Hankala mööpeli

Kuvassa esiintyvä Aallon Paimion parantolan tuoli on kalleudestaan huolimatta muuten mainio, mutta siinä ei voi istua. Jos siihen onnistuu asettumaan, valuu lattialle. Mutta muuten hyvä huonekalu.

Henkilökohtaisessa kielenkäytössäni otsikko tarkoittaa vaivalloisia ihmisiä. En tiedä, mistä se on tarttunut käyttööni. Lienee kyökkiruotsia.

Kun C.M. Bellmanin patsasta sitten aikoinaan paljastettiin, hänen leskensä oli hengissä ja mukana, yli 30 vuotta nyt kuuluisan puolisonsa kuolemasta. Kuningas Kaarle XIV Juhana tai joku hänen seurueestaan oli haikaillut rouvalle, että mahtoi se olla ihanaa, elämä nimittäin sellaisen suuren neron seurassa. Rouva esitti muistiin painuvan vastauksen:”Nog var den salig också besvärlig i sin tid.” Oli vainaa kyllä eläissään vaivalloinenkin.”

Eli hankala mööpeli.

Rapsuttelen aina välillä henkilö- ja asialuetteloitani, milloin en yritä saada aikaani kulumaan heittelemällä pelikortteja saapasvarteen, soittamalla kampaa tai lueskelemalla almanakkaa.

Tänään asetin itselleni tutun kysymyksen menneisyyden hirmuista.

Serlachius, sittemmin Särkilahti, on oikeasti ja todella yksi maamme merkittävimmistä sivistyssuvuista. Veljekset Allan ja Julian olivat hyvin näkyviä ja nyt unohdettuja. Tosin Allan käytti rouvansa rahoja kuin omiaan ja sijoitti nuo rahat ja pariskunnan pojat WSOY:hyn, jossa molemmat tuottivat kauniin koron. Heikki A. Reenpää, jonka on äitinsä puolelta itsekin Serlachiuksia, väittää että samaa tarkoittava tarjous oli tehty ensin Otavalle, jossa Alvar Renqvist oli vastannut, ettei tule kuuloonkaan.

Serlachiuksia seuraa aakkosissa kohta Emil Nestor Setälä, joka ei ole merkittävä kulttuurisukua, vaan perusti sellaisen. Hän oli länsisuomalainen suurtalonpoikaissuvun vesa. Suurtalonpojat ja pientalonpojat ovat viimeksi kuluneet 600 vuotta olleet suunnilleen sitä mieltä, että koulutielle pannaan ne miespuoliset jälkeläiset, joista ei ole todellisiin töihin.

Setälä oli ensimmäisiä ellei ensimmäinen tuon tien valinnut suvussaan, ja jälkeä alkoi heti syntyä. Urheiluseura Kokemäen Kova väki olisi voinut saada nimensä Setälästä. Hän oli kova mies Kokemäeltä. Näin todistaa myös tytär Salme kertoessaan äitinsä Helmi Krohnin kohtaloista ja onnen vaihteluista. Kohtalo oli kova, koska Setälä oli jo saanut hyötynsä vaimon sukulaisista, joista Kaarle Krohn oli hänelle tärkein. Kälyään aino Kallasta (o.s. Krohn - Juliuksen tyttäriä) hän kai pikkuisen pelkäsi. Kuka ei olisi pelännyt?

Setälän menettelytavoista tieteen maailmassa kirjoitti hänen myöhäinen seuraajansa Fred Karlsson pikku tutkielman, joka oli annettava juristien luettavaksi ennen julkaisemista. En tule maininneeksi kuka tai ketkä lukivat. Kirja on etevä ja tarpeellinen.

Serlachiusten sukuun avioliiton sitein kytkeytynyt Risto Ryti oli puolestaan Huittisista eli ei mitenkään kaukaa. Hänen elämäkertatiedoistaan jää mieleen, että kun kansakoulun opettaja ei osannut olla Riston äidille mieliksi, poika otettiin pois koulusta ja pantiin parempi paikallinen mies opettamaan.

