esimerkiksi hienopesuun.
VastaaPoistaTuon 1900-luvun alussa keksityn saippuan virallinen nimi näyttää olevan Marseilles-saippua.
VastaaPoistaPikkulepinkäinen tosiaan käyttää piikkejä myös "teurastajan koukkuina" ja paloittelee niiden avulla saaliin näppärästi. Käpytikan paja ja pikkulepinkäisen piikit lienevät käsitteellisesti "esityökaluja" (niitä kun ei voi liikuttaa, ks. esim. Bird Nests and Construction Behaviour by Michael Henry Hansell). Muuten, myös
VastaaPoistaKea käyttäytyy hyvin ihmismäisesti: Yksilöillä on älyä ratkaista todella monimutkaisia ongelmia. Toisinaan keat eivät viitsi näperrellä, vaan käyttävät älyn sijasta voimaa ongelman ratkaisemiseen. Tietynlaista panos-tuotos -ajattelua (tuttua myös maailmanpolitiikasta)?
En ole antanut vielä itselleni kertoa Uuden Kaledonian variksen saappaiden käytöstä. Ei linnut ihmisiä ole ja koukku tuskin Homo sapiens sapiensin keksintö.
VastaaPoistaLinnut, apinat, työkalut. Kirjoita meille joskus faabeli.
VastaaPoistaMyös bodarit ovat nappien perään.
VastaaPoistaad Jukka
VastaaPoistaYllättävää kyllä, suomalaiset sotilaat eivät ole paljoa kiiltäviä nappeja käyttäneet. Palveluspukujen m/67 ja m/83:n napit ovat listan alla piilossa. Juhlapuvussa m/58 napit on patinoitu mustanharmaiksi, samoin sen edeltäjässä, puvussa m/36. Maastopuvun m/62 napit ovat mustaa tai ruskeaa muovia ja uusissa puvuissa m/91 ja m/05 on vetoketjut. Ainoastaan merivoimien talvipäällystakissa on kiiltävät napit.
Näyttäisi siltä, että Suomessa sotilailla on tylsä maku. Patinoitu nappi ei kiillä vihollisen silmään.
Ka en osannut yhdistää Marseillen saippuaan. Edelleen sitä käytetään ammattipiireissä silkin ja villan käsipesuun.
VastaaPoistaHa-ha-ha-HAA-ha! Crows are not intelligent:
VastaaPoistaCrow #1: Did you ever see an elephant fly?
Crow #2: Well, I've seen a horse fly.
Crow #3: Ah, I've seen a dragon fly.
Crow #4: Hee-hee. I've seen a house fly.
They tell corny jokes! Ha-ha-ha-HAA-ha! But waders wear waders.
Muistelen, että kakarana sai helposti variksensaappaat, kun piti kumisaappaita paljaissa jaloissa.
VastaaPoistaKemppinen: Kiitos - sotilaat. Niinpä tietyisti. Sotilaat taitavat olla edelleen kovia nappien perään, varsinkin jos ne ovat kiiltäviä.
VastaaPoista1700-luvun ja Napoleonin sotien ajan säilyneissä sotilaspuvuissa on joskus tolkuttoman isot napit. Moderneihin rekonstruktiopiirroksiin niitä ei edes iljetä piirtää niin isoiksi... todellisia "nappiherroja" siis!
Ad Erastotenes Aleksandrialainen:
VastaaPoistaKaksi unohdit. Ilmavoimien upseerin ykkösasu m/22, jota käytettiin vielä sotien aikana. Olisi vanhemmillani yksi kappale tallella - se "Gestapo"-mallinen. Ja katsopa
koti.mbnet.fi/jukka68/Sotilaspuku22/Ratsu2Ase.jpg
Kolme riviä nappeja!
Mirri suvikultaan:
VastaaPoistaNykyisin eläimet lihotetaan paljon nopeammin ja täsmärehulla, niin että lihamulleilla on järjestään rasvamaksa. Samanlainen kuin ranskalaisilla hanhilla (ja konunokilla).
Ravintosuositusten mukaan rasvat pitää leikata lihasta ja kalasta pois, ja tämä vaativa operaatio tehdäänkin viimeistään tiskillä. Mutta kyllähän kunnon sianpintaa vielä saa jos osaa oikeasta talosta kysyä. Kunnon lohi on ollut vähän tiukemmassa viime aikoina. ;-/
Mielestäni oli suurta homoutta Suomen ratsuväeltä käyttää kirkkaanpunaisia housuja. Tosin siihen taisi edesauttaa käytännön pakko kun kangasta saatiin halvalla.
