Rajoitettu vastuu

Kommentoija kirjoitti "Pandora"-tekstistä:

"Euroopan yhteiskunnallisiin ja kulttuurisiin rakenteisiin on vedottu, mutta ei sekään selitä paljon. Emme todellakaan tiedä, mitä nuo rakenteet olisivat olleet."

Hmm...

Oikeustieteilijän on luultavasti vaikeata nähdä kapitalismin (ilman arvoasetelmaa!) nousun syitä. Taloustieteilijä, tai oikeastaan taloushistorioitsija, näkee asian selkeämmin. Varallisuuden kertymisen mahdollisti "limited liability" periaate eli suomenkielellä osakeyhtiö. Kun riski voitiin jakaa useammalle taholle - ja lisäksi rajata riski vain sijoitettuun pääomaan - mahdollistui riskinotto aivan eri tavalla kuin aiemmissa perheyritysmalleissa. Suurempi riskinottokyky mahdollisti suuremmat tuotot ja näin syntyivät meidän kulttuurillemme ominaiset suuret varallisuuskertymät.

= = =

Asiaa.

Jatkan hiukan ajatusta - kun olen itse asiassa väitellyt historiasta ja tutkinut etenkin kaupallisten rakenteiden ja maksu- ja luottoinstrumenttien historiaa.

Akateemisesta tässä on selvä ero. Taloushistoria on oma oppiaineensa. Yksi dosentuurini on kulttuurihistoria (Turku) ja sen alueelta lähestyin etenkin yksinoikeuksien ongelmaa.

Tiivistäen: esimerkiksi tekijänoikeuden ja patenttien historia esitetään alan niukoissa lähteissä johdonmukaisesti väärin.

Uskottavan muutoksen saivat aikaan Ranskan annalistit, etenkin Braudel isossa kapitalismin historiassaan. Jotkut luulevat sitä vain sujuvaksi teokseksi. Tausta on se erikoisuus. Braudel keräsi 1930-luvulta alkaen valtavan aineiston alkuperäisasiakirjoja, joita kukaan muu ei ollut välittänyt penkoa.

Eläköön Paillard Bolex - tutkija käytti kaitafilmikameraa ja kuvasi arkistoissa ja kirjastoissa sivun sivulta. Kun Sorbonne oli pantu polvilleen, talouteen ja yhteiskuntatieteisiin tukeutuva ajattelu oli Lucien Febvren ja Marc Blochin vetämänä pitkään hallitseva. Sitä sanottiin (Yhdysvalloissa) jopa muoti-ilmiöksi. Mutta kyllähän porukka laati muun muassa Espanjan vaihtotaseen 1500-luvulta ja selvitti kultainflaation.

Mikä oli selvittäessä, kun oli käytettävissä sata tohtoria projektiin.

Minulle tärkeimpiä ovat olleet Jean Favierin De l'or et des épices : Naissance de l'homme d'affaires au Moyen Age eli kullasta mausteisiin, liikemiehen synty keskiajalla. Jacques le Goff kirjoitti nuoruudessaan merkittäviä tutkimuksia samasta teemasta (Pour une autre Moyen Age).

Yllättäen ranskalaisetkin ovat hiukan huonosti selvillä italialaisesta tutkimuksesta. Syy on ilmeinen. Tuo tutkimus on uuvahtanut viime vuosikymmeninä. Silti aineistoa löytyy myös Suomesta, tosin Eduskunnan kirjaston kellarista. Hyvä hakusana on keskiajan roomalainen oikeus (IRMAE), ja kieli on latina.

Siis - osakeyhtiömalli, joka tuntemassamme muodossa on peräisin 1800-luvun puolivälistä, sisältää rajoitetun vastuun periaatteen. Osakkeenomistajat vastaavat vain osakkeillaan eivätkä muulla omaisuudellaan. Idea on lähtöisin Itä-Intian kauppakomppaniasta.

Rajoitettu vastuu meidän käsittämässämme muodossa edellyttää kuitenkin rahamarkkinoita, joille niitä osakkeita myydään.

Tämän hurjan vaikean kysymysryhmän tutkimus on ehkä käynnistynyt. Aika hyvä uusi kirja on Oxford Univeristy Pressin The Origins of Value.

