Yhtiön historia II

Kuvassa on Rooman keisari Konstantinuksen kolikko, jonka kääntöpuolella on labarum, Kristussymboli X P eli khii roo eli khristos. Merkki on kiinnitetty legioonan standaariin ja on siinä muistuttamassa merkittävästä fuusiosta, joka alkoi nurkanvaltauksena. (Unicode U+2627).

Nyt kysymme itseltämme, miksi yhtiömuodon omaksuminen otti niin koville, vaikka järjestelmä on osoittautunut niin ilmeisen edulliseksi.

Ilmeisiä eli siis virheellisiä vastauksia ovat rahatalous ja siihen liittyen markkinatalous ja edelleen siihen liittyen kapitalismi.

Rahataloudella on ollut vaiheensa. Toisin kuin pahat kielet väittävät, pimeä keskiaika oli olemassa. Ajoitus on hiukan vaikeaa. Mutta sen jälkeen kun gootit tekivät selvää jälkeä Länsi-Roomasta, oli kaikin puolin surullista aikaa. Siinä oli hunneja ja ruttoa ja muuta. Bysantissa kaikki oli tietysti toisin. Siellä ei tunnettu inflaatiota eikä kaunokirjallisuutta. Rooman valtakunnan loppu sijoitetaan perinteisesti esimerkiksi vuoteen 493, jolloin Itä-Goottien kuningas Theodoric arveli, että pelleily sai riittää. Itägootit ovat muuten sama porukka kuin huonojen suomennosten ”ostrogootit”(engl. ostrogoths).

Kaarle Suuri toteutti rahauudistuksen siirtymällä hopeakantaan ja kehittämällä libra eli liiran eli punnan 802. Ajatus oli hyvä, koska kulta oli lopussa eikä lisää saanut mistään.

Olen tässä blogissa ja muualla kiivaillut sen kannan puolesta, että ”markkinatalous” on käännösvirhe. Puhe on toritaloudesta (market economy). Toritalouden muuan varhainen ilmenemispaikka oli Champagne markkinoineen, mutta sangen pian Italian kaupungit antoivat äänen. Ennen Venetsiaa ja Genovaa mallia ehtivät näyttää mm. Amalfi ja Pisa.

Torikauppa ei onnistu pelkkänä vaihtokauppana. Tarvitaan rahaa myös. ”Pankki” on sama sana kuin penkki, rahanvaihtajan istuin, jollaisia oli mm. Venetsian Rialton sillan paikkeilla.

Erikoisen ongelmallista vaihtokauppa oli kuljetuksissa eli siis kaukokaupassa.

Läpimurto innovaationa oli maksamismääräys eli vekseli eli shekki. Venetsian kauppias kirjoitti asiakirjan, jossa hän kehotti Genovan kauppiasta maksamaan selvää rahaa paperin esittäjälle. Hopearahojen kilkuttelu suurissa metsissä matkustaessa ei tietenkään ollut kenenkään kauppiaan mielestä hyvä ajatus.

Maksu- ja luottoliikenne tukeutui kauppiaisiin niin että kysymyksessä oli aito verkostotalous.

Muinaisten valtakuntien varainhankintaa on selvitetty. Muuan esimerkki mainiosta perustyöstä on Rostovtzeffin vanha The Social and Economic History of Ancient Rome. Ja luonnollisesti, kuten aina, The Cambridge Ancient History, toistakymmentä huippukallista osaa, jotka onneksi ymmärsin aikoinani ostaa keskiajan historian kanssa. Akateemista mutta asiaa.

Rooman veronkanto oli retuperällä jo tasavallan, puunilaissotien aikana. Veronkannon ulkoistaminen publikaneille ei mahtanut olla onnistunut ajatus.

Todellinen ratkaisu oli tietysti feodalismi, josta Marc Bloch kirjoitti ensimmäisen uraauurtavan kirjan lähes sata vuotta sitten.

Korporaation hallinnollinen ongelma on sen verottaminen. Nyt tiedämme ja osaamme sanoa, että yhtiöiden verottaminen on oikeastaan tyhmää, siis elleivät ne voi siirtää verojaan välittömästi työntekijöiden ja asiakkaiden maksettavaksi, kuten käytännössä tapahtuu.

Liikeyritys – pörssiyhtiö – on muiden toimintojen ohella feodaalinen järjestelmä, joka avustaa julkisyhteisöjä veronkannossa.

Vahinko että se järjestelmä meni rikki noin vuonna 1991. Monikansallisuus antaa osakeyhtiöille liian monta mahdollisuutta luistaa maksuista mutta pitää rahat. Merilläkin on maassa monta tunnettua henkilöä, jotka oivalsivat tämän varhain. Toisista tuli rikkaita ja arvostettuja, toiset joutuivat odottamaan vankilassa kolmen heiton ajan.

Tutkijat huomasivat jo 1930-luvulla, että osakeyhtiön johtaminen on ongelma. Ovatko osakkeenomistajat johtajien vihollisia? Virallisesti johtajat saavat palkkaa ja etuja toimimalla tavoilla, jotka nostavat osakkeiden arvoa ja palvelevat siten osakkaiden etuja. Käytännössä etenkin palkintajärjestelmät voivat johtaa siihen, että johtajien toimet palvelevatkin lähinnä johtajien etua.

Nykyisen yhtiöoikeuden kannalta ratkaiseva tapahtuma oli kristinusko.