VastaaPoistaPunaista vormua käyttivät myös britit Afrikassa. Ei tuosta näkyvyydestä haittaa tainnut olla. Ne jotka viitsivät, voivat youtubesta hakea Zulu-elokuvan final attack -klipin. Siinä tapetaan ihmisiä, mikä on ikävää, mutta mitä tapahtuu taistelussa ja kyseessä on myös vain elokuva, joten taiteellisia vapauksia on otettu. Point eli piste on kuitenkin siinä että hyvin koulutettu ja kurinalainen sotilasjoukko on aina etuasemassa verrattuna innokkaaseen, mutta taitamattomasti toimivaan lössiin. Vuonna 1918 sakujen Itämeren divisioona teki saman Suomessa ja samasta syystä nuorella Suomen valtiolla oli kaikki syy pelätä brittien kouluttamaa ja aseistamaa Muurmannin legioonaa.
Kontsa:
VastaaPoistaNykyisin eläimet lihotetaan paljon nopeammin ja täsmärehulla, niin että lihamulleilla on järjestään rasvamaksa. Samanlainen kuin ranskalaisilla hanhilla (ja konunokilla).
Nykyisin amerikkalaiset (ja kohta meidät muutkin) lihotetaan maataloustuella tuotetusta maissista puristetulla siirapilla, "high fructose corn syrup" (HFCS). Sitä on jenkkilässä about joka tuotteessa, mukaanlukien hampurilaissämpylät. HFCS:n kulutus kasvoi yli tuhat prosenttia aikana 1970-1990. Nykyisin se on ainoa energiaa sisältävä makeutusaine limsoissa jenkeissä.
No hätäkös tässä, fruktoosihan on terveellistä?
Paitsi että - toisin kuin glukoosi, jota kaikki solut käsittelevät - fruktoosi prosessoidaan maksassa. Suurten fruktoosimäärien prosessointi tuottaa rasvamaksan ja kirroosin aivan kuten alkoholi. Esim. Morgan Spurlockin maksahan alkoi "Supersize me" dokkarissa hajota.
Lisäksi fruktoosi ei tuota kylläisyyden tunnetta kuten glukoosi, joten sitä on helpompi ahtaa napaan.
Major Major's father ... was a long-limbed farmer, a God-fearing, freedom loving, law-abiding rugged individualist who held that federal aid to anyone but farmers was creeping socialism. (Joseph Heller, Catch 22)
ad nappi otsaan
VastaaPoistaMinun käsittääkseni Suomen hallitus ei missään vaiheessa erityisesti pelännyt Muurmannin legioonaa sotilaallisena yksikkönä. Sen taisteluvahvuus oli parhaimmillaankin vain n. 900 miestä. Sen sijaan voin kuvitella, että hallitus pelkäsi, miten sen koulutettua miehistöä voitaisiin käyttää.
Suomi oli vuoden 1918 kesällä Saksan melko epäitsenäinen satelliitti ja maamme suhteet Britanniaan olivat erittäin heikot. Oli täysin kuviteltavissa, että britit saattaisivat puuttua maan kehitykseen epäsuoralla aseellisella toiminnalla. Tällöin 900 kohtalaisesti koulutettua legioonalaista olisivat tarjonneet varsin voimakkaan tuen sille osapuolelle, jota britit olisivat tukeneet. Ei olisi ollut esimerkiksi täysin mahdotonta, että tasavaltalainen puolue olisi noussut kapinaan saksalaista kuningasta vastaan. Onneksi näin ei käynyt ja Muurmannin legioonasta tulikin lähinnä juridisen harmin aihe.
Muuten, ratsuväen punaiset housut olivat kyllä aivan selkeä Mannerheimin keksintö. Vanha ratsumies halusi aselajilleen näyttävän univormun. Harmaa sarka olisi kyllä riittänyt Suomen 40 ratsumiehenkin housuihin.
Ad nappi otsan:
VastaaPoistaMm. Martti Lackmanin uudessa kirjassa salaisen poliisin (=Etsivä keskuspoliisi) Esko Riekistä kuvataan vakuuttavasti, että koko Pohjois-Suomi oli vuoteen 1922 "kommunistien" eli hyvin vahvojen bolsevikkisympatioiden aluetta. Jopa kiihkeän oikeistolainen Riekki kirjoitti, että metsätyömaissa on jokin vialla, kun siellä ei ansaitse edes ruokaansa, vaikka rehkii itsensä puolikuoliaaksi.
Kun meiltä oli tehty näitä aseellisia "heimoretkiä" (Vienan retki Vapaussodan aikana), Muurmannin legioona oli suurikin uhka, vaikka sen miehistö lienee ollut sekulia. Brittien johdolla tunkeuduttiin Venäjälle Krimiltä, Virosta hyökkäsi Judenitsh ja koko Siperia oli alun perin tsekkien legioonan, sitten Koltšakin hallussa.