Sivun näyttöjä yhteensä

8. syyskuuta 2007

Zenph

Glenn Gould oli vaikea tapaus musiikissa ja nyt käy ilmi, että tilanne tulee jatkumaan.

Kirjoitin viikolla niin isoista asioista ja sain niin hyviä vastauksia, että on hiukan mietittävä.

Tämä on siksi pieni ja asiantuntematon kirjoitus.

Gouldin Bachin Goldberg-muunnelma BWV 988 on yksi kaikkien aikojen levytyksistä - yksi kymmenestä eli samaa sarjaa kuin Callaksen, Gobbin ja kumppaneiden W. Leggen tuottama Rigoletto 50-luvulta tai Klempererin Matteus-passio tai vaikkapa Fishcer-Dieskaun ja Gerlad Mooren suuri Schubertin laulujen sarja.

Niitä ei yhtään tee mieli verrata muihin levytyksiin eikä toisiin esityksiin.

Tämä Gould on tuttu 60-luvun alust. Se ilmestyi 50-luvulla, ja Gould teki sen uudestaan myöhemmin mutta ei varmaankaan yhtä hyvin.

Laajan ja kauan kestäneet kuuntelemisen jälkeen kyllästyin Gouldiin. Minua jaksavat riemastuttaa enää varhaiset Bachin "pianokonserttojen" levytykset.

Gould, joka päätyi kuolemaan aika nuorena, oli todella erikoinen ihminen ja hänen mielipiteensä musiikista olivat kohdittain omituisia. Esimerkiksi Beethoven oli hänelle kuollut lehti, kalkittu hauta. Mutta kukaties Gould oli itsekin rakennelma ilman sydäntä.

Tämän levyn tekee kirjoittamisen aiheeksi sen erikoinen tietotekniikka. Levy ei ole digitaalisesti puhdistettu, vaan raskalla softalla uudelleen analysoitu ja sen jälkeen soitetu ja äänitetty kokonaan uusiksi. Tietokone on selvittänyt vähäisimmätkin nyanssit alkuperäisestä äänityksestä ja niiden koneen tuottama tulos on nyt levyllä.

Monet arvioijat pitävät ulosta epäonnistuneena. Moni on harmitellut soitinta, joka ei ole Gouldin itsensä käyttämä hiukan madallettu ja hiukan omituisesti äänitetty Steinway.

Totta. Se ei kuulosta samalta.

Levyllä on tavallinen stereo Surround-satsi ja lisäksi Binaural stereo The Ultimate Headphone Experience".

Luullakseni suhtautuminen Glenn Gouldiin on uskonnollinen ongelma. Olkoot sinun sanasi kyllä kyllä tai ei ei.

Olen nyt kuunnellut hiljan hankkimaani levyä sen verran, että osaan esittää mielipiteeni. Minulle tämä on käännekohta.

Käännyn pari piirua pois äänitallenteista. Kuuntelen mieluummin striimattua mp3:a, kernaasti jonkun vähän tunnetun muusikon esittämänä. Kuuntelen sitä usein yhdellä kovaäänisellä (PAL Tivoli). Uusista ja hienoista äänetoiston menetelmistä en oikeastaan piittaa.

Toivotan musiikkkiesityksille hiukan samanlaista kohtaloa kuin lavanäytelmille, jotka katoavat ilmaan näytöksen päättyessä. Vanhat levytykset ovat usein hienoja ja joissakin tapauksissa verrattomia, mutta niiden palvomisessa on jotain sellaista, minkä Luther lopetti - palvottujen pyhäinjäännösten kultaamista.

Näkisin ja kuulisin mieluummin musiikin prosessina, joka siis on aina esityksinä hiukan erilaista.

Aion siis kuunnella jatkossa monia muitakin Goldberg-tulkintoja. Niistä ei totisesti ole pulaa. Yömusiikkina ja raskaan mielen keventäjänä teos on vertaansa vailla - samaa tasoa kuin Mozartin Sinfonia concertante, jonka kuunneltuaan ei yksinkertaisesti voi enää olla kiinni taannoisissa ongelmissaan.