Rytin vaimo Gerda, hiukan arvoituksellinen mutta ilmeisesti tavattoman lahjakas henkilö, oli edellä mainitun Julian Serlachiuksen tyttäriä.

Serlachiukset ja Ryti sekä Setälä ovat esimerkkejä tavattomasta varhaiskypsyydestä ja niin huikeista opiskelu- ja urasuorituksista, ettei sellaista voi selittää muulla kuin aivan poikkeuksellisella älykkyydellä ja muistilla.

Mikä mahtaa olla sellaisen hinta?

Ennen aikaan maaseudulle palasi silloin tällöin hyvin lahjakkaita poikia, jotka olivat lukeneet itsensä yliopistosta Lapinlahden hullujenhuoneeseen (aikakauden nimitys). Toisille ei käynyt niin pahasti. Korkeaan vanhuuteen elänyt poikkeuksellinen kyky oli esimerkiksi K.J. Ståhlberg, viheliäisen köyhän kappalaisen lesken jälkeläinen, joka oli sensaatio jo Oulun lukiossa sekä opettajien että luokkatovereiden mielestä. Ja hän osoitti kyvykkyyden ohella luonnetta.

Kekkosen vaatimatonta taustaa on hiukan liioiteltukin. Paasikivi kumminkin oli humalapäissään kuolleen hanttapulin poika Lahden seudulta ja kasvoi maitokauppaa pitäneet tädin hoteissa.

Kun Honkajuuri ja kumppanit kyllästyivät häneen Kansallispankissa taas kerran – siis Paasikiveen, ei tätiin – pöytäkirjaan saneltiin uhkavaatimus, että nyt Kusti lähtee ellei esitä täysijärkisen papereita. Kaikkien harmiksi Paasikivi kävi mielitautiopin professori Fabritiuksen syynättävänä ja sai lausunnon, jonka Yrjö Blomstedt on uskollisesti jäljentänyt KOP:n historiaan. ”Valtioneuvos Paasikivi ei ole vähimmässäkään määrin mielisairas. Hänen käyttäytymisensä johtuu siitä, ettei hänellä ole minkäänlaista kasvatusta…”

Serlachiuksen veljistä Juliania on kuvailtu niissä harvoissa muistelmissa, jotka olen tavoittanut, häiritsevän älykkääksi. Työtoverit pakkasivat hermostumaan, kun hän tiesi kaiken ja ymmärsi kaiken. Tämä ei ole ironiaa. Hänen tietonsa lainopista olivat ylimaalliset – ja sen näkee hänen kirjallisesta tuotannostaan ja urastaan kihlakunnantuomarina, hovioikeuden asessorina ja korkeimman oikeuden jäsenenä.

On hyvin epäkollegiaalista ymmärtää asiat ennen kollegoja.

Allan Serlachius oli ehkä yhtä lahjakas ja huima rikoslain uudistaja, mutta hutilus. Hänen toimintaansa leimasi jokin lyhytjänteisyys – vaikka hän kirjoitti kyllä ihan komeita kirjoja. Hän seilasi milloin ministerinä, milloin suurlähettiläänä ja jätti yleensä kaiken kesken tai ainakin viimeistelemättä. Se on tyypillistä hyvin älykkäille ihmisille. Hän oli muuten suunnilleen ainoa juristi, joka korotti äänensä vuoden 1918 lainkäyttöä vastaan – siis ”laillista” lainkäyttöä, jolla tarkoitan valtiorikosoikeuksia.

Mutta hänenkin radikaali mielensä ja huono-osaisten ymmärryksensä sammahti jossain vaiheessa.

Serlachiuksista vähiten välkky Erik oli Risto Rytin kumppani asianajotoimistossa Serlachius & Ryti, joka on edelleen olemassa ja maineikas. Rytin uran vaiheita ei tarvitse tässä toistella. Hän oli alle kolmenkymmenen, kun hän jo toimi Alfred Kordelinin asianajajana ja joutui jopa olemaan mukana ampumavälikohtauksessa, jossa tämä sai surmansa. Hyvää oikeudellisten asioiden hoitoa osoittaa edelleen rikas ja mainittava Alfred Kordelinin säätiö, joka siis tiettävästi on Rytin junailuja.

