Sivun näyttöjä yhteensä

4. helmikuuta 2007

Hupsin

Muuan lukija kysyi eilisestä runosta.

En nyt ole ajatellut heittäytyä kovin korkealentoiseksi, vaan kirjaan tähän itselleni muistiin, että lähipäivinä on mainostettava Herkon, Villen ja Mikon uutta kirjaa Community Created Content - Law, Business and Policy.

Täytyy vain ensin katsoa, mitä pojat ovat tarkkaan ottaen nyt sitten kirjoittaneet. Mutta samalta sylttytehtaalta ollaan.

Lisäksi on aika julkaista autoni kestotestin väliaikaraportti. Miehekäs murina ei tule moottorista, vaan ohjauspyörän ja selkänojan välistä. Citroen tyyristi hintojaan tuntuvasti mutta toi markkinoilla dieselit, jollaista jokaisen pitäisi oikeastaan käyttää.

Runoista... Kuvassa on tietysti Li Po eli Li Bao, Kiinan T'ang-kauden suuri mies.

"Joku on juonut kuun vajaaksi.
Nyt puoli kuutamoa on täysi uni.
Runoilijan kuonon päällä
viisi mittaa multaa. Li Po - virkamies ja
typerys niin kuin minäkin - kuka nyt
mölyää kilpaa auringon kanssa?"

Tämä on samasta sarjasta kuin eilinen teksti, joka ei siis ollut lastenruno eikä lapsenlasten, vaan kuolemantanssi Holbeinin tapaan.

En ole oikein varma, onko runoilla lopulta muita aiheita kuin sukupuolisuus ja kuolema. Ehkä ei ole. Ja tavanomaisesti nämä kaksi muuttuvat yhdeksi, kuten Sarkialla ja Kailaalla ja oikeastaan myös Jylhällä, jonka loppu oli hiukan samanlainen kuin Kasimir Leinon.

Iskelmien ja laulelmien lapsekkuus on kovin usein tuota yksipuolista lempeä, josta puuttuvat avannot alta.

Runossa on näennäisesti puhe joistain muusta.

Saarikosken "Leikki on hiekkalaatikossa - aidan takana kasvaa nokkosia - puu tekee tuulelle tuloa" on selvästi hirvittävän haavoittava sukupuolinen kokemus 11-vuotiaana ("tämä on yhdestoistakerros"). Tytön hameen alla on "viranomainen lintu" ja sen tytön silmiäkään ei erota ruusunmarjoista eli silmät ovat hedelmät.

Haavikon "Talvipalatsi" on näennäiseti versio tai vitsi Carl Grimbergi "Kansojen historiasta" ("kaikki historian kaksitoista kaksoisnidettä, jotka olen kuvittanut - ja tyhjänä minä käy ulos hedelästä, joka ei kuki ja on runo...".

Mikseivät runoilijat sitten kirjoita ihmisiksi?

Jos niistä asioista voisi kirjoittaa helposti, pullopalkalla, niin varmasti kirjoitettaisiin.

Mutta ei voi.

Ja tämän takia mieterunot ovat kuivia, olivatpa hengellisiä tai maallisia, filosofisia tai kansantaloudellisia.

Televisiomainonnan ansiosta yksi aikakauden tutuimmista konserttimusiikin teoksista, Carmina Burana eli se päänsärkymainos teoksen alusta, sykkii elämää ja sylkee testosteronia.

Sanojen mukaan siinäkin on muka puhe onnesta eli kohtalosta. Mutta kyllä se on nais- ja miesonnea. Ja jo tuohon aikaan, tuhat vuotta sitten, juopottelu ja sukupuolisuus / kuolema olivat pitkälle samaa asiaa, kuten esimerkiksi Bellmanin tuotannossa. Kiihko ja kuolema.


Olen tuon O Fortunan suomennokseni julkaissut tässä blogissa joulun alla 2005, mutta tulkoon nyt uudelleen asiayhteydessään. Sanat ovat siis varhaiselta keskiajalta ja muun muassa latinaa, mutta kohdittain myös keskiyläsaksaa. Sävelet tunnetaan bauernilaisluostarin käsikirjoituksesta, josta sarja on saanut nimensäkin, ja teoksesta on monta kiitettävää levytystä vanhoilla soittimilla ja nuorilla äänillä. Carl Orff teki oman versionsa 1935-1936 ja onnistui suurenmoisesti. Sitä vastoin hän ei onnistunut erikoisen hyvin sävellyksessään Catulluksen runoista (Catulli carmina).

