Suomennoksista

Tämä tulee nyt vähän väärällä hetkellä. Sain vasta pari päivää sitten käsiini Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran kaksiosaisen Suomennoskirjallisuuden historian, yli tuhat isoa sivua.

Siinä on mahtava määrä sellaista tietoa, jota olen ollut vailla, mutta en osaa sanoa asiasta vielä sen enempää, koska en ole vielä keksinyt, miten tuo kirja on tehty.

Katsoin itseäni koskevat maininnat, joita on vähän. Kaikki minuun liittyvät tiedot olivat vääriä. Esimerkiksi sarjakuvakäännöksistäni Tintit on pantu ystävieni Kaukorantojen nimiin ja muut jätetty mainitsematta. Lyriikan kääntämisestä Catulluksestani kerrotaan, että siitä on osoitettu käännösvirheitä, jollaisista esitellään malliksi yksi. Juuri muuta siitä ei mainitakaan. Valikoiman nimeä sanotaan harhaanjohtavaksi (Kaikki runous). Se yritti olla viittaus Simonideen Omnia mea -hokemaan: kaiken omani kanssani kannan eli kaikki runous on mielessä. "Kootut runot" on jotain aivan muuta.

Nähdäkseni kaikki muut englannin kielisen lyriikan suomennokset mainitaan, mutta ei Wallace Stevensiäni (WSOY, Tämän ilmaston runot.

Nämä kaksi saivat mielestäni huomiota isoissa lehdissä ja kaikkiaan myönteisen vastaanoton, joten en ihan usko, että vaikeneminen johtuisi suomennosten hunoudesta.

Räpyttelen hiukan silmiäni. Olisin odottanut, että esimerkiksi Orwell (esseet ja "Puilla paljailla") olisi luettu käännöskirjallisuuteen, mutta ei.

No. Tietysti olen kiitoksen kipeä. Tottakai. Todellisuudentajuinen ja arvostelukykyinen ihminen ei pidä ajatuksiaan ja mielipiteitään esittelemisen arvoisina eikä esittele tekemisiään.

Sen nyt kuitenkin ehdin panna merkille, että Saarikosken käännöksiä ei ole luettu kunnolla. En ole ainakaan vielä löytänyt mainintaa siitä, miten päin seiniä Saarikoski käänsi pahimmillaan. Myös esimerkiksi Eeva-Liisa Manner hyppäsi kylmästi vaikeita sanoja sisältävien kappaleiden yli.

Saarikosken "Jalkapolku" -valikoiman käsitteleminen vakavalla naamalla on hiukan mystistä, koska kirja on samanlainen humalainen päähänpisto kuin hänen evankeliumi -käännöksensä.

Parhaimmillaan Saarikoski oli nerokas kääntäjä - ja tarkka. Kävin Parnasson arvostelua varten hänen Odysseiansa sana sanalta läpi ja vertasin sitä vaikka mihin, myös alkutekstiin. Uskomaton suoritus! - Mutta Joycen Odysseuksen voisi ehkä kääntää uudestaan.
Kävin opissa ollessani läpi joukon mm. näiden suurten nimien ja useiden muiden suomennoksia alkutekstiin vertaamalla. Se oli opettavaista.

On paikallaan, että vielä elävät henkilöt jätetään vähälle tällaisessa yhteydessä. Niinpä sanon oppineeni paljon muun muassa Juhani Jaskarin ja Aarno Peromiehen suomennosten tutkimisesta ja Thomas Warburtonin ruotsinnosten vertaamisesta alkutekstiin.

Mutta aihe oli oikeastaan asiateksti ja eilinen Terra Cognita ja Pietiläinen. Panin tähän vasiten paremman kirjahyllyn paremman kuvan.