Ryti, jonka jälkeläisetkin ovat menestyneet erittäin hyvin maailmassa, ei kerännyt itselleen kovin pahasti vihamiehiä, vaikka hän ei ollut aivan kemiallisen vapaa kyvykkyydellä koketeeraamisesta. Se että ainakin Kekkonen suhtautui Rytiin kielteisesti eikä kaiketi pannut sotasyyllisyyshanketta pahakseen, johtui varmaan siitä, että Ryti piti Kekkosta epäluotettavana hampuusina, jollaista ei suin surmin otettu sotavuosina hallitukseen eikä muihinkaan mainittaviin tehtäviin.

En nyt mene tässä yhteydessä arvioimaan, oliko Rytin arvio miten virheellinen. Mutta pelisilmää hänellä oli. Pärjääminen Mannerheimin kanssa ei ollut mikään helppo tehtävä. Tiettävästi herrojen yhteistyö oli suorastaan ongelmatonta, ja kuviossa oli kolmaskin voimamies, Tanner, jonka suhteet Mannerheimiin olivat tiettävästi vain korrektit, sangen hyvin tunnetuista syistä.

Mutta tämä Setälä.

Hänen tieteellisessä nousussaan oli sovelias määrä huijausta. Joskus aina mietin, miksi juuri suomen kielen ja kansanrunouden tutkimuksen ympärillä on yliopistomaailmassa niin paljon ruumiita. Ehkä siihen on syy. En tiedä.

Setälä oli tavattoman etevä hallintomies ja organisoija, ja kun hän oli liikkeelle, vastuu varpaista siirtyi varpaiden omistajalle, ei sille joka niille tallasi. Tässä mielessä hän muistutti suurestikin nuorempaa länsisuomalaista yliopiston merkkihenkilöä, Linkomiestä.

Setälä ei koskaan päässyt yliopiston rehtoriksi eikä kansleriksi, ja se otti häntä päähän perkeleesti. (Luin tänään lehdestä, ettei professorin pidä kiroilla, ja ajattelin, mitä Arvi Korhonen olisi sanonut aiheesta Matti Klingelle. Ensin mainittu tunnettiin laajasti etevänä professorina nimityksellä Arvi Perkele Korhonen.)

Kun todellinen perkelehtivät suurmies on asialla, kestää yleensä kolmekymmentä vuotta ennen kuin jäljet saadaan korjatuksi. Kielitiede ehti muuttua aivan toiseksi (transformaatiokielioppi jne.) Setälän oppilaiden jatkaessa edelleen suuren mestarinsa jalanjäljissä.

Jolloin jäämme miettimään kulttuurihistoria ja henkilöhistoriaa. Miksi hakuteoksiin ei koskaan merkitä, että tässä tai tuossa kansallisessa suurmiehessä tai –naisessa oli huijarin vikaa ja markkinamiestä tai että hän yksinkertaisesti ei tullut toimeen toisten kanssa?

Meillähän on ollut koko joukko merkittäviä tiedemiehiä, jotka on lähetetty tekemään tutkimuksia johonkin hyvin kauas, siinä nimenomaisessa toivossa, etteivät osaisi enää takaisin.

Ja poliitikkoja. Kuinka moni tietää, että IKL:n eli Isänmaallisen Kansanliikkeen suuri ongelma oli puolueen sankari ja kansikuvapoika Eljas Simojoki? Jopa rikosoikeuden professori Bruno Salmiala, itse saman puolueen kansanedustaja, oli tiettävästi täsmälleen tätä mieltä.

Pitäisi - tämä ei koska tuota edellistä - kirjoittaa joskus oppinut tutkielma aiheesta "kaatokänni isänmaan historian kriiseissä". Tulee usein mieleen jääkäriliikkeen, heimosotien ja Mäntsälän kapinan yhteydessä. Ja tulee mieleen myöhemmistäkin yhteyksistä.

Kun kuitenkin tieteissä, taiteissa ja etenkin uskonnossa niin paljon riippuu siitä, kuka on kenenkin kaa.