Yksi niistä noin kymmenestä ainutlaatuisesta levystä on muuten Soltin 60-luvun alussa johtama Verdin Requiem, jossa loistavat ja hehkuu Joan Sutherlandin, Hornen ja Martti Talvelan lisäksi
Pavarrotti - yli 40 vuotta sitten.

Lacrimosa...

Miehet ovat kuolleet. Kauhunsekainen kunnioitukseni tuota levyä kohtaan tekee tietenkin tyhjäksi edellä kirjoittamani

12 kommenttia:

  1. Glenn Gould taitaa olla aika suosittu vertaisverkkoilijoiden parissa. DC-hubeilta löytyi 300 jakajaa ja uTorrentilla 60 jakajaa. Mielenkiintoista. Suosituin jaettava on tämä: "Glenn Gould, A State Of Wonder, Goldberg Variations 1955 & 1981 [flac, cue, covers]". Kooltaan 546Mt.

    DC-hubeilla suosituin jaettava oli: "Bach - The Goldberg Variations - Glenn Gould - 1981 Version".

    Ja jos käytätte yrityksessänne DC++ -ohjelmaa olette välittömässä vaarassa joutua nettikiristyksen uhriksi.

    "Vienna Philharmonic, Solti - Verdi; Requiem [f325]". 325 Mt ja suosituin jaettava: "Verdi Requiem (Pavarotti Sutherland Horne Solti Vienna PO)", 150 Mt. Nam, kuinka hyvää.......

    VastaaPoista
  2. Gould eli 50 ja rapiat, ei se nuori ollut. Mutta toki monet kuuluisat pianistit ovat eläneet verrattain paljon vanhemmaksi. Goldberg-muunnelmista 80-luvun alun levytys on hengittävämpi, teema on rauhallisemmin ja vapaammin intepretoitu ja myös laulu kuuluu paremmin. Jos Beethoven oli hänelle "kuollut lehti" niin kovin omaehtoisen haltioituneelta kuulostaa esim. sonaattitaltioinnit (70-luvulta?) sellisti Leonard Rosen kanssa.

    VastaaPoista
  3. Pitää vaan muistaa, ettei erehdy alentamaan mestariteoksia keskusteluksi.

    " Taiteen uskonto " ja esteettinen narsismi; omat jumaluudet.

    Historia; sarja tapahtumia, joilla omat kliimaksinsa?( = arvonsa ). Sitä parempi taiteilija mitä parempi historiallinen arvo?

    Vaikutelman idealisointi?


    :)

    VastaaPoista
  4. Ad Anonyymi:

    Tim Parks, Glenn Gould Reader, s. 47 ss. (Glenn Gould interviews Glenn Gould about Beethoven)

    (Luettavissa hiukan vaivalloisesti amazon.com'in kautta.)

    Gould-kirjallisuutta näkyy ilmestyneen lisää. Luulin lukeneeni jokseenkin kaiken ja tietenkin katsoin tarkoin dokumentit, jotka televiso lähetti Suomessakin.

    Mielestäni ensimmäisen ja jälkimmäisen G-berg esityksen suuri ero on jälkimmäisen itsepäinen staccato ja jyräävät tempot. Ensimmäinen on tässä suhteessa inhimillisempi.

    Toistan: Gouldin Bachin konsertot ovat ihastuttavia ja niin on myös Italialainen konsertto.

    Das WT:ssä suosikkini ovat 1) E. Fischer; 2) Sv. Richter.

    Yleis-Bach-piano-suosikkini ilman muut Tatyana Nikolayeva

    VastaaPoista
  5. Siis YouTubeahan ei pidä unohtaa tässä yhteydessä, esimerkiksi vaikka tämä;

    http://www.youtube.com/watch?v=qB76jxBq_gQ

    VastaaPoista
  6. Ad Omnia:

    Haja-ajatus: mahtaako pianossa olla jotain elinikää pidentävää. 80-vuotiaina tai yli ovat leyvttäneet mielestäni hyvin mm. Horowitz, Rubinstein, Cortot, Arrau... Rubinstein vetäytyi konsertoimasta jo 89-vuotiaana, Horowitz oli kuuluisassa Moskovan paluukonsertissaan vasta 83.

    Ja sitten ovat uhrit - Lipatti, Cziffra jne.