Varhaisten kristittyjen vainoaminen oli täysin perusteltua. Sitä harjoittivat myös useat ”hyvät” keisarit. Asiaan liittyi ja liitettiin erilaista propagandaa, mutta oikeasti Rooman keisarikunta oli kristittyjen kimpussa veronkierron ja veropetosten takia.

Rooma ei sallinut yhtiöiden kehittyä, koska se olisi välittömästi menettänyt verotuloja. Yhtiöitä oli, mutta niiden merkitys ei ollut suuri. Muuan tyypillinen järjestely oli hautausapuyhdistys, jollainen saattoi jopa hankkia maata kaupungista. Keskusvallan keisarillista lupaa ei tarvittu.

Niinpä lahkojen taistelussa, jonka kristinusko sitten sattui voittamaan, varhainen varainhallinnan muoto oli hautausmaiden ostaminen. Roomassa ne sijaitsivat maan alla luolissa. Yhtiöt, joita alettiin lopulta nimittää seurakunniksi, organisoituivat hautausmaiden eli katakombien ympärille. Ja se pisti keisarillisia verosuunnittelijoita vihaksi, koska järjestely oli täysin laillinen ja siihen kajoaminen oli hyvin vaikeaa.

Kristityt eivät siis piileskelleet vainoaikoina katakombeissa, vaan sijoittivat varoja katakombeihin ja joutuivat siksi vainojen kohteeksi.

Mutkikkaiden tapahtumien jälkeen mysteeriuskonnot pääsivät suosioon, ja kuuluisa ja pitävästi väärennetty Konstantinuksen ja kirkon konkordanssi vuonna 312 teki kirkosta oikeushenkilön, eli siitä alkaen kirkko oli todella corpus, joka todella omisti rakennuksia ja hyvin pian kaikenlaisia maa-alueita, rikkauksia ja sitten, Rooman piispan keksittyä vaatia etuoikeuksia, myös veroja. Kirkon vero, Pietarinpenninki, oli pitkä penni.

Idea lujittui IV lateraanikokouksen keksittyä ihan omasta päästään papiston selibaattivaatimuksen. Pappiraukoilta ei tietenkään vaadittu käytönnössä siveyttä mutta kun sitä vaadittiin teoriassa, papeilla ei voinut olla laillisia rintaperillisiä, äpäriä vain. Jolloin kirkon omaisuutta ei voinut siirtää parempiin käsiin eli omilla lapsille.

Järjestelmän kipupiste oli piispojen eli veronkantajien nimittäminen. Tämä investituurariita on yksi niitä maailmanhistorian tarinoita, jonka todellinen luonne ei yleensä valkene valistuneellekaan lukijalle. Keisari ja paavi siis käviät kamppailua siitä, kumpi saa pitää fyrkat.

Se ei ole sattuma vaan välttämättömyys, että hyvin organisoitu pankkitoiminta oli 1400-luvulla niin lähellä paavinistuinta – Medicit etenkin. Sama bisnes.

Kirkko oli ensimmäinen oikeushenkilö, ja kerran vauhtiin päästyään kohtalaisen mustasukkainen asemastaan.

Niinpä merkittävät taloudelliset organisaatiot joutuivat pukeutumaan kirkon kaapuihin, esimerkiksi hengellisiksi ritarikunniksi.

Uskonpuhdistuksella ei tietenkään ollut paljon tekemistä uskonnon kanssa ja vielä vähemmän sen puhtauden. Saksan herrat halusivat päästä kuppeineen väliin, kun keisari ja paavi kantoivat veroa. Ja he pääsivät.

Kaksi yhtiöistään ja pankeistaan myöhemmin kuuluisaa maata, Sveitsi ja Hollanti, olivat uudenlaisen uskonnon kärjessä. Saksakin oli, mutta se meni maan tasalle 30-vuotisessa sodassa, joka oli ihmisten ja sosiaalisten rakenteiden kannalta Saksalle tuhoisampi kuin toinen maailmansota.

Niinpä Sveitsi (etenkin Geneve) ja Hollanti kehittivät kaukokauppaa ja yhtiöitä, kun taas Saksa löysi organisaatioiden edut sodankäynnin kautta. Esimerkiksi 30-vuotisen sodan Wallenstein oli etevä yksityisyrittäjä, joka oli keisarin ja paavin palveluksessa, mutta neuvotteli kyllä tarvittaessa myös puolen vaihtamisesta.

Saksassa runsaita pääomia edellyttävä elinkeinotoiminta pysyikin kauan hyvin lähellä hallitusvaltaa. Kruppin perhettä varten säädettiin vielä 1900-luvulla oma perintökaari eli yleisiä perimystä koskevia säännöksiä muutettiin parlamentin päätöksellä, jotta valtakunnalla välttämättömäksi arvioitu kaivostoiminta ja teräksenvalmistus säilyisi oikeissa käsissä. Englannissa ja Yhdysvalloissa teollistuminen eteni ryöväriparonien aikakauden kautta, kun oli käynyt ilmi, että etenkin rautatieyhtiöt joutuivat jokseenkin aina ja poikkeuksitta konkurssiin.

Epävarma liiketoiminta, siis sellainen kuin rautatiet ja kanavat, jäi valtion vastuulle. Kannattavasta liiketoiminnasta huolehtivat vapaaehtoiset.

Suuri murros tapahtui noin vuonna 1900 ja mahdollisesti aiheutti ensimmäisen maailmansodan. Lainsäätäjä alkoi murtaa trusteja ja kartelleja ensin Yhdysvalloissa ja sitten Euroopassa, ei kuitenkaan Saksassa.

Mutta se on taas toinen kertomus.