Häviäjät

Päivällä joku länkytti radiossa leukojaan Wikipediasta niin asaintuntemattomasti, että melkein kiinnostuin. Se oli puolilta päivin ykkösessä.

Wikipediasta ei ole mihinkään, ei varsinkaan lähteeksi ja Britannica se vasta on (oli) jotain. Wikipediassa on kouluttamattomien henkilöiden kirjoittamia artikkeleita! Wikipedian artikkelit on varastettu sieltä täältä.

Tottakai W. kelpaa tieteellisen työn lähteeksi. Lähdekritiikki on yksi niistä asioista, joita yritämme opettaa viimeistään graduvaiheesa ja vaadimme väitöskirjalta. Siis: kaikkien lähteiden uskottavuus on kyseenalainen, eikä auktoriteettiargumentti päde.

Jos joutuisin väittelemään asiasta, pyytäisiin lukemaan, mitä Britannicassa on esimerkiksi Suomen kirjallisuudesta.

Vot.

Tiedämme kaikki että suomalainen W. on hyvin epätasainen mutta silti paljon pidemmällä kuin ruotsalainen. Tiedämme senkin, että amerikkalainen W. voi yllättäen olla jostain kohdin huono. Suomalaisille taivastelijoille antaisin kehotuksen katsella esimerkiksi saksalaisen W:n eläintieteen ja ekologian artikkeleita.

Tämä nyt tästä - sillä todellisuudessa hämmästyin, kun Bobi Sivenistä löytyi erittäin laaja ja asia-aineena selvästi kiitettävän arvosanan ansaitseva juttu Wikipediasta. Kuva on Siven ja peräisin W:stä.

Olisin luullut, ettei kukaan ole koskaan kuullut puhuttavankaan tästä miehestä, joka parikymppisenä otti ja ampui itsensä. Aidoksi väitetty luoti riippui Akateemisen Karjala-seuran lipusta ja sitä oli hypisteltävä lippuvalaa tehdessä.

Bobi ja hänen veljensä Paavo, myöhemmin sukunimeltään Susitaival, olivat maan ensinnäiset partiopojat, joita johti erikoislaatuisen oikeistolainen Sven Donner.

Sekä Sven Donner että Bobin ja Paavon isä olivat mielitautiopin lääkäreitä, ja isä V.O. Siven lisäksi todellinen äärimmäisyyksien mies. Hän sattui kuolemaan sopivasti jouluksi 1918. Vanhana aktivistina ja jääkäriliikkeen merkkimiehenä hän vastusti erittäin rajusti ja kuuluvasti Mannerheimia. Ryssäläinen kenraali oli tullut keräämään palkinnon isänmaan miesten pitkäaikaisesta uurastuksesta eikä siten missään tapauksessa sopinut itsenäisen valtiomme päämieheksi.

Paavo Susitaival kuoli vasta 1993 melkein satavuotiaana ja Suomen vanhimapana everstiluutnanttina. Hän odotti tuloksettomasti everstin arvoa 64 vuotta. En osaa arvostaa häntä etenkään siksi, että hän oli erittäin nopea omaksumaan antisemitismin aatteen ja piti keppihevosenaan vapaamuurarien ahdistelua kai lähinnä siksi, että se on kansainvälinen järjestö.

Vapaamuurareista saa olla mitä mieltä tahansa. En tunne järjestöä lähemmin. Sen luulen tietäväni, ettei se ole mitään pahaa tehnyt.

Susitaival koki suuren hetkensä pitäessään puhetta Äänislinnassa eli Petroskoissa ja ounastellessaan kädenlyöntiä ylväitten samuraitten kanssa Uralilla.

Ja sitten toisaalta hän oil Talvisodassa Suomussalmella vahvennetun rykmentin (Ryhmä Susi) komentajana niin hyvä, että Sillasvuolle pakkasi hiki pintaan peitellessään ja vähätellessään Susitaipaleen ansioita. Myös jatkosodan alku rykmentin komentajana oli hieno, vaikka Susitaipaleelta taisi tarkkaan katsoen puuttua sotilaskoulutus kokonaan. Hänestä tulla tupsahti aktiiviupseeri vapaussodan melskeissä. Sellaista sattuu, sodassa.

En ole varma, onko tuon tunnetun miehen poika vielä elossa - oli kunnioitettu vanhempi kollega eli hovioikeudenneuvos Itä-Suomen hovissa. En tosin muista koskaan tavanneeni.

Äärioikeiston häviäjien lista on pitkä, eivätkä kaikki olleet yhtä sitkeitä kuin Paavo Susitaival, joka jaksoi vastustaa Kekkosta mm. tämän "törkyisen yksityiselämän" takia 70-luvulle ja yli.

Vasemmiston häviäjien lista on vielä pidempi.

Mitä tulee juristisukulaisiin, mahtaako kukan tietää, että Edward Gyllingin veli oli Korkeimman oikeuden jäsen vähin äänin ja asiaankuuluvalla menestyksellä.

Gyllingin ja Sirolan kohtalo raastaa hiukan mieltä, koska he olivat muun ohella myös aatteen miehiä. Kullervo Manneria ei osaa niin surkutella, vaikka hänkin kiersi vankileirit hävittyään valtataistelun Kuusiselle. Ja maan pienuus jälleen kerran - punaisen kansanvaltuuskunnan puheenjohtajan velimies, kirkkoherra Gustaf Mannerin poika Arvo Verner Aleksander Manner toimi Viipurin hovioikeudessa ja oikeuspormestarina 20-luvun alusta ja sitten Viipurin läänin maaherrana.

Runebergin "Maaherra" -runon komeasti kumiseva sitaatti ("Siin' ikivanhuudesta säädetään:
jos rikkoo ken, niin syy on hänen vaan; ei vaimo vastuuss' ole miehestään, ei miesi vaimostaan...") taitaa mennä hiukan asian viereen, koska tuo ikivanha säännös koski velkavastuuta. Kapinamiesten vaimoja ja lapsia ei maassa tietääkseni pahemmin säästelty, eikä veljiä varsinkaan.

Edelfeltin Maaherra-taulun haluaisin kernaasti katoavan lopuistakin tuomioistuimista ja virastoista. Minun aikanani se oli pakollinen ja pantiin usein katsomaan Kekkosen valokuvaa. Kokoelmaan kuului myös Eetu Iston taiteellisestikin aika kaamea "Hyökkäys".

Tuo lakikirjaan nojaava paatos on epähistoriallinen. Tapaus on väärällä tavalla symbolinen. Maaherra Wibelius lienee rähjännyt Kuopiossa venäläisille upseerien virkataloista, mutta Sandelsin peräännyttyä hän pisteli turvaan Ruotsiin eikä siis jäänyt puolustamaan valloitetun maan ikivanhaa lakia, vaan puuhasteli siitämiten Värmlannin maaherrana ja aateloitiin vaivoistaan.

Kreivi Carl Mannerheim - marsalkan isoisä - saavutti 1800-luvun alkupuolella hyvin merkittävän aseman ja paljon kiitosta ja mainetta mm. valvoessaan, etteivät tuomarit typeryydessään keksisi uhata venäläisen herrasväen etuja ja oikeuksia Itä-Suomessa. Pelko taisi kyllä olla aiheeton.

Ympyrä sulkeutuu - tätä näkökohtaa ei Wikipediassa mainita, vaan sitä vastoin kreivin kunnostautuminen kovakuoriaisten tutkijana.

Kova kuori, kova kuori.