    Ja erikoisuus, Ludwigin veli Paul Wittgenstein, joka menetti kätensä maailmansodassa ja jolle Ravel sitten sävelsi pianokonserton vasemmalle kädelle.

    VastaaPoista
  7. Tosta Sv. Richteristä tulee mulle aina mieleen tämä;

    http://www.youtube.com/watch?v=WYzPqx63LKs

    Selasin tossa tota Gouldin Kirjoituksia musiikista, mulla on se vaan suomeksi. Yritänpä naputella siitä jotakin tähän;

    Minun mielestäni teknologia ei ole ensisijaisesti informaation jakeluun tarkoitettu liukuhihna, se ei ole ensisijaisesti relesysteemi, se ei ole ensisijaisesti muistipankki, jonka holveihin on säilötty ihmisen saavutukset ja epäonnistumiset, luovuuden tuottamat voitot ja kirjatut tappiot. Tietysti se voi olla mitä tahansa näistä, jos niin vaaditaan.............. teknologiaa ei mielestäni tule pitää puolueettomana, asianosattomana tirkistelijänä: sen kykyä eritellä ja analysoida, ehkä sen kykyä idealisoida vaikutelma täytyy käyttää hyväksi.

    VastaaPoista
  8. Ad Jussi

    Ehkä paremminkin pitäisi muistaa ettei mystifioi 'musisointia' ns. mestariteoksena. Bach oli velho jonka luomisia on vaikea verbalisoida, mutta hänen teostensa kulloisestakin presentaatiosta voi aina keskustella, oli soittajana sitten Feinberg, Gould tai Perahia.

    VastaaPoista
  9. "Haja-ajatus: mahtaako pianossa olla jotain elinikää pidentävää"

    Ehkäpä toisin päin. Veikkaisin, että musiikki pidentää ikää ja piano lyhentää sitä soittimista vähiten. Esimerkiksi jazz-pianisteissa oli paljon vähemmän narkomaaneja kuin esimerkiksi puhaltajissa.

    Toinen maailmansota oli ergonomian kukoistuskautta. Piti keksiä miten voi vedellä tykkivivusta päiväkausia. Sittemmin ergonomia levisi muusikoidenkin keskuuteen. Alexander-tekniikka auttoi myös.

    Erityisesti puhaltajat olivat tulilinjalla alkuun vaikean staattisen soittoasennon vuoksi. Kivut olivat kovat ja johtivat alkoholin ja kipulääkkeiden ja muiden huumeiden käyttöön.

    Esimerkiksi trumpetistit ovat muuttaneet soittoasentoaan siten ettei trumpetti osoita enää taivasta kohti vaan lattiaa.

    Pianistien lisäksi kapellimestarit tuntuvat elävän pitkään. Varmaankin samasta syystä. Segerstam olisi varmaan kuollut jo aikaa sitten ilman orkestereitaan, kun tahtipuikko ja soppalusikka tuntuvat käyvän keskenään asemasotaa.

    VastaaPoista
  10. "Monet arvioijat pitävät ulosta epäonnistuneena."

    Monesti olen miettinyt, ovatko Kemppisen loistokkaat vipsaukset sittenkin etukäteen harkittuja. Pyyntö: älä kerro, älä korjaa. Salli meidän pysytellä varpaillaan.

    VastaaPoista
  11. no tässä glenin todelliset aatokset

    VastaaPoista
  12. Gould-kirjallisuutta näkyy ilmestyneen lisää. Luulin lukeneeni jokseenkin kaiken ja tietenkin katsoin tarkoin dokumentit, jotka televiso lähetti Suomessakin.

    Kannattaa katsoa Bruno Monsaingeonin tuore Glenn Gould - Hereafter, jota Suomen tv ei ole käsittääkseni esittänyt, mutta joka on saatavilla kokonaisuudessaan tuubista. Se on paras Gouldista näkemäni dokumenttielokuva, ehkä vielä parempi kuin saman herran dokumentti Richteristä.

    YouTubesta löytyy myös CBC:n kiinnostava ja ehdottomasti katsomisen arvoinen dokumentti Glenn Gould: The Russian Journey.

    VastaaPoista