Asiatekstin kääntäjän osa ei ole kadehdittava. Edellä kirjoitan täyttä vauhtia romaanikäännöksistä, ja niistä on kirjoitettu paljon ja harrastajat osaavat arvostaa alan nykyisiä suuria nimiä - Loponen, Kersti Juva, Oili Suominen (Grass), Annikki Suni, Kristiina Rikman ja kymmenen - kaksikymmentä muuta kertakaikkiaan mainiota ammattilaista.

Parasta mitä asiatekstin suomentaja voi toivoa on unohdus - että ei mainita. Mielestäni asiateksti on joskus vaikeampaa suomentaa kuin valtavirran proosa.

En halua moittia enkä kiittää Pietiläistä, joka tekee kaiken itse. Ei hänellä mitään kustannustoimittajaa ole eikä varaa sellaiseen ylellisyyteen. Tai ehkä yhdyn lähinnä siihen, mitä Sedis sanoo eilisessä kommentissaan. Aina näistä suomennoksista selvän saa, vaikka siellä olisi huttua seassa.

Vanhan polven kustannustoimittajat tekivät virheistä jonkinlaisen kultin, ja monet arvostelijat yhtyivät kuoroon. Oli löydettävä jokin yksittäinen todiste kääntäjän pään menoksi.

Olisin sitä mieltä, että tärkeää on vain se, että teksti kulkee ja lauseet rakentuvat käsitettäviksi. Tyrmistyn kerran toisensa jälkeen, kun katselen jonkin Loven tai Liken tai Vastapainoin litteitä niteitä, joissa usein huippuvaikea teksti on saatu aivan kunnialliseen suomenkieliseen muotoon. Ja saksasta ja ranskasta kääntävät tekevät lisäksi merkittävän kulttuuripalveluksen, koska sitä väkeä on vähän, joka oikeasti saa selvää ajankohtaisista teksteistä, kuten Luhmannin tai U. Beckin sosiologiasta tai Latourin mediateoriasta.

Euroopassa olemme totisesti putoamassa mustaan aukkoon, kun kielitaito on liian kapea.

Yhdyn siihen kritiikkiin, että Internetin yksi ongelma on meille liiallinen englantilähtöisyys. Minulla on samalla Netvibesin feed-lehdellä englanninkielisten sanomalehtien korvalla ruotsista DN, Tanskasta politiken, sitten NZZ, Die Zeit ja Frankfurter Allgemeine, Le Monde, Corriere della sera ja El Pais. Aikakauslehdissä jakauma on suurempi. Voin vakuuttaa, etteivät ajankohtaisia asioita koskevat uutiset ja kommentit ole Ison Britannian ja Yhdysvaltojen valtamedian esittäminä edes edustavia. Nuo kaksi ovat maailman nurkkakuntaisimpia maita. Hyvä kolmonen on Ranska.

Yksi mahdollinen blogi - pitäisiköhän miettiä - olisikin raaka tekijänoikeusrikos eli päivittäinen käännösannos oikeasti etevien julkaisujen jutuista eri maista. Mutta porukkaan olisi silloin saatava ainakin japania osaava kaveri. Slaavilaiset maat ja Al-Jazeera onneksi pitävät uutissivuja englanniksi.

Huomaan nyt surukseni, että välilehteni Business ja Technology sisältävät pelkästään englanninkielisiä julkaisuja. Yleisaikakauslehdissä nyt kuitenkin ovat Der Spiegel ja Nouvelle Observateur.

On tässä olemista.

Mutta muistutan vielä siitä, että tottuminen ja siedätys ovat tärkeitä asioita. Jos nuorimmat lukijat tottuvat tukeutumaan vain suomalaisiin lähteisiin ja NewYork Timesiin, eivät he siitä tavasta opi koskaan pois.

Ja varmuuden vuoksi: en usko näkeväni käännöskoneiden tuomaa pelastusta, vaikka käännökset isoista kielistä kuuluvat olevan jo ymmärrettäviä - esimerkiksi portugalista espanjaan tai jopa espanjasta ranskaan.