Carmina Buranan parasta lavaesitystä saataneen odottaa - ehkä turhaan. Jean-Pierre Ponnelle kuoli vähän yli 50-vuotiaana 1988. Myös Suomen televisio lähetti hänen lavastamansa ja ohjaamansa version Carminasta. Se oli se, joka alussa on joukko jokseenkin alastomia tyttöjä suuressa sammiossa ja takana pyörii valtava onnen pyörä, jonka armoilla ovat niin piispat kuin portotkin.



Onnea me
kumarramme
oikuttelevaa.
Se vähenee
tai lähenee -
ja on puistattavaa!
Se paaduttaa
ja maaduttaa,
ja murtaa hauraan mielen.
Vie vauraat maan
se mukanaan
ja hyytää järjen, kielen.

Muuttumaton,
puuttumaton
on onnen kehrän kulku.
On osamme
se onnemme
viimeinen salpa, sulku.
Tai varjona
on tarjona
sen suuri ilkivalta.
Kesken pelin
se kääntyy selin,
katoaa kaikkialta.

Tie kapinaan
vie vapinaan,
ei onni kulje myötä.
Se heittelee
ja peittelee
ikuista ilkityötä.
Se loitolla
on voitolla
ja näppää harpun kieltä.
Ei kansa maan
voi milloinkaan
ymmärtää onnen mieltä.

3 kommenttia:

  1. Ja Carmina Buranasta, pari sanaa tai oikeastaan muistikuvaa. Jotenkin muistiin palautuu joskus esihistoriallisella kaudella televisiossa esitetty italilainen Orlando Furioso, joka oli tulkinta puuhevosine kaikkineen Torquato Tasson teoksesta. Muistakseni sen musiikkin, aikankin Pariisin palon yhteydessä, oli juuri Carmina Burana.

    Vai muistanko vanhana väärin, sillä voimaksa tuo television varhaisvaiheiden vaikutus kuitenkin oli, Se kun näkisi uusintana. Katsoisin!

    VastaaPoista
  2. Kemppinen täällä runoilee ja tilanne on aivan sama kuin arki-iltana pääkirjaston runohyllyn vierellä; kirjaston runohyllyn vierellä on ainainen autius/tyhjyys. Yksin oot siellä ihminen... Ja täällä blogissa valiitsee ainakin näennäinen hiljaisuus.

    "Laajuudessaan rannaton, runo on."

    Siksi runon matemaattinen analyysi (mitä runoilija on halunnut kertoa=teema) on mahdotonta.

    Oiskos näin että jokainen meistä liittää lukemansa runon oman tarinaansa ja samalla antaa runolle uuden merkityksen. Kenties?

    Miten tuo Catulli carmina? Sisältääkö se itse kääntämiäsi Catulluksen runoja, herra Kemppinen ?
    Ilmeisesti ja totta kai ??

    Autoista sen verran, että huomenna pitää saattaa rellu jälleen kerran korjauksille. Ei nuo ranskalaiset biilit paljoa kestä, mutta tuon vanhan farmariLaguunan muotoilu on loistavaa ja etenkin se kolmioikkuna kruunaa kaiken. Siis estetiikan tähden.

    Lopuksi pysytään aiheessa eli kuolemassa:

    "Vuoren yllä rauha
    on sees;
    ei liiku lauha
    henkäys ees,
    ei riemukkaat
    soi laulelot latvojen alta.
    Kohta jo, malta,
    myös levon saat."

    (Vaeltajan yölaulu, V.Goethe, suom. Otto Manninen)

    VastaaPoista
  3. Über allen Gipfeln...

    Se on kumman hyvä myös, se Mannisen suomentama Faustin loppuruno

    Vain varjo häilyvä
    on kaikki mainen;
    tääll' elo säilyvä,
    täys vajavainen;
    nää näit' ei lihanne,
    ei mahda maa;
    nais-iki-ihanne
    meit' opastaa.

    Alles Vergängliche
    ist nur ein Gleichnis;
    das Unzulängliche
    hier ist's Ereignis;
    das Unbeschreibliche
    hier ist's getan;
    das Ewig-weiblihe
    zieht uns hinan

    VastaaPoista