Mutta - aivan samanlaisiin kaupallisiin tuloksiin päästiin jo 1100-luvulla käyttämällä rakenteita, joista syntyi merivakuutus. Laivasta ja lastista myytiin murto-osia. Jos matka - esimerkiksi ristiretkeläisten kärrääminen Välimeren yli - onnistui nappiin, voitto jaettiin osuuksien suhteessa. Jos laiva ja retkeläiset menivät pohjaan, sijoitus epäonnistui.

Medicien pankkiiritoimista on nyt uutta kirjallisuutta englanniksi.

Mutta kysymykseni kannasta olennainen on auki. Todellinen rajoitetun vastuun mekanismi on setelinanto, jota kokeiltiin muun muassa Englannissa ja Ruotsissa kaupallisten yritysten rahoitusmuotona. Eroa osakeyhtiöön ei oikeastaan ole. Euroopassa ensimmäiset yritykset - Law'n järjestelmä, Ruotsin Palmstruchin hanke - johtivat täystuhoon, ja nopeasti.

Mutta paperiraha oli käytössä Kiinassa ehkä jo T'ang -kaudella, joka tapauksessa pian sen jälkeen. Intiassa oli samaan aikaan samanlaisia järjestelyjä. Armenialaiset kauppiaat olivat luoneet koko mannermaan kattavan rahoitus- ja maksujärjestelmän, joka oli kuin mikäkin keskiajan American Express.

Ja sitten tulee seinä vastaan - minulle kumminkin.

Jäljet päättyvät erämaan hiekkaan. Luultavasti myös italialaiset kauppiaat saivat keskeiset oivalluksensa islamin maista, abbasidien ja umayadien valtakunnista. Päätellen harvoista julkaistuista juutalaisten kauppiaiden kirjeistä tuon ajan islam tunsi ne samat finanssijärjestelmät, jotka meidän kirjoissamme aloitetaan Hollannin ja Englannin kauppakomppanioista.

Lähteet katoavat. Ehkä seuraava tutkijoiden sukupolvi osaa arabiaa ja persiaa ja uskaltaa mennä Kairon ja Teheranin arkistoihin.

Arvaan että tuollainen tutkimus kiepauttaisi taloushistorian uuteen ja uskomattomaan asentoon.

Me olemme tottuneet miettimään näitä asioita paavin kuurian ja kuninkaiden näkökulmasta eli oikeastaan verotuksena. Olihan roomalaisilla jo tasavallan aikana osakeyhtiö - societas publicanorum - ja se mitä mieltä mm. Jeesus oli publikaaneista, tunnetaan hyvin. Mutta vahvat keisarit kuristivat tämän järjestelyn, koska se on verokertymän kannalta yhtä mutkikas kuin kristilliset seurakunnat.

Hyväksyttävältä vaikuttavan tulkinnan mukaan sellaiset kunnon miehet kuin Trajanus viis veisasivat kristittyjen omituisesta uskonnosta, mutta panivat pahakseen näiden oivalluksen ostella hautausmaita (katakombeja), koska se oli yhteisöille ainoa keino hankkia sellaista kiinteää omaisuutta, johon keisari ei päässyt käsiksi. Ei muuta kuin vainot pystyyn!

Käsitän että tämä on vaikea ja epäblogimainen teema. Silti en malta olla siitä kirjoittamatta, koska epäilen mielestäni aiheellisesti jopa EY:n nykyistä kilpailulainsäädäntöä. Se näyttäisi perustuvan enemmän utuisiin päämääriin kuin tosiasioihin.

Eurooppa, Yhdysvallat, Intia, Indonesia ja etenkin Kiina on rakennettu kartelleilla.

Edellä on viittauksia rahoitusjärjestelmiin. Markkinoiden vertikaalinen jakaminen ja yhteinen logistiikka kuuluvat samaan kokonaisuuteen.

Mutta kun edes Alfred Chandler ei etene aivan tähän asti, olen hiukan yksin hypoteesieni kanssa.

Ypöyksin en ole. Giovanni Arrighi, joka siis kirjoittaa englanniksi, sanoo olevansa historialline sosiologi tai historian sosiologi. "Raha, valta ja oman aikamme alku". Jes. Tästä on kysymys - poliittisen vallan ja kapitalismin (Braudelin merkityksessä, ei Marxin) erilaiset liittoumat on viimeisten sadan vuoden punainen lanka.

Se joka löytää tämän langan "informaatiotaloudesta" eli vuodesta 1995 eteenpäin, saa mari-kassillisen Nobelin palkintoja.

Ehdokkaita ei ole näköpiirissä.